torstai 10. tammikuuta 2013

Ammattina bloggaaminen

Jokin aika sitten Cava teki hienon postauksen siitä millaista arki on, kun ammattina on bloggaus. Jo sanapari ammattina bloggaus saa monien kulmat kohoilemaan ja toiset puimaan tätä ihmettä lukuisilla netin keskustelupalstoilla.

Suurimmalle osalle blogien lukijoista ja myös bloggareista ajatus bloggaamisesta ammattina ei ole tullut koskaan mieleen tai sen ei uskota olevan mahdollista. Sehän on harrastus! Ammatti on yhtä kuin työ ja työ ei ole kivaa. Se on raskasta raatamista.  Yleinen mentaliteetti tuntuu olevan se, että työ ei ole kunnollinen, jos sen tekijä nauttii siitä. Silloin sen täytyy olla jonkin sortin laiskottelua! Bloggausammatin arvostus kärsii myös siitä, että se ei näennäisesti vaadi minkäänlaista kouluttautumista tai taitoja. Mutta todellisuudessa bloggarin on oltava hyvin monipuolisesta perillä omasta alastaan sekä kaikesta bloggaukseen liittyvästä teknisestä puolesta aina mainostamiseen ja yhteistyösuhteisiin.

Silloin kun blogataan kunnolla, se vie pirusti aikaa mutta silloin voi tehdä myös pirusti rahaa (tästä aiheesta puhutaan varmasti myöhemmin). Työn raatamiselementti voi kyllä tulla valitettavan nopeasti tutuksi myös bloggarin ammatissa. Ammattibloggaaja ei todellakaan laiskottele välillä netissä pyörien päivät pitkät rahan kilistessä tilille ja ilmaistuotteiden putoillessa postiluukusta.


Niin kuin Cavan jutusta kävi ilmi, päivässä kuluu paljon aikaa postausten tekemiseen ja kommentteihin vastailuun. Juttujen sisältöä pitää miettiä etukäteen. Ei ole hyväksi, jos julkaisee vahingossa kolme nellykollaasipostausta peräjälkeen. Sisältö on pidettävä vaihtelevana, jotta lukijoiden mielenkiinto pysyy yllä. Aiheiden, kuvien ja tiedon etsimiseen menee tuhottoman paljon aikaa varsinkin silloin, kun ei halua mennä siitä mistä aita on matalin. Jos lukijoita on paljon, täytyy olla erittäin tarkka mitä lähteitä itse käyttää tai saa kyllä kuulla levittelevänsä täysin väärää tietoa. Itse postauksen kokoamiseen kuvineen ja linkkien asetteluineen voi mennä pidempikin tovi. Kuvaaminen on vielä oma operaationsa: laatublogiin ei laiteta salamalla räpsittyjä kuvia ryppyisistä vaatteista taustalla pilkottavine pyykkitelineineen. Kuvat suunnitellaan, sommitellaan ja käsitellään vielä erikseen ohjelmalla, jos siihen on tarvetta ja halua.

Bloggaaminen vaatii myös tulevaisuuteen katsomista. Ei riitä, että miettii mistäköhän tänään postaisi. Riippuen postaustahdista, juttuja voi ja pitää tehdä varastoon. On oltava varautunut myös niihin päiviin, jolloin ei jostain syystä voi antaa niin paljoa aikaa blogille, esimerkiksi jos sairastuu. Kävijöiden jatkuva saaminen on ammattibloggarille tärkeää. Myös yhteistyökumppaneiden kanssa toimiessa suunnittelu on tärkeää, etenkin jos yhteistyöhön liittyy päivämääriä, jolloin asioista on sovittu kertoa blogissa.


Kommenttien lukeminen ja niihin vastaaminen ovat myös erittäin aikaavieviä puuhia. Varsinkin, jos on lähtenyt sille linjalle, että on kohteliasta vastata kaikkiin saamiinsa kommentteihin. Jo itse vastausten naputtelu vie aikaa mutta myös jotenkin erilaisen vastauksen keksimisen siihen kymmenenteen "oi, ihana toi sun paita" -kommenttiin.

Blogiin liittyviin asioihin on myös reagoitava suht nopeasti. Jos esimerkiksi kommenttien julkaisu ja niihin vastaaminen kestää kauan, aktiivisten lukijoiden kokemus kärsii. Lukijat osaavat myös odottaa postauksia, jos ne julkaistaan aina tiettyyn aikaan päivästä, joten tästäkin on pystyttävä pitämään huolta. Sähköpostia on pidettävä silmällä pitkin päivää.

Jos bloggaus vie ajallisesti normin päivätyön verran ja rahallisesti se tuottaa saman verran tai enemmänkin, sen hyödyntäminen ammattina on erittäin fiksu veto. Olisi hullua tehdä pitkää työpäivää ja siihen päälle pyörittää blogia yllä ja Cavan jutussa kuvatulla tavalla -varsinkin silloin, jos blogilla tienaisi enemmän kuin sillä leipätyöllä, joka ei ole juuri se unelma-ammatti. Moni bloggari on opiskelija tai vastavalmistunut nuori, jolla on sitten myöhemmin aikaa olla vuositolkulla siinä muussakin työelämässä. Etenkin bloggaavan opiskelijan kohdalla blogi ammattina on lottovoitto: harva on varmaan siinä ammatissa mitä varten opiskelee, joten mäkkärin kassalla seisoskelun ja ammattibloggauksen välillä ei varmaan kauaa tarvitse miettiä -mikäli siihen on mahdollisuus.

Ammattibloggailua on myös vähätelty sen pinnallisuuden vuoksi. On tietysti bloggarin oma asia kuinka pinnallista tai syvällistä juttua suoltaa. Mutta jos se "pinnallisuus" uppoaa lukijoihin ja siitä pitää itse, miksi pitäisi väen väkisin postata pelkkää painavaa asiaa. On paljon muitakin ammatteja, jotka ovat vähän kevyemmästä päästä. Kaikki eivät voi olla ihmishenkiä pelastavia aivokirurgeja. Niin kuin Cava kirjoittikin, hänen hommansa ovat pohjimmiltaan aika samanlaisia kuin monen toimistotyöläisen homma. Ja kaikesta pinnallisuudesta huolimatta bloggarit ovat aikamoisia vaikuttajia niin mielipiteiden kuin ostokäyttäytymisen saralla.


Odotan mielenkiinnolla miten asenteet muuttuvat blogiammatteja kohtaan lähivuosina, sillä ammattilaisten määrä tulee varmasti kasvamaan. Olettavissa kuitenkin on, että osa niistä jotka ovat tyytymättömiä  omaan työhönsä tai jotka ovat pettyneitä oman blogin pyörittämiseen tulevat aina valittamaan muiden hieman mukavemmista töistä. Mitä mieltä sinä olet bloggaamisesta ammattina?


4 kommenttia:

  1. Linkitin tän tekstin, omaan postaukseeni,samasta aiheesta. Itse en kirjoittanut niin laajasti, koska kokemustakaan ei niin kauheesti ole, mutta toivon että viitsit käydä lukemassa! :)

    http://karo-liinan.blogspot.fi/2013/10/tyo-bloggaaminen_14.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sinullakin oli sanottavaa tästä. Luettu!

      Poista
  2. Tylsää, ei pääse enää lukemaan tota Cavan postausta kun blogi on sen jälkeen muuttanut johonkin portaaliin. Tämä on se KAIKISTA ärsyttävin juttu kun bloggari vaihtaa blogialustaa tai muuttaa portaaliin; vanha blogi poistetaan lukijoiden näkyviltä ja uudessa vain jatketaan juttua siitä mihin jäätiin. Monet kuitenkin haluavat näitä vanhojakin julkaisuja lukea, kun törmäävät netissä linkkiin ja oikein sormet syyhyten klikkaa sitä! Ja vastauksena saa vain "Blogi on poistettu" "Vain kutsuttujen lukijoiden käytössä" "Blogi on muuttanut."
    Eikö olisi fiksumpaa kirjoittaa uuteen blogiin "Tässä[linkki] on vanha blogini, jos siis vanhat kirjoitukseni kiinnostaa voit lukea ne täältä[linkki]" Se olisi niiin paljon helpompaa ja mukavampaa lukijalle, mikäli vain mahdollista. Jos alusta josta muutettu pois, on maksullinen tai portaalin, voisi ne vanhat tekstit edes kopioida talteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cavan blogin tapauksessa blogi on yksinkertaisesti lopettanut, joten linkki ei sen vuoksi vie mihinkään (siis lopettanut + blogi on sen jälkeen poistettu). Mutta muissa tapauksissa tuo mainitsemasi uudesta osoitteesta huomauttaminen olisi paikallaan. Vanhasta osoitteesta saisi myös tehdä siirron suoraan sinne uuteen osoitteeseen ja vanhatkin postaukset näkyisivät siellä.

      Poista