sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Lisää lukijoita: kommentoi ja linkitä oikein

Tänään taas opetellaan kalastelemaan lukijoita! Erittäin hyvä kikka saada omalle blogilleen lukijoita on jättää omia linkkejä muihin blogeihin. Selvitetään ensin miten linkkaus parhaiten toimii ja sitten ihmetellään miksi jotkut bloggarit näkevät punaista tämän taktiikan käytön vuoksi.

Jo pelkän nimimerkkisi linkin kautta blogiisi voi tulla kävijöitä mutta paras keino on sisällyttää itse kommenttiin suora linkki. Tämä linkki voi viedä suoraan blogin etusivulle tai sitten johonkin tiettyyn postaukseen. Ihanteellisinta olisi kommentoida toisessa blogissa jotakin aihetta, josta olet tehnyt postauksen jo itse omaan blogiisi. Tällöin voisit kertoa kirjoittaneesi samasta aiheesta ja linkkaat tähän postaukseesi. Vielä parempi olisi, jos voisit sanoa blogisi tarjoavan aiheesta enemmän tietoa tai sieltä löytyisi vastaus juuri käsiteltyyn ongelmaan. Monet kommenttien lukijat tarttuvat tähän linkkisyöttiin paremmin, kuin vain kommenttisi perässä olevaan blogisi osoitteeseen.

Otetaanpa esimerkki: suosittu bloggari on tehnyt postauksen Jenkeistä tilaamistaan hepeneistä. Kommenttiboksissa kysellään miten Jenkeistä oikein tilataan ja paljonko tullimaksut ym. kustantavat. Olet tehnyt (tai äkkiä kyhäät!) aiheesta postauksen ja jätät oman kommenttisi: "Minun blogistani löytyy yksityiskohtainen ja helppotajuinen opas miten tilata ulkomailta ja paljonko tullimaksut maksavat." Linkki blogiisi voisi olla vaikkapa tuon "yksityiskohtainen ja helppotajuinen opas" -lausahduksen takana. Kaikki nyt ja myöhemmin kommentteja lukevat ja samaa asiaa pohtivat päätyvät melko varmasti myös sinun blogiisi. Helppoa liikenettä siis!

Usealle tämä on jo varmaan peruskauraa: monet harrastavat tätä taktiikkaa ja useimmilla homma on hanskassa. Välillä kuitenkin törmää kommentteihin, jossa on tarkoituksena linkata omaan blogiin mutta linkki ei toimi. Vaikka osoitteen laittaisi kommenttiboksiin kokonaisuudessaan ihan http://www. -alkuisena, ei osoitteesta tulekaan linkkiä (puhumattakaan niistä osoitteista, joista tuo alkuosa puuttuu). Sitten harmittaa, kun kommentti on julkaistu ja siellä komeilee toimimaton linkki omaan blogiin. Voi tietenkin toivoa, että joku sen siitä kopioi ja laittaa itse selaimen osoitekenttään. Mutta harva vaivautuu tähän.

Miten siis saat linkkisi toimimaan?

Suurin osa kommenttibokseista osaa lukea html:ää. Älä huoli, jos sinä et osaa. Sinun tarvitsee vain kopioida tämä pätkä johonkin muistiin ja voit käyttää sitä aina kun haluat lisätä linkin kommenttiisi:

<a href="http://...">tekstisi</a>

Homma toimii näin: laita tuohon http://... kohtaan sen osoitteen, johon haluat linkin vievän. Pidä huoli, että osoite osuu noiden lainausmerkkien sisään. Tekstisi -kohtaan kirjoitat sen haluamasi tekstin, eli mikä sana toimii linkkinä kommentissa. Tuon edellämainitun Jenkkiostos -esimerkin tyyppi kirjoittaisi siis kommenttinsa näin:

"Minun blogistani löytyy <a href="http://www.tyypinblogi.com/jenkkiostosjuttu">yksityiskohtainen ja helppotajuinen opas</a> miten tilata ulkomailta ja paljonko tullimaksut maksavat."

Ja se näyttäisi tältä:

"Minun blogistani löytyy yksityiskohtainen ja helppotajuinen opas miten tilata ulkomailta ja paljonko tullimaksut maksavat."           (Tällä esimerkillä rikoin juuri tämän postauksen kohtaa 15, antakaa anteeksi:))

Tadaa! Helppoa, eikö ole? Itse pidän tätä aina koneeni työpöydällä yhdellä muistilapulla, josta pystyn sen nopeasti kopioimaan. Toisaalta, osaan sen jo ulkoakin, sen verran yksinkertainen tuo on. 

Esimerkiksi Bloggerin blogeihin kommentoidessa seuraava kikka toimii, samoin myös monissa Wordpresillä tehdyissä blogeissa, kuten Indiedaysin blogeissa. Varminta on aina tarkistaa kommentti Esikatselu -painikkeesta, jos sellainen sattuu olemaan. Jos html näkyy siinä, sitä ei ole ymmärretty.

Ja sitten lopuksi muutama huomio linkkaamisesta muihin blogeihin. Olet ehkä huomannut, että kaikissa suosituimmissa blogeissa näitä linkkejä kommentoijien omiin blogeihin ei näy. Se on aika jännä juttu, kun ihan pieniinkin blogeihiin ilmestyy tämmöisiä linkkikommentteja. Eikö tuhansien lukijoiden ja satojen kommentoijien joukosta sitten koskaan löydy yhtään semmoista tapausta, jonka tekisi mieli hieman linkata. Hmm... Valitettavasti tämä linkkaus voidaan nähdä "oman blogin mainostuksena" ja siksi julkaisukelvottomana. Mutta miksi tämä "mainostus" pitää kieltää? Pelkäävätkö nämä supersuositut blogit menettävänsä johtoasemansa, jos lukijat huomaavat, että täällähän olisi muutakin luettavaa tarjolla?

Minun blogiini ovat tervetulleita useimmat linkit, oli sitten kyseessä oman blogin mainostus tai jokin postauksen kannalta oleellinen juttu. Ja minä jaksan kyllä kopioida sen toimimattomankin osoitteen kommentista, jos tuo html jostain kumman syystä ei ota onnistuakseen.



169 kommenttia:

  1. Hyvä, että täällä on joku joka neuvoo tästä aiheesta. Mulla on se ongelma, että olen alkanut pitämään blogia, mutten tiedä kuinka saisin sille lukioita.Olen koittanut etsiä asetuksiasta, että voisko niitä postauksia jotenkin saada enemmän esiin, mutten ole viellä oikein keksinyt sitä. Eli kiitos tästä postauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tästä oli hyötyä! Olethan linkittänyt blogisi jo Blogilistalle? Siellä postauksesi pääsevät ainakin hetkeksi esille ja lukijoita tulee. En ainakaan löytänyt blogiasi sitä kautta.

      Poista
    2. Tai siis postaukseni aiheen mukaisesti minunhan olisi pitänyt kirjoittaa Blogilistalle :)

      Poista
    3. KIITOS NEUVOSTASI! Minä olen aaloittanut uuden BLOGINI (mielipide politiikasta, mm. Ukrainakriisistä, ym. hvin teräväkielistä tekstiä, mutta faktoihin perustuvaa.<a href="http://www.dariantotuus.blogspot.com TERVETULOA!

      Poista
  2. Siis tämä oli ihan huippuniksi, kiitos taas!

    VastaaPoista
  3. Ai kommenteissakin toimii HTML? Kiitos tästä, enpä tiennyt!

    Kommentit on tosi kivoja, ja meikä ainakin Bloggerissa menee aina katsomaan nimimerkin takaa kommentoijan omaa blogia. Sen takia mitäänsanomattomat kommentit tyyliin

    "Kiva juttu :)
    http://ekojalanjaljilla.blogspot.com"

    ärsyttävät, koska linkin tyrkytys tuntuu siltä että kommentoija kommentoi vain oman bloginsa mainostamisen takia, ei sen takia että jotain asiaa olisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu; käyn myös kurkkimassa kommentoijan blogin, niin utelias olen. Tuollaisista kommenteista paistaa kyllä oman blogin mainostus mutta mielestäni se on ihan ok, kun ottaa huomioon blogien suuren tarjonnan ja siten myös melko pienet mahdollisuudet saada itselleen lukijoita. Jos tuotakaan ei tehtäisi, niin sitten menisi jo huomattavasti vaikeammaksi tuoda omaa blogia esille. Tuo on sieltä kesyimmästä päästä, kun tietää mitä kaikkia kikkoja ihmiset käyttävät saadakseen sivuilleen liikennettä :)

      Poista
    2. Ihan huippu vinkki täällä sinulla!! Minusta on super kiva jos ihmiset liittää komentin perään vielä erikseen blogin osoitteen.Ainut harmitus on ollut juurikin se että niistä ei pääse suoraan klikkaamaan blogiin. Tällainen linkityshän nopeuttaa juttua ihan hurjasti ja pääsee paljon helpommin kurkkimaan muiden blogeja!!:) Pitääkin vinkkailla tästäkin:)

      Poista
    3. Vinkkaile ihmeessä! Luulin tämän olevan melko perusjuttu mutta nähtävästi monet eivät tiedä tätä pientä kikkaa :)

      Poista
  4. <a href="http://www.diaryofr.blogspot.fi."
    Minunkin on pakko testata!
    Ihanaa kun jaat vinkkejä ja oppejasi täällä! Minä olen vielä ihan aloittelija bloggaamisessa ja vielä on moooonta juttua bloggerissa mitä en vielä ymmärrä! :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa olla hyödyksi! Melkein onnistuit, vain haluamasi teksti ja loppusulku jäivät uupumaan, sekä osoitteesta www pois.

      Poista
    2. kirppislöydöt onnistuinkohan nyt? Minulle kun pitää tämäkin vääntää rautalangasta että opin :D voiko sinulta kysyä muihinkin ongelmiini bloggerissa ratkaisua?

      Poista
    3. Onnistui :) Voi toki kysyä, vaikka mikään Blogger-guru en olekaan. Mutta voi ottaa selvää, jos en ihan suoralta kädeltä vastausta tiedä.

      Poista
  5. Kiitos hyvistä vinkeistä! Tuo on kyllä jännä, että jotkut noinkin karsaasti tuohon "oman blogin mainostukseen" suhtautuvat. Kuitenkin hekin ovat aloittaneet bloginsa joskus ja varmasti ovat itsekin "joutuneet" kommentoimaan muiden blogeja oman blogin näkyvyyden parantaminen takaraivossa. :P
    Minäkään en malta olla kokeilematta ;)
    Kauniimpi maailma - Becoming me

    VastaaPoista
  6. pitää kokeilla :D
    Blogiini pääset tästä!

    VastaaPoista
  7. Erinomainen vinkki! Eksyin blogiisi omien tilastojeni kautta, josta näin blogistasi tullutta ihmisvirtaa. :) Mielenkiintoisia juttuja ja tämä etenkin yksi erinomainen vinkki! Kokeilen heti tähän toimiiko. :D

    On my way

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jutta! Niin, blogisi pääsi tosiaan esimerkiksi yhdessä kohtaa. Toivottavasti se on ok :)

      Poista
    2. Joo, on ok. Kivastihan sinä sitä siinä kommentoit. :)

      Poista
  8. Hyvä vinkki, kokeilenpa minäkin (ja toivottavasti onnistun). ;) Yleensä jos kommentoin, niin en laita oman blogin osoitetta siihen. Ehkä pitäisi alkaa laittamaan. :) Usein kurkin omia suosikkiblogejani kommentoivien ihmisten blogeja ja sillä tavalla onkin useampi kiva blogi tullut löydettyä.

    The other side of Sage

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kurkin muihin blogeihin ahkerasti. Minusta oman blogin linkki on vähän kuin kommentin allekirjoitus.

      Poista
  9. Hei,

    Kirjoitat todella mielenkiintoista blogia! Uskallan melkeimpä väittää, että kohta blogisi on todella korkealla kärjessä huippubloggaajien mittarissa. Upea Mona vinkkasi minut Sivuillesi ja tämä ilta onkin sujunut mukavasti blogisi parissa! Itse pyrin myös kirjoittamaan blogiani aidosti,rehellisesti ja totuudenmukaisesti. Oikein mukavaa viikonloppua! :)

    t. Veera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan mitä väitteellesi käy :) Hauskaa, että olet viihtynyt hyvin ja samoin kiitos!

      Poista
  10. Pakko kokeilla myös, tervetuloa minun pieneen blogiini, eli tänne :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos vinkistä! Perustin just ensimmäisen oman blogini viikonloppuna ja se on vielä ihan lapsenkengissä kaikinpuolin. Postausideoita riittää kyllä (enemmän kuin aikaa :-D), mutta päänvaivaa tuottaa juurikin tää "markkinointi", miten tavoittaa lukijoita spämmäämättä muiden kommenttibokseja. No, nyt on ainakin näppärä tapa upottaa linkki kommenttiin tai allekirjoitukseen.

    -Jenna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea uuteen blogiin! Kävin lukaisemassa. Vaikuttaa hauskalta.

      Poista
  12. Mä opettelin jo blogini perustamisen alkuaikoina jättämään nimimerkin/linkin omaan blogiini like so: Stella
    Uskon, että siitä on ollut paljon hyötyä :)

    VastaaPoista
  13. Tällaiset vinkit on aina tervettuleita. Kiitos!
    Harjoitellaampa saisinko linkin toimimaan blogin nimenä.

    Beaming with Beauty

    VastaaPoista
  14. Paras ja vaikein keino on kirjoittaa paljon ja mielenkiintoisesti. Helpolmmin sanottu kuin tehty.. :)

    Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
  15. Kiitos vinkeistäsi! Ja onhan tää nyt pakko kokeilla :) Jos ihmisen kohtaaminen ja sen merkityksen tarkastelu kiinnostaa, tervetuloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostaahan tuo. Täytyy tulla lukaisemaan juttujasi!

      Poista
  16. Kommentoin myöhässä, mutta kuitenkin. Mielenkiintoinen postaus! Kiitos hurjasti vinkistä! Eksyin sattumalta blogiisi. Tätähän täytyy kokeilla... :) Tervetuloa vierailemaan pieneen blogiini tänne näin!

    VastaaPoista
  17. Olen lueskellut hyviä vinkkejä täältä blogistasi. Mulla on ollut vaikeuksia mm. juuri tuon linkittämisen kanssa. Testataanpa: blogiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toimivasta ohjeesta, jonka tällainen yksinkertainenkin vihdoin tajusi ja kirjoitti muistiin! Pitänee mennä omaan blogiin muuttamaan linkkini käyttäjäystävällisemmäksi. Sitä ennen lueskelen täällä vähän lisää.

      Poista
  18. kiitos tästä..
    saa nähä toimiiko < a href="http://mitakaikkeatahanmaailmaan.blogspot.fi/" > tämä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä hiomista kaipaa! Loppusulku jäi puuttumaan.

      Poista
  19. Kiitos kovasti tästä, juuri tällaista tietoutta olenkin kaivannut :) Ja nyt testaamaan. Tervetuloa kurkkaamaan minun ja ystäväni blogia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, kiva jos tuli tarpeeseen. Viehättävä blogi teillä!

      Poista
  20. Pakko testata! Tosi hyviä ohjeita oot tänne kasannut, kiitos niistä:)

    VastaaPoista
  21. voisko joku kertoa et miks mä en saa tota toimimaan? ;o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä mättää? Katso alempi kommentti ettei vaan ole käynyt samoin?

      Poista
  22. <a href="http://raviratsu.blogspot.fi/</a>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän täytyisi laittaa vielä osoitteen jälkeen > ja sitten ne sanat, jotka näkyvät linkkinä ja sitten tuo lopun a sulkuineen :)

      Poista
  23. Löysin blogisi eilen ja oon siitä saakka lueskellut postauksiasi. Ja wau, oot kyllä lahja kaikille muille bloggareille ;)

    Never Settle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että löysit tänne. Ja kiitos, kivasti sanottu :)

      Poista
  24. Hei, täällä myös uusi bloggaja joka yrittää pesusienen tavoin imeä tietoa itseensä kaikista hienouksista mitä blogimaailmassa olisi hyvä osata. Kiitos vinkistä Susanna :)

    VastaaPoista
  25. Moi! koitin tuota linkittämistä , mutta se ei toimi?
    www.mylifebyhelmi.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii se :) Eli laitat blogisi osoitteen ilman www-alkua tuohon http://... -kohtaan ja sitten haluamasi sanan tuohon teksti kohtaan.

      Poista
  26. Pakko tulla tuota kommenttijuttua testailemaan, jotta en mokaa siinä tosipaikan tullen :D

    blogiini

    VastaaPoista
  27. Mahtava neuvo, kiitos paljon! Täytyy testata...

    Kesä

    VastaaPoista
  28. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein! Koodista puuttuu vähän alkua ja loppua. Se tulee kopioida täysin esimerkin mukaan, paitsi tietty vaihtaa oma osoite ja teksti niin kuin olit tehnytkin.

      Poista
    2. aaa!:) kiitos neuvosta muuten!:)Hyvää kesää(:

      Poista
  29. Asiaa Itseruskettavasta!:)
    http://everybodyneedsalittlemagic.blogspot.fi/2013/07/asiaa-itseruskettavasta.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä se ei vieläkään toimi vaikka tuossa hyvin näkyykin. Mutta kopsaamalla tuon osoitteen selaimeen pääsee kyllä juttuusi.

      Poista
  30. tekstisi

    valokuvaus/lifestyle/kissablogi

    lukija lukijasta:)

    VastaaPoista
  31. http://lifeis-popcorn.blogspot.fi/ <- Blogi, joka kertoo suorasanaisesti, sekä avoimesti elämästä & sen tuomista haasteista. täysikäisen nuoren naisen päivistä, haaveista, harrastuksista, muodista ja kaikesta muusta. Käykää ihmeessä tsekkaa ;) ! ois kiva saada ehotuksia ja palautetta !

    xoxo, iina-lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koodi taisi unohtua! Mutta ei se mitään, voidaan copy pasteta tuo osoite tuosta.

      Poista
  32. Pakkohan tätä on kokeilla!

    www.onlymyimaginationbylaura.blogspot.com

    VastaaPoista
  33. Kiitos, en tätä osannutkaan aikaisemmin :)

    Shoppailusivusto

    VastaaPoista
  34. Kiitos tästä :) Testaan, onnistuuko oman blogini linkitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein! Http:n jälkeen ennen kenoviivoja on vain unohtunut kaksoispiste. Nyt toimii!

      Poista
    2. Ops, niinpä olikin vahingossa jäänyt. Kiitos korjauksesta!

      Poista
  35. Kiitos vinkistä:) Ihanaa saada vihdoinkin vastaus pohdittuun kysymykseen. Liityin lukijaksi koska tästä blogista on minulle hyötyä, koska aloitin oman blogin tekemisen vasta muutama kuukausi siten/ puol vuotta sitten.

    smalldreamsinkku.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! Hauskaa, että saat tästä blogista hyötyä irti. Laitan vielä tuon blogisi linkin toimimaan, eli laitan sen tuon postauksessa olleen koodin sisään lainausmerkkeihin http://... kohtaan ja sitten tekstikohtaan laitan vaikka tuon blogisi nimen. Näin: Small Dreams

      Poista
  36. käykääpä katsomassa koirablogiani jossa seikkailee ihana pentu kääpiöpinseri ja lukiaksi tietysti saa liittyä :D

    (pakkohan se oli koittaa, hyvät ohjeet oot tehny, pitää pistää tuo html koodi talteen :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä aika ihana pentu :) Juu, tänne sopii kokeilla ja tosiaan koodi kannattaa taltioida. Kätevä kapistus!

      Poista
  37. Mä oon vältellyt linkkien viljelyä, jottei vaikuttaisi liialta mainostamiselta. Olen myös vasta hiljattain aloittanut bloggaamisen, joten vastaavat vinkit ovat kullanarvoisia! Testaanpa nyt toimiiko näin, eli tervetuloa seurailemaan blogiani!


    - Hansu // Hassutellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkkailua ei kannata välttää, sillä se parantaa monin tavoin blogisi näkyvyyttä. Liialta mainostamiselta se alkaa vaikuttamaan vasta, jos jättää ns. tyhjänpäiväisiä linkillisiä kommentteja (esim. "jee -linkki", "ihanaa -linkki", yms.).

      Poista
  38. Oon aina miettiny miten kommentteihin voi linkata! :D Sulla on ihan mahtava blogi!



    Picture Me

    VastaaPoista
  39. Pakko kokeilla, kiitos vaan ihan loistavasta vinkistä! HIeman arastelen tuota muiden blogeihin kommentointia ja linkittämistä, mutta opetellaan nyt ainakin:)
    Täällä puhutaan vauvoista ja liikunnasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turha arastella :) Tuossa linkissä oli jostain syystä mennyt www ennen http:// ja tuosta puuttui tuo kaksoispiste. Tässä korjattu linkki

      Poista
  40. Itsekin useesti miettinyt miten ihmeessä saisin linkin suoraan blogiin. Valtavasti kiitoksia sinulle.:)

    tässä mun uusi hiukan erilainen muotiblogi

    Mahtaakohan toimia : )

    VastaaPoista
  41. Hah. Munkin on pakko testata miten tää toimii ja toimiiko.
    Tervetuloa vaan kaikille miehen sisustusblogiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimiihan se. Mielenkiintoisen oloinen blogi sinulla!

      Poista
    2. Kiitoskiitos!
      Tää on nyt ihan alussa tää homma. Katotaan miten lähtee käyntiin.
      Kiitos hyvästä blogista. Sopiva etenkin meille vasta-alkajille! =)

      Poista
    3. Kiitti! Bloggauksen iloa sinne :)

      Poista
  42. Miksen saa näkymään omaan blogipostaukseen esikatselussa :( mutta koitetaan, blogiini pääset tästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä toimii ainakin! Tarkoititko oman kommenttisi esikatselussa et saa klikattua linkkiä vai mikä oli?

      Poista
  43. Kiitos, täällähän on vaikka mitä tietoa tällaiselle teknisesti tumpelolle, hetki sitten aloittaneelle bloggarille :-). Meikäläinen testaa myös tätä, eli tervetuloa kurkkaamaan blogiini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No et ole ainakaan leipomisessa mikään tumpelo! Uskomattomia tekeleitä :)

      Poista
    2. Kiitos. Leipomista olenkin harrastanut kauan :), joten ehkäpä bloggaamisen saloihinkin pääsee ajan kanssa paremmin kiinni. -Raili

      Poista
  44. Kiva postaus oli hyötyä ! :)

    http://manta-eve.blogspot.com/ kiitos jos jäät lukijaks !! :)

    VastaaPoista
  45. Sulla on todella hyödyllinen sivusto. Todella paljon löytänyt vinkkejä, vielä pitäisi päästä toteuttamaan niitä. En kuitenkaan väkisin yritä kirjoittaa mitään, jottei tule ns turhaa höpinää.
    Mutta pakko minunkin on kokeilla tuota linkitystä. :)

    VastaaPoista
  46. Onneksi löysin tämän postauksen! Pakko kokeilla heti, joten: Tästä pääsee blogiini

    VastaaPoista
  47. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  48. Miten tonne yläosaan saa tuon palkin, jossa on otsikot Blogi, Info, Blogista yms...?. Olen aloittamassa blogia ja olen aivan "vihreä" näissä muotoilujutuissa. Orange huset

    VastaaPoista
  49. Täytyy nyt itsekin kokeilla onnistuuko! Kiitos ihanista neuvoista!

    Vauvahattaraa

    VastaaPoista
  50. Kiitos. Tämä neuvo tuli tarpeeseen!:)
    tekstisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Tuohon tekstisi kohtaan voi vielä kirjoittaa mitä haluaa :)

      Poista
  51. Kiitos! Tätä blogia jään seuraamaan. Paljon tietoa bloggaamisesta aloittelijalle. :)
    Ja täytyyhän se itsekin testata, osaanko lisätä linkin blogiini...

    Pienessä kylässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hm, jostain syystä linkki ei toiminut, vaan näytti loppuun ylimääräisiä pisteitä? :D

      Poista
    2. Hmm... Testaan Pienessä kylässä. Toimii nyt ainakin. Mistä lie tulleet.

      Poista
  52. Pakko testata itekki :)
    Tää on oikeesti ihan huippu blogi oon saanu paljo apuu täältä!

    Around the World

    VastaaPoista
  53. Kiitos tästä hyvästä vinkistä. Täytyykin heti testata!

    Aitolife



    VastaaPoista
  54. Kiitos hyvästä vinkistä! Hei, testaan tätä vielä tässä, kun linkki ei näkynytkään eräässä Bloggerin blogissa - mistäkähän johtui?

    <a href="http://www.sisublogg.blogspot.fi”>sisublogi.blogspot.fi</a>

    VastaaPoista
  55. Sisublogi.blogspot.fi siis what, minulla toimii täysin sama mutta sinulla ei. Hmm... Outoa.

    VastaaPoista
  56. tästä blogiini Toimiiko tämä myös omassa blogitekstissä linkkinä...yritin muttei onnistunut...mä oon niin tumpelo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulta puuttuu kokonainen osoite tuosta. Eli laita osoitteen kohdalle http://iloatyyliakauneutta.blogspot.fi/ kokonaisuudessaan. Muuten koodi on oikein!

      Poista
  57. Kiitos tästä vinkistä, pitääkin heti kokeilla

    Eläköön elämä!

    VastaaPoista
  58. Olipas hyvä vinkki. Täytyyhän mun myös heti sitä testata. :D Kiitos.

    VäReJä-blogi

    VastaaPoista
  59. Kai tätä on pakko kokeilla :) Täältä löytyy minun blogini :)

    VastaaPoista
  60. Täältä Katin blogiin
    Miekin tuun testaamaan, oon kerran jättänyt yhteen blogiin linkin, mutta en tiiä toimiko se sitten. Oon siun blogista saanu moniamonia hyviä vinkkejä ja ideoita. Kiitos tästä :) seuraavaks tahtosin opetella sen jutun millä omaa blogia ja kävijämäärää voi seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ainakin toimii. Meinaat varmaan Analyticsia. Kokeile ihmeessä. Ohjeita on täällä.

      Poista
    2. Sitä juuri, kiitos ohjeista :) pitää perehtyä asiaan :)

      Poista
  61. Tervetuloa uuteen blogiin. Opiskelujen perässä pääkaupunkiseudulle muuttava nuori nainen, kirjoittaa blogia missä kertoo elämästään,unelmistaan ja niiden tavoitteluista :-)
    http://thisismylittlesweetworld.blogspot.fi

    VastaaPoista
  62. testailin tätä yhden blogin kommenttiboksiin, mutta en onnistunut. Yritänpä tähän nyt uudestaan....
    eli tätiratsastajan blogiin pääsee tästä

    VastaaPoista
  63. Kun muutkin niin minäkin testaan tähän, josko osaisin :D Kiitos vielä vinkistä!

    Maaria / HIPPU

    VastaaPoista
  64. Pakko minunkin on testata kun muutkin ovat kokeilleet inkanaarre.blogspot.fi

    VastaaPoista
  65. Kiitos vinkistä ja testaanpa minäkin tätä. Tervetuloa blogiimme http://kristallikimara.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  66. täytyypä kokeilla vaikka vanha postaus onkin! It´s Time To Rock
    Kiitos paljon tästä! Olen aina miettinyt että mitenkähän sitä saa linkitettyä :D

    VastaaPoista
  67. Kiitos aivan huipusta blogistasi! :) Löysin tämän vasta ja olen kovasti kaivannut kertomiasi vinkkejä, jotta saisin blogistani toimivamman :)

    Ja kokeilenpa minäkin heti ;)

    Terästytön kurvailua ompelukoneella ja peltinaudoilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Näyttää toimivan myös tuo mielenkiintoisesti nimetty linkki :)

      Poista
  68. Kiitos todella hyvästä blogistasi! Testailenpa myös minäkin :) Nina's Décor

    VastaaPoista
  69. Kiitos vinkistä! En ole itse huomannutkaan että html toimii kommenteissa. Pitäähän minunkin heti testata:

    Blogini Koivukumpu kertoo elämästämme pienessä alle 50m2 hirsitalossa maaseudun rauhassa kera kohta kolmen lapsen ja eläinlauman.

    VastaaPoista
  70. On kyllä ollut paljon hyötyä tästä blogista! Kiitos siitä :) Ja koikeilen minäkin. Mun blogiin pääsee tästä !

    VastaaPoista
  71. En oo ikinä kuullutkaan tällaisesta tavasta. :D Aina oppii siis jotain uutta!
    Ja pakko itekkin testata..Ida Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä blogisi osoittean alkuosa on Pink Bubblen osoitteen alkuosa!

      Poista
    2. Oho, mitähän oon säätänyt, kääk! Kokeillaas uudestaan, eli Ida Johanna

      Poista
  72. Osaisitko auttaa ? Blogissani linkit ovat menneet tuollaisiksi pieniksi. Kokeilin kerran laittaa kaikki linkit tuollaisiksi small - capseiksi, mutta poistin sen koodin. Olen selaillut html osuuden (sen mistä niitä koodeja siis säädetään) enkä löytänyt ongelman syytä. Rupee kiehumaan kun linkit on niin pienellä >:I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, en näe minilinkkejäsi, kun blogi on vain kutsutuille. Mutta uskon, että siellä ne ovat :) Kuulostaa siltä, että tästä small capsistä on jäänyt joku osa vielä koodiin. En nyt nopeasti osaa sanoa, millä niitä suurennetaan.

      Poista
    2. Joo pahoittelut, korjailin niitä koodeja uudemman kerran. Nyt blogi kuitenkin julkinen, mutta otsikot ei vaan suurene :------I

      Poista
  73. miten saisin ton koko kommentti boksin mun blogiin kun en oikeen tiiä:)?

    VastaaPoista