sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Pinterest ja sen hyödyt blogillesi

Tiedetään, että netissä on ihan liikaa kaikenlaisia palveluita, joihin bloggaajan olisi pitänyt liittyä jo sata vuotta sitten ollakseen ajan hermoilla ja suosion huipulla. Jos pysyt kärryillä vielä Facebookin, Twitterin, Instagramin ja muiden jälkeen, niin tutustu vielä Pinterestiin. Mutta varoitan: se on koukuttavaa, todella koukuttavaa. Nyt jos joku siellää miettii, että mikä piru se Pinterest niistä kaikista kuvapalveluista oikein olikaan, niin sehän on lyhykäisyydessään vähän kuin ilmoitustaulu netissä, johon kuka tahansa voi rekisteröityä. Sinnehän siis kerätään lähinnä kuvia erilaisiin ryhmiin jaoteltuna. Pinterestiin liittyessä omalle koneelle tulee ladata Pin it -nappula, jonka avulla netissä eteen tupsahtavia kivoja kuvia voi sitten pinnata sinne omaan sopivaan ryhmäänsä. Toiset voivat sitten seurata sinua ja sinä heitä. Parhaiten Pinterest aukeaa, kun siihen tutustuu itse: lyhennelmän toimintaperiaatteesta löydät täältä.

Pinterest ei siis ole mikään viattomien kuvakollaasien rakenteluun suunniteltu työkalu, vaan sitä käytetään kaikenlaiseen rekrytoinnista ajantappamiseen.  Ihan hirveän monelta suomibloggarilta Pinterestiä ei kyllä löydy, vaikka heidän kuviaan siellä paljon pyöriikin. Pinterest on myös loistava inspiraation lähde. Etsit sitten inspistä pukeutumiseen, sisustukseen, kampauksiin, tatuointiin, meikkiin, kynsiin... You name it! Postausaiheiden etsiminen sieltä voi myös olla hedelmällistä: etsi suosittuja pinnauksia niin tiedät vähän mistä ihmiset ovat kiinnostuneita. Sieltä voi löytää uutta luettavaa, kun tutustuu kanssapinnaajiin. Mielenkiintoisia boardeja koonneella käyttäjällä voi olla vielä mielenkiintoisempi blogi. Ja tämähän toimii myös toisin päin:  sinut ja blogisi voidaan myös löytää tällä tavoin. Etenkin kansainvälisemmän yleisön perään mielailevan blogin kannattaa hankkia tunnukset näillä näppäimillä!



Pinterestistä voi siis yksinkertaisuudessaan (jälleen kerran) saada paljon liikennettä omaan blogiin. Omat kuvat kannattaa pinnata ja kuvan tietoihin liittää oman blogin osoite. Esimerkiksi omat asukuvat saavat tätä kautta aivan uuden yleisön. Kyllä ihmisiä kiinnostaa mistä kauniit kuvat ovat alkujaan kotoisin ja aika moni päätyy blogiisi asti. Siellä voi myös nousta suureksikin vaikuttajaksi, kun saa tarpeeksi seuraajia ja mikä tärkeintä pinnaa mielenkiintoisia kuvia tms. ensimmäisenä. Niinpä sinä roikut ensimmäisenä pinnaajana aina kuvan tietojen mukana muiden jakaessa sitä eteenpäin. Omat pinboardit kannattaa myös nimetä osuvasti ja houkuttelevasti, jotta potentiaaliset seuraajat saavat heti käsityksen kiinnostavuudestasi. Pelkkä jo joidenkin muiden löytämien kuvien uudelleen pinnaaminen ei tee sinusta ehkä kamalan tunnettua mutta sitä tulee väkisinkin tehtyä, jotta omaan Pinterestiin saisi tarpeeksi sisältöä eikä sortuisi pelkän oman sisällön promoamiseen. Pelkkä oman hännän nostatus ei taida olla edes sallittua.

Pinterestissä voi myös etsiä muita suosittuja henkilöitä, joiden seuraajista osa kelpaisi itsellekin. Ehkä tämä henkilö onnistuu huomioimaan sinut, jos seuraat häntä, pinnaat uudelleen hänen kuviaan ja kommentoit niitä (ahkerasti siis muttei millään vainoamismeiningillä). Ja jos hänen seuraajansa sattuvat olemaan myös sinulle sopivaa kohderyhmää, joku ehkä eksyy linkkailemalla blogisi lukijaksi asti. Ja muiden suosittujen henkilöiden seuraaminen on siitäkin suotavaa, että heiltä saa vinkkejä miten koota houkuttelevimmat pinboardit.

Otin taannoin osaa erääseen jenkkilästä käsin pidettyyn webinaariin, jossa puhuttiin asiantuntevasti siitä miten Pinterestin käytöstä saa mahdollisimman paljon irti. Kohteena oli lähinnä yritykset, jotka haluavat hyödyntää Pinterestiä mutta samoja vinkkejä voi hyödyntää ihan jokainen bloggari, sillä blogihan on kuin pieni (tai suurikin!) yritys, jota tulee hoitaa. Ajattelin tähän loppuun jakaa webinaarista tekemistäni muistiinpanoista ne parhaat bloggaajalle ja blogittomalle sopivimmat täällä ja niitä voi sitten jokainen nykyinen ja tuleva pinnaaja soveltaa tarpeensa mukaan.
  • Jos vain osaat ja pystyt, lisää blogiisi Pin it -nappi esimerkiksi tuonne postauksen loppuun muiden fb- ja twitter-nappien jatkoksi. Jos saat sen asennettua kuviin, vielä parempi. Teet silloin pinnaamisesta todella helppoa, vaikka se onnistuuhan se tietenkin Pinterestiin kirjautuneelta käyttäjältä ihan hänen omaan selaimeen asennetun napinkin kautta. 
  • Lisää tekstiä kuviin, jotka jaat Pinterestissä. Tekstilliset kuvat saavat huomattavasti ennemän huomiota eivätkä huku massaan. 
  • Muista myös lisätä kuvateksti kuvan alle. 
  • Älä pinnaa vaan kuvia: teksti ja videot toimivat myös erittäin hyvin.
  • Erityisesti tutoraalien pinnaaminen kannattaa. Eli jos sinulla on vaikka kuvasarja silmämeikin teosta, se voi olla pian jaossa laajaltikin.
  • Kuvat, jotka ovat pystysuunnassa pitkiä ja kapeita, saavat enemmän huomiota kuin vaakatasossa leveämmät kuvat. Pitkät ja kapeat kuvat kehiin siis ja menestys on taattu!
Ja nyt jos joku miettii onko Pink Bubblella oma Pinterest-tili, niin vastaus on ei ole. En tässä vaiheessa koe aikani rajallisuuden vuoksi Pinterestiin koukuttumista (jälleen kerran) järkeväksi investoinniksi mutta kukapa tietää. Muissa yhteyksissä kuin tämän blogin kautta olen siellä kyllä aikaani tappanut ja suosittelen siksi muillekin. Ja niin kuin alussa totesin, kaikenlaisia palveluja alkaa olla jo niin paljon, että ihan jokaisen kelkkaan ei voi lähteä, mutta jos Pinterest kuulostaa yhtään sinun jutultasi liity heti ja ainakin kokeile hetki. Jos tykkäät esimerkiksi We Heart It -tyyppisistä palveluista, tämäkin on sinun juttusi ihan varmasti. 

Vinkattakoon vielä ihan loppuun muutamia suomalaisia bloggareita, joiden inspiroivista Pinterest-tileistä voi ottaa vauhtia omaansa: Pupulandia, Char and the City ja Avec Sofié ainakin ovat mielestäni kurkkaamisen arvoisia tapauksia. Ja kommenttiboksissa otetaan mielellään vastaan yleisen keskustelun lisäksi linkkejä teidän Pinterest-tileille!

18 kommenttia:

  1. Itsellänikin on Pinterst-tili ja joka päivä käyn siellä ahkerasti pinnailemassa! Todella hyvää ajan tappamista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Sitä on vaikea lopettaa, kun pääsee alkuun!

      Poista
  2. Hah, juuri päivänä eräänä mietiskelin, että mikäs prleen pinterest ja nyt juttusi innoittamana hommasin tilin sinne \o/
    Tosin en vieläkään ihan tajuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuipa sopivasti sitten! Kyllä sitä alkaa tajuamaan, kun vähän aikaa siellä pyörii. Toivottavasti viihdyt :)

      Poista
  3. No kyllä todellakin on Pinterest -tili! Tuntuu että koko viime talvi meni siellä, niin älyttömän koukuttavaa puuhaa se on. Mutta olen löytänyt sieltä tosi hyviä askarteluohjeita (joista sitten on toteutuksia omassa blogissa) ja mielenkiintoisia ilmiöitä ja blogeja. Tosi amerikkalainenhan se on, eli suomenkielistä sisältöä mä en viitsi pinnata, mutta olen ihan sitä varten kirjoittanut joitain juttuja blogiin englanniksikin. Pitäisikin lisätä viimeisimmästä kasvomaalaus kuvasarjasta englanniksi versio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hieno tili! Olet selvästikin saanut paljon irti Pinterestistä. Suomi on tosiaan aika jäljessä (tai mieluummin sanon alkuvaiheessa) tuossa hommassa. Hienoa, että olet nähnyt vaivaa vielä kirjoittaa omat jutut englanniksi. Olet oikea malliesimerkki :)

      Poista
  4. Hei kaimani! :)

    Löysibn sun blogin tänään ja oon nyt jo ihan koukussa. Pinterest on lähellä myös mun sydäntä, vaikken ookkaan mikään maailman paras "pinnaaja". Tein alunperin pinterest-tilin siksi, että sillä sais ehkä kasvatettua pikkasen blogin lukijamäärää. Nyt blogin promotoiminen siellä on laiskuuden vuoksi jäänyt vähän vähemmälle, mutta tää postaus antoi mulle uutta inspiraatiota siihen!
    Mun pinterest-tili: http://pinterest.com/sussew/

    Kiitos vielä kerran isnpiroivasta blogistasi! :) Jos kiinnostaa ja aikaa riittää, niin myös mun blogissa saa tulla vierailemaan: http://susanna-behindmyeyes.blogspot.fi/ Kirjoitan tavallisesta elämästäni suomalaisena mormoniteinityttönä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan ja kiitos kommentistasi! Täytyypä tsekata sinunkin blogisi.

      Pinterest on vähän sellainen, että sen käyttö voi olla todella kausittaista. Huomaan itsekin innostuvani siitä aina joskus ja pinnaan pari päivää ahkerasti ja sitten se taas unohtuu. Käytän sitä ihan vain itseäni varten kaikenlaisen inspiraation hakemiseen.

      Poista
  5. Blogisi on niin koukuttava, että olen työnteon sijaan lukenut tätä läpi ja näköjään tännekin pitää kysymys jättää. Olen pinnaillut jo tovin satunnaisesti, mutta itseäni häiritsee se, että kaikki toiminta näkyy myös Facebookissa (olen kirjautunut Pinterestiin facen tunnuksilla). Voiko jostain säätää asetuksista niin ettei toiminta näy muille? Ei sillä, että mitään salaista pinnailisin (seli, seli), mutta koen sen silti häiritseväksi ja kiitos taas jo etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta, että työnteon sijasta tekee jotain muuta. Niin minäkin parhaillani teen :) Itselläni oli joskus Pinterest-tili fb:n tunnareilla mutta lopetin sen käytön ja tein ihan erilliset tunnukset. Sain sen kyllä lopettamaan pinnejeni julkaisun feedissä mutta silti jotain aktiivisuutta se levitti kuitenkin. En muista tarkalleen mitä tein mutta tässä Mashablen slideshowtutoriaali, josta on varmasti hyötyä. Veikkaan itsekin hiljentäneeni feedin tuolta settingseistä.

      Poista
    2. Jälleen kerran bingo. Kiitos ja kumarrus, hiljennys toimi!!

      Poista
  6. Ehkä erikoisempi kysymys, mutta osaatko sanoa miten Pinterstistä voisi hyötyä ilman blogia? Olen yrittänyt blogata useaan otteeseen, mutta kun blogi ei saa reaktioita en jaksa laittaa siihen aikaakaan (kärsimätön, tiedän ettei moni ns. suosittu blogikaan saa kommentteja). Pinterestissä taas saan lähes päivittäin repin:ejä ja tykkäyksiä. Eli teen siellä jotain oikein. Useimmiten suositut pinit ovat sisutusaiheisia, joten tein viimeisimmän blogin samankaltaiseksi. Ilman ihmeempää suosiota.

    Ehkä kyse on lukijamäärästä (Pinterest vs. Lily.fi).

    Haluaisin kuitenkin työni puolesta voida jollain tapaa hyödyntää sitä, että Pinterest-materiaalini puhuttelee ihmisiä. Mietin voisiko esim. LinkedIniin laitta Pinterest-linkin vai onko se typerää..? Vai kannattaisiko Pinterestissä mainostaa blogia ja sinikkäästi jatkaa bloggausta? Onko silloin järkevämpää vaihtaa Lilystä muualle ja kirjoittaa englanniksi? Vai onko blogeja vain jo liikaa ja olisi parempi vain Pinnailla?

    Jos osaat tarjota vinkkejä tai vain mielipiteesi tämän sekavan kirjoituksen perusteella olisin kiitollinen :) Työskentelen visuaalisella alalla, joten siksi tämä työpainotteisuus.

    T. Aktiivinen lukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisia kysymyksiä! Jos bloggaaminen ei ole oikein napannnut mutta Pinterest sen sijaan toimii sinulla, niin en näe mitään syytä miksi "päätuotteena" pitäisi väkisin olla blogi. Ero suosiossa tosin johtuu varmasti siitä, että blogisi on ollut Lilyssä ja ilmeisesti suomeksi. Silloinhan yleisä on huomattavasti marginaalisempi, kuin Pinterestillä on mahdollista saavuttaa.

      Toisaalta, jos sinulla on jotain ihan omaa tuotosta jota voisit julkaista blogissa, niin sitten perustaisin/jatkaisin blogia ja samalla promoaisin sitä Pinterestissä. Englanniksi varmaan kannattaa kirjoittaa, jos haluat enemmän näkyvyyttä ja kielellä ei sinällään ole sinulle merkitystä. Voisit saada Pinterestistä kv-liikennettä blogiisi ja sitten muita kautta jonkin verran suomalaisia kävijöitä. Pinterest kun ei ole niin suosittu täällä mutta kovaa valuuttaa kansainvälisemmin ajateltuna, ja aina muistetaan mainita, kuinka sen käyttö on huikeassa nousussa.

      Jos oma Pinterest-tili on vaikuttava, laittaisin sen ehdottomasti LinkedIniin. Etenkin, jos sinulla on siellä myös omaa tuottamaasi materiaalia (valokuvia, tai ihan tekstiäkin sieltä blogistasi tms.) muiden kuvien pinnausten lisäksi. Sopisi varmaan hyvin sinun alallesi.

      Eli kiteytettynä pitäisin sinuna jonkinlaista omaa blogia pystyssä siellä taustalla englanniksi ja muualla kuin Lilyssä, mutta keskittyisin Pinterestin kasvattamiseen. Ja laittaisin molemmat LinkedIniin.

      Toivottavasti sait jotain irti. Voit laittaa minulle myös mailia, jos haluat enemmän jutella asiasta!

      Poista
  7. Hei!

    Osaatko sanoa, miten oman Pinterest -tilin saa linkitettyä blogiin niin, että linkki tulee ikäänkuin kuvakollaasina niistä Pinterest -tilin kuvista? Olikohan tarpeeksi hankalasti selitetty... Esimerkiksi Mungolifessa (http://www.rantapallo.fi/mungolife) tuo linkitys on tehty juurikin niin, mutten tuolta Pinterestin sivuilta löytänyt mistään ohjeita moiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan!
      Pinterestin sivuilta löytyy ohje täältä. Onnistuisikohan sillä, jos ottaa kooksi sidebar?

      Poista
  8. Hei! Olen jossakin nähnyt suomalaisen vastineen Pinterestille, mutten kuolemaksenikaan muista mikä se oli... Mahdatko sinä tietää tai olla törmännyt sellaiseen? Löysin sen jonkun blogista, mutten löydä enää blogiakaan... Ei siis pinterest, ei insta, vaan uusi kotimainen alusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei tule mieleen mitään tuollaista. Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta!

      Poista