keskiviikko 14. elokuuta 2013

Google Analytics osa 4: mikä blogisi sisällössä kiinnostaa ja mikä ei

Uskallan väittää, että nyt on vuorossa Google Analytics -postaussarjan neljäs ja viimeinen osa. Voin joutua syömään sanani mutta se jää nähtäväksi. Olemme siis päässeet siihen pisteeseen, jossa ihmetellään ja tutkitaan missä päin blogia ne kävijät oikein käyvät ja viihtyvät. Aiemmin ollaan siis tutustuttu asennukseen, kävijöiden määrään ja laatuun sekä kävijäliikenteen lähteisiin. Nyt ollaan siis Sisältö -kohdassa.




Yleiskatsaus näyttää tuttuun tapaan keskiarvotietoja sivustosta mutta nyt liittyen sisältöön. Siitä näet mm. kuinka monta kertaa blogisi sivuja on katsottu valitsemanasi aikavälinä, kauanko on yleisesti ottaen viihdytty yhdellä sivulla sekä kuinka monta prosenttia kävijöistä on poistunut samalta sivulta miltä tulikin (poistumisprosentti). Osa näistä luvuista on minullekin hieman vieraita ja tässä yleiskatsauksen ylemmässä osassa en niinkään viihdy. Sen sijaan heti lukujen alapuolelta löytyy Sivuston sisältö ja siitä kun valitsee vielä Sivun otsikko, niin näkee helposti mitä sivuja on katsottu eniten viime aikoina. Tiedot on oikealla ihan lukuina ja prosentteina.


Toiminnan kulku tuo eteesi kryptisen kaavion kävijöiden liikehdinnästä. Itse en tätä oikeastaan käytä, sillä se ei ole mielestäni mistään helppotajuisimmasta päästä. Mutta voit toki leikkiä sillä ja katsoa mihin kävijät ovat tulleet ja mihin menneet epämääräisen kaavion muodossa. Good luck.

Voimme siis siirtyä sulavasti Sivuston sisältö -kohtaan, jossa näkyy yleiskatsausta paremmin millä sivuilla on ollut kuhinaa ja millä ei. Ihan ensimmäisenä oleva Kaikki sivut kertoo hyödyllistä tietoa vierailijoiden tekemisistä. Saat eteesi taulukon, jossa on blogisi eri sivujen osoitteita allekkain listattuna. Osoitteet ovat hieman vaikeaselkoisia, joten voit vaihtaa listan näyttämään sivujen otsikoita, joita on jo huomattavasti helpompi tulkita:


Tämä löytyy siis siitä heti taulukon yläpuolelta ja sen sinisen käyrän alapuolelta. Nyt näet siis jokaisen sivun kohdalta suosituimmasta alkaen Sivun katselut eli kuinka monta kertaa ko. sivu on näkynyt. Seuraavana oleva Yksilöidyt sivun katselut taas meinaa sitä kuinka monella eri käyntikerralla ko. sivua katsottiin. Eli jos minä menen nyt johonkin blogiin ja rämppään viisi kertaa samaa sivua, se lasketaan tuohon sivun katselut -kohtaan viitenä katseluna mutta vain yhtenä tuohon yksilöidyt -kohtaan. Got it?

(Jos oikein muuten haluat kikkailla, niin klikkaapa jossain vaiheessa tuota edellisessä kuvassa näkyvää  toissijainen mittasuhde kohtaa ja valitse sieltä eri asioita mitattavaksi. Näet siitä taulukosta ihan mielenkiintoistakin materiaalia).




Keskim. sivulla käytetty aika on aika selvä, eli kauanko sillä sivulla on keskimääräisesti viihdytty. Saapumiset näyttää kuinka moni tuli blogiin tämän sivun kautta. poistumis Poistumisprosentti meinaa sitä kuinka moni tämän sivun kautta blogiin tullut myös poistui sieltä. % poistumisia taas meinaa sitä kuinka moni lähti pois blogista tältä sivulta mutta he katselivat käynnin aikana ehkä muitakin sivuja. Viimeinen Sivun arvo on meille turha; sivumme ovat arvottomia. Suoraan sen yläpuolelta löytyy kyllä namikat, joista voit valita miten tämä taulukko sinulle näytetään. Siitä saa vaikka piirakan, jos sellaisesta tolkkuaa paremmin.

Sivuiksi lasketaan kaikki mahdolliset blogisi sivut eli ei vain yksittäiset postaukset tai etusivu. Esimerkiksi jokainen blogissasi tehty haku näkyy omana sivunaan. Ensimmäisenä listassa varmaan jokaisella komeilee oman blogin etusivu, sillä sinnehän sitä yleensä päädytään ensimmäisenä ja osa ei lue postauksia yksitellen vaan koko blogin pitkänä pötkönä. Jos huomaat, että blogissasi tehdään paljon hakuja, voit miettiä onko ulkoasu tarpeeksi käyttäystävällinen. Voisiko tageja tai kategorioita jotenkin selkeyttää tms.?

Hypähdetään seuraavaksi vasemmassa reunassa Aloitussivut -kohtaan. Tästä näet tarkemmin miltä sivuilta blogiisi on oikein tultu ja mitä sitten on tapahtunut. Kenoviiva / tarkoittaa etusivua ja /?m tai vastaava blogisi mobiiliversion etusivua. Nämä ovat varmaan taas siellä kärkikahinoissa.



Käynnit kertoo sen kuinka monta eri käyntiä on alkanut tältä sivulta. Sivua/käynti on myös aika selvä: kuinka monta muuta sivua on klikkailtu tämän ko. sivulta alkaneen reissun aikana. Jos yhtä ja samaa sivua on klikkailtu useasti, sekin lasketaan. Käynnin keskim. kesto merkkaa siis sitä, kauako kävijät olivat blogissa tultuaan tuon sivun kautta ja % uusia käyntejä meinaa siis kuinka monta prosenttia kävijöistä tuli ekaa kertaa blogiin. Poistumisprosentti on taas se vanha tuttu, eli kuinka moni otti jalat alleen tästä samaisesta postauksesta eikä astunut peremmälle blogiin.

Poistumissivut sieltä vasemmasta valikosta kertoo sitten miltä sivuilta blogista lähdettiin menemään. Poistumiset kertoo lukuina kuinka moni häippäsi. He ovat kyllä käyneet blogisi muilla sivuilla, niin kuin seuraava kohta Sivun katselut kertookin. % poistumisia on taas se kuinka moni ko. sivun lukija sitten päätti lähteä tämän sivun kautta.

Saat muuten järkättyä taulukon tulokset eri järjestykseen klikkaamalla noita edellä mainittuja mittauskohteita: esim. kun klikkaat Poistumisprosentti, näet tulokset siinä järkässä millä sivulla on korkein poistumisprosentti

Sitten vasemmasta valikosta voitaisiin tsekata vielä Sivuston nopeus ja siitä Yleiskatsaus. Siitä saa jotain kuvaa kauanko latailut kestävät. Jos lukemat ovat oikein korkeita, niin jotain kannattaa tehdä. Yleensä vika on suurissa kuvissa, joita on paljon.

Hypellään muutamien kohtien yli kunnes ihan viimeisenä vasemmalta löytyy oma suosikkini kaikista Google Analyticsin ominaisuuksista: Tilasto.

Saat esille blogisi etusivun ja tietoa mitä siellä on klikkailtu ja missä määrin. Esimerkiksi minä katselin juuri miten viimeisimpien postausteni otsikoita on klikkailtu etusivulla oltaessa viimeisen viikon aikana:


Raflaava varasotsikko on saanut huomattavasti paremmat lukemat kuin muut. Huomiota se on siis ainakin saanut mutta muut tilastot kertovat, että sitä kautta myös poistutaan blogista aika herkästi. Sisältö ei siis taida vastata oletuksia. 

Kaikesta tästä informaatiosta voit siis päätellä mm. mitkä postaukset blogissasi vetävät väkeä minkä postausten jälkeen he jäävät tutkimaan mitä muuta tarjottavaa blogillasi on. Sinulle selviää myös mitkä postaukset eivät saa kävijöitä jäämään. Voit siis suunnitella tulevia postauksia näiden tietojen valossa. Mielenkiintoista, eikö?

Siinäpä olivat mielestäni ne tärkeimmät seikat, jotka joka bloggarin tulisi tietää tästä valtavasta kapistuksesta nimeltä Google Analytics. Jos selvisit tähän viimeiseen kappaleeseen asti,  onneksi olkoon! Olet selvittänyt mammuttimaisen Google Analytics -tutoriaalini kunnialla loppuun saakka. Nyt vain sormet ristiin, ettei GA:n ulkonäköä ja ominaisuuksia mennä uudistamaan heti huomenna!

9 kommenttia:

  1. Jopas olet saanut aikaiseksi kiinnostavan ja tosi hyödyllisen blogin. Eksyttyäni tänne tänään, olen yrittänyt napata hetken sieltä ja toisen täältä vanhempien bloggausten läpikäymiseen.

    Kiitos kaunis ja kumarrus, jatkan seuraamistasi innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja mukava kuulla! Tervetuloa mukaan.

      Poista
  2. KIITOS tästä!
    T. Sissi, joka asensi analyticsin uudelleen ja nyt se toimii:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, toivottavasti se toimii nyt kunnolla eikä uudelleen asennuksia tarvitse tehdä jatkossa enää.

      Poista
  3. Siis mitä! miksi löydän vasta nyt blogisi! Selasin miljoona postausta taaksepäin ja olen oppinut niiiin paljon kaikkea uutta ettei edes järkeä :D oot super fiksu viisas nero mahtava kiitos! Oikeesti jokanen postaus tosi hyödyllinen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, jos tästä on noin paljon iloa :) olen ihan imarreltu.

      Poista
  4. Heippa! Oon miettinyt sellaista asiaa tähän google analyticsiin liittyen, että jos asennan sen, pystyykö kukaan ulkopuolinen taho näkemään että käytän sitä - tai pystyykö joku peräti seuraamaan kävijämääriäni? Ehkä kuulostaa oudolta, mutta ajattelin että sulla vois olla jotain tietoa asiasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan aiheellisia kysymyksiä, kaikkea kun voi tapahtua. Mutta ei, normaalioloissa ei pysty näkemään kumpaakaan.

      Poista
  5. Kiitos huikeista ohjeista! Näitä on viime päivät käyty kuikuilemassa, opeteltu, opittu ja säädetty!
    Osaatko muuten sanoa saako tuon tilaston jotenkin bloggeriin, siis ihan sivulle näkyviin? Vai onko sitä varten jotku omat tilastojuttunsa.. Kiitos kuitenkin upeista ja selkeistä ohjeistasi! Täällä tullaan vielä vierailemaan, Usein :) http://nokula.blogspot.fi/

    VastaaPoista