keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Yksi vai useampi blogi?

Mitäs sanoisitte, jos tässä blogissa olisi seuraavaksi juttua siitä, mitä olen viimeksi tilannut yhdestä nettikaupasta? Tai lähikuvia kauniisti lakatuista kynsistäni? Ja sitten "mitä söin tänään" -postaus? Olisiko hyvä idea?

Ajattelisitte todennäköisesti, että olen vähintäänkin seonnut. Vaikka nuo aiheet eivät itsessään ole mitenkään erikoisia, tässä blogissa ne olisivat hyvin silmiinpistäviä, outoja ja odottamattomia. Olisi suorastaan virhe suoltaa ulos tuollaista juttua. Jos siis koen tarvetta blogata edellämainintuista aiheista (tai lukuisista muista), minun olisi viisainta perustaa tuotoksilleni ihan oma blogi tai jopa blogeja.

Monasti bloggareita kehotetaankin perustamaan kovin erityylisille aiheille omat bloginsa. Sillisalaatilla kun on vaikea houkutella aiheesta palavasti kiinnostunutta lukijakuntaa. Aihetta kun ei sinällään edes ole tai se on kaikki mahdollinen. No, monet blogien lukijat vaikuttaisivat kyllä olevan erittäin kiinnostuneita myös näistä sillisalaateista.


Monelle kaikesta mahdollisesta kirjoittaminen onkin sen ensimmäinen blogin idea. Sitten myöhemmin huomaa oman taipumuksensa postata hyvin paljon tietystä aiheesta - vaikkapa kynsistä. Jos blogiin on eksynyt joukko kynsipostauksia ahkerasti kyttäävä ja kommentoiva lukijalauma, joka skippaa kaikki muut jutut, ajatus omasta vain kynsille pyhitetystä blogista on hyvinkin tervetullut. Silloin voi tietyn porukan kanssa keskittyä tiettyyn juttuun ilman, että puolet lukijoista eivät ole vähääkään kiinnostuneita ja korkeintaan huokaisevat tuskissaan nähtyään taas yhden postauksen "tästä tylsästä aiheesta".

Lifestyle- ym. elämänmenoblogeissa on se mukava puoli, että niissä voi julkaista juttuja aivan laidasta laitaan. Voi julkaista rauhallisin mielin mustikkapiirakan reseptin ja heti seuraavana päivänä kertoa yksityiskohtaisesti auton talvirenkaiden vaihdosta tai arvioida uuden epilaattorinsa. Suurin osa lukijoista sulattaa jutut ilman suurempia kulmien kohotteluja ja päivittelyjä siitä, että blogin suunta on nyt lähtenyt jonnekin harhapoluille tai kadonnut kokonaan. Erikoistuminen ei siis ole mitenkään pakollista. Ihan sama sekoilu ei todennäköisesti onnistuisi jonkin tietyn aiheen ympärillä pyörivässä blogissa.

Yksi keino päästä kirjoittamaan uudesta aiheesta, joka ei välttämättä innosta kaikkia lukijoita, on perustaa sivublogi. Semmoisia on nähty paljonkin. Sehän voi olla vaikka hääblogi, laihdutusblogi, sisustusblogi, vauvablogi, ruokablogi, tai mikä lie. Oleellista on kuitenkin, että blogi toimii ikään kuin pääblogin alaisuudessa, eli siinä on selkeästi sama bloggari taustalla ja nimikin voi viitata tähän pääblogin nimeen. Mm. edesmenneessä Cava-blogissa oli paljon näitä sivublogeja, jotka olivat fiksuja vetoja. Jos aiheet eivät kiinnostaneet, niitä ei tarvinnut lukea. Sivublogeilla voi muuten saada hyvin uusia lukijoita siihen varsinaiseen pääblogiinkin.


Olenpahan kuullut myös, että laidasta laitaan seilaavilla aiheilla ei ilmeisesti houkutella hirveästi yhteistyökumppaneita, jos lukijamäärä ei itsessään ole hirvittävän suuri. Siinähän voi käydä vaikka näin: Vaatekauppa X:ää epäilyttää suuresti lähettää bloggarille Y ilmaisia hepeneitä, sillä blogissa on viime aikoina ollut se mustikkapiirakan resepti ja sitten ne talvirenkaat. Ovatkohan lukijat sittenkin leipureita tai autoilijoita? Eivät ne varmaan ole kiinnostuneita hepeneistä, joten turhaan tuhlata energiaa ja rahaa tuohon blogiin. Mutta Kosmetiikkakauppa A piffaa salamana kynsiblogggarille B ilmaiset kynsikoristeet ja -lakat, sillä sen bloggarin lukijat ovat satavarmana kiinnostuneita kaupan koristeista sun muista alan tilpehööreistä.

Jos ja kun niitä blogeja on useampi kuin yksi, voi olla vaikeaa löytää tarpeeksi aikaa kaikkien yksilöiden tiuhatahtiseen laatujutuilla päivittämiseen. Mutta useampi harvemmin päivittyvä ja laadukas blogi on varmasti parempi, kuin yksi jatkuvasti keskinkertaisia juttuja tuottava tapaus. Tämähän nyt pätee, vaikka blogeja olisi vain yksi. Eli siis mieluummin harvemmin hyvää, kuin jatkuvasti keskivertoa tai huonompaa.

Milloin sitten olisi syytä harkita sivublogin tai kokonaan toisen itsenäisen blogin perustamista? Jos erikoisia ja linjasta poikkeavia aiheideoita pälkähtää päähän harvakseltaan, niiden takia on ihan turha alkaa pystyttelemään uusia blogeja. Ehkä lukijatkin antavat anteeksi muutaman harha-askeleen, jos päätät saattaa päivänvaloon nämä erikoisemmat ajatuksesikin. Mutta jos nykyisen blogin raamit alkavat ahdistaa tai ihan erilaista juttua piisaisi vaikka kuinka paljon nyt ja tulevaisuudessa, siitä vain rakentamaan uutta blogia. Loppujen lopuksi sinä itse päätät, mitkä kaikki aiheet ovat blogisi erikoisalaa ja mitkä taas ansaitsevat ihan omat estradinsa.

Onko sinulla ollut mielessäsi joitain aiheita, joista olisit halunnut blogata mutta jotka olisivat vaikuttaneet aivan liian tuulesta temmattuilta blogiisi? Oletko perustanut uuden tai uusia blogeja sen takia, että sinulla riittää juttua niin monesta eri aiheesta?

Entäs lukijana, tykkäätkö lukea blogeja, joissa aiheet ovat mitä sattuu milloinkin vai luetko mielellään yhdestä blogista yhdenlaista juttua ja toisesta toisenlaisista aiheista?

Pian onkin luvassa juttua siitä, miten Bloggerissa perustetaan useita blogeja samalle tilille ja muuta mukavaa aiheeseen liittyvää. Se taisi olla jonkun teidän toive.


Kuvat 1. emmacraig1 CC BY 2. Eva the Weaver CC BY-NC-SA

29 kommenttia:

  1. Itse kirjoitan ihan mistä sattuu...vaikka yritän välillä muistuttaa itseäni siitä, mitä lukijat ovat kyselyihini vastanneet eniten tahtovansa. Ensin ajattelin vastata, että luen myös mieluiten blogia, jossa on kaikenlaista, mutta hetken mietittyäni en olekaan varma. Itse asiassa, onko niitä sittenkään kovin montaa? Olen vaan valinnut listalleni eri alojen blogeja. Mutta kyllä, kyllä pidän eniten blogista, jonka juttuvalikoima on laaja ja aiheet moninaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä, kun lukijat kertovat mistä haluaisivat kuulla lisää. Sellaisessa monia asioita käsittelevässä blogissa on se hyvä puoli, että saa aina jännityksellä odottaa seuraavaa aihetta. Ei ole niin ennalta-arvattavaa touhua.

      Poista
  2. Perustin oman sekametelisoppablogin rinnalle toisen, pelkästään matkusteluun keskittyneen blogin. Tai oikeastaan yhteen matkaan keskittyneen blogin. Vaikka toki sekametelissäkin jaan reissuun liittyviä juttuja, tietenkin, koska nyt asun ulkomailla, niin halusin pitää 'matkakertomus'-tyyppiset postaukset erillään. Ja toisekseen, poikaystävänikin voi halutessaan sitten kirjoitella matkablogiinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on mukavaa, että kirjoitatte yhdessä tuota toista blogia. Ei olisi varmaan ykkösblogiin oikein istunut tämä vieraileva tähti :)

      Poista
  3. Perustin ihan oman valokuvausblogin kun pääblogin postaukset alkoivat olla ehkä liikaa valokuvaukseen viittaavia. Se ei auttanut asiaa, sillä olen nyt ihan hukassa (olin kyllä ennen sitä) blogin tyylin suhteen. Siitä tuli mieleen, että voisitko harkita ns. 'blogiarvostelua' silloin tällöin vaikka tämän blogin erillisellä sivulla, että kun sinulla silmää on, niin 'arvostella' blogeja sisällön mukaan, esim. että jos on hukassa aiheen suhteen, niin analysoisit sisällön läpi ja kertoisit mielipiteesi siitä. Anteeksi jos tämä teksti oli liian sekava, en osannut muuten selittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkkiin valokuviin hyppääminen voisikin olla lukijoille aika iso pala nieltäväksi, joten toinen blogi on ollut varmaan fiksu valinta.

      Tuota analyysia on ennenkin kyselty mutta kaikenlaiset julkiset arvostelut on minusta vähän riskialtista touhua, vaikka mielipiteitähän ne vaan olisi. Olen kyllä s-postilla käynyt vastaavia keskusteluja, eli jos haluat niin laita mulle postia.

      Poista
  4. Mulla oli aikanaan toinenkin blogi, jota päivitin ainoastaan englanniksi. Jouduin kuitenkin luopumaan siitä, kun elämäntilanne muuttui (positiivisella) tavalla ja aika sen pyörittämiseen ei enää riittänyt. "Korvasin" tuon laittamalla pääblogin loppuun aina englanninkielisen tiivistelmän postauksesta, mutta totuuden nimissä on pakko sanoa, etten ole ihan tyytyväinen siihen ratkaisuun. Tykkään kirjoittaa vähän pidempiä postauksia useampien kuvien kanssa ja jos kääntäisin kaiken suoraan yhtään referoimatta, postauksesta tulisi aivan hillittömän pituinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä käännösjutut ovat kanssa mielenkiintoinen aihe! Täytyy laittaa korvan taakse. Oliko molemmissa blogeissa suht sama sisältö mutta kieli vain eri? Siinä on kyllä työmaata bloggarilla, jos pitää yksin yhdestä blogista erikielisiä versioita.

      Poista
    2. Samankaltainen sisältö oli, itse asiassa jossain vaiheessa käänsin kaikki suomenkieliset postaukset sinne. Opiskelujen ohessa (ja harvalla postaustahdilla) se vielä onnistui, mutta ei valitettavasti enää täyspäiväisen työn ohessa.

      Poista
    3. No siinä oli varmasti hommaa!

      Poista
  5. Mulla on sellainen sillisalaatti koko blogi. Mut tykkään siitä semmoisena ja onneksi näyttää tykkäävän moni muukin. Mut mulla on blogissa ruokaohjeet erillisellä sivulla ja niitä on niin paljon ettei sieltä enää löydä mitään. Päätinkin siirtää ne omaan blogiinsa, saan niihin tunnisteet ja kaikki. Eilen just tein alun uudelle blogille. Hitsi kun olisin tiennyt että postaat aiheesta, olisin odottanut ja lukenut neuvosi ensin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tuohon kuulostaa hyvältä ratkaisulta, jos niitä kerran oli jo paljon. Ruokaohjeet on tosiaan aika spesifi aihe ja ihan käypä omaan blogiinsa.

      Poista
  6. Pisto sydämessä. Välillä sitä, välillä tätä, välillä jotain ihan muuta. Mutta jos on innostuva henkilö, on kausia milloin pukeutuu, milloin haluu jumpata, milloin on lapsiasioita (vähenemissä määrin). Mutta en oo koskaan ajatellut toista blogia ihan siksi, että haluaisin postaustahdin olevan nopea. Ei mulla ois asiaa esim liikunnasta kuin kuukaudeksi ennen lamaannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva termi tämä "innostuva henkilö". Eli blogi, jossa on vähän kaikkea, on innustuvan henkilön blogi. Bloggari on innostuva :) Paljon parempi kuin joku sillisalaatti- tai sekametelisoppablogi. Joo, jos on innustuva kausihenkilö, niin silloin ei ehkä kannata aloitella turhaan uusia blogeja. Ja sinun lukijathan tykkää tuosta!

      Poista
  7. Itse postailen tuoreessa blogissani kodin sisustamisesta ja kohta jutut täyttyy remppa-aiheisista asioista. Postaan harrastuksista, ruoanlaitosta ja jaan myös reseptejä. Kirjoittelen myös jonkun verran meneillä olevasta opiskelu/ammatinvaihto-elämäntilanteestani ja vilahtaa joskus kuvissa asuja, nelijalkaisia perheenjäseniä tai kynsiäkin.Oikeastaan kirjoitan kevyellä tyylillä jokapäiväisestä elämästä ja jokaisella siihen kuuluu koti, perhe, ruoka ja harrastukset, työ ja tai opiskelu? :) Sanoisin siis elämänmakuinen jokapäiväblogi...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kaikenlaista sisältöä. Elämänmakuiselta kuulostaa. Taitaa nykyään olla kuitenkin suuri osa blogeista näitä monipuolisempia tapauksia :)

      Poista
  8. Ite alotin 2010 yläasteella siinä massan mukana, kun muutkin aloittivat. Silloin aloitin ihan "mitä tein mitä söin" pohjalla. Nykyisin oon huomannut postaavani enemmän "mitä ostin" postauksia sekä erilaisia kosmetiikkaan/kynsiin liittyviä postauksia sekä tietty musapostauksia. Mutta kaikki ne jotenkin ovat sidoksissa siihen mistä blogini kertoo, eli itselle läheisistä aiheista. Tämän ansiosta kesäkuussa vaihdoin blogini nimen, osoitteen ja ulkoasun kokonaan uusiksi. Vanha nimi "State of Mind" ei enää kuvannut itseäni, joten nykyinen nimi on ".loving" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni varmasti aloittaa tuolla päiväkirjamaisella tavalla. Ne jutut tulevat ehkä ekana mieleen, kun miettii mitä sinne blogiin laittaisi. Juuri noin pikku hiljaa se oma tyyli sitten löytyy.

      Poista
  9. Kirjoitan itse... jaa, tyyliin kallellaan olevaan lifestylea. Saattaa olla sekavan oloinen, mutta pääpaino on aina päivän asuissa, vaikka tällä viikolla blogi onkin ollut yhtä matkakertomusta kiitos parin päivän Berliinin reissun. Kirjoitan rajatuista aiheista, vaikka ei sekään aina kovin selvältä ehkä tunnu :)

    No kuitenkin, jossain vaiheessa pidin myös ruokablogia. Selvänä sivutuotteena, jonne suolsin erilaisia reseptejä. Blogi on edelleen olemassa vaikka en uusia sinne kirjoitakaan. En viitsi sulkea, minusta kun reseptit sinällään eivät vanhene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reseptit on tosiaan sellaisia, että niissä ei tarvitse kirjoituksen päivämääriä kauheasti katsella. Niin kuin todettu, niille on kätevä olla oma bloginsa. Moni reseptien lukija varmaan tulee Googlesta.

      Poista
  10. No nyt heti siis ohjetta kehiin :D Tämä olikin hyvä muistutus itselleni, että tietyn kategorian jutut voisikin heittää "pääblogista" huishitsiin...

    VastaaPoista
  11. Pistin pari kuukautta sitten pystyyn autoiluaiheisen (?!) blogin lapsellisesta elämästä ja juoksusta kertovan blogin rinnalle. Itse asiassa olisi ollut luontevampaa, että blogini olisivat syntyneet toisin päin. Alkuperäisen blogini oli nimittäin tarkoitus kertoa kakkosblogini aiheesta, eli parkkipaikoista parhailla paikoilla. Eriytin kaksi blogia toisistaan, sillä uusi blogini on rakenteeltaan kuva + lyhyt kuvateksti tarkasti rajatusta aiheesta, toisin kuin ykkösblogini. Hassua muuten kutsua blogeja ykköseksi ja kakkoseksi. Itse asiassa kerron kotona joko "päivittäneeni blogia" tai kerron, että "laitoin postauksen hömppäpömppäblogiini". Arvaatko kumpi on kumpi blogi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa omaperäinen aihe :) Saat varmasti paljon kiinnostuneita lukijoita tälle parkkipaikkablogille!

      Poista
    2. Ja se ei voi olla tuo hömppä!

      Poista
  12. Moikka!
    Olen blogannut nyt reilu vuoden verran. Ensiksi aloitin kirjoittamaan blogia ystäväni kanssa. Tämä blogi oli tuolloin juurikin sellainen sillisalaatti, eli aiheet olivat mitä milloinkin.

    Viime elokuussa päätin kuitenkin perustaa täysin oman blogin, sillä aiheita joista halusin kirjoittaa löytyi kyllä paljon. Mielestäni tärkeintä onkin löytää blogille jokin punainen lanka. Blogissa voi mielestäni poiketa aina välillä myös sivuraiteille, mutta kuitenkin olisi hyvä, että siinä olisi jokin perimmäinen idea, miksi blogia pidät.
    Oman blogini suhteen blogin focus on ollut hakusessa, mutta nyt koen, että olen löytänyt sen punaisen langan..

    Tervetuloa tutustumaan siis "terveys&kauneus" blogiini!!
    Blogissani kirjoittelen ennen kaikkea ajatuksistani elämästä ja kaikesta siihen liittyvästä, mutta myös työstäni mallina, opiskelusta hyvinvointivalmentajaksi ja urheilusta. Aiheet vaihtelevat syvällisestä hyvinkin pinnallisiin asioihin ja aiheisiin. Mitä elämä olisikaan ilman kaikkea hömppää? Olen unelmoitsija ja tavoitteenani onkin nauttia elämän jokaisesta hetkestä. Tervetuloa mukaan lukemaan ja nauttimaan elämäni tuomista onnen ja ilon hetkistä!

    http://susannamustajarvi.blogspot.fi

    Kaipaan blogiini lisää kirjautuneita lukijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Susanna!
      Olet ihan oikeassa, että blogilla olisi hyvä olla jokin punainen lanka. Vaikka onhan tässä jo todettu, että ns. ilman selkeää suuntausta olevilla blogeillakin on paljon kysyntää. Mutta kyllähän se tietynlainen selkeä focus auttaa potentiaalisia lukijoita tekemään päätöksiä.

      Poista
  13. Kiitos tästä blogista sinulle!! Olen uunituore puutarhablogin pitäjä ja näiltä sivuilta on jo löytynyt vaikka kuinka paljon kivoja vinkkejä. Tämä oli muuten hyvä postaus. Minua ainakin jokseenkin turhauttaa se, että löydän kuvia jostain sohvatyynyistä tai muusta vastaavasta, sellaisen blogin etusivulta, jota kirjoittaja nimittää puutarhablogiksi... Tulee vähän huijattu olo siinä vaiheessa! ;) Ei siinä mitään, kyllä sisustaminenkin kiinnostaa, mutta silloin googletan varta vasten sisustusblogeja... Ehkä olen taas vaan niuho ja vanhanaikainen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne! Ja tsemppiä uuden blogin kanssa. Puutarhablogin aihevalikoiman luulisi olevan aika selkeä, että kyllä nuo sohvatyynyt voivat siellä hämätä. Varsinkin, jos ns. vieraita aiheita käsitellään paljonkin.

      Poista