sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kuukauden blogi syyskuu 2014: Sisublogi

Kuukauden blogina syyskuussa minulla on ilo esitellä teille Sisublogi. Jälleen kerran saatte lukea mielestäni todella mielenkiintoiseen haastatteluun, jossa ruoditaan bloggaamista oikein kunnolla. Lisäksihän tästä voi löytyä uutta ja inspiroivaa lukemista pidemmäksikin aikaa!


1. Esittelisitkö itsesi ja blogisi, kiitos! 
Heissan! Minä olen Sisu, 38-vuotias kuopiolainen, ja harrastan liikunnan ohella blogin kirjoittamista. Blogini on vielä suhteellisen tuore, sillä aloitin kirjoittamisen viitisen kuukautta sitten, kun halusin jakaa ajatuksiani treenaamisesta ja ruokavalion noudattamisesta myös muiden kuin mieheni ja ystävieni kanssa. Blogissani kirjoittelen pääasiallisesti treenaamiseen liittyvistä asioista sekä arjesta 3- ja 5 -vuotiaiden pojannassikoiden kanssa. Olen kiinnostunut myös hyvinvointiin ja aktiiviseen elämäntyyliin liittyvistä ilmiöistä, joita myös pohdin silloin tällöin kirjoittamissani teksteissä.


2. Olet kirjoittanut aikaisemminkin blogia. Se keskittyi "lapsiin ja lastenvaatteisiin, sekä kaikkeen siihen, mitä vauva- ja taaperoaika toi mukanaa". Mitkä ovat olleet suurimmat erot näiden kahden blogin pitämisen välillä?
Suurin ero on ehkä siinä, että nykyinen blogini kertoo minusta itsestäni, kun taas edellinen blogini keskittyi pääasiassa lapsiperhe-elämään ja arkeen lasten kanssa. Se vauva- ja taaperoaika oli jollain tapaa oma erityinen ajanjaksonsa, joten kirjoitusten pääpaino oli vauvanhoidossa, taaperoelämässä, lastenvaatteissa ja kodissa. Mukana taisi olla muutama päivän asu -postaus, jotka tässä nykyisessä blogissani ovat jääneet vähemmälle. Muistelen, että juttujen sisältö syntyi aika helposti, sillä kirjoitin pääosin arjestamme, joten taustatyötä blogikirjoituksen valmistumiseksi ei tarvinnut juurikaan tehdä. 

Valokuvaamisen osalta olen huomannut, että nykyisin on huomattavasti hankalampaa keksiä sopivaa kuvitusta postauksille. Aikaisemman blogin aikana otin valokuvat aina järjestelmäkameralla, mikä olikin helppoa, sillä juttujen aiheet liittyivät aina kotiympäristöön. Nyt, kun jutut liittyvät treenaamiseen, on sopivia kuvien aiheita haastavampi keksiä. Salille ei järjestelmäkameraa voi ottaa mukaan, joten kuvat tulee yleensä otettua kotona. Sisublogin alkuaikoina otin kuvia myös puhelimen kameralla, mutta sittemmin olen luopunut tästä tavasta, sillä kuvien epätarkkuus alkoi häiritsemään. Voi tosin olla, että jatkossa blogissa tulee silloin tällöin näkymään myös kännykkäkuvia, jotta saisin mukaan myös esim. treenikuvia salilta.

Erona edelliseen blogiini voisi pitää myös sitä, että lukijoita aikaisemmalla blogillani oli enemmän kuin tällä nykyiselläni. Muutama vuosi sitten blogeja oli huomattavasti vähemmän, jolloin ehkä erottautuminenkin oli helpompaa. Myös kommentointi blogissa oli huomattavasti vilkkaampaa, ehkäpä juuri suuremmasta lukijamäärästä johtuen.

3. Kerroit myös yhdessä postauksessa, että blogista kehkeytyi vähän erilainen, kuin alunperin ajattelit. Mitä tapahtui? Onko oma linja nyt löytynyt ja oliko se helppo prosessi? 
Tuossa linkkaamassasi postauksessa kerroinkin, että alunperin ajatuksenani ei ollut alkaa kirjoittamaan dieetistä. Jostain syystä kuitenkin päädyin keväällä dieettaamaan, ja näin ollen syömisestä ja ruokavalioasioista tuli kirjoitettua aika paljon. Alkuperäisenä ajatuksenani oli kirjoittaa blogissa pelkästään tavoitteellisesta treenaamisesta, ja rajata muu elämä blogin aihepiireistä pois. No, kuten tuonnempana huomaattekin, en onnistunut tässä tavoitteessani kovinkaan hyvin. :)

Ylipäätään oman linjan löytäminen blogiin on ollut yllättävänkin haastavaa. Itse asiassa en ole ihan varma, olenko vieläkään ihan ytimessä. Haluaisin kirjoittaa enemmän treenaamisesta, mutta sitä varten aikaa treenaamiseen pitäisi löytyä enemmän. Luulisin, että aihepiirit blogissa vaihtelevat aina sen mukaan, mikä asia elämässä kulloinkin on nosteessa. Innostuminen joistain asioista voi siten myös näkyä postausten aihepiireissä. Esimerkiksi kesällä tuli käytyä Jyväskylän asuntomessuilla ja pohdiskeltua sisustukseen liittyviä asioita. Nyt sisustushuuma on jälleen laskenut normitasolle, joten suunnittelemani lastenhuoneiden maalausprojekti odottaa yhä tekijäänsä ;) Pyrin kuitenkin siihen, että blogin punaisena lankana olisivat treenaamiseen liittyvät asiat, ja muut jutut olisivat mukana siinä ohella.


4. Miten olet ratkaissut sen, ettet voi työn puolesta laittaa hirveän henkilökohtaista sisältöä blogiisi? Oletko saanut palautetta liiasta "pinnallisuudesta" tai onko paljaan pinnan ja sitä myöten oman edistyksen kuvaamisen puute koettu miinukseksi? 
Tuon työminä- ja blogiminä -kysymyksen kanssa painiskelen lähes jokaista postausta kirjoittaessani. Olen ratkaissut sen niin, että en ole kirjoittanut kovinkaan henkilökohtaisia asioita blogiin. Toki jokuhan voi ajatella, että jo jääkaapin sisällön paljastaminen on henkilökohtaista. Mutta toisaalta olen kyllä kirjoittanut myös pohdiskelevia kirjoituksia, joissa omia ajatuksia tulee avattua enemmänkin. Rimakauhu asian suhteen on ehkä hieman pienentynyt näiden kuukausien aikana joten voi olla, että jatkossa pintaa tulee avattua enemmänkin. Hajuton ja mauton blogi ei todennäköisesti kiinnosta ketään, joten sopivan tason löytäminen tässä tuottaa kieltämättä päänvaivaa.

Blogin alkutaipaleella tuli pohdittua myös sitä, millä tavalla voin kuvata kehitystäni. Oman kropan muokkaamisessa muutokset vaatteet päällä tarkasteltuna ovat minimaalisen pieniä, mutta silti en halunnut lähteä mukaan paljaan pinnan esittämiseen. No, toisaalta varsinaiset tuloksetkaan eivät ole (ainakaan vielä) olleet mainittavia, mutta jatkossa aion jatkaa samalla linjalla.

5. Fitness ja fitnessblogithan ovat kovassa nosteessa nyt. Pelkäätkö koskaan, että postaat samoista aihesta kuin sadat muut? Miten yrität erottautua?
Itse asiassa samoista aiheista bloggaamisen pelkoa en ole juurikaan kokenut. Olen myös varmaan siinä mielessä erilainen treenibloggaaja, että olen nykyisin suosinut tavallista kotiruokaa valmiiksi punnittujen bodyruokien syömisen sijaan. Myös treeniblogeissa paljon nähdyt superfoodit olen ainakin toistaiseksi jättänyt muille, ja syönyt niiden sijaan mieluummin vaikkapa mustikoita. Riittävään proteiininsaantiin kiinnitän siltikin huomiota, eikä maitorahka ole kadonnut ruokavaliostani kokonaan. En siis kulje tässä suhteessa trendin aallonharjalla, pikemminkin päinvastoin.

Olen ehkäpä pyrkinyt erottautumaan myös sillä, että kerron blogissani treenaamisesta osana lapsiperheen arkea. Kuten olen blogini esittelytekstissäkin todennut, on lapsiperheessä oman ajan löytäminen liikkumiseen usein varsin haasteellista. Oma treenaamiseni ei varmaankaan ole mikään malliesimerkki, sillä taiteilen itsekin päivittäin sen kanssa, että missä välissä ehtisin liikkumaan. Luulisin, että monet äidit joutuvat miettimään tätä samaa asiaa omassa arjessaan.


6. Lisäsit jokin aika sitten lifestylen ihan virallisesti blogisi aihepiiriin. Alkoiko tiukka aiherajaus ahdistaa? Saitko millaista palautetta lukijoilta ja oliko se toivottu muutos? 
Tuo ajatus lifetylen lisäämisestä blogiin tuli oikeastaan ihan käytänöllisistä syistä. Tiukka aiherajaus ei mahdollistanut muista aiheista kirjottamista, vaikka välillä olisin halunnut kirjoittaa myös muista kuin treenijutuista. Ja sitten tuli tietenkin se hetki, kun treenaaminen ei huvittanutkaan, ja blogiin piti keksiä jotain kirjoitettavaa. Lisäksi muista asioista kirjoittaminen tuntui luontevalta, sillä elämässä tapahtuu koko ajan myös juttuja, jotka eivät liity treenaamiseen. Sain aihepiirin laajentamisesta lukijoilta ihan hyvää palautetta, mutta olen huomannut sen, että näihin lifestyle-teemaisiin postauksiin en juurikaan saa kommentteja. Ylipäätään eniten kommentteja ovat kirvoittaneet dieettaamiseen liittyvät postaukset, esimerkiksi tämä tai tämä. Laihduttaminen teemana näyttää siis kiinnostavan kovasti.

Haasteellista blogin kirjoittamisessa on se, että palautetta omasta hengentuotteestaan saa aika vähän. Pääsääntöisesti on varmaan niin, että kommenttien määrästä voi päätellä, onko teksti ollut kiinnostava vai ei. Toisaalta muita blogeja lukiessani tekstit voivat olla useinkin kiinnostavia, mutta niihin ei vaan tule kommentoitua mitään. Olen ajatellut asiaa niin, että kirjoitan niistä asioista, jotka ovat minulle itselle tärkeitä tai jollain tapaa merkittäviä. Niihin on joka tapauksessa varmasti kiva palata itsekin parin vuoden päästä uudelleen. Luulisin, että mikäli tätä ajanjaksoa pienten lasten kanssa ei taltioi erikseen muistiin, voivat muistikuvat näistä ajoista olla muutaman vuoden päästä aika hataria.


7. Millaisia lukijoita blogillasi on? Ovatko kaikki fitnessihmisiä vai intoutuvatko vähän vähemmän aktiivisetkin ihmiset lukijoiksi?
Itse asiassa tiedän blogini lukijoista aika vähän. Toki osa lukijoista on vakkarilukijoita, jotka ovat käyneet näiden kuukausien aikana tutuiksi. Heidän tiedän itsekin harrastavan aktiivisesti salitreenejä. On muuten jännä juttu, miten tutuilta jotkut lukijat tuntuvat, vaikka emme ole koskaan edes tavanneet oikeassa elämässä. Sen sijaan sitä en tiedä, onko lukijoissa mukana myös vähemmän aktiivisia ihmisiä - ainakan kukaan heistä ei ole kommentoinut mikään. Lisäksi tiedän, että ainakin muutama tuttu ja oma äitini lukee blogiani. Olen tosi kiitollinen jokaisesta lukijasta ja mielestäni olisi vain rikkaus, jos mukana olisi sekä treenaavia, mutta toisaalta vaikkapa vasta liikkumisesta haaveilevia lukijoita.

8. Kerrot useammassa kohdin lähenteleväsi neljääkymppiä. Oletko huomannut iällä olevan merkitystä? Tuleeko se lukijoiden kanssa esille usein? Ovatko lukijasi suht saman ikäisiä? Luetko itse oman ikäistesi blogeja? 
Mietin kovasti jossain vaiheessa, että tuonko ikääni esille missään kohdin. Iällähän ei sinällään ole mitään merkitystä, ja itsekin luen kaiken ikäisten blogeja. Blogin sisältö siis ratkaisee, ei ikä. Se, että olen tuonut iän esille kertoo varmaankin siitä, että olen itsekin vasta ihan hiljattain tajunnut sen, että todellakaan ne nelikymppiset eivät ole enää kovinkaan kaukana. Ehkä tässä on jonkinlaista ikäkriisiä havaittavissa? Ikääni en ole tuonut kuitenkaan siksi esille, että olettaisin saavani jotain anteeksi ikäni puolesta. Tiedän monia upeassa kunnossa olevia nelikymppisiä naisia, ja pidänkin heitä esikuvinani. Toivoisin, että voisin neljäkymmentä täyttäessäni olla elämäni kunnossa. Itse asiassa asetinkin tämän tavoitteekseni, kun mietin tavoitteitani treenamisen suhteen.


9. Olen huomannut, että fitnessblogeissa usein bloggarilta toivotaan ohjeita esim. treeneihin tai ruokavalioon. Oletko sinä joutunut tähän neuvonantajan asemaan? Jos olet, niin aiheuttaako se koskaan paineita? Yksi juttu kun sopii yhdelle eikä ollenkaan toiselle, esim. ruokavalion kohdalla.
Havaintosi on varmasti aivan oikea, mutta itse en ole joutunut tähän neuvonantajan asemaan. Toisaalta en ole liikunta-alan ammattilainen, joten neuvojen antaminen voisi olla hankalaa, ja enhän toki osaisi kaikkiin kysymyksiin varmasti vastatakaan. Mutta jos joku siltikin kysyisi jotain, vastaisin siihen toki mielelläni, tarkastellen asiaa oman kokemukseni pohjalta.

10. Miksi sinun blogisi kannattaa laittaa lukulistalle?
Kirjoitan blogissani treenaamiseen liittyvistä myötä- ja vastoinkäymisistä ihan tavallisen työssäkäyvän perheenäidin näkökulmasta. Uskon, että tavoitteisiin voi päästä käyttämällä tervettä maalaisjärkeä sekä treenaamisen että ruokavalion suhteen. Myös rentoutumista tarvitaan! Vaikka välillä blogissa mennään myös tasaisempia kausia, ei se tarkoita sitä, etteikö myös tavoitteita tulisi asetettua. Tervetuloa mukaan seuraamaan, pääsenkö kohti tavoittemaani elämäni kuntoa!

Kiitän Sisublogia antoisista vastauksista ja teille muille toivotan hyviä lukuhetkiä!


Kuvat: Sisublogi

7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen haastattelu, pitääkin käydä selaamassa tätä blogia :)

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä! Vaikuttaa tosi hyvälle. Tälläinen pohdiskelu haastattelu pitäisi jokaisen tehdä itselleen omasta blogista. Sillä saisi varmasti selkiyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olisi ehkä aiheellista miettiä näitä juttuja joskus. Mutta harvemmin itse tulee mietittyä, jos joku ei kysele.

      Poista
  3. Tää siun blogi on jeesannu omaani monta kertaa! Huippua että jaksat aina kirjotella niksit ja neuvot :D itse vaihdoin blogin osoitteen sekä nimen ja nyt tuntuu että kaikki on sekaisin .. entisien lukijoiden pitäisi tajuta liittyä uudestaan ja ja ja voi blogger!

    KIrjottelen paljon reissaamisesta varsinki kun nyt alotan työt matkaoppaana ja kaikesta fiiliksistä mitä se tuo mukanaan, kotoa poissaolemisesta ja maailman salaisuuksien löytämisestä! Käy kurkkaa jos kiinostaapi :)

    shedid.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimen ja osoitteen vaihtaminen on juu riskialtista puuhaa. Siitä onkin tulossa juttua piakkoin! Mutta kiva kuulla, että olet tykännyt blogistani ja täytyypä kurkistaa sinunkin blogiisi.

      Poista
  4. Mistä sä löydät nää blogit? Linkkaaks ihmiset näitä sulle vai teetkö niistä mihin satut meneen ja tykkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus pyytänyt halukkaita ilmoittautumaan ja siitähän on rittänyt materiaalia pidemmäksi aikaa :)

      Poista