maanantai 11. maaliskuuta 2013

Paras kellonaika julkaista postaus ja saada paljon lukijoita

Tiesitkö, että sillä on hyvinkin paljon merkitystä milloin julkaiset uusia postauksia? Jos haaveissasi on houkutella uusia lukijoita etenkin Blogilistan kautta, harkitse tarkkaan milloin juttusi julkaiset. Blogilista on erittäin näppärä keino saada lukijoita, joista monet voivat päätyä näiksi vakkarikävijöiksi. He tulevat sitten tarkistamaan blogiasi ehkä jopa päivittäin uusien juttujen toivossa.Tänään onkin vuorossa erittäin informatiivinen postaus siitä, miten maksimoit lukijamäärän julkaisemalla oikeaan aikaan oikeassa paikassa!

On ihan päivänselvää, että yöllä ei kannata julkaista. Vaikka lukijoita tulee siihenkin vuorokaudenaikaan, suuret yleisöt ovat kyllä untenmailla. Aamu on myös epävarmaa aikaa, sillä jotkut nukkuvat myöhään ja aamuvirkuilla on muutakin tekemistä, kuin lueskella blogeja. Aamupäivät ja päivät ovat siinä ja siinä, sillä lukijoita voi saada ihan mukavasti. Jotkut lusmut lukevat blogeja kyllä koulussa ja töissäkin. Mutta seurataanko Blogilistaa sitten niin ahkerasti työn touhussa ollessa? Eipä juuri. Iltapäivä on myös epävakaata aikaa, sillä silloin palataan töistä ja koulusta ja puuhataan muita vapaa-ajan juttuja, käydään kaupassa ja tehdään ruokaa. Alkuilta kuuden jälkeen on jo lupaavampi hetki mutta suurimmat ryntäykset blogiin tulevat ehdottomasti illalla. Hyvä julkaisuikkuna on noin puoli kahdeksasta puoli yhteentoista. Silloin ihmisillä on aikaa lukea blogeja oikein antaumuksella.

Kuva täältä.

Ihmisillä on alkuillasta aikaa myös kirjoitella omaan blogiin: illalla julkaisu takaa siis eniten lukijoita mutta silloin joutuu kilpailemaan kaikkien muidenkin postausten kanssa huomiosta. Oma juttu ei kauaa keiku tuoreissa kirjoituksissa ennen kuin uudet jutut ovat sen jyränneet.  Muuhun vuorokauden aikaan julkaistu posti saisi olla kauemmin näkyvillä mutta harvemmat silmäparit sen kuitenkin löytäisivät. Eli illan postausruuhkasta huolimatta blogisi saa enemmän lukijoita. Ruuhkasta voi erottautua vielä hyvällä otsikolla ja postauksen alkusanoilla, joista voidaan jutella lisää myöhemmin.

Viikonpäivissäkin on pieniä eroja. Viikolla lukijoita tulee illalla siis hyvin mutta ryntäys voi jonkin verran tyrehtyä perjantaina ja lauantaina. Silloin vietetään (toivottavasti) laatuaikaa muualla kuin netissä. Sunnuntai-illat ovat yhtä hyviä kuin arki-illatkin. Kaikki valmistautuvat kotosalla seuraavaan viikkoon. Kukaan ei huitele kaupungilla, joten netti on houkutteleva paikka. Eli tärkeitä postauksia, joille toivot paljon lukijoita, kannattaa julkaista su-to iltana. Viikonlopulle voi sitten suunnitella jotain kevyempää hömppää, jos julkaisee kovin usein.
 
Tuore postauksesi ei kerää liikennettä vain Blogilistan etusivun uusista kirjoituksista, vaan se näkyy tuoreena kirjoituksina myös niillä avainsanoilla, joilla olet kuvannut blogiasi ilmoittaessasi sen listalle. Kannattaa siis lisätä blogiinsa mahdollisimman monta avainsanaa, jotta se näkyy listalla mahdollisimman monessa paikkaa. Avainsanoja voi lisätä näin jälkikäteenkin kirjautuessa sisään Blogilistalle ja valitsemalla Omat tiedot oikeasta yläkulmasta ja sen jälkeen muokkaa blogia heti blogin alta.

Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa, että vaikka painaisit blogissasi julkaise -nappulaa tuohon parhaaseen aikaan, ei blogisi välttämättä ilmesty Blogilistalle. Sinun tulee  tosiaan vielä kirjautua sinne Blogilistalle, mennä omiin tietoihin, klikata lisätietoa siitä blogin alta, ja etsiä oikeasta reunasta kaiken informaation alta tarkista heti -painike. Pysyithän perässä? Paina siitä. Muutoin postaus voi ilmestyä vaikka sitten yömyöhään uutena juttuna listalle, sillä blogisi päivitykset tarkistetaan vain tietyin väliajoin. Ja se aika voi olla pitkä, jos päivittelet harvemmin. Mitä useammin siis postaat, sitä useammin Blogilista tarkistaa blogisi uudet jutut ja laittaa ne esille.

Tämä on siis oman pitkän kokemukseni perusteella tehty tulkinta, eikä mikään virallinen tutkimus. Oletteko te huomanneet jotain hyviä hetkiä julkaista tai milloin itse tykkäätte lukea blogeja? Jos käytät blogilistaa, milloin silmäilet sitä?

15 kommenttia:

  1. Olen analysoinyt asiaa myös ja päätynyt suunnilleen samoihin tuloksiin :D Parhaat kävijäluvut saa julkaisemalla iltayhdeksän tai kymmenen maissa ja laittamalla epätavallisen otsikon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo otsikkoasia on myös kauhean mielenkiintoinen ja niillä on hauska leikkiä :)

      Poista
  2. Tällaisena aurinkoisena kevätpäivänä on pakko kommentoida havainto, jonka itse olen pistänyt merkille: myös sää vaikuttaa! Esim. ankean harmaina, sateisina lauantaipäivinä lukijamäärät voivat olla korkeitakin, kun sisätiloista ei viitsitä poistua mihinkään. Näillä keleillä taas - no, turha unelmoida lukijoista ennen sitä iltakymmentä, jos silloinkaan. :) Megatärkeät postaukset on parempi tosiaankin ajoittaa arki-illoille.

    Itseäni harmittaa eniten se, että blogini luonteen vuoksi (matkatarjoukset) en voi kauheasti kikkailla postausten ajoitusten kanssa. Tarjous voi olla päivän, tai jopa tunnin kuluttua ohi/myyty loppuun, jolloin se ei lukijoita liiemmin lämmitä. Jatkuvasti "väärään" kellonaikaan julkaistut postaukset eivät edesauta lukjoiden saavuttamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, säällä on huikea merkitys! Tai lähinnä juuri aurinkoisella säällä.

      Poista
  3. Kiitos tosta blogilistan "tarkista heti"-nappula muistutuksesta! Empäs ole tajunnut...
    T: Joku, joka yleensä päivittää blogin heti töistä päästyään. Työt loppuvat yöllä 01.00 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon aikaan ei ehkä kannatakaan painaa sitä tarkista heti -nappia. Yöllä ei varmaan hirveästi lukijoita saa. Siellähän näkyy kellonaika milloin blogi tarkistetaan seuraavan kerran. Jos se sattuisi osumaan päiväsaikaan :)

      Poista
    2. Mäkään en tajunnut tuota nappulaa, mut mä oonkin roikkunut listoilla vasta pari viikkoa..
      Itse bloggailen eniten iltaisin tai jopa yöaikaan, koska olen tunnetusti yöeläin :D Muiden blogeja taas lueskelen vaihtelevasti mihin vuorokauden aikaan tahansa riippuen päiväni muista askareista.

      Poista
  4. Teen töitä tietokoneella, eikä ole pomoa vahtimassa, joten vilkuilen Blogilistaa läpi päivän. Oman blogin kohdalla Bloggerin tilastot tukevat väitettä, että eniten blogeja luetaan tosiaan illalla. Mikä yllätys. :-)

    Blogilistan omilla tilastoillahan ei ole juurikaan tekemistä todellisuuden kanssa – "Lukijoita viikossa" taitaa pikemminkin tarkoittaa "Lukijoita ikinä" :-D .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niiden tilastojen todenmukaisuus on suuri kysymysmerkki. Harmillisen usein Blogilistan tilastot myös jumittavat. Mutta muutkin analytiikat tukevat tätä illalla paras -päätelmää.

      Poista
  5. Ei Blogilistan listojen todenmukaisuus ole kysymysmerkki, ne on selkeästi huuhaapuuhaa. Jo ajat sitten lopettaneiden blogien viikottaiset lukijamäärät vain kasvavat, bloggarin itsensä ilmoittama kävijämäärä on alle puolet Blogilistan väittämistä viikottaisista (vaikka BL ilmoittaa vain osan kävijöistä eli tämän luvun pitäisi olla huomattavasti pienempi) ja mahtavimpana esimerkkinä etusivulla komeileva "Vähän vajaa seitsemän miljoonaa uutta blogikirjoitusta tänään". Tänään. Jep. Joka päivä jokainen suomalainen kirjoittaa blogipostauksen ja parhaat kaksi.

    Olisi kyllä kiinnostavaa tietää, miten nuo luvut lasketaan tai siis mikä niissä oikein mättää. Nythän niitä voi käyttää vain teoreettisina vertailuarvoina, ei faktana. Jos juttuaiheista on pulaa niin tässä olisi sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista lukemista saa kyllä hyvät naurut, kun niitä alkaa enemmänkin tutkimaan. Siellä on kyllä suurtakin häikkää tilastoinnin suhteen tai sitten mitään tilastointia ei edes harrasteta, vaan lukuja lätkitään summanmutikassa. Mutta katsotaan, jos tästä saisi juttuakin aikaiseksi. Kiitos vinkistä!

      Poista
  6. Kiitos vinkistä! Vasta blogin perustaneena en tuskin olisi tuollaista ikinä edes tietänyt! :D
    Tämän ansiosta liityn lukijaksesi! :)
    http://myloveforcrafts.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Olen myös huomannut tuon ilta-ajan hyväksi. :)

    Olen tosi iloinen kun löysin blogiisi! Googlettelin miksi blogiini tullaan oudoilta sivuilta ja löysin sinun valtavan hienon postauksen aiheesta! Olen lukenut jo monta postaustasi ja saanut valtavan hyviä vinkkejä! Jaan tämän ilosanoman myös toisille ja vinkkaan ehdotomasti blogistasi myös oman blogini lukijoille!

    Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jenna,

      kiva, kun löysit tänne. Tänne tullaankin aika paljon googlailujen kautta. Ja kiitos vinkkailuista!

      Poista