perjantai 28. maaliskuuta 2014

Google Adsense blogiin: mikä se on ja mistä sen saa

Googlen Adsense on ollut teidän monien mielessä jo pitkään. Tänään tutustumme pintapuolisesti mutta ihan riittävästi tähän yhteen keinoon tienata blogin kautta enemmän tai vähemmän pennosia.
Mikä Google Adsense on ja kenelle se sopii?
Google Adsense on lyhykäisyydessään Googlen kehittämä mainosohjelma, jonka mainoksia voit laittaa sivuillesi. Ohjelma näyttää sivuillesi ja kävijöillesi sopivia mainoksia. Saat rahaa, kun joku klikkaa mainoksia tai mainosten näyttökertojen perusteella. Sinulla täytyy tietenkin olla jokin nettisivu, esimerkiksi blogisi kelpaa, ja sinun tulee olla yli 18 vuotta. Blogissasi tulee olla myös suht paljon liikennettä tai muuten saat blogiisi vain vilkkuvan mainoksen, josta et iloitse ainakaan rahallisesti.

Miten Andsensen saa?
Adsensen saa blogiin rekisteröitymällä palveluun Adsensen omilla sivuilla tai jos sinulla on Bloggerin blogi, hallintapaneelin vasemman reunan valikosta löytyy Tulot, joka meinaa Adsensen käyttöönottoa blogissa.

En tee yksityiskohtaista ohjetta rekisteröitymisestä, sillä siihen löytyy Googlelta ihan hyvät ohjeet (ja jotain kuitenkin mennään muuttamaan kohta!), ja niin näyttäisi löytyvän tuolta Bloggerin kauttakin. Siellä sinua opastetaan kädestä pitäen, joten selviät hienosti ilman nippelitietoja ja screenshotteja.

Itse olen liittynyt Adsenseen joskus vuonna kivi, joten en edes muista, mitä temppuja tein ja uuden tilin pyöräytys tätä juttua varten ei ole mikään pikkujuttu. En tehnyt tiliä Bloggerin kautta, joten jorinani perustuvat Adsensen oman tilin tietoihin. En myöskään käytä palvelua mitenkään professionaalisesti, vaan väsäilen sillä mainosyksiköt sivuilleni, ja niissä sitten pyörii, mitä pyörii. Tämä on taas yksi niistä vempeleistä, jolla voi hifistellä, jos haluaa.

Voiko sen avulla tienata rahaa?
Niin kuin jo kerroin, saat rahaa aina, kun joku klikkaa mainostasi tai mainosta on näytetty tarpeeksi monta (tuhatta) kertaa. Klikistä tilillesi kilahtava summa ei ole mikään vakio, vaan taustalla on monimutkainen laskusuoritus. Saatat siis saada jonkin vaivaisen sentin tai jopa euron tai useammankin. Varaudu kuitenkin niihin sentteihin, jos blogisi aihepiiri ei ole jotenkin todella erikoinen. Esimerkiksi muotiblogityyppisissä blogieissa pyörivistä mainoksista ei yleensä saa mitään huikeita summia.  Rahat eivät myöskään ole heti hyppysissäsi, vaan tälläkin kertaa joudut odottelemaan minimimaksurajan täyttymistä (taitaa olla 70€ nyt). Esimerkiksi minä olen saanut rahaa tämän blogin Adsensen kautta. Mitään omaisuuksia sieltä ei tule, vaan enemmänkin taskurahaa.

Bileet!
Mitä mainoksia blogissa sitten näkyy?
Adsense näyttää sellaisia mainoksia, jotka liittyvät jotenkin blogisi sisältöön. Sieltä voidaan hakea vaikkapa tekstistä joitain avainsanoja. Esimerkiksi täällä kirjoiteltiin jossain vaiheessa muutamaan otteeseen sana selvänäkijä, ja sivupalkissa alkoi pyöriä ennustajalinjan mainos. Ihan aluksi voi mennä hetki, ennen kuin Adsense ottaa tolkkua sivustasi. Se voi aluksi näyttää epäsopivia mainoksia tai olla näkymättä kokonaan.

Adsensestä löytyy myös näppärä mainosten tarkastelu- ja blokkausominaisuus, jonka avulla voit katsella, mitä mainoksia blogissasi pyörii ja estää epätoivottujen yksilöiden näkymisen. Voit siis jonkin verran vaikuttaa siihen, mitä sivuillasi näytetään. Minä esim. estin nämä ennustajaeukkojen mainokset. Tai ehkä olisittekin olleet todella kiinnostuneita niistä!

Mainokset eivät välttämättä määräydy sisällön mukaan, vaan niiden sisältöön vaikuttavat myös mm. mainoksen katsojan intressit ja sivut, joilla hän on äskettäin vieraillut. Olet varmaan huomannut, että jos olet käynyt äskettäin jossain nettikaupassa vähän selailemassa tuotteita, samaisen kaupan mainoksia alkaa ilmestyä muille sivuille, joissa vierailet. Jokainen meistä voi katsella, mitä mainosasetuksia selaimellemme on tallentunut tietojemme ja käyttäytymisemme mukaan. Minä olen mainosasetusten mukaan kiinnostunut mm. matematiikasta. Ahaa.

Voit vaikuttaa siihen, millainen mainos on ulkonäöltään: saako mainoksessa olla tekstiä, kuvaa, vai kenties molempia? Myös mainoksen koko on valittavissasi, samoin kuin värit. Kaikki nämä päätökset teet, kun luot mainosyksikön, jonka koodin laitat blogiisi esimerkiksi sivupalkin widgettiin. Esimerkiksi minä olen luonut Pink Bubblen värimaailmaan sopivan mainosyksikön.
Mainos maastoutuu ympäristöön

Lopuksi
Adsense ei ehkä ole se paras valinta, jos blogilla mielii tienata. Paitsi tietenkin silloin, jos sinulla on jo usempia tuhansia, mielellään kymmeniä tuhansia, kävijöitä kuukaudessa. Mainoksethan aina vaikuttavat blogin ulkoasuun ja jotkut lukijat tekevät kärkkäästi päätelmiä mainosten perusteella, joten kannattaa miettiä, onko muutamien eurojen tienestit mainoksen arvoisia. Sitä voi keksiä sitten jonkun muun nopeamman tavan kassan kasvatukseen, kuten vaikka lähestymällä itse blogiin sopivia mainostajia ja kyselemällä yhteistyön mahdollisuuksia. Mutta se onkin jo toinen juttu!

Toivottavasti tämän pikkuruisen esittelyn perusteella halukkaat uskaltavat lähteä kokeilemaan Adsenseä. Tällä menetelmällä voi kyllä jotain tienata, jos sivuilla on paljon näyttöjä ja kävijöitä, ja mainokset sattuvat olemaan sellaisia enemmän tuottavia.

4 kommenttia:

  1. Onko sulla tietoa millaisia tuloja tällä voisi odottaa, jos blogissa on vaikka kuukaudessa 1000/5000/10000 kävijää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkoja lukuja on mahdoton sanoa mutta alle 10 000 on turha laittaa, sanotaan näin. 10 000 kävijän kohdalla voidaan puhua about muutamista kympeistä kuussa. Riippu paljon aihepiiristä eli jos se on jotenkin spesifi ja kävijät sen mukaisia.

      Poista
  2. Adsensellä pääsee vaivattomasti alkuun mainosasioissa, mutta varjopuolena näkyy olevan monia Adsensen käyttäjiä, joilta Google on sulkenut mainostilin ja pimittänyt ansaitut tulot juuri sillä hetkellä, kun tuo 70e on ylittynyt vedoten epäkelvollisiin klikkauksiin. Google voi siis ottaa kaikki kertyneet tulot pois kertomatta tarkempaa syytä ja ilman yhtäkään varoitusta tai tiedotusta epäkelvollisista klikkauksista. Näin katosivat myös omat tienestini, joten nykyään mennään affiliate-mainoksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaivatonta se on, jos on paljon liikenettä ja spesifi aihe, niin kuin sinulla täytyy olla :) Tuo Google on kyllä yksi tapaus. Ota sen mielenliikkeistä sitten selvää. Affimainokset ovat varmasti se turvallisin vaihtoehto tuon tapauksen jälkeen mutta on niissäkin se tietty prosentti myyntejä ja klikkejä, jotka katoavat jonnekin taivaan tuuliin.. Sellaista se on.

      Poista