sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kuukauden blogi heinäkuu 2014: Pako Arjesta

Heinäkuun blogina nähdään erittäin mielenkiintoinen tapaus. Tarjolla olisi matkablogi ihan omanlaisella vivahteella, joka ei pidä sisällään reppureissailua. Bloggari ei ole kirjoitellut vain blogiaan, vaan hän on pyöräyttänyt myös e-kirjan. Hieman poikkeavan kuukauden blogi -jutun tästä tekee myös se, että ensimmäistä kertaa saamme miesnäkökulmaa tähän blogiin muuallakin kuin kommenteissa. Lue ihmeessä haastattelu, jos mielenkiintosi yhtään heräsi (tai haluat esimerkiksi vinkkejä yhteistöiden hoitamiseen). Pidemmittä puheitta, teen tilaa Jerrylle ja Pako Arjesta -blogille:



1. Esittelisitkö itsesi ja blogisi? 
Nimeni on Jerry, olen 24-vuotias yrittäjä, kirjailija ja matkabloggaaja, ja asun Lappeenrannassa avovaimoni Tiian kanssa. Olen ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut kaikenlaisesta itsekehityksestä, sillä en siedä sitä, että huomaan pysyneeni liian kauan paikoillani. Haluan siis olla jatkuvasti kehittämässä itseäni ja suuntaamassa eteenpäin elämässäni. Itsekehitystä voi olla esimerkiksi uuden kielen tai taidon opettelu, treenaaminen tai raha-asioidensa parantaminen.

Aloin kirjoittamaan matkablogiani helmikuussa 2014, kun halusin saada yhdistettyä mielenkiintoni kirjoittamista ja matkailua kohtaan. Matkablogeja, kuten muitakin blogeja, on pilvin pimein, joten haluan tietenkin erottua muista omilla tavoillani. Tästä syystä blogini painottuu erityisesti laatumatkailuun (ei siis reppureissaamiseen, budjettimatkailuun yms.) ja mm. hotelliarvosteluihin. Tämä kaikki ei välttämättä välity blogistani vielä ilmiselvästi, sillä blogini nuoren iän vuoksi olen vasta ehtinyt määrittelemään suunnan, jota tavoittelen. Kirjoitin aiemmin myös itsekehitykseen ja positiivisuuteen keskittyvää blogia, mutta päätin vähän aikaa sitten yhdistää vanhan blogini matkablogini jatkoksi. Siispä mm. tavoitteiden saavuttaminen ja positiivisuus tulevat olemaan jatkossa iso osa uutta blogiani.


2. Miten päädyit aloittamaan matkablogin? Oliko sinulla heti alussa tarkka mielikuva blogin suunnasta ja miten ajattelit sen erottuvan monista muista matkablogeista? 
Aloitin matkablogin siitä syystä, että silloisen rahatilanteeni takia en voinut matkustaa niin paljon kuin halusin. Minun täytyi päästä jotenkin kiinni matkustamiseen, vaikka sitten tietokoneeni välityksellä. Siispä matkablogi astui kuvioihin. Lisäksi olen pitkään ollut kiinnostunut kirjoittamisesta ja jopa aloittanut kirjojen kirjoittamista monta kertaa vuosien saatossa (ne ovat jääneet pöytälaatikkoon), joten näin mahdollisuuden herätellä taas tätä kiinnostustani blogin muodossa.

Koska halusin erottua muista matkablogeista, tiesin, että jonkinlainen suunta on määriteltävä. Ajattelin voivani antaa jotain uutta erityisesti Suomen matkablogien maailmaan painottamalla kirjoitukseni laatumatkailuun. En ole koskaan ollut kiinnostunut esimerkiksi retkeilystä, hostelleista, budjettimatkailusta tai muusta sellaisesta. Haluan panostaa määrän sijaan omaan käsitykseeni laadusta. Tästä huolimatta arvostan ihmisiä, jotka ajattelevat toisin. Arvostan sitä, että monet uskaltavat lähteä rinkka selässä kohti tuntematonta eikä heitä haittaa nukkua vaikka keskellä viidakkoa puunrunkoa vasten. En vain itse ole sellainen. Nautin enemmän pilvenpiirtäjässä sijaitsevasta hienosta hotellihuoneesta ja businessluokassa lentämisestä, vaikka tällaisia matkoja voisi tehdä vain kerran vuodessa.

3. Olet kirjoittanut äskettäin e-kirjan "Pako Arjesta - Omatoimimatkailijan Opas". Kertoisitko hieman siitä. Saitko idean kirjaan blogatessasi vai oliko kirjan kirjoittaminen mielessäsi ensin ja blogi luonnollinen jatke ja markkinapaikka sille?
Uusi e-kirjani opettaa käytännönläheisesti kaikentasoisille matkailijoille, miten omat matkat järjestetään mahdollisimman onnistuneesti ja vaivattomasti. Sain kirjan idean viime kesänä, kun suunnittelin unelmieni matkaa Tokioon, mitä olin odottanut jo yli kymmenen vuotta. Olin käyttänyt kesään mennessä suunnitteluun valehtelematta yli vuoden, joten opin erityisesti tuona aikana paljon matkailualan toiminnasta. Matkustaminen on ollut minulle tuttua jo pienestä asti, mutta varsinainen kiinnostus matkailualaa ja sen toimintaa kohtaan alkoi joitain vuosia sitten. Tästä syystä etsin jatkuvasti lisää tietoa ja opiskelen omatoimisesti mm. miten hotellienvaraussivustot toimivat ja miten matkustamiseen liittyviä riskejä vältetään.


Huomasin, että monet ihmiset eivät joko osaa järjestää omatoimimatkoja ollenkaan tai sitten heillä sattui "virheitä", vaikka he olivat kuinka kokeneita matkailijoita. Tällaisia virheitä ovat olleet esimerkiksi "olemattoman" asunnon vuokraaminen, huonojen hotellien valitseminen tai turistihuijauksen kohteeksi tuleminen. Halusin kirjani avulla vähentää näitä virheitä ja tehdä matkustamisesta helppoa ja vaivatonta. Tästä syystä tein kirjan niin yksinkertaiseksi, että ensikertalainenkin voi järjestää matkansa sen avulla, mutta keräsin myös yksityiskohtaisempaa tietoa, jotta maailmanmatkaajatkin hyötyvät kirjasta.

Aloin aluksi kirjoittamaan kirjaa, mutta bloggaaminen tuli mainitsemaksesi luonnolliseksi jatkeeksi ja markkinapaikaksi. Siispä blogillani on kaksi tarkoitusta:
1. Haluan kirjoittaa matkailusta ja verkostoitua samanmielisten ihmisten kanssa.
2. Vaikka tekee kuinka hyvän tuotteen, sillä ei ole väliä, jos kukaan ei koskaan kuule siitä. Siispä haluan blogini kautta kertoa ihmisille kirjastani, sillä tiedän, että siitä on paljon apua matkailusta kiinnostuneille.

4. Millainen kokemus e-kirjan kirjoittaminen oli kokonaisuudessaan ja millaisen vastaanoton kirjasi on saanut? Kirjan kirjoittaminen oli hieno, mielenkiintoinen ja palkitseva prosessi. Mutta se oli myös sanoinkuvaamattoman haastavaa, aikaa vievää ja henkisesti rankkaa. Uskon, että jokainen kirjailija epäilee jossain vaiheessa itseään, mutta voit vain kuvitella sitä epäilyn määrää ensiteostaan tekevässä kirjailijassa. Tärkeintä oli kuitenkin se, että olen todella ylpeä ja tyytyväinen lopputulokseen. Tuntuu hienolta, kun voi seisoa sataprosenttisesti sanojensa ja luomuksensa takana.

Kirja on saanut erinomaista palautetta, ja jopa Suomen Kuvalehden päätoimittaja kehui sitä. Se oli minulle suuri kunnia. Koska kyseessä on omakustanteinen kirja, "mainosbudjettini" on olematon. Tästä syystä kaikkein haastavinta on ollut tietoisuuden levittäminen. Tiedän, että kirja tulee saamaan paljonkin näkyvyyttä tulevaisuudessa, mutta alku on aina hidasta tällaisissa tapauksissa.

Haluan korostaa, että e-kirjan kirjoittaminen on lähes täsmälleen samanlainen prosessi kuin fyysisen kirjan kirjoittaminen. Valitettavasti monilla on se käsite, että e-kirjat ovat monesti pelkkiä pikku väsäyksiä, mutta omalla kohdallani on kyse teoksesta, jonka eteen olen nähnyt suuresti vaivaa.


5. Matkabloggaajan oletetaan luonnollisesti matkustavan paljon. Tunnetko paineita siitä, että reissuja pitäisi tehdä useasti? Mitä vinkkejä sinulla on sellaiselle matkabloggaajalle tai matkabloggaajaksi haluavalle, joka pääsee kuitenkin vain harvoin reissuun?
Olet täysin oikeassa, että matkabloggaajista oletetaan juuri noin. Ja kyllä, tunnen paineita siitä erityisesti sen takia, etten ole voinut matkustaa viime marraskuun jälkeen, jos ei oteta yhtä viikonlopun mittaista Tukholman reissua laskuihin. Painin itsekin tämä asian kanssa, kun harkitsin matkablogin aloittamista. Ajattelin, etten voi kirjoittaa kyseisestä aiheesta, koska en vain matkusta tarpeeksi. Tajusin kuitenkin, että eihän minun tarvitse kirjoittaa vain omista matkoistani. Riittää, että yleinen aihealue pysyy matkailussa, joten voin kirjoittaa menneistä matkoista, tulevista matkoista, unelmieni matkoista tai vaikka matkailun uusimmista trendeistä. Yksi eniten kommentoiduista postauksistani käsitteli matkalaukkuja, rinkkoja yms., joten sellaiset matkailuun yleisesti liittyvät aiheet kiinnostavat ihmisiä vähintään yhtä paljon kuin matkakokemukset.

Siispä neuvoisin matkabloggaajaksi haluaville, että anna mennä vain, vaikket voisikaan jatkuvasti matkustaa! Kunhan olet tarpeeksi kekseliäs ja pidät korvat auki, voit keksiä vaikka minkälaisia postausaiheita. Joten rohkeasti vain kirjoittamaan! Tärkeintä on, että bloggaamista kohtaan on tarpeeksi kiinnostusta ja intohimoa.

6. Matkabloggaaminen on monen unelma varmasti myös siksi, että monet kuvittelevat bloggareiden saavan paljon ilmaisia matkoja. Onko sinulle vielä tarjottu mitään matkaa tms. blogin pohjalta?
En tiedä kuinka paljon kokeneet matkabloggaajat saavat matkoja, mutten itse ole vielä ollut yhdelläkään maksetulla matkalla. Tästä huolimatta tilaisuuksia olisi kyllä ollut. Bloggaan Rantapallon blogiportaalissa, mikä on erinomainen paikka varsinkin aloitteleville matkabloggaajille, sillä Rantapallo tarjoaa vähän väliä erilaisia tilaisuuksia bloggaajille. Monesti nämä tilaisuudet ovat esimerkiksi kilpailuja, joiden voittajat pääsevät vaikkapa Saksaan, Italiaan, Maltalle, Venäjälle yms. Myös pienempiäkin kotimaan reissutarjouksia tulee silloin tällöin, kuten esimerkiksi Sokos Hotelsin 40 vuotta -blogikampanja, johon minäkin pääsin osallistumaan. Tässä kampanjassa 40 valittua bloggaajaa pääsevät yöpymään Sokos Hotelleissa ja bloggaamaan niistä. Tämä on siis periaatteessa ensimmäinen minulle suoraan tarjottu ilmaismatka, jonka toteutan elokuussa.



7. Olet ilmeisesti jonkin verran itse ollut aloitteellinen yhteistöiden suhteen. Millaisia vinkkejä sinulla on muille bloggareille, jotka tahtoisivat lähestyä yhteistyötahoja mutta kokevat jotenkin vaikeaksi "pyytää" jotain ilmaiseksi tai juttua vastaan? 
Voin sanoa häpeilemättä, että olen ollut todella aloitteellinen yhteistöiden suhteen. Blogini oli ollut pystyssä vasta joitain viikkoja, kun ehdotin ensimmäistä yhteistyötäni Klaus K -hotellille, sillä tarvitsin yösijan Rantapallon tapahtuman vuoksi. Juttelin tästä kyseisessä tapahtumassa kokeneiden matkabloggaajien kanssa, ja osa heistä sanoi, etteivät he olisi ikimaailmassa uskaltaneet ehdottaa yhteistyötä näin alkuvaiheessa. Saatan siis olla poikkeustapaus.

Tärkeintä on muistaa, ettei pyytämällä menetä mitään. Kun on asiallinen, ammattimainen ja ystävällinen, sillä pääsee jo pitkälle. Jos haluaa edetä blogimaailmassa tai elämässä yleensäkään, siihen tarvitaan rohkeutta ja itsevarmuutta. Muista vain, että yhteistyöstä pitää aina olla hyötyä molemmille osapuolille. Jos näin on, selitä se potentiaaliselle yhteistyökumppanillesi, jotta he tajuavat, ettei heillä ole mitään menetettävää.


8. Millainen on mielestäsi hyvä postaus esimerkiksi jostakin matkakohteesta? Arvio vai omakuvien esittely ja sitten teimme sitä ja tätä -tyylinen juttu? Jokin muu? Mikä on blogisi paras matkakohteen esittely -postaus tähän mennessä ja miksi?
Yleisesti ottaen pidän postauksista, joissa on laadukkaita kuvia ja mielenkiintoista tekstiä. Olisi hyvä, jos teksti sisältäisi faktoja ja mahdollisesti vinkkejä kohteeseen. Huumori ja syvemmät pohdinnat ovat aina plussaa. Se on tärkeää, että blogin takana oleva persoona tulee esiin (tämä on asia, johon olen alkanut itsekin panostamaan enemmän).

En välttämättä pidä liian yksityiskohtaisesta "Otimme junan asemalta A asemalle B, sitten kävelimme 10 minuuttia, otimme taksin, sitten saavuimme..." -jutuista. Hyödylliset faktat ovat hyviä, mutta tekstin pitää pysyä tarpeeksi mielenkiintoisena.

On vaikeaa sanoa, mikä olisi blogini paras matkakohteen esittelypostaus. Rehellisesti sanoen kaikkein paras on luultavasti vielä tulossa, sillä yli kymmenen Tokio-postauksen sarjani loppupuolella tulen kertomaan mm. Tokion ruoka- ja juomapuolesta, outouksista ja kenties jonkinlaisesta Top 10-listasta.

Mutta jos yksi pitää valita, sen on oltava ensimmäinen Mondossa julkaistu tarinani, jonka julkaisin myös blogipostauksena.

9. Missä maissa Pako Arjesta tullaan näkemään tulevaisuudessa? Mitä muuta blogissa tulee olemaan?
Matkustan näillä näkymin seuraavan kerran Japaniin, jotta voin tutustua vielä tarkemmin Tokion salaisuuksiin. Sen jälkeen yksi suurimmista tavoitteistani on USA, mutta eihän sitä tiedä, minne kaikkialle tulee eksyttyä. Myös lyhyet reissut Euroopassa ovat täysin mahdollisia. Haluan matkustaa niin moniin maihin, kaupunkeihin ja paikkoihin, että blogin edetessä minut saattaa löytää vaikka mistä.

Blogissa tulee olemaan matkailun lisäksi varmasti kaikenlaisia pohdintoja positiivisuudesta, omasta kehityksestäni ja vinkkejä siitä, miten omia haaveitaan ja tavoitteitaan voi saavuttaa.


10. Nyt saat toimia sisäänheittäjänä! Miksi juuri sinun blogiasi kannattaa lukea? 
Kirjoitan asioista suoraan ja kaunistelematta. Erityisesti, jos keskivertoa hienommat hotellit, businessluokassa matkustaminen, hyvä ruoka ja juoma (erityisesti cocktailit) ja muu laatumatkailu kiinnostaa, kannattaa seurata blogini etenemistä. Suosittelen blogia myös niille, jotka etsivät suuntaa elämässään ja haluavat kehittyä ihmisinä, sillä annan aina silloin tällöin omia vinkkejäni ja näkökulmiani tavoitteiden saavuttamiseen ja unelmiensa toteuttamiseen. Olen saanut erityisesti tästä itsekehityspuolesta erittäin hyvää palautetta.

Uskon, että lukijani tykkäävät siitä, etten häpeile puhua rahankäytöstä ja juurikin tästä laatumatkailusta. Suomessa on yleinen käsite, ettei rahasta pidä puhua, mutten ole samaa mieltä. On koko maailman kannalta parempi, jos ihmiset keskittyvät myös puheissaan oman elämänsä positiivisiin asioihin ja kertovat niistä muille. Positiivisuutta ei ole koskaan liikaa. Olen ainakin itse kyllästynyt tuhlaamaan elämääni kuuntelemalla omaa ja muiden valitusta, joten hyvistä asioista puhuminen on aina parempi.

Toivottavasti viihdyitte kuukauden blogin parissa ja löysitte ehkä uuden tulokkaan lukulistallenne! Kiitän Jerryä haastattelusta!

Kuvat: Pako Arjesta

9 kommenttia:

  1. Hyvä Jerry! Ja kiitos Pink Bubble :) Oli kiva lukea täältä esittely matkablogista (vaikkakin jo ennestään tutusta sellaisesta), kun itsekin bloggaan nimenomaan matkailusta. Nämä behind the scenes -jutut on ihan parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit. Nämä jutut tarjoaa toivottavasti ihan uutta tietoa myös niistä tutuista blogeista.

      Poista
    2. Kiitos Elina! Kiva, että tämä kiinnosti, vaikka minut bloggaajana jo tunnetkin :)
      Ja tosissaan kiitokset Pink Bubblelle!

      Poista
  2. Olkoonkin, että on nykyisin kieliopillisesti sallittua, kyllä se niin korvaan särähtää tuo "alan kirjoittamaan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti juttu tarjosi myös muutakin!

      Poista
    2. Hei Mervi. Harmi, jos kiinnitit huomiota ainoastaan tuohon, mutta ymmärrän, että eri ihmisiä ärsyttävät eri asiat. Kielioppi on tärkeää, mutta mielestäni tärkeämpää on se, että tulee kuitenkin ymmärretyksi. Kuten Susannakin sanoi, toivottavasti sait tästä jotain muutakin irti :)

      Poista
  3. Oi, tämäpä ihan uusi blogituttavuus! Olenkin kaipaillut matkailuaiheen tiimoilta lisää laadukasta blogiluettavaa, joten tämä siirtyi heti kirjanmerkkeihin muistiin :)

    Olen joskus jopa itsekin harkinnut (nykyisen blogini rinnalle) puhtaasti matkailuaiheisen blogin perustamista, kunnes lopulta laiskana olen päätynyt ujuttamaan tuota rakasta harrastusta koskevat jutut nykyisen blogini kylkeen sen tyyliin sopivina. Mieheni kyllä välillä edelleenkin vihjailee, että ajatusta voisi hyvinkin vielä jalostaa eteenpäin ja onpa puheissa e-kirjatkin vilahdelleet, mutta enpä tiedä, tavallaan kiinnostaa mielettömästi mutta sitten taas, noh, en tiedä kiinnostaisiko ketään muuta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sait tästä blogista uutta inspiraatiota ehkä sitä omaakin matkablogia varten. Ja sinultakin olisi mielenkiintoista saada e-kirja!

      Poista
    2. Hei Anna-Maria!

      Todella kiva juttu, jos päädyt seuraamaan blogiani :). Ymmärrän, että kahden (tai useamman) blogin pitäminen voi olla raskasta hommaa, joten en yhtään ihmettele tuota ratkaisua, johon olet päätynyt. Jos kuitenkin joskus päätät kirjoittaa enemmän matkailusta niin kannattaa pitää Rantapallo mielessä. Sitä kautta on helppo perustaa blogi ja samalla löytyy suuri määrä samanhenkisiä bloggaajia :).

      Ja voin erittäin lämpimästi suositella e-kirjaa, jos siihen on itsellään kiinnostusta ;)

      Poista