lauantai 9. elokuuta 2014

Tykkääjiä blogin Facebook-sivulle

Sivusin aloittelevan bloggarin muistilistalla erästä blogin Facebook-sivuun liittyvää juttua, minkä ajattelin ottaa vielä näin erikseen esille. Se kun ei ole vain aloittelijoille ajankohtainen aihe, vaan se koskettaa myös pidemmälle bloginsa kanssa ehtineitä.

Pidemmittä puheitta kysymyksessä on nyt se juttu, milloin blogille olisi hyvä tehdä ne Facebook-sivut (tai periaatteessa mikä tahansa siihen liittyvä sometili). Monilla se kuuluu ihan alkuvaiheen to do -listalle, vaikka sen ei välttämättä tarvitsisi olla yksi ensimmäisistä blogin eteen tehdyistä jutuista. Useille Facebook-sivun tekeminen olisi houkuttelevaa ja mieluista mutta pelko siitä, että kukaan ei tule pitkiin aikoihin tykkäämään sivusta kaihertaa mieltä.



Monen (julkisesta) mielestä Facebook-sivun tykkääjien määrä on ihan yksi hailee, mutta tiedän, että monet kokevat 0 tai 2 tykkääjää -sivun epäonnistumisena ja sen ajatellaan kertovan jotain blogin tasosta. Aina se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä pieni tykkääjämäärä voi kertoa jotain myös Facebook-sivun tasosta, sillä se on kuitenkin täysin erillinen blogista. Ehkä kriisiin on syynä myös harhauttava sanavalinta: Facebook paljastaa, kuinka monia tykkää blogista. Todellisuudessa he tykkäävät vain blogin Facebook-sivusta.

Jos omalla blogilla on pari lukijaa, on turha olettaa, että siellä Facebookissa blogin sivulla olisi edes sitä määrää tykkääjiä. Edes pari kymmentä tai sataa seurajaa eivät vielä takaa kuin ehkä muutaman hassun tykkäyksen. Myös jo aikoja sitten perustetulla blogilla voi olla tämä ongelma. Vaikka blogin ikä jo liputtaisi sen puolesta, että Facebook-sivut olisivat seuraava luonnollinen askel, tykkääjämäärä ei välttämättä ole yhtään sen suurempi, kuin vasta alkaneella blogilla. Esimerkiksi voidaan vertailla: Pink Bubblella on Google käyttäjäraadissa yli 650 lukijaa mutta Facebookissa vain hieman yli 160. Seuraajat yhdessä paikkaa eivät siis tarkoita sitä, että saat niitä samoissa mittasuhteissa myös toisille tileille.

Miten siis välttyä Facebook-sivulta, jolla ei ole yhtään tai jolla on vain muutama hassu tykkääjä?


Facebook-sivujen ulkoasu on muuttunut tässä hiljattain ja enää ei ole valitettavasti mahdollista kikkailla tykkääjämäärää piiloon. Se on siellä kaiken kansan vapaasti pällisteltävänä. Kokosin hieman vinkkejä niitä varten, joita pienet luvut kiusaavat. Osa on tuttuja jo aikaisemmista Facebook-jutuista mutta tässä ne ovat kivasti paketissa:


  • Älä perusta Facebook-sivua ainakaan blogin alkuaikoina. Kerrytä ensin niitä lukijoita blogin puolelle. Teet ensisijaisesti blogia ja sen tulee olla ensisijaisesti kunnossa.
  • Perusta blogin sometilit yksi kerrallaan. Älä tee siis kaikkia yhdessä rytäkässä ja tarjoa niitä yhdellä kertaa lukijoillesi tykkättäväksi ja seurattavaksi. Ujuta niitä ovelasti yksitellen blogiisi ja mainitse kaikista erikseen lukijoillesi. Yksi tykkäysklikkaus on lukijalta todennäköisempi suoritus kuin monen tilin tykkääminen kerralla. Sehän on jo vallan sekavaa!
  • Mainitse blogin Facebook-sivuista blogissasi muuallakin kuin yhdessä sille pyhitettyssä postauksessa. Tee sille oma boksi tai nappulat, jotka ovat aina esillä blogisi sivupalkissa.
  • Seuraajamäärän kasvattamiseen vaikuttaa oleellisesti myös se, mitä Facebook-sivulla nähdään. Pelkkien postausten julkaiseminen siellä ei takaa suurta suosiota, vaikka osa tykkääkin seurata blogeja juuri Facebookin kautta. Tarjoa siis myös jotain muuta oleellista, josta ihmiset voivat hyötyä tai saada jotain irti. Linkkaa vaikka muiden blogien mielenkiintoisia juttuja. Älä turhaan pelkää lukijoiden menettämistä toisille blogeille. Anna siis lisää syitä seurata blogiasi myös Facebookissa.
  • Kommunikoi päivityksissä. Älä vain tuppaa linkkiä Facebookiin tuppisuuna, vaan esimerkiksi kysymysten esittäminen siellä on järkevää puuhaa. Jos joku tykkääjää intoutuu kommentoimaan esimerkiksi uusinta linkkaustasi, melko varmasti tämä pieni kanssakäyminen näkyy myös tämän tykkääjän Facebook-kavereille, jos hänen tilinsä asetukset eivät ole kovin salailevat. Olet varmaan itsekin huomannut löytäneesi uusia Facebook-sivuja sen perusteella, mitä kaveriesi tekemiset ovat tuoneet feediisi. Kysymyksillä (jälleen kerran!) voit aktivoida ihmisiä kommentoimaan Facebook-päivityksiä.
  • Tarjoa vähän ekstraa ja vihjaile. Kun julkaiset Facebookissa sellaisia juttuja, joita blogissa ei näe, muista mainita niistä kuitenkin blogisi puolellakin. Kun ujutat postaukseesi sellaisia lauseita kuin "Facebookissa tykkäävät jo tietävätkin tämän mutta...." ym. vihjailuja siitä, että sillä puolella tapahtuu jotain ylimääräistä, uteliaat lukijat kokevat suurta tarvetta seurata sinua myös Facebookissa, jotta he eivät jää paitsi mistään. Älä ruikuta postauksissa, että "tykätkäähän nyt tästä Fb-sivustakin, pliis."
  • Älä välitä ja ole sinnikäs. Paras vinkki on kuitenkin ehkä se, että älä välitä niin kauheasti siitä olemattomasta tykkääjämäärästä. Jostain on aloitettava. Jos sormesi syyhyävät sen sivun perustamiseen, niin älä ainakaan luovuta, vaikka se ei saa heti tykkääjiä. Laita sinne samaan malliin sisältöä, kuin sillä olisi 100 tykkääjää. Jos ja kun joku sinne eksyy, tykkääminen on todennäiköisempää, kuin jos sivulla ei olisi mitään sisältöä.
Älä siis odota tykkäyksiä tyhjästä, vaan niiden eteen pitää tehdäkin jotain. Ihan samoin kuin blogin lukijoidenkin eteen. Nämä vinkit eivät tietenkään koske vain Facebookia, vaan monia voi soveltaa ihan muihinkin tileihin. Tämänkin blogin sivulla olisi ihan varmasti paljon enemmän tykkääjiä, jos panostaisin siihen tähän tapaan!

Mitä muita vinkkejä teillä olisi lisättävänä tähän?



Kuvat: 1. FindYourSearch / Foter / (CC BY 2.0) 2. [ Mooi ] / Foter / (CC BY-NC-ND 2.0)

18 kommenttia:

  1. Niin tykkään näistä sinun jutuista. :) Olen saanut täältä jo monet neuvot, mutta olen tässä kohdin aloittelijana tehnyt kaiken hieman väärin päin. Perustin blogin ja samana päivänä blogille Facesivut. Facesivuilla on nyt 107 tykkääjää ja Blogilla eri instansseissa lukijoita 55 eli minulla tämä jostain syystä mennyt toisin päin.

    Ohessa blogi http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/ ja ohessa Facesivut https://www.facebook.com/pages/Min%C3%A4k%C3%B6-Keski-ik%C3%A4inen/1406066339659025?ref=hl&ref_type=bookmark

    En tiedä miksi Facesivuilla enemmän tykkääjiä minun tapauksessa ja miksi monet seuraavat sitä kautta? Joskus nämä ovat selittämättömiä nämä blogiasiat.

    Perustin blogin maaliskuussa ja aluksi postasin suht harvoin, nyt tiheämpään tahtiin. Ajattelin ettei koskaan kukaan eksy blogiini ja hirmu iloinen ja ylpeä olen jokaisesta seuraajasta ja satunnaisestakin piipahtelijasta. Blogin tein omaksi ilokseni vailla päämääriä, mutta toki sydän läikähtää jokaisesta seuraajasta tai tykkääjästä ja en kiellä ettei olisi hauskaa, jos blogi toisi joskus jotain tullessaan. :)

    Vielä olen aivan noviisi ja pihalla, aina välillä käyn kurkkimassa sinun blogistasi oppeja. Vielä tulisi opetella miten saadaan linkki maalattua, miten jakaa arvontoja omassa blogissa ja miten tehdä sivupalkki ja siihen sisällyttää mitä blogeja seuraan. Ja muutenkin sivu tulisi siistiä, on sekava. :)

    Eli suuret kiitokset blogistasi, neuvosi ovat kullanarvoisia ja olen tykännyt sinusta joka instanssissa. ;)

    Tiia

    http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! Sinulla onkin monipuoliset fb-sivut eli en ihmettele, että siellä on seuraajia. Ja monille fb on helppo tapa seurata blogeja. Ennen niitä seurattiin lähinnä muita kautta mutta jos on viime aikoina aloittanut niiden lukemisen, niin fb voi olla ihan luonnollinen valinta.

      Poista
  2. Kiitos tästä postauksesta! Minä perustin blogille FB-sivun heti alussa, mutta tämä oli erityisesti siksi, että yksi blogini seuraaja halusi seurata blogia nimenomaan sitä kautta, kun ei muuten blogeja lue. Siellä on hurjat 6 tykkääjä, mikä on toki lukijaraatiin (8, joista yksi salainen) hyvin. Olenkin ajatellut, että niin kauan, kun tykkääjä ei ole enempää, en laita sinne mitään muuta kuin linkitän postaukset. Tämä oli ihan hyvä muistutus siitä, että ehkä pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tosiaan kannattaa kokeilla tapahtuuko jotain muutosta, jos sinne laittaa muutakin. Ollos hyvä muistutuksesta :)

      Poista
  3. Itse käytän blogien seuraamiseen Blogilistaa, mutta joidenkin blogien facebook-sivuillakin olen tykkääjänä. Lähinnä olen klikannut sinne, jos joku kiva arvonta on ollut käynnissä ja arvonta tapahtuu facebook-tykkääjien kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli sinä kaipaat juuri vähän ekstasisältöä blogin Facebookiin, että siellä kannattaisi tykätä. Varmaan monilla on näin, jos on tottunut Blogilistaa tai vastaavaa käyttämään.

      Poista
  4. Itsellä on enemmän seuraajia blogin facebook sivulla kuin itse blogissa. Myös blogi kanavalla on enemmän. Blogger on usealle liian vaikea seurattava. Siis puhun nyt ihmisistä joilla ei ole itsellä tiliä jolla seurata tai eivät muuten vaan osaa käytää bloggeria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tilittömille se on varmasti turhan hankala tapa, kun muitakin vaihtoehtoja seurata on niin paljon.

      Poista
  5. Täysin samaa mieltä kaiken kanssa, mitä sanoit. Mulla on yllättävän paljon seuraajia Facebookissa siihen nähden, miten vähän esim. Bloggerin kautta on lukijoita.

    Yhden vinkin kuitenkin lisäisin - jos kirjoittelee mm. muiden blogien sivuille, kannattaa kirjoitella niihin oman sivuston profiilin kautta ennemmin kuin jos käyttäisi omaa henkilökohtaista profiiliaan. Tämä lisää tietoutta että juma, tuollakin on Face-sivu ja kun oman sivun profiilin klikkaa auki, näkee heti mm. blogin kuvauksen ja osoitteen. Käytän itse tätä taktiikkaa joskus ja olen huomannut sen tehoavan. :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  6. Kiitti vinkeistä, näitä asioita olen itsekin ajatellut. Minulla on suunnitelmissa tehdä esim. oma arvonta facebookissa ja hieman mainita siitä sitten blogin puolella tms. Ei kait se liian härskiä olisi :) Tai voi olla yhtäaikaa sekä blogissa että facessa arvonta, mutta eri palkinto tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään härskiä ole. Anna mennä vaan!

      Poista
  7. Heips! :) Osaisitko neuvoa miten nuo valkoiset reunat (http://esteratsastajana.blogspot.fi/) saa vain tuon blogi tekstipohjan ympäriltä pois kun halusin vaan noihin gadgetteihin, mut sit tuli toho teksti pohjaanki? Olisin tosi kiitollinen jos tietäisit neuvoa! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon en valitettavasti tiedä tähän hätään ratkaisua!

      Poista
  8. Tein blogille FB-sivut, ja nyt minulla on ongelma: mistä hiivatista näen ne, ketkä tykkäävät sivusta?! :D En jostain syystä näe sitä ketkä tykkääjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä näekään. Kaikki on siis kunnossa :)

      Poista
  9. Hei. Kiitos hyvästä ja informatiivisesta blogista. Huomaan palaavani aina tänne, kun on joku teknisempi some ongelma ;) Nyt olis tällainen. Minulla on ylläpidettävänä face sivusto, johon en jostain syystä saa näkyviin kuvien / juttujen tykkääjiä, kommennteja ja jakoja niin, että näkyisi peukku ja luku, puhekupla ja luku ja nuoli ja luku. Näkyy vain tykkääjien lukumäärä. Kaikki asetukset olen yrittänyt käydä läpi, mutta ei jaksa enää hakata päätä seinään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoa. Kirjoitit, että "ylläpidettävänä". Oletko saanut kaikista laajimmat oikeudet? Fb:ssä kun voi antaa sivun admineille vähän eritasoisia oikeuksia.

      Poista