perjantai 27. helmikuuta 2015

Blogikuukausi: Helmikuun hulinat

Helmikuu olikin vähän lyhyempää sorttia mutta ehtihän silloinkin tapahtua yhtä jos toista. Laitetaan pillit pussiin sen osalta jo tänään tällä postauksella.



Kuukauden kengät
No niin, helmikuussa saapuivat Suomeenkin jokaisen itseään kunnioittavan kovan luokan muotibloggarin popot: Strictly Stylessa pistettiin jalkaan Valentinon Rockstud -menokkaat. Näitä on näkynyt ulkomaisissa muotiblogeissa jo pidemmän aikaa. Miten minulla on sellainen muistikuva, että näitä olisi annettu lahjaksi muotiblogitaivaan kirkkaille tähdille (tai ehkä olen nähnyt unta), jolloin ne tietenkin levisivät ruton lailla blogimaailmassa. Oletko sinäkin ehkä bongannut näitä kenkiä vuosien varrella erinäisten bloggareiden koivissa?

Kuukauden lopetus
Helmikuuhun mahtui myös harmillisia uutisia: Re-Fashion lopettaa piakkoin! Joko kuulit? Bloggareiden oma blogiportaali oli aika siisti juttu. Mutta tästä seuraa mukana olleille bloggareille uusi alku ja luvassa voi olla jotain entistä ehompaa. Toivotaan sitä myös blogien lukijoille!

Kuukauden liikkuva kuva
Helmikuussa kävin pitkästä aikaa vierailulla White Trash Disease -blogissa ja silmissäni alkoi heti vilistä uusi (?) banneri. Kovin moni bloggari ei ole lähtenyt liikuttelemaan banneriaan mihinkään suuntaan, joten omaperäisyyspointsit tästä vedosta. Mutta vilinää ja vilskettä on jo aika paljon, kun bannerin yläpuolella pyörii mainos. Mitä mieltä olette, onko elävä banneri hieno juttu vai suositko enemmänkin staattista sorttia?

Kuukauden otsikointi
Helmikuussa blogipostausten otsikoinnissa oli nähtävissä yksi trendi ylitse muiden: fifty shades sitä sun tätä! Postaukset itsessään eivät aina liittyneet elokuvaan sitten mitenkään, vaan nimen muunnoksia käytettiin surutta ties missä yhteyksissä. Esimerkiksi 50-jotain taipuu hyvin ekoilu-aiheiseen postaukseen. Onko toista samanlaista villitystä ollut jonkin kirjan tai elokuvan pohjalta?

Kuukauden postaussarja
Helmikuussa bongasin myös hieman erilaisen postaussarjan Nude-blogista: tuotepettymys-sarjassa esitellään kosmetiikkaa, joka ei ole suosittelujen arvoista tavaraa. Yleensähän juttu menee niin päin, että bloggari postaa kaikesta, mitä haluaa suositella muille. Pettymystuotteet ovat oikein raikas tuulahdus, sillä nyt tietää tarkemmin, mistä pysytellä erossa ja mitä ostaa.

Ihanaa helmikuun viimoista päivää vielä teille!

4 kommenttia:

  1. Ehditkö muuten tutustua helmikuun aikana Oloblogit lehteen? :) Olisi ollut varmaan tähänkin postaukseen ihan aiheellinen osa, varoittavana esimerkkinä.

    Itse kirjoitin aiheesta enemmän täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin siitä kerran mutta onneksi unohdin sen ;) Tutustun sinun juttuusi.

      Poista
  2. Kuukauden postaussarja on ehditty jo poistaa ;) Olikohan ristiriidassa mainostajien intressien kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsopas vaan, ei löydy enää. Haulla se löytyi kuitenkin blogista, joten muutin linkkiä.

      Poista