tiistai 31. maaliskuuta 2015

Blogikuukausi: Maaliskuun muistelot

Sanonpahan nyt muutaman sanasen, mitä maaliskuussa ja maaliskuusta tuli mieleeni. 



Kuukauden edelläkävijät 
Bloggareita näkee ja kuulee nykyään myös kaikkialla muuallakin, kuin blogin puolella. Maaliskuussa bloggareita pingahteli ja singahteli myös jossain ihmeen PING -tapahtumassa, joka on ilmeisesti uusinta uutta sisällöntuotannon saralla. Bloggarit ja vloggaajat ja instaajat eli sisällöntuottajat eli content gurut sekä yhteistyöyritykset kokoontuivat yhteen ja heidän seuraajansakin olivat ilmeisesti tervetulleita. Maaliskuussa tällainen happening oli ainakin laivalla. Kruisailun lomassa oli ainakin “kiinnostavia keynote-puheenvuoroja, innostavia case-esimerkkejä Suomesta ja maailmalta”. Ilmeisesti tämä PING “tuo yhteen sisällöntuottajat, yritykset ja yleisöt sosiaalisen median livekohtaamiseen, jollaista ei ole ennen nähty”. Jos et ollut risteilyllä, vaan nolosti ulapan puolella minun kanssani, niin laita kanssa itsellesi note, niin ehkä meillekin joskus selviää tämä case ja what’s going on.

Kuukauden stalkkerit
Ihan joka kuukausi ei tule mieleen se, että bloggarilla voi olla muitakin ihailijoita ja vihailijoita, kuin vain ne lukijat ja kommentoijat netin puolella. Hyvä muistutus siitä, että blogilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia myös live-elämääsi tuli Mungolifen komenttiboksissa: bloggari ei halunnut levitellä avokätisesti tietoja ja kuvia uudesta kodistaan, jolloin ehkäpä ihanaa sisustuspostausta odottaneet lukijat kummastuivat. Mutta tietojen julkaiseminen tai julkaisematta jättäminen ei olekaan pelkästään mikään tahdonasia, vaan se on jo turvallisuuskysymys. Muutoin oven takana (tai pahimmassa tapauksessa sisäpuolella) voisi olla joku turhan tuttavalliseksi käynyt seuraaja. Aina välillä näistä lieveilmiöistä jokunen bloggari jotain väläyttelee mutta aina se kuulostaa yhtä creepyltä. Ja sitähän se on!

Kuukauden pimeä hetki
Maaliskuussa oli auringonpimennys ja sitten se toinenkin pimeä hetki eli Earth Hour. Blogeissa otettiin osaa järjestämällä kynttiläillallinen ja pistämällä blogit pois päältä. Esimerkiksi Anna ja Sebastian vetivät töpselit seinästä mutta onnistuivat kuitenkin ensin kuvaamaan koko komeuden. Kerrottakoon, että minä otinkin varaslähdön ja minulla oli oma Earth Hourini jo perjantaina, kun sekä sähköt että vesi katosivat elämästäni neljäksi tunniksi. Kaikkea tekemistä siinä tulikin mieleen: imurointia, pyykinpesua, kahvinkeittoa, leivänpaahtoa ja muuta mukavaa. Mutta silti, lisää tämmöisiä tekniikasta vierottautumis-hetkiä!

Kuukauden reilu haaste
Vähän edellisen pointin linjoilla jatketaan, sillä muun muuassa maaliskuussa lähinnä matkablogeissa pyöri haaste, joka pisti bloggarit kertomaan omasta ekologisesta jalanjäljestään. Nimellä #Reilutblogit kulkeva haaste sopii kuulemma muillekin, kuin matkabloggareille, ja se olisikin mielenkiintoista nähdä lähinnä kulutukseen keskittyneessä blogissa. Yhden bloggarin vastaukset haasteen kysymyksiin löydät Ovi auki maailmalle -blogista. Haaste on kuulemma vanha mutta edelleen hyvin ajankohtainen.

Kuukauden bloggarilööppi
Nyt se alkaa (taas). Bloggarit lööpeissä! Ainakin Steffit-blogista oli tehty maaliskuussa klikkiotsikkolla juttu Iltasanomien sivuille: "24-vuotias bloggari muuttui pulleasta tupakoijasta ketteräksi salikissaksi – näin se tapahtui!" Pullukasta pimatsuksi ja sitä rataa. Katso kuvat! (Tai no siellä oli video). Huhtikuussa odottelen otsikoita "Nyt on rohkeaa - Bloggari melkein vilauttaa. Katso kuvat!", "Lukijat järkyttyivät: bloggari muuttui tunnistamattomaksi. Katso kuvat!". Otetaanko bingo tai muu veikkaus, mikä tai kuka blogimaailman edustaja on seuraavaksi laatulehtien lööpeissä?

Mitä sinulle jäi mieleen maaliskuusta?

15 kommenttia:

  1. Nämä Blogikuukausi-postaukset ovat kyllä kivoja, vaikka en seuraakkaan näitä blogeja mitä postauksissa mainitaan. Muutenkin tämä sinun blogisi on tosi kiva ja hyödyllinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tässä on vähän kaikenlaisia blogeja nähty. Minäkään en niitä kaikkia mitenkään seuraa.

      Poista
  2. Itse seuraan enimmäkseen hevosblogeja. Ja ihan hirveästi oli "Studiokuvia"! Eli hevonen laitetaan oven suuhun seisomaan, takaa kaikki valot pois, otetaan kuvat ja lopuksi muokataan tausta pikimustaksi. Näitä upeita kuvia näki ihan kyllästymiseen asti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan on tullut hienoja kuvia tuolla tavalla! Mutta tietysti liika on aina liikaa.

      Poista
  3. Hauska ja viihdyttävä blogi, sait juuri uuden lukijan :)

    VastaaPoista
  4. Hei nyt on pakko kommentoida, vaikka asia ei mitenkään Maaliskuun muisteloihin liitykkään. Olen googlettanut melkoisen määrän kysymyksiä blogiini liittyen, ja joka kera päädyn tänne. Ja täältähän se vastaus kysymykseeni löytyy heti ja selvällä suomen kielellä! Tämä on siis kiitoksen paikka, huippu blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla. Tästä ei pääse noin vain eroon, vaan aina päätyy tänne, vaikka yrittäisi muualle :D

      Poista
    2. haha niinpä! Nimittäin täällä taas :D

      Poista
  5. Heips! Sorry, ei liity aiheeseen, mutta kun sä oot mun idoli kaikessa blogiin liittyvässä, niin ajattelin kysäistä.. Miksen saa näkymään postausten alle jakopainikkeita? Kun menen Ulkoasuasetuksiin ja sieltä siihen kohtaan, jossa ne ruksataan, niin siihen asti kaikki on ok, mutta blogiin asti en ole niitä saanut näkymään.

    Osaatko jeesata...? Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Hmm. Outo ongelma. Voit kokeilla tätä koodia sen jälkeen, kun olet ottanut varmuuskopion ja tosiaan ruksannut ne painikkeet näkymään sieltä ulkoasusta. Eli lisäät blogin html:ään heti kohdan
    <data:post.body/>
    jälkeen uudelle riville
    <div class='post-share-buttons'>
    <b:include data='post' name='shareButtons'/>
    </div>

    Kerro, miten kävi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mutta... pitäisikö tuo kohta löytyä tuolta "Malli" -> "muokkaa html-kooda" -kohdasta vai mistä? Mä oon ihan daiju, mutta en löytänyt oikeaa kohtaa.. :)

      Poista
    2. Kiitos että jaksat jeesata! Mä olen nyt löytänyt netistä ohjeita, joissa neuvotaan tekemään tuo sama, mutta mun blogin html -koodista ei löydy tuota "" -kohtaa ollenkaan! :O Miten se voi olla mahdollista? Olen siis laittanut sinne hakuun (ctrl + F), mutta siellä ei vaan ole. o.O Ilmeisesti tuo on sitten se syy, miksei ne Bloggerin jakopainikkeetkaan toimi?

      Mutta mitähän mä nyt teen... Ymmärrän, mikäli sulla ei ole aikaa ja intressejä neuvoa tämän enempää, mutta jos yhtään leikkaa mitä tässä voisi tehdä, niin olisin kovin kiitollinen!

      Ps. harmi että lopetat bloggaamisen, kaikkea hyvää sinulle! :)

      Poista
    3. Oletko muuten avannut sitä koodia sieltä vasemman reunan pikku nuolista? Sieltä aukeaa lisää koodia ja sitten hakukin voi löytää sen. Joskus kyllä haku ei löydä, vaikka se siellä koodissa olisikin. Silloin olen vain skrollaillut ja yrittänyt itse etsiä.

      Poista