sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kuukauden blogi marraskuu 2013: Jalalla Koreasti

Kuukauden blogi -juttusarjassa ollaan jo edetty kakkososaan. Marraskuun blogiksi valikoitui blogi, jota ei päivitellä varmaan ihan sinun naapuristasi käsin. Toisten näkemyksiä ja kokemuksia bloggaamisesta on mielenkiintoista ja avartavaa lukea, ja tästä voi löytää vaikka uuden tulokkaan omalle lukulistalle.

Pidemmittä puheitta, annetaan estradi Terhille ja Jalalla Koreasti -blogille!

1. Esittelisitkö hieman itseäsi ja blogiasi.
Olen Etelä-Koreassa asustava, kolmekymppinen suomalainen nainen. Muutimme Korean itärannikolle pieneen Gangneungin kaupunkiin vuosi sitten mieheni työn perässä, ja aloitin blogin kirjoittamisen hieman ennen muuttoamme syksyllä 2012. Jalalla Koreasti -blogissa kirjoittelen elämästäni korealaisessa pikkukaupungissa sekä paikallisesta kulttuurista, ihmisistä ja tekemistämme reissuista Koreassa ja ulkomailla. Lisäksi kirjoitan myös Pöytä Koreaksi -ruokablogia, jonka puitteissa harjoittelen kokkaamaan korealaista ruokaa ja toisinaan kirjoitten myös paikallisesta ruokakulttuurista yleisluontoisemmin.


2. Miksi aloitit bloggaamaan?
Olen asunut ulkomailla aikasemminkin, ja tuolloin pitänyt pienimuotoisia blogeja lähinnä kertoakseni kuulumisia perheelleni ja ystävilleni. Jalalla Koreasti -blogin aloitin samoista syistä, mutta tein blogista heti alkujaan edellisiä julkisemman. Etelä-Koreassa asumista käsitteleviä blogeja on suomen kielellä varsin vähän, joten ajattelin blogissa sivuttavien aiheiden olevan myös hyödyksi niille, jotka etsivät netistä tietoa Koreassa asumisesta tai matkustamisesta. 

3. Mikä on parasta bloggaamisessa ja mikä vaikeinta tai turhauttavinta?
Hyviä puolia on paljon; blogi toimii ikään kuin päiväkirjana, jota on kiva lueskella myös jälkikäteen omia kokemuksia muistellen. Myös kuvia tulee otettua varmasti enemmän. Parasta on kuitenkin bloggaamisen kautta tullut oma "blogiystäväpiiri"; ulkomailla tuntee itsensä toisinaan yksinäiseksi, eikä vertaistukea tai juttukavereita löydy kovin helposti. Blogin kirjoittamisen kautta olen kuitenkin tutustunut useisiin, eri puolilla maailmaa asuviin bloggareihin, ja löytyipä blogin kautta myös toinen Etelä-Koreassa asustava, samankaltaisessa tilanteessa elävä suomalainen! Lisäksi blogikirjoitusten myötä maan kulttuuriin ja taustoihin tulee paneuduttua paljon tarkemmin ja bloggaamisesta on tullut toki myös rakas ja tärkeä harrastus.

  

Vaikeinta bloggaamisessa ovat tilanteet, jolloin olisi hyvä aihepiiri mielessä, mutta sitä ei saa siirrettyä järkevään muotoon blogitekstiksi. Toisinaan täytyy myös pitää mielessä se, että nettiin kirjoittamani tekstit säilyvät siellä ikuisuuksia, joten blogiin ei voi kirjoittaa ihan mitä mieleen juolahtaa. Turhauttavaa on myös kriittisyys omaa tekstiä ja kuvia kohtaan; tarkoituksenani ei ole kirjoittaa viimeisen päälle kiilloitettua ja kuvauksellisesti virheetöntä blogia, vaan aitoa elämää höystettynä tilanteeseen sopivilla kuvilla, omalla tyylilläni. Toisinaan kuitenkin tärkeistä tilanteista tulee räpsäistyä vain suttuinen kännykkäkuva, jota ei millään viitsisi julkaista, tai tosielämän hulvattoman hauska tarina ei kuulostakaan ollenkaan niin hyvältä blogiin kirjoitettuna... Tuolloin saattaa turhautuminen ja itsesensuuri iskeä!

4. Mikä on mielestäsi onnistunein postauksesi ja miksi?
Itse naureskelen toisinaan alkuvaiheen kirjoitukselle muuttopuuhistamme. Ylipäätään itse pidän eniten kirjoituksista, joissa kerrotaan erilaisista kommelluksista tai kulttuurien yhteentörmäyksistä. Kuvallisesti onnistunut postaus on esimerkiksi kirjoitus matkaltamme Andongiin. Lisäksi itse pidän myös erilaisia ruokia ja ravintoloita käsittelevistä postauksista. 

5. Mikä postaus taasen meni pieleen ja miksiköhän?
Pieleen menneitä postauksia on pitkä jono blogini luonnos-kansiossa odottamassa korjauksia tai viilauksia :) Ne ovat kirjoituksia, jotka eivät jostain syystä vain tunnu vielä valmiilta tai joista puuttuvat sopivat kuvat kokonaan. Lisäksi usein käy niin, että julkaisuhetkellä jokin kirjoitus on mielestäni ihan tyhmä, mutta se saavuttaakin suosiota lukijoiden määrässä tai saa paljon kommentteja. Jälkikäteen katsottuna yksikään julkaistu blogipostaus ei varsinaisesti ole kuitenkaan jäänyt harmittamaan.

6. Oletko huomannut lukijoidesi pitävän jostain tietystä seikasta blogissasi (esim. kirjoitustyyli, jotkin aiheet, sinä persoonana)? Jos olet niin miten se on käynyt ilmi? Yritätkö korostaa tätä puolta?
Uskoisin, että lukijat arvostavat aitoa kirjoitustyyliäni ja vähän vähemmän siloiteltua pintaa. Erityisen suosittuja tuntuvat olevan sekä erikoisiin ruokiin liittyvät postaukset että korealaisten hassuja / erikoisia tapoja ja kulttuuria käsittelevät jutut. Myös kommellukset ja sattumukset ovat yleensä hauskoja ja keräävät paljon kommentteja. Itsekin kirjoitan mieluummin postauksia, joissa on joku selkeä punainen lanka, esimerkiksi tapahtuma, nähtävyys, tilanne tai kokemus, ja yritän jättää yleisluontoisemmat "tänään tein makaronilaatikkoa ja kävin lenkillä" -jutut hieman harvemmin julkaistaviksi.


7. Kirjoitat Etelä-Koreasta käsin. Millainen blogikulttuuri siellä on? 
Luulisin, että bloggaaminen ei ole täällä ihan yhtä suosittua kuin länsimaissa. Vaikea sanoa, koska en lue korealaisten koreaksi kirjoittamia blogeja ollenkaan, mutta en ainakaan ole kuullut yhdenkään korealaisen tuttavani kirjoittavan tai oikeastaan seuraavankaan mitään blogia. Täällä asuvat amerikkalaiset sen sijaan kirjoittavat paljon ja heidän blogejaan on helppo löytää googlettamalla. Oma aavistukseni on, että Koreassa videobloggaaminen on kuitenkin jo huomattavasti suositumpaa kuin esimerkiksi Suomessa.

8. Onko sinulla esikuvia blogin suhteen tai haluatko kehittää blogiasi johonkin suuntaan?
Varsinaista esikuvaa ei ole, mutta ihailen kyllä monia blogeja, erityisesti sellaisia, joissa arkipäiväisistä asioista kerrotaan helpon tuntuisella, humoristisella otteella. Huumori on taitolaji, eikä onnistu pakottamalla, joten nostan hattua kirjoittajille, jotka onnistuvat naurattamaan joka postauksella. Omaa blogiani haluaisin kehittää erityisesti kuvien suhteen, ja ruokablogiini haluaisin löytää yhä enemmän mielenkiintoisia reseptejä, joita Suomessakin olisi mahdollisuus tehdä ilman vaativaa korealaista raaka-ainevalikoimaa.


9. Mistä saat inspiraatiota postauksiin?
Jokapäiväiset sattumukset ja kohtaamiset toimivat parhaana inspiraationa. Yritän kulkea silmät ja korvat auki ja laittaa mahdollisia aiheita "korvan taakse". Joskus saan inspiraatiota myös paikallisista päivälehdistä ja niiden artikkeleista, jotka käsittelevät korealaista yhteiskuntaa ja kulttuuria laajemmin. Ruokablogiini haen inspiraatiota paitsi omista ruokakokemuksistani, myös lehtien reseptipalstoilta.

10. Olisiko sinulle jakaa jotain hyväksi toteamaasi, salaista bloggausvinkkiä?
Mitään salaista vinkkiä ei varmaankaan ole, mutta yleisesti ottaen kannattaa tutustua muihin samankaltaisia aiheita käsitteleviin blogeihin, niistä saa hyviä näkökulmia omiinkin kirjoituksiin. Lisäksi kannan kameraa mukanani aivan joka paikkaan, sillä koskaanhan ei tiedä, mitä eteen tulee... Ja joskus hyviä postauksia syntyy ihan pelkkien mielenkiintoisten kuvienkin perusteella. 

11. Kirjoita lyhyt, ytimekäs ja mielenkiintoinen mainos blogillesi. Nyt on tilaisuutesi käännyttää viimeisetkin lukijat blogiisi :)
Toivotan kaikki tervetulleiksi seuraamaan elämääni eteläkorealaisessa pikkukaupungissa. Tästä blogista et löydä vaaleanraikkaita sisustuskuvia, päivän asu -postauksia tai kosmetiikka-arvosteluja, mutta sen sijaan blogin mukana pääset tutustumaan paikallisiin ihmisiin, kielikurssin saloihin, ennakkoluulottomiin makuelämyksiin korealaisen ruoan parissa sekä mielenkiintoisiin törmäyksiin korealaisen kulttuurin kanssa. Lisäksi Pöytä Koreaksi -ruokablogi lienee omassa kategoriassaan melko ainutlaatuinen, sillä ainakaan itse en ole toistaiseksi törmännyt vielä suomalaiseen, korealaista ruokaa käsittelevään blogiin. Luvassa siis mielenkiintoisia ja eksoottisia makuelämyksiä suomalaiseen makuun!



Kiitos Terhille haastattelusta, kuvista ja hienosta blogista!

Itse lueskelen mielenkiinnolla ulkosuomalaisten blogeja ja ulkomaisia blogeja ylipäänsä. Erilaisiin kulttuureihin tutustuminen on kiehtovaa ja netin välityksellä saa jos jonkinlaista kuvaa toisenlaisesta elämänmenosta. Toivottavasti tekin saitte tästä haastattelusta paljon irti!

Kuvat: Jalalla Koreasti

8 kommenttia:

  1. Todella kiinnostavaa! Kiitos tästä:)

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva juttu Jalalla Koreasti-blogista, seuraan sitä ahkerasti ja sieltä löytää aina jotain uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tästä sai uutta näkökulmaa tuttuun blogiin.

      Poista
  3. Tosi kiva kuukauden blogi! Muiden ulkosuomalaisten blogeja on mukava lukea. :) Tämän blogin tunsinkin jo entuudestaan. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä. Laitoin tuon blogin juuri lukulistalle. =)

    VastaaPoista
  5. Tää oli kiva :) Tykkään itsekin lueskella ulkosuomalaisten blogeja, sattuneista syistä :)

    VastaaPoista