maanantai 20. tammikuuta 2014

Estä kuvien ja tekstin kopioiminen

Nyt seuraa ohjetta niille, jotka vartioivat blogiomaisuuttaan silmä tarkkana. Jo aikaisemmin olemme käyneet hieman läpi sitä, miten voi selvittää onko omia kuvia tai tekstiä lähtenyt seikkailemaan luvatta joihinkin toisiin osoitteisiin. Noilla keinoilla voit siis selvittää, onko vahinko jo tapahtunut, mutta sitä ei voi oikein estää etukäteen. Nyt tutustutaan yhteen keinoon, jolla kopsaaminen blogista tehdään vaikeaksi (mutta niin tehdään myös muutama muukin juttu, jotka olisivat kyllä ihan sallittuja): estämme hiiren oikean näppäimen klikkaamisen!



Viattoman oloinen hiiren oikea nappula voi olla oikea pahantekijä blogissa. Sillä voi tallentaa kuvat omalle koneelle ja maalata tekstiä kopioiden sen vaikka kokonaisuudessaan. Se on myös hyödyllinen ja näpsäkkä tapaus, sillä se avaa linkit toisessa välilehdessä tai vaikka uudessa ikkunassa. Joskus sitä tekstiä tarvitsisi kopioida ihan muutenkin kuin pöllimisen merkeissä: lukija voi vaikka haluta kopsata blogissa esitellyn silmänympärysvoiteen pitkän ja piinallisen nimihirviön ja liittää sen Googlen hakukenttään, jotta löytäisi sitä myyvät verkkokaupat tai lisää arvosteluja aiheesta. Ja onhan sillä muitakin hyödyllisiä ominaisuuksia. Blogin käyttäjäystävällisyys siis kärsii jonkin verran hiiren oikean puolen halvaannuttamisen jälkeen.

Jotkut teistä ovat siis varmasti täpinöissään tästä vinkistä, jotkut taas eivät ollenkaan. Voit ihan itse päättää kumpaan leiriin kuulut. Eli hyödynnä vinkkiä, jos siltä tuntuu.

Koodeja tätä varten on paljon ja kokeilinkin omassa testiblogissani aika montaa koodia. Tämän koodin kun syötät blogiisi HTML/Javascript -gadgettina vaikka sivupalkkiin, niin oikealla näppäimellä ei enää klikkailla.


<script language="JavaScript">
<!--
function clickIE() {if (document.all) {(message);return false;}}
function clickNS(e) {if
(document.layers||(document.getElementById&&!document.all)) {
if (e.which==2||e.which==3) {(message);return false;}}}
if (document.layers)
{document.captureEvents(Event.MOUSEDOWN);document.onmousedown=clickNS;}
else{document.onmouseup=clickNS;document.oncontextmenu=clickIE;}

document.oncontextmenu=new Function("return false")
// -->
</script>


Siellä sivupalkissa ei näy mitään gadgettia tai muutakaan, vaikka koodi sellaisena sinne laitetaankin. Osassa koodeista on mahdollista laittaa jokin viesti mukaan, joka näkyy pienessä ponnahdusikkunassa oikeaa klikkausta yrittävälle kävijälle. Viesti siis kertoo, että toiminto ei ole mahdollinen blogissa. Tämän koodin mukana sitä viestiä ei ole, sillä en löytänyt sellaista viestillistä koodia, joka olisi toiminut. Ainakin Firefoxissa oli helppo kieltää sivustoa näyttelemästä mitään ponnahdusikkunoita, jolloin koko klikkauksen esto menikin pipariksi.

Netistä löytyy tosiaan useita koodeja tätä varten, joten voit etsiä toistakin. Valitsemani koodi näytti olevan sieltä suosituimmasta ja suositelluimmasta päästä, ja ainakin minulla se toimi kokeillessa oikein hyvin.

23 kommenttia:

  1. Mua itseeni häiritsee toi hiiren oikean näppäimen klikkausesto todella paljon! :-D Avaan melkein aina kommentit / uudet postaukset uuteen välilehteen, jotta voin jatkaa edellisen sivun selaamista siitä minne jäin. Olenkin lopettanut muutaman blogin seuraamisen juuri tuon eston takia, koska se on niin ärsyttävää :D Mun mielestä se ei edes paljoa kopioimista estä, koska kuvia voi ottaa printscreenillä/screenshotilla ja tekstejä voi kopioida vain maalaamalla teksti ensin hiiren vasemmalla näppäimellä ja painamalla sitten CTRL + C.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestä se on kanssa tosi ärsyttävä, vaikka en missään kopsailupuuhissa olisikaan! Toi oikea klikki on onneksi monille se ainoa keino, jolla osataan kopioida.

      Poista
    2. välilehteen saa avattua estosta huolimatta kun painaa ctrl ja hiiren vasen näppäin :)

      Poista
  2. Useimmat koodeista pystyy kiertämään pienen kikkailun kautta ja jos osaa etsiä sivun koodin käsiinsä, saa sieltä ronkittua esiin myös esimerkiksi kuvien osoitteet :) Ei siis täysin varma keino, mutta varteenotettava kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Moni kopsaaja ei onneksi osaa kuin tuon oikean näppäimen taktiikan.

      Poista
  3. Itse kun laitoin tuon, niin kuvat eivät enää avaudu normaalisti vaan ponnahtaa uuteen ikkunaan josta ne pystyy kyllä kopioimaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :) mielenkiintoista. No, ainakin onnistut hämäämään.

      Poista
    2. Mun mielestä Bloggerin asetuksista voi valita, ponnahtavatko kaikki kuvat siihen uuteen ponnahdusikkunaan. :-D

      Poista
  4. Miten ihan käytännössä näitä koodeja blogiin onnistuu laittamaan ? Päteekö sama ohjeistus myös mainoskoodeihin tai ihan vaikka kaikkiin koodeihin yleensä ? Eli mitä pitäisi tehdä :) ?
    Teet todella hyödyllistä blogia , kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu vähän koodista, mihin se laitetaan. Mutta mainoskoodit tosiaan laitetaan yleensä näin gadgettina sivupalkkiin.

      Poista
  5. Tällaiset skriptit aiheuttaa lähinnä ärsytystä eikä kyllä estä keskiverto netinkäyttäjää tekemästä mitään :D Parempi keino on minusta antaa oikeasti jotain lupia kopioida omia kuvia ja tekstiä (esim. Creative Commons -lisenssit), se toimii mun mielestä paremmin kuin täysi kielto. Voi vaikka antaa luvan kopioida jos lähde mainitaan. Yksi juttu mikä omasta mielestäni toimii on vesileima. Se muistuttaa ainakin itseäni mainitsemaan lähteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monelle tämmöiset on kyllä ylitsepääsemättömiä, siis siinä mielessä ettei jaksa lähteä selvittämään kiertotietä, jos ei nyt ihan välttämättä halua jotain kopioida.

      Vesileima on tosiaan kaikinpuolin hyvä keksintö, kunhan ei keskelle kuvaa tällää. Yllättävän harva sitä käyttää.

      Poista
  6. Mulla kans ärsyttää kaikissa blogeissa tuo esto, joilla on estetty juuri sillä lailla että ei saa esimerkiksi kommentteja avattua uuteen välilähteen, jolla tyylillä selailen blogeja ! Joissakin blogeissa joutuu säikähtää kun tuon takia tulee ruutu jossa lukee: NÄPIT IRTI ! Mutta aivan mahtava vinkki, ja otin heti vinkin käyttöön ja toimii ! Onneks suurin osa kopioijista ei osaa kun hiiren oikealla kopioimisen.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa vieraanvaraisuutta tuollainen karjahdus :) Jep, minuakin ärsyttää tämä mutta joillekin tämä on tervetullut.

      Poista
  7. Oon myös miettinyt tätä kopioimisjuttua ja monethan kirjoittavat esim. bloginsa nimen jokaiseen kuvaan tunnisteeksi. Sehän on kuitenkin helppo rajata pois, joten auttaako se sitten mitään.. Mutta ehkä se tosiaan on niin, että niitä oikeanpuoleisen napin käyttäjiä on liikenteessä enemmän kuin muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken voi kiertää ja kaartaa mutta onneksi suurimmalla osalla on aika yksinkertaiset keinot käytössä kopioinnin suhteen.

      Poista
  8. Minusta tämä oli huippu hyvä juttu. Ei kaikki osaa kiertää tällaista ja toivotaan että ne pervoimmat tyypit on niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aina löytyy niitä, jotka ei osaa kiertää. Siis lähes kaikki eivät osaa.

      Poista
  9. Heippa, lisäilin tämän koodin ehkäpä epähuomiossa CSS -osaan (ainakaan, en gadgeteista löydä...) ja nyt haluaisin sen poistaa eli sallia oikealla hiiren napilla klikkailut... Miten se taas onnistuu? Voiko lisäyksen jotenkin kumota?? Html -koodia selailin ja yritin pätkää bongailla, mutta turhaan. Kiitos jo etukäteen, jos viitsit vastata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Jos se on mennyt CSS:ään, niin sieltä sen pitäisi myös löytyä. Sieltä ei pitäisi minkään toimivan koodin kadota (siis se on lisättynä siellä malli -> mukauta -> lisäasetukset -> lisää css) Muutoin voi olla niin, että joudut etsimään sen koodista. Kannattaa varmaan laittaa joku osa tuosta koodista hakuun (esim. ctrl+f, jos sinulla on windows) ja yrittää sillä etsiä vähän nopeammin koodista. Sitä koodia joutuu vielä harmillisesti avaamaan niistä vasemman reunan pikku kolmioista.

      Poista
  10. Mulla on ainakin silleen että kun oon menny jonnekkin sivulle missä ei voi tallentaa niitä kuvia nii ei se muo haittaa/estä koska kun menen samalle sivulle puhelimella niin puhelimella pystyy tallentaaa ne kuvat

    VastaaPoista