lauantai 3. tammikuuta 2015

Blogikuukausi: Joulukuun jutut

Uusi vuosi on jo pyörähtänyt käyntiin, joten tuntuu vähän hullulta kaivella menneitä, kun katseen pitäisi olla suunnattuna tulevaan. Mutta emmehän me voi skipata kuukausikatsausta, joten tässä blogissa tuijotellaan nyt valoisan tulevaisuuden sijasta viime vuoden joulukuuhun. Olkaa hyvät:



Kuukauden viisas teko
Bloggaaminen ei ole aina mitään ruusuilla tanssimista ja ihana vapaa-ajan harrastus, jolle sitten haluaa kuluttaa sen kaiken oman aikansa. Joulukuussa Hetkiä-blogissa ilmestyi hyvin kirjoitettu postaus blogittoman elämän kokeilemisesta, johon uskon monen voivan samaistua. Niinkin voi käydä, että mitään ei oikein voi tehdä ilman ajatusta siitä, että blogi odottaa päivittämistä. Hetkiä-blogissa bloggaustauon lopputuloksena oli se, että elämä maistui paremmalta ilman sen dokumentointia blogiin. Jos sinulla on samanlaisia ajatuksia tai fiiliksiä, niin tässäpä idea kokeilla taukoa ja esimerkki siitä, miten tauon voi hoitaa tyylikkäästi.

Kuukauden tilitysvelvollisuus
Jatketaan vähän samoissa aiheissa, kuin edellisessäkin pointissa. Pari supersuositun blogin postausta vain sai minut ajattelemaan, että on se oamlla kohdalla niin ihanaa, että muutaman päivän postaamattomuus ei ole epäilyttävää. Tunne siitä, että pitäisi olla joka päivä postaamassa saattaa olla bloggarin oma oletus tai sitten lukijat oikeasti odottavat kuulumisiaruudun toisella puolella niin kiihkeästi, että he olettavat pienenkin hiljaisuuden vallitessa bloggarille jo käyneen jotain kamalaa. Esimerkiksi Strictly Style -blogissa oli lähes viikon mittainen tauko, jollaista ei ollut tapahtunut neljään vuoteen blogin historiassa! En tiedä pitäisikö ihailla tätä tahtia vai mitä...

Kuukauden jouluinen innovaatio
Joku ehkä muistaa, että marisin joulukalentereista jo marraskuun kuukausikatsauksessa. No, sain erittäin hyvän vinkin erittäin hyvästä tavasta suorittaa blogin joulukalenteri. Muistiinpanovälineet esiin ensi joulukuuta varten: mielenkiintoisesti nimetyssä Kanivinossa-blogissa joulukalenteri oli toteutettu yhteistyössä kolmen muun blogin kanssa. Usean bloggarin yhteinen kalenteri on helppo toteuttaa ja siitä saa oikein laadukkaan, kun jokaisen ei tarvitse yksikseen räpeltää 24 luukkua. Kiitos Elenalle vinkistä!

Kuukauden miesblogit
Viime kuukauden jutussa mainitsin perheblogit, joissa koko perhe koiraa myöten kirjoittelee samaa blogia. No nyt aloin tuijottelemaan Blogilistan kuumia blogeja ja huomasin, että neljää blogia kymmenestä päivitti mieshenkilö yksin tai yhdessä muiden kanssa. Miesten kirjoittamat blogit eivät todellakaan ole mikään uusi ilmiö mutta koska tämä perhe- ja muotiblogien maailma ainakin Suomessa on ollut, ja on kyllä edelleenkin, niin naisvaltainen, että miesten viritelmät näillä aloilla saavat aina huomiota sillä erilaisuudellaan. Luetko sinä jotain blogia vain sen takia, että sitä kirjoittaa mies ja se on uutta ja ihmeellistä? Onko se vähän kuin kurkistus toiseen maailmaan? Samat jorinat naisen kirjoittamana hukkuisivat massaan.

Kuukauden blogitarvike
Joulukuussa tässä blogissa nähtiin ihan ensimmäinen arvonta ikinä, ja täytyy sanoa, että se vähän jännitti. Siis lukijoiden reaktio, ei arvonnan suorittaminen. Onko kukaan edes kiinnostunut, kitiseekö joku herkkähipiäinen kaupallisuudesta, saadaanko voittajaan edes yhteyttä? Kaikki meni kuitenkin ihan nappiin ja olin jopa yllättynyt teidän innokkuudesta bloggaamisen apuvälineitä kohtaan. Sen innoittamana piakkoin on luvassa lisää sellaista, joka sopii bloggarin kätösiin oikein hyvin näin vuoden alussa!

Ja lopuksi oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

4 kommenttia:

  1. Olen saanut blogistasi monia mielenkiintoisia vinkkejä blogiini, kiitos. Jäänkin seurailemaan myös lukijana postauksiasi. Kokeilin just asentaa google analytics:n blogiini. Toivottavasti homma onnistui ja pääsen seurailemaan tilastoja paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Kanneli! Toivottavasti analytics toimii jo. Sillähän voi hetki mennä.

      Poista
  2. Ei liity nyt tähän postaukseen, mutta osaisitko neuvoa kuinka saan siirrettyä postauksen päivämäärän otsikon alapuolelle? :) Oon koittanut etsiä tähän ohjetta mutta en oo löytänyt mistään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaatii koodin muokkausta jonkin verran. En nyt äkkiseltään löytänyt täysin toimivaa tapaa mutta laitan tämän muistiin ja voin tehdä pienen jutun, jos löydän sopivan keinon.

      Poista