perjantai 7. helmikuuta 2014

Lopeta se jankuttaminen

Satuin kiinnittämään huomiota erääseen ilmiöön, joka aiheutti jonkinlaisia kärsimättömiä tuntemuksia itsessäni näin blogien lukijana. Meinaan tätä ehkä teillekin tuttua juttua: 1. bloggari saa tai tekee jotain, esim. ostaa uuden laukun tai tekee jonkun reissun ja 2. hän pyhittää aiheelle muutamasta postauksesta kymmeniseen postausta. No eihän siinä mitään - paitsi silloin kun 3. hän postaa ne kaikki jutut (lähes) peräjälkeen.
Hyvä esimerkki blogissa tapahtuvasta juttujumista on juuri tuo reissussa käynti. Jumiutuminen tapahtuu yleensä kotiinpaluun jälkeen, jolloin matkaa aletaan ruotia joka vinkkelistä vaikka jo sieltä reissusta on tullut reaaliaikaista päivitystä. Oman lomailunsa fiilistelyn lisäksi bloggari tekee yleensä vielä kattavan infopaketin kaikille matkakohteeseen suuntaaville tai siitä edes haaveileville. Käydään läpi omissa jutuissaan ostospaikat, nähtävyydet, hotelli, hotellin allasalue, ravintolat ja vielä erikseen se ihana ravintola, jossa syötiin silloin vikana iltana. Matkapaketin kruunaa vielä pari ihan vaan kuvapainoitteista postausta. Jos itsellä ei ole nokka lähiaikoina kohti ko. paikkaa, yliannostuksen vaara on suuri.

Okei, reissussa ollaan yleensä vähän pidemmän aikaa ja sieltä saa varmasti inspiraatiota bloggaukseen, kun kaikkea niin ihanaa ja erikoista tapahtuu. Mutta voidaanhan sitä jumiutua johonkin muuhunkin: esimerkiksi asukuvapainoitteisesta blogista vauhtia pukeutumiseensa hakeva lukija voi olla helisemässä, jos bloggarilla on jokin uusi vaatekappale tai asuste, joka päällä hän innostuksissaan pönöttää useammassa perättäisessä kuvasarjapostauksessa.
Aina jankkaaminen ei johdu siitä, että bloggarilla olisi niin paljon sanottavaa jostain aiheesta. Välillä vaikuttaa siltä, että kaikki mahdollinen kuvamateriaalia jostain asiasta tai tapahtumasta pitää saada julkaistua. Kuvitelkaapa vaikka jotkin kekkerit, joissa bloggari on ollut. Ensin tulee tietenkin ne alustavat postaukset mutta sitten kekkerien jälkeen tulee analyysipostaukset ja kuvasaldopostaukset, joita voikin olla useampi. Koko muistikortti on saatava tyhjäksi.

Välillä bloggari itsekin huomaa, että levy on jäänyt päälle jonkin jutun suhteen. Hän saattaa aloittaa postauksensa "lupaan, että tämä on viimeinen juttu tästä X:stä" tai "olette varmaan jo ihan kyllästyneitä, mutta haluan vielä kertoa tämän jutun X:stä". Aina jankutus ei ole edes bloggarin oma valinta, vaan tietty määrä postauksia tietyssä ajassa tietystä aiheesta voi olla vaikkapa jonkin yhteistyön vaatimaa.
Tämä toistaminen on nyt eri juttu kuin se, että meikkiblogissa aina kirjoittellaan meikkiaiheisia juttuja. Tai että ruokablogissa tehdään ruokaa. Aihepiirissä pysyminen on eri asia kuin tämä yhteen osa-alueeseen pidemmäksi aikaa jumiutuminen. Esimerkki jumista ruokablogissa olisi vaikkapa yhden ja saman kakun fiilistely kolmessa eri postauksessa: yhdessä jutussa kuvat edestä ja takaa, toisessa ohjeet kuvineen, ja kolmannessa sitä vielä syödään ahnaasti ja samalla kerrataan kaikki mahdollinen ja mahdoton, mitä on jo sanottu ja halutaan vielä sanoa. Ehkä aluksi kiinnostuit kakusta ja halusit sitä maistaakin mutta kolmannen suitsutuksen kohdalla mielesi teki jo kakuttaa pahuksen kikkareella koko bloggari. Tekisi välillä vaikka pizzan!

Erityisesti sellaisissa kaikkiruokaisemmissa blogeissa, joissa aiheskaala on laaja, yhteen asiaan jumiutuminen pistää silmään. Muutaman jutun jaksaa lukea sellaisestakin aiheesta, josta itse ei ihan niin kiinnostunut olisikaan. Mutta jo viidettä vietäessä sitä alkaa etsiä parempaa luettavaa jostain muualta.
Ihan kakkukuvaelman kaltaisissa aggressiivisissa tunnelmissa en itse ole blogeja lukenut. Olen huomannut toiston jo feedissä, eli en ole edes siirtynyt blogiin asti lukemaan uusimpia juttuja. Naamani ei ole siis vääntelehtinyt yhtä pahasti kuin kuvituksena käyttämäni "taas se postaa samasta asiasta" -kuvasarja demonstroi. Lähinnä minua on ihmettyttänyt ja huvittanut se, miten yhdestä aiheesta voi keksiä niin monta eri juttua! No, taitohan tämäkin on ja olisin varmasti innoissani, jos joku bloggari jymähtäisi postauksineen johonkin minua tavattomasti kiinnostavaan aiheeseen.

Olenhan minäkin tehnyt useampaa postausta yhdestä aiheesta mutta usein ne ovat olleet ohjeita, jolloin jatko-osan julkaisematta jättäminen olisi silkkaa lukijoiden kiusaamista ja teknisten kriisien aiheuttamista. Vältän myös samasta aiheesta kertovien juttujen julkaisua peräkkäin - etenkin, kun en niin tiuhaan tahtiin postaa.

Oletko sinä törmännyt samaan ilmiöön tai jäänyt ehkä itse jankkamaan jostain asiasta blogiisi, vaikka periaatteessa voisit jo kirjoittaa jostain muusta? Vai rakastatko useamman postauksen syväanalyysejä jostain pikkujutusta?

31 kommenttia:

  1. Apua, tunnistin heti itseni tuosta reissujankkauksesta.. Kävin tarkistamassa ja marraskuisesta Madeiran reissusta on neljä postausta ja huhtikuun Pariisin matkasta saman verran, hups! Göteborgista olen malttanut pitää lörpöttelyn yhdessä postauksessa, mutta se olikin vain reilun päivän visiitti. Toisaalta taas, matkailu on yksi blogini aiheista ja en ole tehnyt postauksia lomakohteesta, joten toivottavasti jengi ei ole ihan kypsänä. :D Uskon, että noissa moniin eriin jaetuissa postauksissa on kyse myös siitä, ettei yhdestä postauksesta tulisi ihan megalomaaninen, joka saattaa kyllästyttää tiettyjä lukijoita. Useammassa postauksessa käsitelty sama aihe ei siis saa minussa aikaan ärsytystä, skippaan vain ne, jotka ei kiinnosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkan paketoiminen neljään juttuun on jo aika hyvin! Olisit voinut tehdä niitä tuplasti enemmän ja vielä peräjälkeen julkaista, niin sittten voisit jo harmitella :)

      Poista
  2. Mun päivittämistahti on sellainen että yleensä julkaisen jutun heti, eli se ei odota viikkokausia julkaisuja. Tiedän kuitenkin että varsinkin nyt valon ollessa vähissä on helppo ottaa kamera mukaan reissuun ja vetää viikko sitten niillä kuvilla joita on voinut vapaapäivän takia päiväsaikaan ottaa. Itseasiassa just mietin kun extempore lähden pojan kanssa hotellilomalle tallinnaan huomenna, että tässäpä hieno konsti ottaa viikon kuvat kerralla :D

    Kuitenkin mua loppujen lopuksi kiinnostaa lomapostaukset ihan nolla, ellei matkalainen rämmi mulle outoa kaupunkia todella luovasti. Perus näissä ravintoloissa syötiin jossain whatever kaupungissa minne en ikinä edes mene, ne tylsistyttää. Poikkeuksena Nelliinan road 66 matka.

    Tykkään myös informatiivisista kamppispostauksista, missä lukijaa vaikka opetettaisiin kerran viikossa tekemään jotain luovaa. Mutta sellainen "palataanpa nyt taas takaisin kahden viikon takaiseen päivään tukholmassa" on hell no.

    Että minä taas tässä sanoin? Etten tykkää mutta aion tehdä itse samoin. Just näin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, olet ainakin rehellinen! Tämä informatiivinen kamppispostausjuttu kuulostaisi minustakin hyvältä idealta, jos aihe tietty olisi itseäni kiinnostava.

      Poista
  3. Veit sanat suustani! Tuo on tosi ärsyttävää, mutta täytyy myöntää, että alistun siihen välillä itsekin :/. Jos vain on niin innoissaan jostain asiasta, niin on hankalaa kirjoittaa jostain muusta! Jatkossa yritän kuitenkin miettiä kolmatta samasta asiasta kertovaa postausta tehdessä, miltäköhän lukijasta mahtaa tuntua (siis jos minulla enää sitten lukijoita on..) :D. Mutta postaus oli tosiaan täyttä asiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen meistä taitaa sortua tuohon :) Joko sitä on liian innoissaan tietystä aiheesta tai ei vain keksi muuta postattavaa.

      Poista
  4. Hei! Täysin aiheen vierestä nyt, sori... Mutta kuinka teet omat blogijulkaisut Facebookiin? Mulla oli aiemmin Bloglovinin kautta, eli se päivitti automaattisesti mutta jostain syystä ei enää toimi. Itse kun laitan linkin FB-sivulle, niin se näyttää aina outoja valintoja sivupalkista siinä julkaisun yhteydessä :( Sulla on niin siisti ja näpsäkkä aina se julkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, että vierestä mennään :) Mulla tulee jutut Facebookiin tässä postauksessa esitellyllä tavalla. Se on siellä aika lopussa se ohje.

      Poista
  5. Kyllä. Itselläni taisi käydä noin - sen yhden ainoan reissun kanssa - eli piti julkaista kaikki kuvat. Huomasin, että viimeistä postausta ei oikein kukaan enää jaksanut lukea.

    En ole kovasti kiinnostunut myöskään toisten reissuista - kateutta ehkä. Huomaan odottelevani että "tulisi nyt jo kotiin ja alkaisi normaali päiväjärjestys!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hyvä, että tiedostit tämän :) Eipähän tule toista kertaa tehtyä samoin. Ehkä...

      Poista
  6. Voisitko tehdä postauksen siitä miten blogikirjoitukseen saa esim. Kirjoittaa postaukseen vaikka sen löydät "tästä" ja se tästä on erivärinen ja kun siitä painaa, pääsee jonnekkin eri paikkaan vain painamalla "tästä" ? Sellainen olisi kiva saada, ja tosi kiva blogi! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis meinaatko linkin lisäämistä tekstiin? Sen saa sieltä postauskentästä ihan yläreunasta linkin kuvasta. Eli ensin vaikka maalaat hiirellä siniseksi sen sanan, mihin haluat laittaa linkin (esim. tästä). Sitten klikkaat sieltä postauksen yläreunasta linkin kuvaa ja laitat avautuvassa ikkunassa sen linkin, johon sanan pitäisi viedä. Linkkien värin voit asettaa Malli -> Mukauta -> Lisäasetukset.

      Poista
    2. Kiitos paljon ohjeesta ! (:

      Poista
  7. Tämä on mielenkiintoinen kysymys ja ehkä kyse onkin siitä, että mikä lasketaan jankkaamiseksi. Hääblogeissa tulee aika paljon toistoa, ja samojen kysymysten ympärillä pyöritään vaikka mistä näkökulmista katsottuna. Ei se minua kuitenkaan haittaa. Aika usein osataan pitää taukoa, ja välissä on postauksia muista aiheista. Minua itse asiassa ei haittaa jankkaaminen noin muutenkaan, jos jutut pysyvät mielenkiintoisina.

    Ehkä just jostain kakusta kolme postausta on ihan liikaa, mutta jos kyse on isosta jutusta, josta on kerrottavaa (esim. lomareissu/häät/vauvat/) niin näistä voisin lukea vaikka kuinka monta postausta. Kyse siis lähinnä siitä, mikä kiinnostaa. Myös valokuvauksesta voisin lukea samantyyppisiä postauksia montakin peräjälkeen, jos jokaisessa olisi jotain uutta kerrottavaa.

    Kun taas muoti ja vaatejuttuja en jaksa yleensä lukea mielenkiinnolla edes sitä yhtä postausta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee, että mikä itseä kiinnostaa ja mikä ei määrittelee sen, onko jokin jankutusta vai ei :). Ja tosiaan blogin aihealueen laajuus vaikuttaa siihen. Tämä minunkin blogi on jollekin varmaan turhaa asioiden toistamista!

      Poista
  8. Oi, tästä postauksestasi ei oikein tavalliseen tapaan tullut hyvä mieli. Luultavasti, koska olen pahemmanlaatuinen jankkaaja. :) Eikä minua haittaa toistenkaan "jankkaukset", sillä luen vain sellaisia blogeja, joiden kirjoittajilta luen kaiken, mitä he kirjoittavat. Mutta kuten sanottu, jankkaaja ei näe malkaa omassa silmässään, vai sanotaanko niin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vaihtelu virkistää :D Omaan korvaan kuulostaa hyvin harvinaislaatuiselta, että luet kaikki jutut seuraamistasi blogeista. Olet siis löytänyt itsellesi todella sopivan lukupaketin!

      Poista
  9. Kyllä vaan ja samanlaisia tunteita herättää. Itse olen pyrkinyt siihen että asia on tässä ja sitten siirrytään seuraavaan. Tosin tuo monta valokuvaa samassa postauksessa -juttu on hieman haasteellinen. Esim. moponäyttelyissä eteen tulee paljon hienoja pyöriä ja tiedän. että osa lukijoista katselee kaikki kuvat mielellään läpi, mutta toisaalta parikymmentä kuvaa on yhteen postaukseen ihan liikaa vaikka kyseessä onkin eri kohteet, ei sama kuva eri kulmista. Niinpä tein edellisen aihetta käsittelevän postauksen yhteydessä sellaisen ratkaisun, että laitoin mukaan vain muutaman parhaimman kuvan ja loput Pinterest-tililleni ja postaukseen linkin sinne. Tiedä sitten käykö kukaan niitä siellä katselemassa, mutta näin aion toimia jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Pinterestin yhdistäminen oli hyvä idea! Luulisi, että ne aiheesta tosiaan kiinnostuneet jaksaa sinne linkkiä seurata. Jos ei nyt ajatella sitä toistoa, niin tuo oli siinäkin mielessä hyvä idea, että suuri kuvamäärä hidastaa blogin latautumista joskus todella paljon.

      Poista
  10. Vaikka omassa blogissani yritän kovasti olla toistamatta samoja kuvia tai postauksia, niin muiden blogien yhdestä aiheesta jankaaminen ei haittaa yhtään. Ymmärrän, että kyseiset bloggaajat ovat varmasti innoissaan matkoistaan, hankimastaan tavarasta tai mistä lie sitten kirjoittavat kymmeniä postauksia :D Onhan se ihanaa jakaa ilo muiden kanssa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan blogiin suhtautuukin usein niin kriittisesti, että kaikenlaiset toistot ja muut jutut pistää heti silmään. Muille voi olla sitten vähän armeliaampi. Tai sitten ei huomaa ollenkaan oman blogin erikoisuuksia ja puutteita :P

      Poista
  11. Olisi kiva lukea sun mielipiteet asioista, jotka blogeissa ärsyttää. Esimerkkinä se, kun itseäni ärsyttää postausten "Lue Lisää" napit. En varmana lue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ärsytyksen aihe! Ehkä mua ärsyttää sen verran moni juttu, että siitä postauksen saisi ;) Katsotaan!

      Poista
  12. Voi apua..meikäläinen on varmaan sitten se toinen ääripää, joka kirjoittaa tasan yhden postauksen jostain matkasta ja se on sitten siinä. :D Olen monesti miettinyt, että pitäisiköhän kertoa kenties usemman postauksen muodossa jostain reissusta, nyt kun viime vuoden vaihdon myötä niitä on kuitenkin siunaantunut. Mutta jotenkin..kyllähän sitä nyt yhdessä postauksessa saa kaiken tarpeellisen (ja kiinnostavan) jo kerrottua! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kuule lahja saada kaikki näpsäkkään ja kompaktiin pakettiin! Harva pystyy siihen. Mullakin olisi nämä postauksen 1/3 lyhyempiä, jos viitsisin kirjoittaa ytimekkäästi.

      Poista
  13. Kiitos mahtavasta blogista! Olen löytänyt postauksistasi vastuksen yhteen jos toiseen ongelmaan. Osaisitko suositella jotain tiettyä, ilmaista kuvapalvelua / tiedostopankkia (Photobucket, Flickr jne…) blogikuville? Olen yrittänyt selvittää noiden eri palveluiden hyviä ja huonoja puolia, mutta en ole päässyt selvyyteen siitä, mikä näistä nyt sitten olisi se paras. Bloggeria käyttäessäni lisäsin kuvia Picasa-verkkoalbumista, mutta kuvien laatu muuttui matkalla omalta koneelta blogiin jossain tapauksissa todella paljon. Kiitos vastauksestasi! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Tuohon kuvajuttuun en kyllä osaa vastata. Itse olen ladannut aina ihan "suoraan" blogin kautta tai sitten käyttänyt Photobuckettia joissain tapauksissa. Kuvien laadun kanssa ei ole ollut suurempia ongelmia, joten en ole aiheeseen niin perehtynyt. Mutta eikös tuo Flickr ole sieltä suosituimmasta päästä...

      Poista
  14. Erittäin hyvä kirjoitus! Asia taitaa olla akuutti ainakin suosituimmille blogeille, joiden lukijat odottavat päivittäisiä postauksia. Välillä on varmaan vaikeaa keksiä uutta ja kiinnostavaa. Lisäksi monet suositut bloggaajat ovat taitavia valokuvaajia. Ymmärrän, että kuvia tekee mieli julkaista :). Saman aiheen toisto kuitenkin sylettää.

    Enemmän kuitenkin harmittaa, jos blogi vaikuttaa pelkältä mainosten ketjulta. Niin on joidenkin kohdalla valitettavasti käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän vielä puuttuisi, että alkaisi mainospostauksen kanssa jankuttamaan! Sen moni onneksi tajuaa jätttää väliin :)

      Poista