torstai 22. elokuuta 2013

Facebooksivut blogille

Lupailin tehdä tutoriaalin Facebook -sivujen tekemisestä blogille, sillä tekaisin sellaiset Pink Bubblelle hetki sitten. Nehän ovat siis täällä. Unohdin muuten mainita, että osoitekin on nykyään ihan pinkbubble.fi, joten blogi löytyy nyt helpommin! Tässäpä tulee sitä tutoriaalia Facebookista, joten silmät ja korvat auki. Lupailin ehkä vähän muutakin kuin pelkkää asennusjorinaa tässä postauksessa, mutta säästän ne jutut suosiolla toiseen kertaan. Tämä juttu kun ei ole sieltä lyhyimmästä päästä... Mutta helppo juttu tämä silti on!

Miksi Facebooksivut?
Lähes kaikki roikkuvat Facebookissa päivät pitkät, joten mahdollisuutesi tavoittaa ihmisiä kasvaa potenssiin tsiljoona. Jos koko blogisi olisi siellä kaikkine postauksineen, juttujesi jakaminen olisi entistä helpompaa ja mikä tärkeintä, blogisi seuraaminen olisi todella vaivatonta. Itsekin seuraan suurintaa osaa vakituisesti lukemistani blogeista juuri FB:n välityksellä. Kun feediin tulee kaikenmaailman kissavideoiden väliin linkki uuteen postaukseen, olen klikannut sinne ennen kuin sitä tajuankaan.

Sitten kun ihmiset pitävät blogistasi Facebookissa tai jakavat siellä juttujasi, heidän ystävänsä suurella todennäköisyydellä altistuvat blogillesi. Sana ja maine lähtevät komeasti kiertoon pienellä vaivalla. Facebookissa voi myös totta kai julkaista muutakin kuin omia postauksia. Jos olet vaikkapa aina halunnut jakaa kissavideoita mutta ne eivät oikein sovi blogisi sisältöön, Facebookissa voi toteuttaa tätäkin puolta halutessaan. Se on kuitenkin blogista erillinen kanava ja erilaisena se kannattaakin pitää, jotta ihmisten mielenkiinto pysyy yllä.

Näkyykö oma nimi blogin Facebooksivuilla?
Koska joillain on ollut huoli siitä, tuleeko oma henkilökohtainen profiili jotenkin näkyviin blogin sivuilla, haluan heti alkuun sanoa etteivät oma naama ja nimi ole mitenkään framilla blogin sivuilla. Kukaan ei tiedä sinusta mitään. Voit aivan huoletta luoda blogillesi sivun kirjautumalla Facebookiin ihan omilla tunnuksillasi. Se on myös ehdottomasti kätevin keino, sillä pysyt aina ajan tasalla blogisi sivun tapahtumista. Ei kannata tehdä omaa tiliä pelkälle blogille, sillä silloi sinulla on ns. businesstili, jolloin et näe mm. hakukenttää sivun ylälaidassa. Se on siis rajoittuneempi käytön suhteen.

Miten Facebooksivut tehdään?
Tämä on helppo juttu.  Minulla on FB englanniksi ja toisilla taas suomeksi, joten yrittäkää tolkuta termeistä. Näin ne siis tehdään:

1. Kirjaudut omilla tunnareillasi Facebookiin ja etsit vasemmasta reunasta Sivut tai Pages kohdan ja sieltä Luo sivu tai Create a page. Minulla kun on jo useampi sivu, niin tuollaista vaihtoehtoa ei löydy, vaan joudun menemään Like Pages -kohtaan, jos taas löydän mahdollisuuden luoda sivu. Jos sinullakaan ei jostain syystä ole tuota sivun luomisen mahdollisuutta, niin tee samoin.


2. Sitten pääset kohtaan, jossa sinun tulee valita mille oikein olet sivua tekemässä. Sillä ei ole niin vakavaa merkitystä mitä tässä kohden valitset, mutta näppärä vaihtoehto on vaikkapa ylärivin oikealta Brand or Product tai alhaalta vasemmalta Artist, Band or Public Figure, jos sellaiseksi itsesi koet ja blogisi on vahvasti henkilöitynyt sinuun.


3. Klikkaa siis ruutua ja seuraavaksi saat valita kategorian, mihin blogisi kuuluu. Brand or Product -vaihtoehdon valittuani pystyin luokittelemaan blogini Website -kategoriaan. Valitse siis se tai jos olet Public figure -linjalla, valitse valikosta Public Figure. Anna blogisi nimi ja hyväksy ehdot.

4. Sitten pääset jo syöttämään vähän tietoja blogistasi. Tässä kohdassa lyhyt ja ytimekäs kuvaus blogistasi on paikallaan. Ja sitten syötät tietokentän alle blogisi osoitteen ihan siitä http:stä alkaen. Yes Yes vaan kahteen viimeiseen kysymykseen ja menoksi seuraavaan kohtaan.


5. Nyt saat ladata blogillesi profiilikuvan koneeltasi tai mistä lie. Sehän on helppo juttu, vai mitä?

6. Seuraavaksi kysellään, haluatko blogisi sivun möllöttämään sinne suosikkeihin vasempaan reunaan heti profiilikuvasi alle. Siis sinne missä näkyvät kaikki kaveripyynnöt, viestit ym. Tämä ei ole mitenkään pakollinen, sillä blogisi sivu on joka tapauksessa siellä vasemmassa reunassa mutta vähän alempana, vaikka et tätä valitsisikaan. Minä en valinnut.


7. Ja sitten kysellään, haluatko kutsua kavereitasi tykkäämään tästä sivusta. Skippaa tai kutsu, miten haluat.

8. Nyt pääset blogisi sivulle. Todennäköisesti sinua vielä kierrätetään automaattisesti muutamissa kohdissa sivulla, mistä voit kutsua kavereitasi tykkäämään. Skippaa tai paina seuraavaa, jos et halua nyt lähetellä kutsuja.

Pääset jatkossa aina sivullesi joko vasemmasta sivupalkista Pages/Sivut -kohdasta tai sitten ihan oikeasta yläkulmasta samasta napista, josta menet kirjautumaan ulos tililtäsi. Sinne on ilmestynyt oman nimesi alle myös blogin sivu ja sieltä klikkaamalla pääset käyttämään Facebookia blogisi nimissä. Eli kun siirryt sieltä blogisi sivuille, voit etsiä muita tykättäviä sivuja tai kommentoida muualla blogisi profiililla. Tykkäykset ja kommentit eivät siis liity henkilökohtaiseen profiiliisi tai näy siellä mitenkään. Jos taas menet vasemmasta reunasta blogisi sivuille, käytät Facebookia blogisi profiililla vain tällä omalla sivullasi. Muutoin käytät FB:tä edelleen omalla profiilillasi. Eli jos kirjoitat blogisi seinälle jotain, kirjoittajana on blogisi, mutta jos etsit hakukentästä jonkun toisen sivun ja tykkäät siitä, tykkääjä oletkin sinä itse.

Sitten voitkin alkaa muokkailla sivua mieleiseksesi. Ihan ensimmäisenä kannattaa laittaa tiedot kuntoon. Ihan sivun yläreunassa on Admin panel, joka katoaa aina skrollatessasi sivua alaspäin. Sieltä ylhäältä oikealta löydät Edit Page -kohdan, jossa voit antaa lisätietoja blogistasi. Samaan kohtaan pääset myös profiilikuvan oikealla puolella olevasta Update Page Info -napista.


Tiedoista kannattaa antaa ainakin seuraavat:
  • Page Address, eli sivun osoite on mahdollista muokata haluamakseen, kun seuraajia on siinä 30. Silloin voit päättää, mikä on blogisi Facebooksivun osoite. Esimerkiksi minulla osoite oli ensin pinkbubble ja jokin kryptinen numerosarja, ja muutin sen pinkbubble.fi. Osoitteeni on siis https://www.facebook.com/pinkbubble.fi Tämä kannattaa muutta heti kun se tulee mahdolliseksi.
  • Kategoria -kohdassa pääset taas siivilöimään sopivaa kategoriaa. Kun nyt valitset pääkategoriaksi nettisivun, saat oikeaan valikkoon vaihtoehdon Personal blog tai siis Henkilökohtainen blogi. Kas näin:

  • Short Description eli Lyhyt kuvaus on se tekstinpätkä, joka tulee näkyviin sivulle heti profiilikuvan alle. Tässä kannattaa siis olla lyhyt mutta mahdollisimman ytimekäs. Ja mikä tärkeintä: laita tähän linkki blogiisi! Siitä sen näkee helposti ja blogiisi pääsee samantein.
Lyhyt kuvaus

  • Long Description eli Pitkä kuvaus saakin sitten olla tosiaan pidempi sepustus. Tämä teksti ei näy sivulla heti, vaan sinne pääsee tuon lyhyen kuvauksen alapuolella olevasta About -linkistä.  
  • Sähköpostiosoite kannattaa vielä antaa ja se tulee näkyviin tuon pitkän kuvauksen yhteyteen, jossa blogisi osoitekin näkyy myös. 

Nyt kun tiedot on kunnossa, haluat varmaan jotakin sisältöä sivuillesi. Järkevä ihminen lopettaisi tämän kilometripostauksen tähän, mutta seuraava osa kulkee käsi kädessä tuon sivun luomisen kanssa. Hae tässä välissä vaikka jotain evästä!

Postaukset Facebookiin
Blogithan yleensä julkaisevat kaikki postauksensa Facebookissa. Sen voi tehdä kahdella tapaa: voit itse postata linkkisi blogin sivuilla tai sitten voit automatisoida tämän kaiken. Jos tuntuu, että muistat ja pystyt itse laittamaan kaikki postaukset Facebookiin tai et edes halua kaikkia sinne, valitse käsinsyöttö. Jotkut tutkimukset väittävät käsin syötettyjen postausten lähtevän paremmin jakoon, kuin automaattisesti tuotujen postausten. No jaa...

Katsotaan seuraavaksi se postausten automaattinen nouto, jota minäkin siis suosin. Tähän on taas monta tapaa. Lähes kaikilla ohjelmilla on hyviä ja huonoja puolia, joten niiden paremmuudesta en osaa sanoa. Esittelen tässä yhden suositun ja hyväksi kokemani ohjelman: RSS Graffiti.

1. Kun olet kirjautuneena Facebookin omilla tunnuksillasi, etsi RSS Graffiti vaikka hakutoiminnon avulla ja klikkaa Siirry sovellukseen tai Go to App tms.



2. Seuraavassa ikkunassa klikkaat Add New Publishing Plan ja annat julkaisuillesi nimen. Tämä nimi on ihan sinua varten. Sitten vain Create Publishing Plan.


3. Nyt valitse New Source ja anna blogisi osoite kokonaisuudessaan ja klikkaa Create. Jos saat virheviestin, anna blogisi RSS feedin tarkka osoite.

4. Seuraavan ikkunan Basic Settingseissä saat päättää mm. kuinka monta postausta voidaan julkaista kerralla. Advanced Settingseissä näet voit valita, mitä sivuilla näkyy postauksen yhteydessä: ehkä otsikko ja tekstinpätkä? Tai aina jokin tietty teksti? Saat myös Publish Delay -kohdassa valita tuleeko postauksesi Facebookin heti vai vasta jonkin ajan kuluttua julkaisusta blogissa. Katsele täällä ympärillesi ja tee sopivat asetukset. Lopuksi vaan Save.

5. Sitten valitset Target -kohdasta  New Target. Valitse Choose Target -valikosta blogisi sivu ja Publish on Behalf -valikosta taas blogisi. Post Style voi hyvin olla jo valmiiksi valittu Standard. Save taas.

6. Lopuksi vetäiset keskellä olevan nappulan ON -asentoon, ja oletkin valmis!

Huomioi tämä: RSS Graffiti mahdollistaa 300 postauksen julkaisun FB:ssä kuukaudessa. Se varmaan riittää kaikille, mutta sinun tulee käydä seuraavan 60 päivän sisällä RSS Graffitin sivuilla, jotta "tilauksesi" pysyy voimassa ja postausten automaattinen syöttö jatkuu. Se siis lakkaa toimimasta aina 60 päivän päästä, jos et vieraile appsin sivulla.

Se oli sitten siinä! Lisää Facebookiin liittyviä juttuja on tulossa, mutta tämä tutoriaali on nyt paketissa.

57 kommenttia:

  1. Kylläpä olet taas nähnyt vaivaa meidän lukijoiden hyväksi! Muuten, sivulauseessa mainitsit, että vaihdoit blogin osoitteen. Itsekin yritin aikoinaan, mutta blogspotin ohjeissa oli jotain, jota en kertakaikkiaan ymmärtänyt. Ehkä kirjoitat tästäkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko sinulla oma domain jo silloin hankittuna? Voin tehdä jutun tästä osoitteen muuttamisesta ja ihan omaan domainiin. En tehnyt siirtoa ihan itse, joten minun pitää vähän haastatella miten se oikein meni. Voi siis mennä hetki ennen kuin juttu tulee :) Yritän kuitenkin pian.

      Poista
    2. Kyllä. Itselläni on niin monta sivustoa etten edes tiedä, tai ole päättänyt, mikä muutetaan miksikin. Mutta siis on olemassa www.pellavasydan.fi ja sitten näitä blogspotin blogeja. Voisin siis yhden blogin osoitteeksi ottaa tuon yksinkertaisen www.pellavasydan.fi. Blogspotin ohjeet ei ihan mahdottomat ole, mutta sitten siellä on muutama termi, jota en ymmärrä.

      Tämä lähti siitä, että olin kurssilla, jossa opetettiin blogspotin blogia käyttämään kotisivuna. Oikein kiva, jos jossain vaiheessa viitsit tuollaisen vaivan nähdä. Minulle ei ole sen asian kanssa mitään kiirettä.

      Poista
    3. Ne ohjeet eivät tosiaan ole tarpeeksi selkeät. Täytyy tosiaan tehdä ohjeet joku päivä.

      Poista
  2. Mulle tuotti FB-sivujen luomisessa päänvaivaa se, etten aluksi löytänyt suoraan noista vaihtoehdoista personal blogia. Tästä ohjeesta on siis varmasti apua monille! :)

    Mulle ihan uutta oli tuo RSS-syötteen luominen, mutta näillä ohjeilla se oli kyllä supersimppeliä. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se personal blog on monille ongelma. Hyvä, että tuli tarpeeksi selkeät ohjeet.

      Poista
  3. Voi vitsit taas kiitos!
    Mähän en itse ole facebookissa, mutta blogin laittoa sinne olen pitkään miettinyt ja tämä ratkaisi asian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tosiaan luot pelkälle blogille fb tilin, niin se voi olla vähän suppeampi. Mutta riittää varmaan sinulle, jos et fb:ssä muuten pyöri.

      Poista
  4. Mahtava blogi! Miten tämän nyt vasta löysin! Lukijaksi, naps :).

    VastaaPoista
  5. Itse en oikeastaan lue blogeja kännykällä, joten kannattaako kännykkäversiota omasta blogista muokata jotenkin vai onko se bloggerin ehdottama yleensä toimiva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ainakin Bloggerin oma mobiiliversio ajaa ihan asiansa, eli en tekisi sille mitään.

      Poista
  6. Olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa anonyymisti, mutta päätin vihdoin kommentoida :) Hieno blogi, paljon asiaa ja oikeinkirjoitus kohdallaan. Taidanpa liittyä lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Tervetuloa vaan mukaan noin nimimerkillisenä lukijanakin :)

      Poista
  7. Yrin tehdä FB sivut, mutta se herjaa osoitteestani että verkko-osoite ei ole satavavilla. Kokeile jotain toista. Osaatko sanoa mitä se tarkoittaa.?

    VastaaPoista
  8. Apua, nyt vasta pulassa. JOtenkin teki sittenkin sivut, vaikka ei päästänyt osoitekohdasta pidemmälle. En siis valinnut kuvaa, enkä mitään siitä kohdasta enempää. Kuitenkin yläpalkissa on shoelover(blogini)-kohta jota linkkaamalla pääsee "tyhjälle" shoelover facebook sivulle, ehkä. En tiedä varmaksi mikä se on. Kävin ihmettelemässä sivuja, ja huomasin että olen sielä valvojana mutten sisällönluojana. Enkä tiedä vieläkään mikä facebook-osoitteeni on, kun se oikea ei kelvannut, mitä yritin syöttää. Voi terve, miten sekavasti ilmaistu. Sori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan on! Siis herjaako se, että blogisi blogspot -osoitetta ei ole olemassa? Oman fb-osoitteen pääset antamaan vasta, kun sinulla on 30 seuraajaa. Eli eikö se hyväksynyt blogisi osoitetta?

      Poista
    2. Olisikohan tästä ketjusta iloa sinulle? Taitaa liipata aika läheltä ongelmaasi.

      Poista
    3. Juuri näin, ei hyväksynyt blogini osoitetta. Tutustutn tuohon ketjuun jonka linkitit. kiitos! :)

      Poista
  9. Mahtavaa! Kiitos ohjeista, välittömästi lukijaksi

    VastaaPoista
  10. Miksköhän mulla ei lue siinä sitä Luo sivu - kohtaa :o Lukee vain sivut-syöte ja tykkää sivuista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se menee ihan hölmösti: klikkaa sitä tykkää sivuista ja pääset sivulle, jossa saat sellaisen luoda.

      Poista
  11. Kiitos =) Aloittelijana tulivat ohjeet tarpeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Vähän kokeneempanakin ohjeet ovat usein tarpeen ;)

      Poista
  12. Käyn kanssa huikkaamassa pikaiset ja näyrät kiitokset! Pikkutalon elämää on nyt onnellisesti Facessa,
    SINUN ANSIOSTASI!

    VastaaPoista
  13. Minä myös linkkasin oman blogini Facebookiin tänään ja nyt kun vielä mietin, voisiko postauksia jotenkin automatisoida, täältä löytyi hyvät ohjeet. Kiitos :) Ryhdynpä miekin sun lukijaksi!

    VastaaPoista
  14. Mikähän meni mönkään, kun ei se julkaissut mitään, vaikka kaikki asetukset ohjeidesi mukaan, eikä herjaa mitään….
    Niin ja kiitos blogistasi, olen saanut paljon apua!

    VastaaPoista
  15. Näppäriä vinkkejä blogi pullollaan. :) Sellaista tähän asiaan liittyen pohdin, miten suosittu/tunnettu blogin kannattaa olla ennen fb-sivujen luomista? Vaikuttaako se asiaan mitenkään vai vaikuttaako pikkublogin pitäjä hieman surulliselta yksilöltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Itselläni on se periaate, että jos sivulla ei ole kävijöitä oikeastaan yhtään, en tee sille vielä fb-sivua. Mutta pienikin liikennemäärä on jo ihan ok, jos muistaa mainita vakkarikävijöille niistä fb-sivuista ja tykkäämisestä aina silloin tällöin vaikka ihan postauksissa. Nolla tykkääjää on kyllä surullisen näköistä, jos fb-sivulla on kuitenkin sisältöä :) Mutta jos tarkoituksena on hankkia niitä kävijöitä juuri fb:n kautta esim. kommentoimalla/linkkaamalla muita sivuja, niin sitten sivut vaan pystyyn.

      Poista
  16. Itseäkin on alkanut kuumottaa FB-sivujen teko, mutta ahdistaa toisaalta laittaa sivut kyseiseen paikkaan vaikka en siellä näkyisi julkisesti. Ties vaikka tulisi pelottavia tykkäysehdotuksia tutuille tai menisin tekemään jotain päin prinkkalaa. Hui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan tekemään. Mokaaminen ei ole kovin helppoa, joten tuskin mitään tuhoa saat aikaan. Ainkakaan pysyvää :)

      Poista
  17. Moi! Osaisitkohan auttaa mua yhdessä asiassa. Loin f-bookiin sivun liittyen juurikin blogiini. Yksi iso ongelma on nyt: näen tykkääjistä vain omat kaverini, loppuja sivustatykkääjiä en näe mistään (ainoastaa tykkääjien lukumäärän). Osaisitko neuvoa johtuuko tämä jostain asetuksesta? Kiitti etukäteen vastauksesta! Ite oon nyt vähän pihalla, etten näe ketkä tykkäävät sivustani :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään näe kuin lukumäärän tai sitten kaverini, jos olen kirjautunut itsenäni fb:hen. Niin minulla on kaikilla sivuilla. Se kuuluu minusta ihan normiasetuksiin, enkä tiedä onko siihen mitään kiertoa.

      Poista
  18. Moi, kiitos ohjeista!
    Kokeilin laittaa ton RSS-feedin blogipostauksien automaattiseen FB-julkaisuun. RSS Graffitin sivulla kaikki näyttäisi olevan ok, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu. Osaatko vinkata, missä mahtaisi olla vika??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on siellä varmasti kytkin asennossa ON? :) Ja olet asettanut aikataulun niin, että feed tarkistetaan suht usein? Siellä on myös mahdollisuus tsekata statistiikka eli näkyykö siellä, että postauksia on edes yritetty hakea? Joskus tietenkin alussa voi mennä jonkin aikaa, että tuo alkaa toimia.

      Poista
  19. Hei!
    Osaatko sanoa, voiko nuo blogkeenin päivitykset siirtää oman facebookin sijaan blogin fecbookiin? Tuo RSS graffiti päivittää hitaammin ja kuva jää pieneksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! En ole tutustunut tuohon Blogkeenin systeemiin, joten en tiedä.

      Poista
    2. Okei:) Jos vielä jaksat vastata, niin voiko noita RSS päivittämien postausten kuvia saada jotenkin isommiksi?

      Poista
    3. Jaksan kyllä vastata mutta en tiedä tuohonkaan vastausta. Moni kyllä valittelee samaa asiaa :)

      Poista
  20. en jostain syystä saanut rss graffitia toimimaan, vaikka askel askeleelta menin ohjeiden mukaan :( ei vie postauksia FB-sivulle :/
    Osaatko muuten auttaa: laitoin bannerin alle sivut, mutta sinne tuli kehykset ja nyt en niitä saa pois... miten se tapahtuisi? kiitos jos viitsit vastata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla hieman hidas lämpeämään se rss gaffiti. Tai sitten kokeile uudestaan alusta asti.

      Kehykset saa pois muuttamalla asetuksia. Jos et halua niitä ollenkaan, valitse väriksi transparent. Löydät ohjeen tämän postauksen loppuosasta.

      Poista
  21. Kiitos selvistä ohjeista. Sellainen kysymys, että voiko vanhoja postauksia mitenkään siirtää facebookeen?

    VastaaPoista
  22. Itsekään en saa tuota RSS Graffitia toimimaan. Väittää kyllä minulle, että: ''You must have at least one feed and one target to see a Facebook Preview.'' mutta en tiedä, että mitä pitäisi tehdä, että sen saisi toimimaan. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. What... mitäköhän se taas sekoilee. En valitettavasti osaa sanoa, mikä siinä on vikana. Sanoisin vaan, että anna sille hetki aikaa.

      Poista
    2. Olen tehnyt sen nyt uusiksi ja jos ei toimi niin joudun varmaa aina uuden merkinnän jälkeen liittää sen blogin FB sivulle, ettei ole jotain muuta tapaa vielä autimisoida niit tekstei, mutta kiitos kumminkin tästä.

      Poista
    3. Eiku nyt se on noutanu mun kaksi uusinta tekstiä jo. Kiitoksia tästä neuvosta. Liitynkin samalla sinun lukijaksi. :)

      Poista
  23. onkohan fb muuttunut ohjeen tekemisen jälkeen? En millään löydä näitä: "Sitten voitkin alkaa muokkailla sivua mieleiseksesi. Ihan ensimmäisenä kannattaa laittaa tiedot kuntoon. Ihan sivun yläreunassa on Admin panel, joka katoaa aina skrollatessasi sivua alaspäin. Sieltä ylhäältä oikealta löydät Edit Page -kohdan, jossa voit antaa lisätietoja blogistasi. Samaan kohtaan pääset myös profiilikuvan oikealla puolella olevasta Update Page Info -napista....."

    VastaaPoista
  24. Joo, pitää päivittää tätäkin postausta :D Nyt löytyy oikeasta yläreunasta settings!

    VastaaPoista
  25. Hei! Näkyykö luomani sivu henkilökohtaisella puolella tyyliin Maija Meikäläinen loi sivuston nimeltä Marjamehua ja rusinapullaa? Loin juuri sivun ja klikkasin sen piiloon koska en halua koko suvun ja kavereiden näkevän sitä, vielä vähään aikaan. Kiitos hyvät ohjeet! Maija ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näy. Voit ihan rauhassa tehdä sivuja siellä :)

      Poista
  26. Moikka! Tosi hyödyllinen tämä sivustosi! Itse en ole suurin FB-ystävä, mutta nyt pienestä "painostuksesta" lisäsin blogini sinne. Haluaisin, että postaukseni menisivät automaattisesti FB:iin, mutta RSS Graffiti ei päästä minua alkua pidemmälle Add new publishing plan -kohdassa, vaan heittää aina ikkunan tekstillä "You are missing Facebook perission which are required to run te app. Please check the buttom below to continur. Ja napin painallus avaa vain samanlaisen ikkunan... Missähän vika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ilmeisesti RSS Graffitin puolen ongelma. Tai ainakin tuon ilmoituksen googlaamalla selviää, että ongelma on esiintynyt silloin tällöin aikaisemminkin. En osaa sanoa mitään ratkaisua siihen. Tai että kokeile eri selaimilla. Voi korjaantua pian "itsekseen". Käsipelillä vaan sitten postauksia fb:hen :D

      Poista