perjantai 9. elokuuta 2013

Varmuuskopioi blogisi ja välty tuholta

Nyt seuraa aiheeltaan hyvinkin vakava postaus. Valmistautukaa! Olen katsokaas muutaman kerran sivulauseessa pyytänyt teitä varmuuskopioimaan bloginne ennen jonkin koodin lisäämistä blogiin, jotta välttyisitte ikäviltä yllätyksiltä koodailun mahdollisesti epäonnistuttua syystä tai toisesta. Sellainen ikävä ylläri voi olla vaikka koko blogin katoaminen jonnekin avaruuteen. Harva semmoista toivoo ainakaan oman blogin kohdalla tapahtuvan mutta ehkä jonkin toisen blogin kohdalla se voisi olla mieluinen käänne! Jotta kenellekään ei tapahtuisi suurta vahinkoa, koin velvollisuudekseni tehdä vielä ihan oman postauksen tästä blogin varmuuskopioimisesta. Voin sitten jatkossa linkata tähän ja ehkä joillekin selviää tämän myötä, että jokin juttu nimeltä varmuuskopiointi voisi olla ihan jees. Vaikka aihe kuulostaa kuivaakin kuivemmalta, tämä olisi suht tärkeää ja yllättävän helppoa.

Jos et ole varmuuskopioinut blogiasi koskaan, älä murehdi. Voit aloittaa sen vielä! Itse olen yleensä erittäin huono varmistelemaan mitään. Kirjoitan onnellisesti Wordilla sivutolkulla tekstiä ennen kuin alan mitään edes tallentamaan. Olen kyllä oppinut hieman paremmille tavoille kotonani vallitsevan määrätietoisen "oletko jo tallentanut" -kampanjan myötä. Blogin kohdalla olen tsempannut hirveästi ja alkanut varmuuskopioimaan ja tallentelemaan oikein urakalla. Syynä voi olla myös se, että kerran innoissani koodatessani (virheellisesti) sain tuhottua muutaman viikon työt parissa sekunnissa (ja nyt kukaan ei enää uskalla koodailla neuvojeni mukaan). Sivuston kirjaileminen uudestaan ei ollut elämäni tähtihetkiä. Tämän blogin kanssa samanlaista mokaa ei tule käymään, sillä minulla on kaikki visusti tallessa.

Miksi blogi pitäisi varmuuskopioida? 
Blogille voi käydä köpelösti monesta eri syystä. Serveri, jolla blogi on hostattu, saattaa mennä nurin (kamalaa jargonia, anteeksi). Tämä on aika epätodennäköistä esim. Bloggerilla mutta mistä sitä koskaan tietää... Joku saattaa hakkeroida blogisi tai siihen tarttuu virus. Ja olenpa kuullut sellaistakin, että Blogger yllättäen poistaa blogisi ilman mitään varoituksia... Todennäköisin ongelma on kuitenkin se, että koodaat itse jotain päin prinkkalaa. Yksinkertaisesti sanottuna: jos blogisi jostain syystä katoaa, voit saada sen takaisin varmuuskopiosi avulla.

Miten varmuuskopioida blogi?
Bloggerilla varmuuskopiointi on niin naurettavan helppoa, että on jopa noloa jättää se tekemättä. Toimi siis näin:

1. Mene blogisi hallintapaneelissa Asetuksiin ja valitse viimeinen vaihtoehto Muu.





Heti ensimmäisenä ylhäällä on kohta Blogityökalut. 



2. Valitse näistä vaihtoehdoista keskimmäinen Vie blogi. Vaikka se kuulostaa uhkaavalta, blogiasi ei viedä kokonaan jonnekin pois. Klikkaa rohkeasti sitä.


3. Eteesi avautuu tämä ikkuna ja sitten rohkeasti taas klikkaamaan Lataa blogi. Tallenna sitten ladattu tiedosto koneellesi tai muuhun varmaan paikkaan. Se kannattaa säilyttää myös muualla kuin koneella, koska koneesihan voi vaikka pimahtaa. Muistitikku tai pilvi ovat hyviä jemmoja.

Riippuu mitä selainta käytät mutta tallennus koneelle voi tapahtua tuon ylemmän ikkunan jälkeen eri tavoin. Esimerkiksi minä Chromella klikkaan ladatun tiedoston päällä oikealla näppäimellä ja valitsen Näytä kansiossa. Tiedosto on mennyt jonnekin Ladatut tiedostot -kansioon ja sieltä leikkaan sen pois ja liitän haluamaani kansioon, jotta löydän tiedoston tarpeen vaatiessa.

Sitten jos blogisi joskus katoaa tai haluat siirtää blogisi uuteen osoitteeseen, voit Bloggerilla ladata tämän tiedoston samasta paikasta mutta valitsemalla Tuo blogi. Saat kaikki vanhat jutut takaisin elävien kirjoihin.

WordPressille on jälleen kerran tarjolla liuta plugineja, joilla varmuuskopion voi ottaa vaikka joka päivä. Ihan hakusanalla backup pitäisi löytyä plugineja mistä valita.

Kuinka usein blogi pitäisi varmuuskopioida?
Usein. Vaikka joka päivä, jos kirjoittelet joka päivä. Piste.

Ja sitten ei kun varmuuskopioimaan!



29 kommenttia:

  1. Totta kai kun rupesin tätä tekemään, niin palvelussa tuli heti jotain häikkää - uuh, kuumottavaa. Wordpress.com -blogeille löytyy ohjausnäkymästä myös oma nippulansa tätä varten: työkalut -> vie

    Mä olen tosi huono varmuuskopioimaan mitään, mutta se on kyllä niin turhaa riskinottoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein perinteistä, että tulee heti jotain häikkää :) Toivottavasti sait sen kuitenkin. Hyvä kun mainitsit tuosta WP.comista.

      Poista
    2. Kiitos tästä! Piti heti "viedä" oma Wordpress-blogi. Jostain syystä en ole tullut tätäkään ajatelleeksi, vaikka karvaasti koin reilu vuosi sitten sen Vuodatus.netin hajoamisen (onneksi alkuperäiset kuvatiedostoni olivat kuitenkin koneellani, mutta en jaksanut nähdä vaivaa ja lisätä niitä uudelleen - siirryin Wordpressille suoraan).

      Poista
  2. Done and done! :) Eilen itse asiassa mietinkin tuota varmuuskopioimista, että miten se oikein toimii, nyt tiedän eikä jäänyt mitään epäselväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu! Tämä onkin tosi simppeli toiminto.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä ja kiitos tästä blogista! En oo ehtinyt selata läheskään kaikkea läpi ja silti oon saanut jo vaikka mitä uutta. Varmuuskopiointi oli tän jälkeen ihan eka juttu, minkä tein. Hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ja samoin kiitos, hauskaa viikonloppua!

      Poista
  4. Tääpä oli kiva vinkki - kun oma blogi on päiväkirja monelta vuodelta, niin kyllä siinä tulisi vähän tippa silmään jos ne kaikki kirjoitetut jutut katoaisi taivaan tuuliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollut! Muutoin voisi olla vähän niin kuin elämäntyö hukassa :)

      Poista
  5. Hauska juttu, tein tämän juuri eilen sivulehtien keskittämisjuttuasi lukiessa:) Tämän tärkeyttä ei kuitenkaan varmaan voi liikaa painottaa, varsinkin kun varmuuskopioiminen on noin helppoa. Ajatuksenahan koko blogin varmuuskopioiminen kuulostaa kamalan hankalalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä jutussahan on pieni maininta varmuuskopioinnista. Varmuuskopiointi kuulostaa tosiaan joltain vähintään tunteja kestävältä toimenpiteeltä.

      Poista
  6. Pakko kiittä sua tästä blogista! Näistä sun kirjottamista jutuista on ollu niiiin paljon apua mulle!

    VastaaPoista
  7. Noin muuten oon kyllä tarkka tallentamisesta ja varmuuskopioinnista, mutta blogin kohdalla sellasta vaan ei oo tullu ajateltua! Ehkä luotto on liian kova siihen, että eihän Blogger-palvelulle voi mitään tapahtua jne. Onneksi kuitenkin asiasta kirjoitit ja varmuuskopiointihan oli hyvillä ohjeillasi naurettavan helppoa ja nyt on blogi tallessa :) Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger on varmaan aika luotettava mutta toisaalta täällä aina välillä ilmenee pieniä ihmeellisiä bugeja, joten koskaan ei voi olla varma mitä tapahtuu.

      Poista
  8. Kyllä saa taas olla tyytyväinen wordpress-käyttäjä. Plugin ottaa automaattisesti joka viikko varmuuskopiot ja lähettää ne sähköpostiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wordpressiin saa kyllä kaikkea hienoa! Omat kokemukset ovat kyllä .org eikä .com.

      Poista
  9. En oo tiennyt tästä, mutta oon joskus miettinyt, että onkohan mahdollista varmuuskopioida blogi jotenkin. Olen kyllä aina katsellut noita tuo/vie -painikkeita, mutten ole uskaltanut kokeilla peläten juuri sitä, että koko blogi lähtee johonkin kadoksiin. :D Kiitos siis tästä, kovin yksinkertainen asia, mutta hyödyllinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne painikkeet voivat tosiaan olla uhkaavan oloisia. Etenkin Poista blogi aiheuttaa sen ettei tuolla viitsisi mitään painella, jos ei tiedä mitä tekee.

      Poista
  10. Kiitos tästä! Eihän mikään blogin varmuuskopioiminen ollut edes tullut mieleen.. Just muutama päivä sitten osa blogini kuvista katosi, niin olisi ehkä tämä varmuuskopioiminen tuonut kuvat helpommin takaisin, kuin kopioi-liitä -tekniikka.. No, virheestä viisastuneena ehkä nyt yritän muistaa varmuuskopioida vaikka joka viikko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, inhottavaa! Mutta onneksi olet nyt varautunut.

      Poista
  11. Tein muutoksia blogin ulkoasuun (haluisin kuvat isommiksi ja muutin koko blogin alkuperäistä mallia), mutta nyt meni ihan sekaisin kaikki säädöt enkä saa niitä enää helposti takaisin. Voinko tuolla "tuo blogi" -toiminnolla entisen blogini mallin takaisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sinulla on varmuuskopio blogistasi, voit palauttaa sen tuolla tuo blogilla. Muutoin et saa edellistä versiota takaisin :/

      Poista
  12. Kiitos, ohjeellasi uskalsin varmuuskopioida :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä homma. Välillä kannattaa tosiaan tehdä tämäkin operaatio.

      Poista
  13. Minun käsittääkseni blogin vieminen Bloggerissa tallentaa vain blogitekstit ja kommentit. Jos haluaa ulkoasunsa säästyvän, blogi täytyy kirjaimellisesti varmuuskopioida kohdan "Malli" oikeasta yläkulmasta.

    Mutta todella hyödyllinen blogi sinulla ja selkeät sekä mukavasti luettavat postaukset :D

    VastaaPoista
  14. Minäkin olen todellinen vasta-alkaja mistään tietämätön:) Pari kuukautta olen blogia pitänyt, ja nyt oisin kysynyt semmoista että voinko muokata blogin ulkoasua, siis niin että muutan koko mallin? Tietysti ymmärrän että ensin täytyisi varmuuskopioida koko höskä, ja onko sitten "turvallista" muokata malli niin että koko ulkoasu muuttuu? Esikatselussa eräs malli miellytti niin, mutta uskallanko nyt painaa nappia "käytä tätä blogissa"? Muuttuuko kaikki esikatselu-kuvan malliseksi? Onkohan kukaan koskaan kysynyt näin tyhmiä.. No mnä nyt kysyn kuitenkin. Kiitos sinulle etukäteen, jos kerkeät vastata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voit vaihtaa mallia. Kaikki eivät ehkä mene ihan nappiin muutoksessa, joten se varmuuskopio on tosiaan hyvä olla.

      Poista