tiistai 24. syyskuuta 2013

Asukuvat: suuri intohimo vai pakkopulla?

Mistä tunnistat muotiblogin? No asukuvista tietenkin! Mikä blogi se sellainen olisi, jossa bloggari ei poseeraisi päivän lavastetussa asussa tai ihan oikeastikin käytössä olleissa tamineissa postauksesta toiseen.

Asukuvat eivät ole mikään muotiblogien yksinoikeus. Niitä vilisee muotiblogeille hyvin läheistä sukua olevissa lifestyleblogeissa siihen malliin, että nekin kulkevat jo ihan hyväksytysti muotiblogin nimellä. Oli blogin genre mikä hyvänsä, jossain vaiheessa bloigssa voi piipahtaa bloggarin vaateparsi ja toteamus "tätä minulla oli tänään päällä". Oikeaoppisesti kuvan alle laitetaan vielä, mistä mikäkin riepu on hankittu. Mutta ovatko ikuiset asukuvat oleellisia? Kiinnostaako meitä oikeasti niin hemmetisti, mitä joku vetäisi niskaansa aamulla?

Asukuvia näkyy siis siellä sun täällä mutta erityisen paljon juuri muotiblogeissa. Mutta mikä blogi sitten on muotiblogi ja mikä ei? Muotiblogeista puhutaan jatkuvasti, ja termiä käytetään iloisesti kuvaamaan myös hyvin vähän (jos ollenkaan) muotia sisältäviä blogeja. Yleensä muotibloggarin leiman saamiseksi riittää, että olet naishenkilö ja bloggaat. Tämä on varmasti osasyy siihen, että niin moni bloggari kokee muodin olevan olennainen osa bloggausta, vaikka se ei todellisuudessa näin ei olekaan. Täytyy myöntää, että minäkin puhun autuaasti pelkistä "muotiblogeista" vähemmän bloggauksen hienovaraisista vivahteista tietävien ihmisten kanssa mutta vaihdan heti toiseen termistöön asiantuntijan kanssa rupatellessa. Kaivan siis osaltani muotikuoppaa yhä syvemmäksi, myönnän.


Blogatessa sortuu helposti toistamaan asioista muiden perässä etenkin silloin, kun sisältöä pitäisi kyhätä useana tai jokaisena päivänä viikossa. Koska niin monen bloggarin inspiraation lähteet ja esikuvat ovat todellisia muotiblogeja tai muotiin keskittyneitä lifestyleblogeja, niistä napataan totta kai vaikutteita myös omaan blogiin. Niinpä asukuvien runsas tarjonta ja tahtomattaankin saatu muotiblogin leima johdattelevat pian yhden jos toisenkin bloggarin luomaan täytettä blogiinsa päivän asun muodossa. Näin moni muodista hyvin vähän välittävä saattaa päätyä räpsimään asukuvia. Eipä ole tavatontakaan, että bloggarilla on paineita saada oma suppea vaatevalikoima riittämään jatkuviin muotikuvauksiin. Uutta rompetta on pakko hankkia näiden asukuvasessioiden vuoksi.

Asukuvat sopivat saumattomasti moniin blogeihin ja joissain on jopa panostettu touhuun valokuvaajaa ja vuokravaatteita myöten. Joskus bloggari innostuu kokeilemaan jotakin repäisevää asua tai kuvakulmaa, jotta hän erottuisi massasta. Vaatekappaleista saatetaan kirjoittaakin tai sitten postaukset sisältävät vain paljonpuhuvia kuvia. Aina näennäisen kovalla panoksella tehdyssä muotiblogissakaan ei voi olla ihan varma onko asukuvien taustalla aito kiinnostus muotiin tai ehkäpä pelkkä bloggarin narsismi. Ehkä jotain päätelmiä voi tehdä kuvien määrästä: yhden asukokonaisuuden saa ikuistettua jo muutamalla erityyppisellä kuvalla eikä siihen tarvita useaa kymmentä lähes identtistä otosta bloggarista itsestään. Tai sitten asukuvat voivat olla pelkkää rutiinia; voihan näissä suuren maailman tyyliin toteutetuissa muotiblogeissakin olla kyse vain siitä, että bloggari on seurannut muiden jalanjäljissä eikä edes osaisi blogata ilman päivän asujen taltioimista.

On kuitenkin vaikeaa mennä sanomaan julkaistaanko jossain blogissa asukuvia vain muodon vuoksi ja ryhmäpaineen alla. Jonkun mielestä siniset farkut, valkoinen t-paita ja tennarit ovat ikuistamisen arvoinen kokonaisuus, ja kuvaan on parasta vielä liittää muotiluomusten hankintapaikat, jotta kuvasta inspiraatiota ammentavat voivat kopioida muodikkaan lookin omaan käyttöönsä. Joskus tulee sellainen tunne, että ehkä bloggari voisi päivän asujen sijasta julkaista vaikkapa "päivän käsilaukun sisältö" -kuvia. Ne olisivat ehkä jopa mielenkiintoisempia. Mutta onko tälläinen tyyli sitten jotenkin vähempiarvoinen ja asukuvaan kelpaamaton? Ei tietenkään, mutta sen voi tulkita osoitukseksi intohimottomasta suhtautumisesta muotiin ja asukuviin. Asukuvan voisi nähdä vain yhtenä pakollisena bloggaamiseen kuuluvana suorituksena, johon ei ole jaksettu panostaa.


Entäs lukijat sitten? Odottavatko he malttamattomina tietoa siitä, mihin heidän tyyligurunsa on tänään pukeutunut? Kopioivatko he tietoisesti bloggarin tyylistä osan tuolta, toisen täältä? Tai sitten lukijatkin ovat vain niin urautuneita, että asukuvien tuijottelu on aivan normaali toimenpide blogeja lukiessa. Asu menee toisesta korvasta sisään ja tulee toisesta ulos (vai silmästä?), ja päähän on lopulta ehkä tarttunut ajatus "ihan kiva vyö". Tai sitten he tosissaan ammentavat kuvista inspiraatiota ja jättävät blogin muun mahdollisen sisällön omaan arvoonsa. Asukuvat ovat kuitenkin usein hyvin toivottuja monissa blogeissa.

Kun asukuvien ja ylipäätänsä muodin asemaa blogeissa tarkemmin mietiskelee, niin pian sitä jo huomaa ajattelevansa ovatko muoti ja asut vain pelkkä tekosyy ja kulissi. On helppo sanoa bloggaavansa muodin vuoksi, kuin että sanoisi bloggaavansa, koska haluaa pitää julkista blogia itsestään. "Minulla on muotiblogi" ja "olen muotibloggari" kuulostavat paljon paremmilta kuin "Minulla on blogi, jossa esittelen itseäni ja elämääni". Asun ikuistaminen mahdollistaa sen, että itsestään voi julkaista kauniita kuvia toisten ihasteltavaksi. Näennäinen kiinnostus muotia kohtaan pelastaa myös lukijat siltä, että he joutuisivat sanomaan seuraavansa jotain blogia vain siksi, että ovat kiinnostuneita bloggarista ja hänen elämäänsä on kiva tirkistellä. Nyt voi sanoa "tykkään hänen tyylistään ja seuraan siksi hänen blogiaan". Eli nyt me kaikki tirkistelijät ja paljastelijat voimme verhoutua muotiin ja toteuttaa itseämme rauhassa sen suojissa.  

Milloin asukuvat ovat blogin suola ja milloin vain turha lisuke, jota ei ole uskallettu jättää pois tai jonka tilalle ei ole keksitty muutakaan? Tätähän on hyvin vaikea sanoa, sillä meillä kaikilla on niin erilaiset mieltymykset tyylin suhteen ja sitä myöten myös asukuvien suhteen. Asukuvilla ei onneksi ole myöskään mitään virallisia tasovaatimuksia, vaan periaatteessa kaikki merkit ja tyylit sopivat ikuistettaviksi. Parhaiten vastauksen siis tietävät asukuvia julkaisevat bloggarit itse. Oletko sinä koskaan julkaissut asukuvia, koska koet ne lähes pakolliseksi osaksi bloggausta vai ovatko asukuvat suuri intohimosi? Entä lukijana, oletko kiinnostunut ensisijaisesti asukuvista vai jostain aivan muusta?


Photo credit 1: to.benjamin / Foter / CC BY-NC
Photo credit: 2:* Ronmiel * / Foter / CC BY-NC

48 kommenttia:

  1. asukuvat eivät muiden blogeissa kiinnosta pätkän vertaa.

    VastaaPoista
  2. Itseni mielestä nimitys "muotiblogi" on vähän hassu blogille jossa esitellään omia asuja ja viimeisinpiä ostoksia niiden satunnaisten "inspis" postausten lisäksi. Olen joskus nähnyt jonkun kutsuvan omaa blogia tyyliblogiksi mikä kuulostaa paljon paremmalta imo. Tai jotenki itte ajattelen muotiblogin sillee että siellä kirjoitettaisiin oikeesti muodista, trendeistä, suunnitteliosta, yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se onkin. Termi on vain levinnyt niin laajaan käyttöön, että sitä käytetään vähän joka välissä. Joskus ne muotiblogit olivat varmaan ihan vain muotiin keskittyneitä ja löytyyhän sellaisia vieläkin. Tyyliblogi on hyvä nimitys. Vielä joku "henkilökohtainen tyyliblogi" niin se kattaa aika monta blogia jo :)

      Poista
  3. Tietyllä tapaa asukuvat satunnaisesti on ihan kivoja, varsinkin jos asu on jotenkin astetta erikoisempi tai persoonallisempi. Pelkkiä "tässä päivän asu"-blogeja en lue ja saatan aika äkkiä sivuuttaa postaukset, joissa on miljoona kuvaa samasta asusta. Muutenkin tuntuu hassulta, kuinka himputan monta kuvaa siitä asusta pitää yhteen postaukseen änkeä, muutama kuva kyllä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asu alkaa jo olla kulunut postauksen lopussa, jos siitä liian monta kuvaa laittaa. Ja tietenkin oma mielenkiinto herpaantuu.

      Poista
  4. Mä tykkään! Eri bloggaajien lähes identtiset asut Mulberryn ruutuhuivilla Alexa olalla ja MK ranteessa eivät sytytä, mutta "tavallisia" asuja, joihin itselläkin olisi varaa, on hauska katsella ja löytää niistä uusia ideoita. En ajatellun blogia perustaessa että tunkisin sinne kuvia H&M-retkuistani, mutta jotenkin siinä vain kävi niin. Ehkä "kun kaikki muutkin" ja ehkä osittain myös vastineena valtavirtablogien kalliille muotioikuille... Vaatteet on kuitenkin tärkeä osa mun elämää ja arkea, joten kai se on ihan luontevaakin lätkiä niistä kuvia lifestyleblogiin. :)

    - Hansu // Hassutellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sen pitäisikin mennä! Eli jos vaatteet ovat sinulle muutenkin tärkeitä, niin asukuvatkin ovat varmasti ihan luonnollinen muoto toteuttaa itseäsi blogissasi. Vaikka monissa blogeissa onkin kalliista osista rakenneltuja asuja, minäkin tykkään katso niitä "halpismerkkien" asuja. Jos niistä asuista saa jonkun idean, niin helpommin sen voi toteuttaa ilman että se tarkoittaa useamman sadan euron vaatteen, laukun tms. hankkimista. Sama muotilehtien kanssa. Mutta aika harva näistä kuvista on edes otettu mentaliteetilla "tässä asu, jonka sinäkin voit pukea". Ne ovat enemmänkin "tässä mitä MINULLA oli tänään päällä. KATSOKAA!" :)

      Poista
  5. Noita pelkkiä muotiblogeja en seuraa, jokunen lifestyleblogi lukulistalta löytyy jotka vaatteitakin esittelevät, mutta yleensä asukuvat eivät paria poikkeusta lukuunottamatta kiinnosta.. Kaikkein persoonallisimmat tyypit kiinnittää kyllä huomion asuineen, mutta joka päivä en heiltäkään asukuvia kaipaile :D
    Itse kun bloggaan lähes pelkästään kynsistä niin vaatteita ei näy, varsinkaan kun en naamaani saati kroppaani halua esitellä. Pari kynsikuvaa on tullut otettua asun kanssa kun on tarkoituksella tehty yhteensopivaksi, mutta ei sen enempää. Nyt olen kyllä pientä poikkeusta harkinnut koska sain juuri ihan mahtavan hienot villasukat mitkä äitini mulle teki.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukat kehiin äkkiä! :) Tuossa kynsien ja asun yhteensopivuudessa on jo uudenlaista ideaa. Kuulosta jo aika mielenkiintoiselta asukuvalta.

      Poista
  6. Minua ei kiinnosta yhtään muoti tai asukuvaukset. Joskus huvittaa vaan kun joku kuvaa saman paidan monesta eri kulmasta. :D
    Aito arkinen elämä on paljon mielenkiintoisempaa luettavaa kuin päivän asu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, liika kuvien laittaminen esim. jostain paidasta on kyllä joskus huvittavaa. Sitä ihmettelee olenko ainut, jota ei kiinnosta noin paljon. Ehkä en ole :)

      Poista
  7. Mulla ei ole "asuja", vain vaatteita :D Kohtuullisen evvk ovat näin keski-ikää lähentelevän näkökulmasta mutta nuorempia varmaan kiinnostavatkin. Seuraan toki muotia mutta se ei tarkoita, että itse haluaisin pukeutua juuri sen hetkisten trendien mukaan. Minulla on oma tyylini jota maustan kunkin kauden pienillä jutuilla, väreillä tai kuoseilla ja siihen nähden, kuinka vähän käytän rahaa vaatteisiin, onnistun uskoakseni pukeutumaan niin, etten näytä ihan 80-luvulta pudonneelta:)

    Kieltämättä kyllä hirvittää kulutusjuhla, jota vietetään monissa blogeissa. Kyllä ompelukoneet savuaa kaukoidän hikipajoissa että saadaan tuotettua riittävästi kertakäyttörättejä lännen tarpeisiin.
    Tosiasia on, että harvalla nuorella muoti- tai tyylibloggarilla on oikeasti omaa tyyliä, suurin osa on toistensa kopiota = tylsiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja. Tyylisi alkoi juuri kuulostaa kiinnostavalta! Se on totta, että monien tyyli on täysin toisten kopio, joten asukuvatkin muistuttavat paljon toisiaan. Niistä ei pidemmän päälle saa sitten mitään irti. Jos nyt miettii näitä suosittuja blogeja, joissa asukuvia pyörii, niin en osaa ainakaan nopeasti nimetä mistä näiden bloggareiden persoonallinen tyylinsä koostuu, eli mitä omalaatuista niissä on. Kasan yhteisiä nimittäjiä keksii nopeammin. Mutta ehkä sekin on vain osoitus muodin tuntemuksesta, että onnistuu pukeutumaan niihin it-vaatteisiin, jotka kaikilla tulisi olla tai jo on :)

      Minäkin olen vähän huono ottamaan muilta suoranaisia vaikutteita, vaan puen mitä haluan, vaikka ihan valtavirrassa uiskentelenkin. Voisin siis halutessani ottaa paljonkin mallia mutta en osaa tai pysty.

      Poista
  8. Itse skippaan aina kaikki asukuvat, varsinkin jos niitä on siitä yhdestä samperin kokonaisuudesta se kaksikymmentä kappaletta! Mutta enpä kyllä juuri seuraakaan niitä aivan "oikeita" muotiblogeja, joten harmitus ei pääse kasvamaan kovin suureksi. Joskus on saattanut silmiin kyllä osua esim tosi kivat kengät, ja hetken on ehkä mielessä pyörinyt hankinta... mutta se unohtuu ennen kuin ehtii toimeen tarttua!

    Omassa blogissani on kerran päivän asu kuvattu: http://www.fromkaroliina.com/2012/01/tiistain-asu-uudet-kengat.html ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ihan hyvä, että miettinnässä olleet kengät ym. ehtii unohtua. Muuten voisi ostella jatkuvasti uutta, kun vaikutteita ja houkutuksia on joka blogissa. Mutta tuon postauksesi asukokonaisuus on niin inspiroiva! Sopii hyvin ainakin mallille. Onneksi muistit laittaa ostopaikankin :)

      Poista
  9. Äh, nyt alkoi vähän ärsyttämään. Mun maailmassa blogin sisältö on aina sitä, mistä bloggaaja haluaa puhua ja mikä bloggaajaa kiinnostaa. Joskus vuosia sitten, kun muotiblogit ja naisten lifestyleblogit tuli, suurin juttu niissä oli että asiasta kiinnostuneet pääsi vuodattamaan omia kiinnostuksenkohteita julkisesti ihmisille, joita asia kiinnosti. Kaveripiirissä kun kaikilla ei ollut halua keskustella onko leijonankeltainen baskeri hot vai not. Mä luulin et se on vieläkin niin.

    Tykkään kyllä, että asioita ajatellaan laajemmin ja mietitään miksi jostain postataan, jostain ei ja mitä mieltä lukijat ovat aihepiireistä. Ja voihan se nykyään olla niinkin, että blogin sisältöä tehdään vain siksi että muutkin tekee näin. Silti tuntuisi kummalliselta, että joku päättäisi perustaa vaatteita sivuavan blogin, mutta ei tykkäisi kirjoittaa vaatteista tai näyttää miltä ne päällä näyttävät.

    Ja lukijana mua todellakin kiinnostaa asukuvat sekä ne shoppailukasapostaukset! Mutta mä luenkin muotiblogeja joista aistii, että se visuaalisuus ja tyyli on bloggaajalle oikeasti tärkeä juttu, ei vain tämän hetken blogitrendien seuraamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma on muuttunut :) Totta kai jos itse lukee aiheeseen oikeasti panostavia blogeja ja sellaisia, missä bloggari tekee juuri sitä mitä haluaa ja parhaaksi katsoo, niin tämmöistä piirteitä ei ehkä huomaakaan. Minä esimerkiksi työn puolesta kahlaan läpi aika hemmetin paljon blogeja, ja valitettavan usein tilanne näyttää siltä, että blogi on perustettu koska muillakin sellainen on. Ja sitä tehdään niin kuin muutkin sitä tekee. Voihan sellaisestakin toki nauttia ja ehkä se oma bloggaustyyli ja tyyli ylipäätään löytyvät sitten hieman myöhemmin.

      Poista
  10. Minä suurkulutan näitä "muotiblogeja", ennemmin minusta ne ovat aikaisemminkin jo mainittuja tyyliblogeja. Saan asuista visiota ja inspiraatiota miten omia vaatteita voisi yhdistellä (kun ei uusiin varaa ole koko aikaa kuitenkaan) ja samaa koetan omassa blogissani. Enemmän minusta kiinnostavia ovat nämä tavalliset ihmiset, jotka yhdistelevät eri vaatteita toisiinsa kun varsinaiset muotiblogit jotka vyöryttävät kasan uutuuksia nenän eteen ja joka kuvassa on uusi, monesti kallis vaate tai asuste.

    Itselleni nämä tyyliblogit ovat tapa rentoutua ja hetki blogien parissa poistaa työt päivän päätteeksi päästä. Muodin seuraaminen on ollut intohimo nuoresta saakka, en pukeudu muodin mukaan, mutta pidän sen seuraamisesta. Silti ennemmin tavallinen ihminen ja hinnaltaan jotenkin itsenkin ulottuvissa oleva kokonaisuus kiehtoo enemmän kuin kalliit suunnittelijoiden vaatteet ja niistä kootut kokonaisuudet. Muotilehdet sitten erikseen, niiden sivuilla jaksan kyllä tuijotella huippuluomuksia ja todeta lehden suljettua, että eihän noihin koskaan ole varaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on selkeästi kiinnostusta aiheeseen, ainakin lukijan näkökulmasta. "Tavallisten ihmisten" blogeihin on ju helpompi samaistua ja niistä saa varmasti enemmän irti, jos ihan käytännön vinkkejä kaipaa.

      Poista
  11. Meillä on yksi asuaiheinen postaus, eikä toista tarvita. Jossain kuvassa saattaa vilahtaa hameenhelma, mutta sitä ei ehkä lasketa. Sen enempää ei ole tullut kiusausta paljastaa – ollaan siinä mielessä käänteisviktoriaanisia, että nilkat saa kyllä vilahdella, mutta ruumiinosat siitä ylöspäin pysyköön pimennossa.

    Kenkiä sitten esitelläänkin ihan olan takaa, mutta niistä vain pienenpieni osa on omia. Tai näin ainakin olemme uskotelleet itsellemme.

    Periaatteessa muiden asukuvat saattaisivat kiinnostaa, mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ne on ainakin isoimmissa blogeissa omaan makuuni aika tylsiä – hekkumointi harmaalla collegepaidalla ei vaan ole mun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava postaus teillä! Ja tuon viimeisen lauseen mukaisesti olen usein itsekin ajatellut.

      Poista
  12. Blogistani löytyy muutamia asukuvia vaikken mitään muoti- tai tyyliblogia pidäkään. Olen kiinnostunut vaatteista ja muodista, joten välillä on kiva taltioida vähän sitä omaakin pukeutumista. Harmi vain, en omista hovikuvaajaa tai muitakaan muotibloggaajille kovin tärkeitä juttuja, joten satunnaiset asukuvat eivät ole verrattavissa heidän tuotoksiinsa mitenkään päin.

    Itse katselen mielelläni muiden asukuvia, PAITSI jos niitä alkaa olla useampi kuin kolme samasta kokonaisuudesta. On todella ärsyttävää selata yli kymmenen melkein identtistä kuvaa ja odotella, että tulisko tässä postauksessa vielä muutakin. Onhan se kiva, että onnistuu monessa kuvassa, mutta ei niitä kaikkia tarvitse tunkea blogiin.

    Haen muiden asukuvista myös sitä kuuluisaa inspiraatiota - joskus omaan pukeutumiseen ja joskus ihan vaan omaan työhöni. Jos useassa blogissa alkaa näkyä jokin tietynlainen must have-tuote, niin saatan nostaa samantyylisen tuotteen paremmin esille omalla työpaikallani. Jos jollain bloggaajalla näkyy jokin meidän liikkeen tuote kauniisti yhdisteltynä ja asustettuna, niin saatan suositella asiakkaalle jotain samantyylistä.

    Tiivistettynä: Asukuvat on pop! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on mielenkiintoinen uusi näkökulma, että hyödynnät asukuvien antia työssäsi. Kovin yleistähän se on, että blogeja kytätään muutenkin kuin omaksi iloksi. Oletko ehkä huomannut, että blogeista poimitut tai niitä vastaavat tuotteet olisivat myyneet jotenkin paremmin?

      Poista
  13. Tottahan toki, tiedän miten tarkkaa tämä mainonta blogeissa on ;)

    VastaaPoista
  14. Mä seuraan oikeastaan lähes poikkeuksetta muotoblogeja ja lifestyle-blogeja, joissa on päivän asu-kuvia, sillä niistä saa usein inspiraatiota omaankin pukeutumiseen. Tätä tein toki ennen blogien nousukauttakin, silloin hain inspiraationi muotilehdistä. Omaan blogiin ei kuitenkaan paria yksittäistä postausta lukuunottamatta ole päivän asuja eksynyt, en koe olevani niin inspiroiva pukeutuja, että asuistani saisi mitään sen kummemmin irti. :)

    Mitä tulee tuohon ostopaikkojen listaamiseen niin ainakin suosituimmissa blogeissa uskoisin kyse olevan siitä, ettei bloggarin tarvitse sataa kertaa vastata kysymykseen "Ihana paita, mistä se on?!" vaan lukija saa tiedon heti postauksesta. Joku on sen keksinyt tehdä ja sitten se on kulovalkean lailla levinnyt ympäriinsä. Jokuhan voi sen nähdä tapana brassailla merkeillä, mutta itse näen sen tuolla edellä mainitsemallani tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että tuotteiden listaaminen monen kohdalla lähinnä helpottaa bloggarin työtä ja halukkaat saavat tiedonnälkänsä tyydytettyä heti. Ja onhan se aika muotilehtityylistä. Sitten mukavana sivujuonteena siinä on mahdolliset myynnit ja ehkä se merkkien esiintuominen. Luin kerran juttua siitä, että nämä vaatteiden tiedot olisi alunperin merkattu asukuviin muka vain myyntikomissioiden tai mainosdiilien muodossa. Epäilen vahvasti, että siitä touhusta on alkujaan ollut kyse. Harmi etten muista missä tämä juttu oli mutta taisi kuitenkin olla jonkun affiliatemarkkinointimiehen päätelmä.

      Poista
  15. Tuntuu hassulta, että blogit olisi muka ylipäänsä "muotiblogeja", koska itse luen lähes pelkästään ulkosuomalaisten blogeja ja niistä nyt ei yhtäkään voi kutsua "muotiblogiksi". Sen takia niissä harvemmin mitään asukuvia viljelläänkään. Itse en kestä yhtäkään blogia, jossa julkaistaan näitä päivän asukuvia, enkä todellakaan ymmärrä minkä takia niitä pitää tosiaan ladata se 10 kappaletta lähes identtisiä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muotiblogi-nimikkeeltä välttyy varmaan, jos keskittyy lukemaan tietyn, kaukana muodista olevan genren blogeja, Laitetaankohan muuten esim. ruokablogeihin 10 kuvaa samasta annoksesta? Siis siitä valmiista.

      Poista
  16. Ma tykkaan katsella asukuvia, silloin talloin, ja julkaisen omia asukuvia silloun talloin kanssa. Pelkastaan asukuviin keskittynytta blogia en jaksa lukea, mutta satunnaisesti on kiva nahda milta se kirjoittaja nayttaa arkielamassa. Ja tykkaan muutenkin nahda tallaisia arkielaman valintoja, kai se on sit jotain tirkistelynhalua :-)

    Ja sen oon huomannut etta jos tekee mieli kirjoittaa vaan jotain peruskuulumisia tai paivan puuhia, asukuva tuntuu kivalta ja helpolta kuvalta siihen seuraksi, aina kun ei jaksa kameraa kantaa mukanaan ympariinsa ja miettia mitas sita kuvais.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monille on varmasti tärkeää, että he näkevät asukuvien henkilön ihan arjessa, jotta tyylistä saa kunnolla inspistä. Jos on kovin sliipattuja ja ammattilaisen stailaamia muotikuvia, niin samaistuminen ja omaan tyyliin kopioiminen voi olla vaikeaa.

      Poista
  17. En seuraa muotiblogeja, joten en karsasta asukuvia muissa blogeissa, jos ne liittyvät blogin aiheeseen ja asut ovat mielenkiintoisia. Varsinkin kirppis- ja kierrätyshenkisissä blogeissa asukuvia voisi olla enemmänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppis- ja kierrätyshenkiset asukuvat kuulostavat ainakin minun korvaan tosi tuoreilta, kun en ole seurannut sellaisia blogeja pahemmin :)

      Poista
  18. Omalla kohdalla täytyy kyllä tunnustaa, että ”päivän asut” (eli oikeasti päällä olleita asuja, vaikka harvoin kyllä ajantasaisesti julkaistuna, eikä suinkaan joka päivä kuvattuna) ovat itselle edelleen, näin yli viiden vuoden jälkeenkin, suuri ilo. Epäilen, että pitäisin lainkaan blogia, jos pitäisi luopua asukuvista (tai saattaisin, matkustus on toinen intohimo, joten ehkä ryhtyisin pelkäksi reissubloggaajaksi, mutten ole varma, kuinka yhteen aiheeseen rajautuminen pitäisi yllä innostustani) :)

    Toki ainakin yritän harjoittaa suurta itsekritiikkiä, eikä todella tee mieli julkaista kuvia, jotka eivät laadullisesti ole hyviä tai anna selkeää kuvaa asusta, periaatteeni myöskin on, etten julkaise kuvia samoista asuista (mistä joillekin saattaa virheellisesti tulla se kuva, etten käyttäisi samoja vaatteita uudelleen), tai sellaisista, joissa ei mielestäni oikeasti ole yhtään mitään nähtävää.

    Mielestäni asu pitäisi tulla selväksi periaatteessa kolmella kuvalla (edestä, sivulta ja läheltä). Joskus kokonaisuuteen/tunnelmaan sopii useampi, mutta katson suht tarkasti, etten pönötä niissä samassa asennossa tai että edes jotenkin eroavat toisistaan. Muuten ainakin yritän toteuttaa periaatetta; ”karsi, karsi, karsi”. Monista muista blogeista kurkin lähinnä (asu)kuvat (harvemmin jaksan lukea tekstiä ympäriltä), mutta huvitun jos niitä on samasta asusta/kuvakulmasta useita peräkkäin. :)

    Muotiblogiksi en kyllä omaani miellä, niin vähän seuraan muotia puhumattakaan että olisin järin innovatiivinen sillä saralla, joten usein ilmaisen lempeämmin omani tyyli-/lifestyle-blogiksi (vaikka jälkimmäinenkään termi ei vielä ole ihan sopiva suuhuni). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin on siis oikeaa mielenkiintoa asukuvaamista kohtaan! Ja myös selkeät määritelmät, miten homma hoidetaan. Tuota samojen asujen uudelleen kuvaamista olen miettinyt sen verran, että monikohan bloggari kuvaa samat vaatteet useasti. En ole kauheasti kiinnittänyt huomiota tähän mutta olisi ihan mielenkiintoista tehdä jotain laskelmaa tästä. Asukokonaisuuksien määrä ja uusien vaatteiden määrä blogissa -tyyppistä laskelmaa.

      Poista
    2. Samojen asujen kuvaaminen ei varmasti palvele oikein ketään, mutta itse seuraan mielenkiinnolla sellaisten tyyppien asukuvia, jotka kuvaavat usein samoja vaatteita eri tavoin yhdisteltyinä. Tulee vielä realistisemmin esille se, miten hyvin esimerkiksi jotkut erikoisemmat kengät tai housut on yhdisteltävissä.

      Poista
    3. Totta. Niin eipä se palvele ketään. Pitäisi laskea onko yhtään vaatekappaletta näkyvissä useammin kuin kerran.

      Poista
  19. Luin ennen muotiblogeja enemmänkin, mutta enää ei vaan kiinnosta. Yksi syy on myös se, että alkoi jurppia ne maneerit, mitä monilla on poseeratessaan asukuvissa. Aina sama ilme ja asento, huoh. Mikseivät ne voisi olla useammin vaikka tilannekuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisella tilanteella saisi ehkä pelastettua ei kovin kummoisen asunkin :)

      Poista
  20. Olen ollut aina kiinnostunut pukeutumisesta ja muodista. Vuonna 2008 eksyin vahingossa erääseen blogiin, jota tuskin on enään olemassakaan. Huomasin kirjoittajan olevan samankaltainen kuin minä:siis kiinnostunut vaatteista ja kauniista asioista. Omat ystäväni eivät niinkään välitä näistä, ainakaan samallalailla kuin minä. Emme me keskustele muodista. Aloitin oman blogin jotta pääsen jakamaan näitä asioita.

    Päivän asut ovat minusta inspiroivia, jos ovat. Kyllä niissä joku juttu pitää olla, että ne kiinnostavat.

    Olen miettinyt paljon juuri tätä kuvien määrää. Itse olen sitä mieltä että kuusi lähes identtistä kuvaa on aivan turhaa, vähän ärsyttävääkin. Toisaalta jotkut pitävät tärkeänä että kuvia on paljon. Itse olen yrittänyt laittaa blogiini muutamia erikaltaisia kuvia, ja jotenkin kulkea kultaista keskitietä.

    Hyvän, joskin snadisti provosoivan jutun kirjoitit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin vaikutat oikeasti kiinnostuneelta näistä jutuista, joten asukuvat ovat ihan luontevaa sisältöä sinulle. Minua ärsyttää suuri (suurien) kuvien määrä joskus myös siksi, että niillä kestää latautua ja ei jaksa odotella kun tietää niiden olevan siitä samasta asusta. Olisivat edes eri kuvia :)

      Kiitti! Pienellä provoisoinnilla saa aina hyvää keskustelua aikaiseksi :)

      Poista
    2. No kappas, juuri kun nillitin tylsyydestä, niin tässäpä tuli hyvä esimerkki kiinnostavista asuista JA kuvista! Enkä sano tätä ainoastaan blogin nimen takia. :-)

      Poista
    3. Miten mun kuvat latautuu? Mä en nimittäin itse ole huomannut ongelmaa, joten olisi hauska tietää.

      Poista
    4. Minulle ainakin blogisi kuvat latautuvat ihan salamana. No prob.

      Poista
  21. Mulla tulee asupostauksia suhteellisen harvoin, mutta tykkään tehdä niitä joka tapauksessa, sillä jälkeenpäin on kiva nähdä, mitkä asut on toimineet, mitkä ei. Yleensä tulee myös postauksen yhteydessä kirjattua ylös se, oliko olo niissä vaatteissa mukava, mikä vaikuttaa kovasti siihen, tuleeko asukokonaisuutta myöhemmin käytettyä. Kuvaan yleensä sellaiset asut, joihin oon panostanut jollain lailla enemmän, joissa on mukana uusia vaatteita tai joissa kokeilen jotain mulle epätyypillistä juttua. Kuvia on yleensä n. kolme, yksi kokokuva ja sit pari kuvaa yksityiskohdista. Kovin moneen lähes identtiseen kuvaan ei mullakaan riitä mielenkiinto, osa kun kuvaa kenkiäänkin 20 kuvan verran... Muutamalla laadukkaalla ja selkeällä kuvalla saa paljon mielenkiintoisemman ja laadukkaamman postauksen aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla asukuvat ovat siis myös ihan itseäsi varten tehty. Kätevä asumuistiohan tuo on, varsinkin kun laitat ylös nuo fiilikset.

      Poista
  22. Muotiblogi-termiä tosiaan käytetään nykyään liian laajasti. Itse ymmärrän muotiblogin sellaisena, että asukuvien lisäksi siellä oikeasti kirjoitetaan muodista ja uusimmista trendeistä. Tykkään itse vaatteista ja julkaisen myös asukuvia, mutta kutsunkin omaa blogiani lifestyle- ja tyyliblogiksi, koska en oikein mene muodin perässä. Olen vain enemmän kiinnostunut erilaisista tyyleistä, muodista en niin kauheasti tiedä. Toisten asukuvat kiinnostaa, koska haen blogeista varmaan eniten inspiraatiota pukeutumiseen (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tätä lifestyleblogia on alettu käyttää kiitettävästi. Se ei ole niin tiettyyn aiheeseen leimaava nimike.

      Poista