perjantai 6. syyskuuta 2013

Parasta ja pahinta ikinä blogissa

Bloggaamiseen kuuluu kaikenlaista menoa: välillä se on yhtä ylämäkeä ja huipulla on ihanaa paistatella, mutta välillä se tuntuu yhdeltä inhottavalta alamäeltä, jonka lopuksi vajoaa syvään mutakuoppaan. Välillä taas painellaan tasamaalla ja mikään ei hetkauta mihinkään suuntaan. Kuulostaako tutulta?

Vaikka bloggaaminen onkin monelle mukava ja vaihtelua tuova harrastus, se pitää sisällään myös suuria onnistumisen ja ilon hetkiä, sekä sitten niitä suuria epäonnistumisen ja lähestulkoon surun hetkiä. Aina kyseessä ei ole mikään valtavan tärkeä ja merkityksellinen asia, joka aiheuttaa edellä kuvatun tunnepiikin. Se voi olla hyvinkin vähäpätöisen oloinen asia, mutta bloggarille merkityksellinen. Ja aina muut eivät edes huomaa sitä, tai sitten koko blogi oikein kirkuu suurta juhlaa tai munausta.


Blogin huippuhetki voi siis olla vaikkapa jokin postaus. Juttu voi saada paljon positiivista huomiota ja levitä netissä ties minne suuntaan, mikä voi olla bloggarille todella mieluisa käänne. Hänen bloginsa voi muuttua pysyvästi bloggarille mieluisaan suuntaan jutun tuoman julkisuuden jälkeen. Postaus voi vain levitä hetkellisesti  tai sitten se voi aiheuttaa jotain pysyvämpää jälkeä ja muuttaa maailmaa. Esimerkiksi postaus jonkin kahvilan hävyttömän huonosta kahvista voi levitä laajalle, ja lopputuloksena kahvila päätyy vaihtamaan täysin toiseen papulajikkeeseen. Mikä erävoitto ja juhlahetki bloggarille! Yksi postaus voi avata bloggarille uusia ovia, tuoda uusia lukijoita, antaa lisää varmuutta ja intoa bloggarina ym. Jokin tietty postaus voi olla blogin parasta antia bloggarille myös hyvin privaatissa mielessä: ehkä hän on niin ylpeä siitä, että sai vihdoin julkaistua jostain hänelle tärkeästä aiheesta kirjoitetun jutun. Parhautta kun ei aina voi mitata suosion määrässä. Jo parin postauksen takaisessa Postata vai eikö postata? -jutussa kävi kommenttienne myötä hyvin selväksi, että esimerkiksi jostakin aiheesta kirjoittaminen voi olla bloggarille todella iso pala ja riski, ja sitten siitä tuleekin varsinainen suksee ja ehkä koko blogin parasta antia. Lukijoilla taas ei ehkä ole ollut mitään hajua siitä, mitä tunnekuohuja postauksen teko on bloggarissa aiheuttanut.

Siinä missä yksi postaus voi olla bloggarin uran kohokohta, se voi  olla myös hänen blogihistoriansa pahin moka. Kuka tahansa voi tehdä virhearvion sen suhteen, mistä aiheesta kirjoittaa ja miten kirjoittaa. Negatiivisen huomion siivittämänä leviämään lähtenyt postaus voi aiheuttaa kokeneessakin bloggarissa paniikkia. Voipi olla hieman tahmeaa blogata entisellä innolla, jos blogista on oman postauksen myötä levinnyt oikein inhottava ja idioottimainen kuva. Jatkaminen vaatii tietynlaista paineensietokykyä ja siihen vaikuttaa myös se, aikooko seistä horjumatta oman postauksensa takana vai alkaako pahoittelemaan sen kirjoittamista - toisin sanoen myöntääkö mokanneensa vai ei.

Tähtihetkeä tai pientä blogikuolemaa ei välttämättä pysty yhdistämään juuri tiettyyn yhteen postaukseen. Se voi liittyä myös kokonaiseen aiheeseen, johon blogissa on tartuttu. Ehkä se on kokonainen suunnan muutos tai sitten aihetta sivutaan blogissa aina silloin tällöin. Esimerkiksi kampaustutoriaalivideopostausten (jestas, mikä sana!) postaamisen aloittaminen voi räjäyttää pankin, tai sitten pelkkiin mukataiteellisiin asukuvapostauksiin siirtyminen voi olla hirveä virhe.

Kirjoittamisen lisäksi myös kuva voi olla blogin suuri hetki tai viedä sen jonnekin pohjamutiin. Oikein onnistunut otos voi bloggarin lisäksi hivellä myös muiden silmiä. Ehkä kuva päätyy jonnekin "kiertoon", niin kuin edellä mainittu postaus. Esimerkiksi taannoisen A Beautiful Body -haasteen kuvia päätyi jopa lööppeihin. Jollekin tämä voi olla se paras saavutus blogiuralla tai sitten se voi olla kauheinta mitä on koskaan tapahtunut, kun yhtenä päivänä joka marketin kassajonossa voi tuijotella bloggarin kuvaa aikansa kuluksi.

Entäs sitten kommentit? Nekin voivat olla sitä parasta tai huonointa antia, eivätkä ne välttämättä ole bloggarin itsensä kirjoittamia. Todennäköisesti blogin parhaasta hetkestä vastaavan kommentin on kirjoittanut joku blogin lukija, jonka kommentti on osunut ja uponnut. Bloggari on ehkä tullut siitä niin tavattoman iloiseksi tai mietteliääksi, että hänen koko blogiuransa tiivistyy tuohon hetkeen. Kommentti voi olla kauheintakin, mitä blogissa on koskaan tapahtunut: siitä on voinut syttyä jonkinsortin sota kommenttiboksiin ja hieman muuallekin. Joku muu on voinut loukata bloggaria pahasti, tai bloggari itsekin on voinut mennä laukomaan jotakin tuhoisaa.


Huippuhetki tai aallonpohja voi olla myös teknisempää sorttia: uudistus blogin ulkoasussa voi saada aikaan noususuhdanteen, joka on parasta mitä blogille on tapahtunut. Ehkä bloggari on niin tyytyväinen omaan koodailuunsa, että sen tulos lyö laudalta kaikki muut blogin kanssa koetut ilon hetket. Tekniikka voi koitua myös blogin kohtaloksi, jos sen kanssa tulee mokailtua peruuttamattomasti tai se tekee kävijöiden lukukokemuksesta huonon, ja he hylkäävät blogin. Blogin ulkonäkö vaikuttaa myös paljon siihen, millaisen kuvan kävijät saavat blogista ennen varsinaista tutustumista. Teknisten ulkonäköseikkojen kanssa voi siis onnistua kympillä tai sitten niiden kanssa voi mennä täysin metsään.

Mitäs muuta blogin paras ja huonoin hetki voisivat pitää sisällään? No esimerkiksi siirtyminen johonkin blogiportaaliin tai muuhun kelkkaan hyppääminen voivat olla tälläisiä hetkiä. Myös jokin yhteistyö, mainonnan aloitus tai lopetus, tai vaikka koko blogitouhun aloitus tai lopetus voivat olla sitä blogin parasta tai huonointa antia. Myös lukijoiden saaminen tai jostain idioottilukijasta eroon pääseminen ovat potentiaalisia virstanpylväitä. Jokin blogin myötä sähköpostiin kilahtanut mailikin voi kuulua tähän joukkoon.

Mikä on sinun blogiurasi paras hetki? Entä se huonoin? Näitä hetkiä voi olla vaikeaa kiteyttää juuri yhteen asiaan. Esimerkiksi minun Pink Bubbleni hetket kuulostavat varmaan todella tylsiltä. Parhaita hetkiä on useita, mutta ne voisi tiivistää seuraavasti: paras hetki ovat ne kommentit, joissa on kerrottu blogistani olevan paljon hyötyä. Huonoin hetki on.... Tämä on vaikea, sillä en keksi mitään jännää. Ehkä se, että en tehnyt tätä blogia Wordpressillä, joten en ole saanut muokkailtua ulkonäköä täysin mieleni mukaan! Mutta sekin oli oikeastaan onni, sillä suuri osa teistä lukijoista on Bloggerilla, ja voin jakaa Bloggertietoutta teille. Muista nettisivuistani saisi sentään vähän mielenkiintoisempia juttuja irti: huonointa oli yhden innokkaan koodailun seurauksena savuna ilmaan kadonnut kokonainen, varmuuskopiomaton blogi (joka onneksi oli suht alkutekijöissään). Muualta poimittua parasta (ainakin naurulla mitattuna) on ollut erään sivuston maininta hieman virheellisessä yhteydessä ihan Ylellä asti.

Photo credit 1: pradeep.sawlani / Foter / CC BY-NC-ND
Photo credit 2:  Up Your Ego / Foter / CC BY-NC-SA

16 kommenttia:

  1. Mulle paras päivä taisi olla se kun osallistuin suositun blogin kommenttiboksissa hiusväriallergiakeskusteluun postauksella tumma hiusväri ilman P-fenyleenidiamiinia ja sain sillä yhtenä päivänä 447 kävijää :)

    Toinen pienempi, mutta usein toistuva ilo on se kun on laittaa onnistunut kuva Panu-kissasta.

    Ja kiitos sulle, tää linkkien laitto kommenttiboksiin on paras niksi ikinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, että linkkailuista on ollut hyötyä :) Panun kuvat on kyllä yksi iso ilon aihe. Ihana kuva taas!

      Poista
    2. Ja tietenkin se hiusväripostaus on mun blogin alkuajoilta ja kuva on hävettävän huono nykyisillä taidoilla katsottuna, olen miettinyt pitäisikö sama teksti laittaa uudestaan paremmalla kuvalla...

      Poista
    3. Laita vaan! Ja vielä yksityiskohtaisemalla informaatiolla, niin kaikki aiheesta kiinnostuneet saavat oikein kunnon tietopaketin. Sana leviää!

      Poista
  2. Ilon hetket bloggarina koen aina, kun saan uuden kommentin. Se tarkoittaa sitä, että joku todella käy ja on mun blogissa. Tietysti myös ne omat onnistumisen kokemukset innostaa jatkamaan harrastusta: jee mä tein hienon, oman näkösen postauksen! :) huonoja hetkiä hmmm on aina ne, ku huomaan, et kommentti ei oo tullu keltää "oikeelta" lukijalta vaan spämminä joltaki...:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentit ovat varmasti ne potentiaaliset onnen tai surun tuojat! Onneksi vain spämmi on aiheuttanut harmia :)

      Poista
  3. Olipas mielenkiintoinen postaus jälleen! Kirjoitit asiaa ja selkeästi, juuri tuolta usein tuntuu ja ajattelen itsekin. Bloggaaminen on jännä harrastus. En ole muuten ikinä ajatellut varmuuskopiointia -vaan en kyllä osaa koodatakaan, kunhan vain "normireittejä" laitan tekstit ja kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks :) Totta puhut, tämä on kyllä jännä ja monipuolinen harrastus. Varmuuskopiointia muuten suosittelen lämpimästi! Ohje löytyy myös täältä.

      Poista
  4. Mulla on ollu oikeestaan kaksi sellaista kohokohtaa oman blogihistorian aikana jotka on mulle tuonu paremman mielen. Molemmat postaukset sisältää infoa siitä millaista on ollut elämä ylipainoisena ja/tai kiusattuna ja molempiin postauksiin olen saanut tsemppaavia positiivisia kommentteja. En montaa, mutta se yksikin positiivinen kommentti on aina ♡

    Mulla on jo kolmas postaus tuohon samaan aihepiiriin kirjoittamisen alla, saa nähdä tuleeko siitä hitti vai huti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin henkilökohtaisten tekstien "onnistuminen", vaikka sitten tulisi se yksi positiivinen palaute, kuuluvat varmasti tähtihetkiin! Tuossa tilanteessa kun voi pelätä, että teksti voisi yhtä hyvin olla sitä blogin pahinta antia. Tsempppiä kolmantee tekstiin!

      Poista
  5. Kohokohtia on ollut monia. Esimerkiksi juuri eilen palasin ehkä maailman siisteimmältä reissulta LEGO:n konttorilta ja Legolandista Billundista, tieto mitä reissun aikana sain ja ihmiset mitä tapasin oli niin hienoja kokemuksia. Ja en olisi päässyt matkalle ilman blogia.

    Toinen kokoaikainen kohokohta on vitsinä perustamani Paskat kirppislöydöt blogin suosio, esimerkiksi nyt blogilla on yli 13 000 tykkääjää facebookissa mikä on aika hieno saavutus.

    Suurimmat kohokohdat kuitenkin ovat samanhenkisen ystäväpiirin löytyminen, nytkin olen lähdössä Bella-blogien syysjuhliin Hämeenlinnaan ja on ihana kuulua yhteisöön, missä on huippuja tyyppejä ja arvostus toisten tekemisiä kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja kohokohtia sinullakin! Tämä Paskat Kirppislöydöt on kyllä varsinainen saavutus noin suosion suhteen, varsinkin jos vitsillä lähdit perustamaan. Minäkin törmään siihen vähän väliä, vaikka en edes tarkoituksella lue sitä, ja sitten uppoudunkin selailemaan juttuja. Olet osunut sillä hyvään saumaan!

      Poista
  6. Hehe. Mulla kävi taannoin kesälomamatkalla niin, että sain tosi huonoa palvelua yhdessä hotellissa Norjassa. Lähetin puljuun palautteen, johon en saanut koskaan vastausta. Siitä suivaantuneena kirjoitin hotellista postauksen ( http://www.rantapallo.fi/sarrrri/2013/08/12/radisson-blu-trondheim/ ), jonka jälkeen viikon päästä minua lähestyttiin pahoittelusähköpostein ja sain hyvitystä ja hyvittelyä. Tavallaan ei tietysti mikään tähtihetki, mutta oiva todiste siitä miten blogien avulla voi vaikuttaa. Olisiko siinä aihetta postaukseen? Miten bloggaaja voi postauksellaan joskus buustata kovastikin vaikka jotakin pientä kauppaa, tai sitten vastavuoroisesti voi käydä noin niin kuin tuossa kahvilaesimerkissä tai minulle hotellin kanssa. Mielenkiintoine aihe. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen tapaus! Tämmöiset postaukset ovat varmasti jokaisen yrityksen ym. toimijan kauhu, vaikka todella asiallisen tekstin kirjoititkin. Hyvä postausidea tosiaan! Bloggarilla (ja tietysti muilla netin käyttäjillä) on todella paljon vaikutusvaltaa tälläisissä asioissa.

      Poista
  7. Hienoin hetki mulla on Beautiful Body haasteeseen osallistuminen ja sen tuomat kävijät, vaikka olikin ns. tähdenlento koko juttu mutta antoi uutta innostusta kirjoittaa blogia.
    Huonoimmat hetket eivät liity niinkään bloggaamiseen vaan itse bloggarin inspiraation puutteeseen ja silloin ei vain tule hyviä postauksia!

    tia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähdenlento on osuva kuvaus tuollaisille hetken jutuille! Mainitsemasi inspiraation puute on varmasti yleinen huonous, mutta onneksi yleensä korjattavissa ilman, että koko blogi kärsii julkisesti.

      Poista