sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Postia bloggarilta

Omia blogitekstejään voi tyrkyttää muiden luettavaksi monin eri tavoin. Seuraajia ja blogin tilaajia voi kerätä mitä erilaisimmilla listoilla. Myös siellä Facebookissa, tai Twitterissä, tai vaikka Instagramissa voi tuputtaa uusimpia jorinoitaan. Ketään ei voi kuitenkaan pakottaa lukemaan löpinöitäsi, mutta kun on tarpeeksi monessa paikassa näkyvissä, yksi jos toinen päätyy postaukseesi asti. Blogisi kuitenkin kilpailee sen yhdenkin lukijan huomiosta kymmenien muiden blogien ja kaikenmaailman kissavideoiden kanssa. Mikä siis neuvoksi, kun haluat seuraajiesi todella tarttuvan juttuihisi sen sijaan, että he seuraisivat kuinka linkki postaukseesi lilluu siellä muiden linkitettyjen juttujen virrassa, ja katoaa lopulta koko ruudulta?

Tässä postauksessa esitellään eräs ässä vinkki: sähköposti. Yksi loistava keino tarjota juttujaan luettavaksi, on siis lähettää ihmisille sähköpostia. Tiedän, että sähköpostin lähettely kuulostaa todella arkipäiväiseltä ja tylsältä, joten saatat ihmetellä, mitä hienouksia se muka pitää sisällään. Sitähän se periaatteessa onkin, mutta monille alati elävän blogilistan tai Facebookin tai muun kunnollinen seuraaminen on liian hektistä. Blogisi jutut ovat voineet joutua muiden päivitysten jyräämäksi jo ennen kuin tämä hitaammanpuoleinen lukijasi on niihin ehtinyt tarttua. Tälle lukijalle voi olla suuri helpotus, että hän saa uudet juttusi suoraan sähköpostiin, ja hän voi sitten sopivalla ajalla käydä ne blogistasi lukaisemassa.


Totta kai sähköpostittelussakin on huonot puolensa. Joku saa postilaatikkoonsa niin paljon postia, että sinun viestisi jäävät lukematta. Joku löytää kyllä viestisi, mutta ei yksinkertaisesti vain avaa niitä. Jollain saattaa palaa käämit jatkuvan kirjepommituksesi kanssa, jos julkaiset useamman jutun päivässä ja lähetät jokaisen tekstisi omassa kirjeessään. Näille uhkakuville et voi paljoa mitään, mutta olisi turha olla kokeilematta pientä viestittelyä. Siitä kun on tehty niin helppoa!

Bloggerilla on oikein oma gadgettinsa, jonka voi asentaa vaikka sinne sivupalkkiin. Seuraa sähköpostitse -gadget on yhteydessä Feedburneriin, ja se lähettää tekstisi tilaajille automaattisesti. Saat siis sivupalkkiin kentän, johon tilaaja kirjoittaa oman osoitteensa, ja uusien postausten pitäisi sitämyöden kilahdella hänen postilaatikkoonsa. Kun kirjaudut Feedburneriin Bloggerin tunnuksillasi, saat tietoja tilaaajien määrästä ym. Kannattaa myös tarkistaa, että Feedburnerissa ja Seuraa sähköpostitse -gadgetissa näkyvät blogisi feedit ovat samat!

Wordpressilla on myös omat widgettinsä sähköpostiseuraamisen mahdollistamiseksi. Ilmaisversiossa asennuksen pitäisi olla lähes yhtä helppoa kuin edellä mainittu Bloggerin gadgetin asennus. Viestiä ja tilauskaavaketta pitäisi myös päästä muokkaamaan hieman enemmän haluamaansa suuntaan.

Parhaiten sähköpostitilaus sopii blogeihin, jotka postaavat harvemmin kuin kerran päivässä tai parissa. Silloin lukijan ei tarvitse aina käydä kurkkimassa onko blogiin ilmestynyt jotain uutta, ja ei haittaa, jos hän missaa uusimmat postaukset tilauslistoilla. Ja onhan siinä pieni henkilökohtaisuuden vivahde, kun bloggari lähettää postia suoraan lukijalle!

Ehkä arvasit jo aiheesta, että Pink Bubblenkin voi nyt tilata sähköpostilla. Itse en tosin käyttänyt hyväkseni tätä Bloggerin simppeliä gadgettia, sillä olen varsinainen sähköpostittaja työni puolesta. Askartelin siis hieman toisenlaisen kirjeen minulle tutulla ohjelmalla, jonka käyttöönoton ja ominaisuuksien esittely veisi kuitenkin sata kertaa enemmän aikaa ja tilaa kuin muistuttaminen Bloggerin hienosta palvelusta. Pink Bubblen uutiskirjeen lähettelen sinulle noin kerran viikossa, ja se pitää sisällään uusimmat postaukset sekä ehkä myös ne uutiset, joista nimessä jo vihjaillaan (siis silloin, kun jotain uutisoitavaa löytyy). Osoitteet pysyvät vain ja ainoastaan minulla, joten mitään spämmiä ei ole luvassa. Kannattaa kuitenkin kurkistaa myös sähköpostin roskapostikansioon, jos kirjettä ei ala kuulua. Harmillisen moni sähköposti on yli-innokas roskapostin lajittelija, jolloin tärkeätkin viestit voivat päätyä ihan väärään kansioon. Tilaamaan pääset tästä. Linkki kirjekuorineen on myös tuolla sivupalkissa.

Sähköposti on siis yksi hyvä keino seurata blogeja ja bloggarin näkökulmasta pitää yhteyttä lukijoihin, vaikkakin vain postausten lähettelyn muodossa. Tulemme lähiaikoina tutustumaan laajemmin aiheeseen "missä kaikkialla blogeja voi seurata".

21 kommenttia:

  1. Moi, hieman aiheen vierestä... tiedätkö voiko google+ käyttäjänimeään vaihtaa ja miten? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii kysyä aiheen vierestäkin :) Kun klikkaa Google+ profiilissa omaa nimeä (haluatko ehkä sen muuttaa siellä?) niin silloin pääsee tekemään muutoksia. Mutta Google kyllä herjaa siitä, sillä "ihmiset harvoin muuttavat omaa nimeään". Kerran muutos ainakin onnistuu, mutta useammasta muutoksesta en tiedä. Ja nimi muuttuu myös muihin Googlen tuotteisiin, kuten Gmailiin. Vaatimuksena siellä periaatteessa on kuitenkin käyttäjän oikea nimi.

      Poista
  2. Toinen aiheen vierestä - onko sulle jo selvinnyt, miten tota googlen uutta keyword toolia käytetään? Niillä on pitkät ohjeet kyllä aiheesta, mutta nimenomaan ohjeet on niin pitkät etten jaksa kahlata niitä läpi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on tosiaan muuttunut jokin aika sitten. Voisin tehdä päivitettyä juttua!

      Poista
  3. Mä luen postaukset jo muutenkin heti feedin kautta, joten tykkäisin uutiskirjeestä jossa olisi pelkkää extra-sisältöä :) Itsehän pidin sellaista jonkin aikaa yllä, mutta se oli niin työlästä että siirryin suosiolla FB-sivun ylläpitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Minäkin yritän ujuttaa jotakin uutta siihen kirjeeseen. Todella monessa paikassa eri sisällön julkaiseminen on tosiaan raskasta. Varsinkin, jos se ei ole sinun työ :D

      Poista
  4. Moikka! Nyt kun aihe on ajankohtainen, ajattelin esittää toiveen eli haluaisin sinun postaavan omia ajatuksiasi lehtien/yhteisöjen alla bloggaavista kaikki kun tuntuvat muuttavan ties minne Costumeen yms. Itse kritisoin jo ajatusta lehdistä ja yhteisöistä niin olisi kiva kuulla sinunkin pohdintoja aiheesta :)

    http://iwaitfornoman.blogspot.fi/2013/08/blogit-lehtienblogiyhteisojen-alla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Minulla on työnalla (ajatuksissa tosin vielä) postaus yhteisöön, lehteen, tms. siirtymisestä ja asioista, joita tulisi huomioida. Saatanpa ujuttaa mielipiteeni sitten siihen, jos niistä ei ihan omaksi postaukseksi ole.

      Poista
  5. Hei tämä ei liity postaukseen, mutta löysin tavan poistaa Google+ kokonaan! (jeah!)

    1. Kirjaudu sisään Google+ an.
    2. Klikkaa oikeassa yläkulmassa olevaa profiilikuvaasi -> tili
    3. Sitten selaat alaspäin ja löydät kohdan Tilinhallinta -> Poista profiili ja siihen liittyvät Google+ -ominaisuudet
    4. Poista tuotteen Google+ sisältö. (tässä kohtaa huomio, että listassa joka avautuu tätä klikatessa lukee näin: "Valokuvia ei poisteta: voit yhä käyttää niitä Picasassa. Siirry Picasa-verkkoalbumeihin poistaaksesi kuvat." Kuvat löytyvät silti siis Picasasta.)
    5. Ruksaat vielä "Pakollinen" palkin.
    6. Klikkaa "Poista valitut palvelut"

    Näin poistui ainakin meikäläisen tili kokonaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiva kun jaoit tämän! Ja Gmail ilmeisesti säilyi?

      Poista
    2. Joo, Gmail säilyi ihan normaalisti! Pelkkä Google+ poistui!

      Poista
  6. Moikka! Aiheen vierestä menee tämäkin kysymys, mutta osaatko neuvoa miten saan pois pystysuorat haaleat viivat tekstin molemmilta puolilta?

    http://ladyblueisinthehouse.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eli menet Malli -> Mukauta -> Lisäasetukset -> Aksentit ja sieltä pääset muuttamaan viivojen väriä vaikka läpinäkyväksi.

      Poista
    2. Ah ihanaa, kiitos! Olet pelastaja <3 Hermot meinasi mennä kun en tajunnut tuota omin neuvoin.

      Poista
  7. Nyt minua jäi kiinnostamaan tuo käyttämäsi ohjelma! :D

    VastaaPoista
  8. Tiedätkö onko sen niminen kuin Mailchimp hyvä sivusto tähän hommaan käytettäväksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On oikein hyvä ja sitä minäkin käytän! Vaatii hieman opettelua, mutta sen arvoista.

      Poista
    2. Hienoa! Täytyykin sitten tutustua siihen :D

      Poista
  9. Miten blogin voi poistaa bloggerista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit poistaa blogin, kun menet Asetukset -> Muut ja siellä heti ekana on Blogityökalut ja Poista blogi. Se näkyy sinulla vielä jonkin aikaa poistetuissa blogeissa.

      Poista
  10. Heippa, tein tässä uuden blogin ja ajattelin laittaa siihen tuolla bloggerin gadgetilla tämän sähköposti mahdollisuuden. mutta en onnistu vaihtamaan tuonne uuden blogin sähköpostia, miksihän? Vanha blogini on myös blogger-pohjalla ja sekin näkyy tuolla Feedburnerissa, vanhan blogin tosin olen poistanut jo hetki sitten.Uudella blogilla siis on tällä hetkellä sama sähköposti kuin vanhallakin, pitäisikö siis tehdä uusi sähköpostiosoite? :D En tiedä saatko tästä selvää, toivottavasti!

    VastaaPoista