perjantai 28. helmikuuta 2014

Blogikuukausi: Helmikuun höpinät

Kuukauden paketointi on käsillä jälleen. Tämä olikin se kuuluisa lyhyt kuukausi (siis pari päivää tekee huikean eron!) mutta kyllähän sinäkin aikana jotain mielestäni tapahtui.


Kuukauden kuuluisat kuteet
Muutama päivä sitten et ehkä voinut välttyä blogit vallanneelta villitykseltä: Nellyllä joku Leighton Meester oli laittanut lempparivaatteensa riviin ja sehän oli hienoa. Olitko ihan villinä vääntämässä kollaaseja, kun tämän muodin jumalattaren silmää miellyttävät asut paljastettiin? Oletko aina ihaillut hänen tyyliään ja nyt halusit palan siitä itsellesi? Jep, en minäkään. Kaiken kohinan keskellä luulin kyseistä typykkää ensin bloggariksi, seuraavaksi suunnittelijaksi, sitten malliksi, sitten laulajaksi ja lopuksi näyttelijäksi. Ilmeisesti loppuvaiheen arvailuni osuivat oikeaan. Mutta hauskaa oli taas huomata, kuinka kaikki ovat palvoneet kaikessa hiljaisuudessa tätä tyyppiä ja nyt suosikkien julkaisun yhteydessä päättivät kertoa fanituksestaan myös muille. Joopa joo.. Siis olisi edes suunnitellut ne vaatteet!

 Kuukauden kokoontumiset
Muotiviikot tulivat taas ja sehän tarkoittaa sitä, että blogeissa näkyy kuvia rivissä kiikkerillä tuoleilla (toinen jalka rennosti toisen päällä ristissä, ehkä kuiskutellaan naapurin kanssa vähän, vippi- tai pressi- tai jokukortti killuu kaulassa) istuvista nimekkäistä muoti-immeisistä bloggari mukaan lukien. Sitten muotiviikkopostauksissa on kuvia ulkona seisoskelevista ilmeisesti tyylikkäistä tapauksista, ja bloggari on ottanut asukuvansa ulkosalla taustallaan juuri näitä edellä mainittuja muodikkaita muotiviikkokävijöitä. Asu saattaa näissä kuvissa olla vähän tavallista repäisevämpi. Ja sitten tietty ne catwalk-kuvat mutta eihän ne ole niin kiinnostavia. Ensi vuonna sama uudestaan!

Kuukauden kivoin ketutus
Täytyy nyt tässä ihan erikseen kertoa, että yllätitte minut Nyt ärsyttää -juttuun kirjoittamillanne kommenteilla. Siis positiivisessa mielessä! Tuo postaus taisi saada ihan ennätysmäärän kommentteja, mitä ihmettelin eniten, ja niitä oli hauska lukea. Blogillani on siis todellä ärsyyntynyttä porukkaa lukijoina!

Kuukauden sanapeli
No tämä aktiviteetti sopii mille tahansa kuukaudella mutta tulipahan mieleen nyt, kun telkkarissa on pyörinyt sen avokado- eli blogipastan kokkaajien ohjelman mainos (en ole syönyt enkä katsonut). Minkä tahansa sanan eteen voisi periaatteessa heittää blogi-etuliitteen, niin sen arvo kohoaa pilviin ja hömpötys sen ympärillä alkaa. Blogi-imuri (Pakko saada, siivoaa saleen paremmin!). Blogiauto (Kiinnostus heräsi heti!). Blogikoira (Tämän täytyy olla jotain todella söpöä! Onko videoitakin?). Viime aikoina on innostuttu ainakin blogimatosta. Heittelepä kuule Googleen kaikenlaisia sanoja blogi-etulitteellä ja ihmettele, mitä kaikkea meillä jo on (siis mitä, blogikoiria nähtävästi on! Tiesin vain blogikissa Panun).

Kuukauden työpisteet
Kiinnitinpä huomiota helmikuussa siihenkin, että muutamissa blogeissa esiteltiin ne paikat where the magic happens - eli bloggarien omat blogipisteet tai -paikat. Yhdessä jos toisessa kodissa on pyhitetty nurkkaus bloggaamiselle. Kuvissa on näkynyt siis lähinnä pöytää ja tuolia ihanan siistissä ja kivasti sisustetussa ympäristössä. Eikös blogin pyöritys alakin heti kuulostamaan vähän ammattimaisemmalta ja vakavammalta hommalta, kun sitä varten on ihan oma työpisteensä? Jos sinulla ei ole vielä kotitoimistoa blogisi ylläpitämistä varten, äkkiä nikkaroimaan sellaista. Edes amatöörit eivät enää dataile sohvalla maaten.

No niin, nokat kohti maaliskuuta kultamurmelit!

lauantai 22. helmikuuta 2014

Etusivu uusiksi postausten lyhennelmillä osa 2

Silmäsi lepäävät parhaillaan lupaamani Etusivu uusiksi osa kakkosen alkusanoissa. Laitamme siis blogin etusivun ulkoasun uuteen kuosiin postausten lyhennelmillä: postauksistasi näkyy siellä vain lyhyt pätkä postauksen alusta ja tietenkin kuva sekä linkki, jossa kehotetaan lukemaan lisää. Ensimmäisessä osassa kerroin, milloin postausten lyhennelmien näyttämistä koko jutun sijasta etusivulla kannattaa hyödyntää. Lyhyesti sanottuna, lyhennelmien avulla kävijä saa paremman kuvan blogisi juttutarjonnasta, varsinkin jos sinulla on tapana julkaista pitkiä juttuja. Jos osa yksi meni ohitse, kurkista sinne tästä.


Ensimmäisessä osassa opeteltiin tapa, jolla saat lyhennelmät etusivulle haluamistasi postauksista. Sinun ei tarvitse sorkkia koodia ja lyhennystä voi käyttää vain osassa postauksissa. Sillä tavalla et saa siis aikaisemmin julkaisemiesi postausten lyhennelmiä näkyviin, jos et käy niitä erikseen laittamassa. Tällainen voi ärsyttää etenkin niitä, jotka haluavat blogin yleisilmeen olevan suht harmoninen.

Tämä kakkososan ohje eroaa ykkösestä mm. näin:
  • Saat etusivulle lyhennelmät kuvien kanssa kaikista postauksistasi ihan ensimmäisestä jutusta viimeisinpään.
  • Lyhennelmän lisäksi etusivulla näkyy kuva ja linkki valitsemallasi tekstillä, joka kehoittaa lukemaan koko postauksen. 
  • Saat lisätä/joudut lisäämään koodia blogiisi kerran mutta tulevien postausten kohdalla sinun ei tarvitse enää miettiä lyhennelmiä ollenkaan, vaan kaikki sujuu automaattisesti. 
  • Tältä se näyttää:
Muista tehdä varmuuskopio blogistasi, jos lähdet koodailemaan kanssani! Googlailin ja kokeilin testiblogissani aika paljon erilaisia ohjeita tätä varten, ja päädyin yhteen, joka toimi minulla ainakin täysin moitteettomasti. Paras ohje löytyi täältä ja suosittelen tutustumaan ko. blogiin muutenkin, sillä sieltä löytyy hyviä koodeja joka lähtöön, tosin englanniksi (eikä blogi todellakaan ole mikään nörttipoikien kyhäelmä!).

Nyt alkaa koodaus: 
Löydät tarvittavat koodit siis tuolta edellä mainitun linkin takaa. Ne ovat sen verran pitkät, että turha niitä tähän kopsata kokonaisuudessaa. Autan kuitenkin muuten homman viemisessä loppuun:

1. Varmuuskopioinnin jälkeen menet Bloggerin hallintapaneelissa Malli -> Muokkaa HTML-koodia. Saat näkyviin blogisi ihanan koodiviidakon, jonka kentän yläreunasta klikkaat vielä muotoile mallia, jolloin voit helpommin hakea koodista oikeaa kohtaa esim. ctrl+f:llä tai mikä se nyt macissa onkaan. Sinun tulisi löytää koodista kohta </head>

2. Juuri ennen tuota </head> -kohtaa syötä täällä annettu ihan ensimmäinen koodi, joka on siis aika pitkä.

3. Seuraavaksi etsi samalla taktiikalla koodista <data:post.body/> Se löytyy about 2-3 kertaa koodista. Anna <data:post.body/> -koodinpätkän ensimmäisen ilmentymän olla ihan rauhassa, eli älä tee sille mitään. Mutta yksi tai kaksi seuraavaa koodinpätkää sinun tulisi korvata täällä 2. kohdassa annetulla toisella koodilla. Eli maalaa vaikka  korvattava <data:post.body/> siniseksi ja syötä tasan sen tilalle tuo tarjottu koodi. (Huomaa, että tuossa ohjeessa 2. kohdassa on kaksi koodia, joista ylempi vain demonstroi sinulle millaisesta ympäristöstä todennäköisesti löydät tuon <data:post.body/> -koodinpätkän. Älä siis syötä sitä 2. kohdan ekaa koodia mihinkään).

4. Kun koodi tai koodit ovat syötetty, korvaa niissä näkyvä read more haluamallasi ilmauksella, esim. lue lisää.

5. Tallenna ja tadaa, olet valmis!

Tässä vielä muutamat oleelliset loppuhuomatukset:

  • Suosittelen laittamaan muistiin jonnekin, mitä poistit mistäkin kohtaa ja mitä lisäsit tilalle, jos haluat joskus eroon näistä lyhennelmistä.
  • Jos jostain syystä kuvista tulee etusivulla jotenkin omituisen mallisia, muuta ensimmäisen koodin alussa olevia summary_noimg, summary_img, img_thumb_height, img_thumb_width -numeroita ja katso, mitä tapahtuu. 
  • Jos käytit tuota ykkösosassa esiteltyä lyhennelmää ja haluat sittenkin vaihtaa tähän, sinun tulee poistaa manuaalisesti laittamasi välit teksteistä. Eli kun menet editoimaan sellaista manuaalisesti lyhenneltyä postausta, et saa oikein deletoitua sitä välistä kertovaa harmaata viivaa muutoin kuin vaihtamalla ko. tekstin HTML-puolelle. Sieltä etsit tekstistä koodin <!--more--> ja poistat sen. Tämä on hyvä tehdä, sillä muutoin sinulla lukee etusivulla lyhennelmissä tuplana "Lue lisää" tai mitä ikinä sinne laitoitkin.
Antoisaa koodailua!

torstai 20. helmikuuta 2014

Etusivu uusiksi postausten lyhennelmillä osa 1

Blogin etusivun ulkoasu on äärimmäisen tärkeä: suurella määrällä tekstiä ja kuvia on omat hyvät ja huonot puolensa. Nyt lähdemme muokkaamaan tätä etusivun ilmettä simppelillä ohjeella, jonka avulla voit julkaista postauksistasi etusivulla vain alkuosan kuvan kanssa tai ilman. Lukija voi sitten halutessaan lukaista koko jutun eikä kaikki ole heti silmillä. Tässä postauksessa on yksi ohje, ja toinen hieman erilainen tulee myöhemmin.

 Miksi ja milloin etusivun siistimistä lyhennelmillä kannattaisi miettiä?
No, ensinnäkin blogiin tuleva kävijä näkee aika nopeasti mistä jutuista kirjoittelet. Hänen ei tarvitse skrollata sataa metriä alaspäin nähdääkseen edes kaksi kokonaista postausta kuvineen.

Aikaisemmat postaukset (tai ainakin viimeisimmät) näkee useimmissa blogeissa myös sieltä sivupalkista niitä tarjoilevasta gadgetista. Niistä on kuitenkin näkyvissä vain otsikko, joka ei aina kerro koko totuutta. Eli jos otsikoit pitkiä juttujasi tyyliin "Päivän kuulumiset", kukaan ei saa kunnon käsitystä edes sivupalkin vilkuilulla, vaan juttujesi sisäistäminen vaatii ahkeraa skrollailua. 

Jos harrastat suuria kuvamääriä, sivun latautuminen voi nopeutua huomattavasti, jos jokainen kuva ei siinä etusivulla aina komeile. Ja vielä lopuksi: erotut joukosta, sillä teet erilailla kuin muut.

Pitkien postausten harrastaja voisi siis harkita tuota lyhennelmien käyttämistä etusivulla. Pääasiassa lyhyiden postausten kirjoittaja ei siitä niin hyödy. Ja ainahan on mahdollista, että joukossa on lukijoita, joita ei kiinnosta klikkailla eteen päin lukemaan juttuja. Mutta eipähän kaikkia kiinnosta lukea, vaikka kaikki sisältö läväytetään heti lukijan silmille.
 
Blogin yksi oleelllinen tuntomerkki on se, että jutut ovat sivulla pitkänä pötkönä uusimmasta alkaen. Tämän historiallisen kaavan rikkominen voi joillekin olla suuri vääryys ja sen myötä blogeista menee maku kokonaan. Käytä siis tätä, jos siltä tuntuu (niin kuin muitakin täällä nähtyjä ohjeita).

Miten se tapahtuu?
Bloggerissa insertit voi asentaa taas muutamalla tavalla, joista tässä esittelyssä yksi tapa, jolla on seuraavat ominaisuudet: se ei vaadi koodailua ja se on Bloggerin oma ominaisuus. Sen saa laittaa itse niihin postauksiin, joiden haluaa näkyvän etusivulla vähän lyhyemmässä muodossa. Se ei lyhennä automaattisesti jo julkaistuja juttuja.

Tämä tapaa sopii siis niille, jotka haluavat silloin tällöin julkaista pitkistä jutuistaan inserttejä etusivulla tai joita ei haittaa, ettei kaikista jo julkaistuista postauksista ole inserttiä saatavilla (mikä on sitten omiaan vaikuttamaan yleisilmeeseen). Toisessa vaihtoehtoisessa ohjeessa sitten lisäämme koodin, joka lyhentää jutut automaattisesti ja tekee sen myös jo julkaistuille jutuille! Mutta se tulee myöhemmin.

Eli kun lähdet kirjoittamaan kilometripostausta, tee se ihan normaalisti tähän tapaan:



Sitten kun olet valmis, etsi postauskentän yläpalkista sellainen repäistyä paperia muistuttava kuva. Älä vielä klikkaa sitä kuitenkaan.


Klikkaa hiirellä postauksessa siihen kohtaan, johon haluaisit blogin etusivulla näkyvän insertin loppuvan. Sitten klikkaa sitä paperin kuvaa yläpalkissa. Postaukseen ilmestyy harmaa katkoviiva:


Sitten voit julkaista juttusi normaaliin tapaan. Etusivulla näkyy vain valitsemasi pätkä postauksesta sekä sen alla linkki, jossa lukee oletusten mukaan todennäköisesti "Lisätietoja". Voit vaihtaa linkin tekstin esim. "Lue lisää" tai muuksi paremmin sopivaksi lausahdukseksi menemällä blogisi hallintapaneelissa Ulkoasuun. Siellä Blogitekstit -kentässä on alanurkassa pieni Muokkaa -linkki, jota klikkaamalla pääset muuttamaan tämän tekstin haluamaksesi.


Sehän oli helppoa! Piakkoin luvassa myös se lupaamani toinen ohje!

Wordpressissä  tiivistelmien käyttö etusivulla on aika yleistä ja itse harrastan sitä useimmiten. Olen miettinyt sitä tämänkin blogin kohdalla siksi, että minulla on kuvapötköjen sijasta täällä aina hirveästi tekstiä tarjolla ja näitä juttuja kun ei ole mikään pakko lukea aikajärjestyksessä. Etusivulle tuleva voisi sitten otsikoiden perusteella poimia niitä mielenkiintoisia juttuja ilman jännetupintulehduksen aiheuttavaa skrollailua.

P.S. Sain ihan pari päivää sitten kommentin, jossa minua pyydettiin kirjoittamaan blogeissa esiintyvistä ja minusta ärsyttävistä jutuista. Siitä ehkä enemmän toisella kertaa mutta huvittavaa oli se, että kommentoija kertoi, kuinka hän ei pidä blogeissa olevista Lue lisää -nappuloista tai linkeistä. Juuri kun minä aioin sellaisista täällä kirjoitella ja vielä kertoa, mistä niitä tulee ja miten niitä saa! Että sori siihen suntaan!

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Nyt ärsyttää

Valppaat lukijani ovat ehkä jo huomanneet, että tietyt blogeissa esiintyvät piirteet eivät välttämättä kuulu suuriin suosikkeihini. Juttua siitä, mikä minua ärsyttää blogeissa toivottiin ihan äskettäin ja ajattelin ensin, että en halua negistellä yhden postauksen verran. Mutta tämä olikin hyvin hauska aihe (vaikka tuossa listan ensimmäisessä pointissa ei ole mitään hauskaa!).


Tässäpä siis lista muutamista blogeissa esiintyvistä asioista, jotka saavat kuvassa näkyvän (yleensä) uinuvan ärtymykseni heräämään:

  • Yhteystietojen puuttuminen. Siis tästä voisin saarnata kokonaisen postauksen verran. On se vaan niin kumma, että blogissa näytetään omaa naamaa ja kerrotaan hyvinkin henkilökohtaisia juttuja, mutta sitten sähköpostiosoitetta ei haluta laittaa minnekään näytille. Oman postin pyöräyttäminen blogille on niin yksinkertainen toimenpide, että taidoista sen puute ei ainakaan ole kiinni. Eikä sen tarvitse olla mikään etunimi.sukunimi, jos sitä pelkää, vaan se voi olla vaikka muotiblogi11111. On muutaman kerran jäänyt mielenkiintoiset yhteydenotot tekemättä, kun blogista ei löydy sähköpostiosoitetta ja sitä ei näy myöskään Bloggerin profiilissa tai muualla. Kaikki eivät halua tai voi lähestyä bloggaria sen julkisen kommenttiboksin kautta! 
  • Pahoittelut pitkästä hiljaisuudesta. Jos postaus alkaa sillä, että bloggari pahoittelee postaustaukoa, suuntaan äkkiä jonnekin muualle. Jos ei ole jaksanut blogata pitkään aikaan ja sitten aloittaa comebackinkin päivittelemällä sitä juttujen vähyyttä, niin odotukset eivät sisällön suhteen ole kovin korkealla. Totaalinen tunnelman latistaja.
  • Salamavalo. Kun netissä altistuu kaikenlaisilla täydellisille potreteille (hyvin kuvatuille tai hyvin muokatuille), sellaiset vähemmän huolitellut kuvat käyvät jotenkin silmiin. En nyt meinaa sitä, että sommittelut pitäisi olla sataprosenttisesti paikallaan ja Chanelien siinä nätisti rivissä. Tarkoitan niitä kuvia, joissa ei ole nähty yhtään vaivaa suunnittelun suhteen, vaan kuva on napattu ihan lennossa. Yhdistävä tekijä näissä kauhukuvissa on yleensä salamavalon liiallinen käyttö (tai käyttö ylipäänsä).
  • Rypyt. Tämä on vähän jatketta tuolle edelliselle kohdalle. Tarkoitan tällä rypyssä olevia vaatteita. En halua katsella jonkun ostoskassista suoraan kameran eteen raahattuja riepuja, jotka ovat ihan tuhannen rypyssä. Pieni silittely tekisi ihmeitä mutta joskus kiire kuvaamaan ja julkaisemaan ostosreissun saldo on liian kova.
  • Klik. Aika monessa postauksessa on linkkejä ja meillä on monia tapoja merkata nämä klikattavat osuudet. Yksi tapa saa minut kuitenkin hermostumaan: linkin perään laitetaan sulkuihin klik! tai oikein klik klik! Tulee sellainen fiilis, että lukijat yritetään saada epätoivoisesti painamaan sitä linkkiä ja/tai heidän hoksottimiaan aliarvioidaan. Minun kohdalla vain päästäni kuuluu klik ja alan nähdä punaista - enkä varmana klikkaa!
  • En kerro. Tiedättekö sen, kun bloggari vihjailee blogissa tulevaisuudessa näkyvistä niin siisteistä ja tajunnan räjäyttävistä jutuista? Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, että hän ei saa kertoa vielä näistä jutuista mitään. Tämä on ihan yleinen kikka pitää lukijoiden mielenkiintoa yllä mutta silti niin ärsyttävä. Aargh.
  • En kommentoi. Jos huomaan ettei bloggari systemaattisesti vastaa saamiinsa kommentteihin (olivat ne sitten kysymyksiä tai ei), ärsyynnyn. Pistäisi bloginsa samantien suljetuksi, jos lukijat kiinnostavat niin vähän ettei heidän kanssa voi edes jutustella. 
  • Jokeriärsytys. Tämä on varmaan joku oma erikoisuuteni. En hihku ilosta, jos postaus alkaa ennen varsinaiseen aiheeseen siirtymistä sillä, että bloggari kiittää lyhyesti kaikkia aikaisempaan postaukseen kommentoineita. En ole ehkä lukenut tätä aikaisempaa postausta (ja kyse ei aina ole siitä edellisestä), joten tämän uuden  postauksen lukeminen menee jo heti alussa pieleen. Miksi lukijoita kiitellään ja missä ne kommentit ovat? Pitääkö minun lukea nyt se juttu ensin vai voisinko lukea tämän postauksen rauhassa? Elämästä tuli niin vaikeaa! Toivoisin aina, että tämmöiset "kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille!" alkaisivat hieman eri tavalla, joten tein niitä varten kaavan, jota voit ihan vapaasti käyttää tilaisuuden tullen: "Kiitos kaikille postaukseen (otsikko linkin kanssa tähän) kommentoineille. Postaus koski (aihe tähän) ja sain paljon (tähän millaisia) kommentteja."
Onpa suuria ongelmia minulla! Ehkä tähän on hyvä lopettaa tai jutusta voi tulla kovin pitkä. Voisin seuraavaksi listata sitten ikisuosikkini. Mutta kerro sinä, mitkä blogiasiat saavat sinut ärsyyntymään?

perjantai 7. helmikuuta 2014

Lopeta se jankuttaminen

Satuin kiinnittämään huomiota erääseen ilmiöön, joka aiheutti jonkinlaisia kärsimättömiä tuntemuksia itsessäni näin blogien lukijana. Meinaan tätä ehkä teillekin tuttua juttua: 1. bloggari saa tai tekee jotain, esim. ostaa uuden laukun tai tekee jonkun reissun ja 2. hän pyhittää aiheelle muutamasta postauksesta kymmeniseen postausta. No eihän siinä mitään - paitsi silloin kun 3. hän postaa ne kaikki jutut (lähes) peräjälkeen.
Hyvä esimerkki blogissa tapahtuvasta juttujumista on juuri tuo reissussa käynti. Jumiutuminen tapahtuu yleensä kotiinpaluun jälkeen, jolloin matkaa aletaan ruotia joka vinkkelistä vaikka jo sieltä reissusta on tullut reaaliaikaista päivitystä. Oman lomailunsa fiilistelyn lisäksi bloggari tekee yleensä vielä kattavan infopaketin kaikille matkakohteeseen suuntaaville tai siitä edes haaveileville. Käydään läpi omissa jutuissaan ostospaikat, nähtävyydet, hotelli, hotellin allasalue, ravintolat ja vielä erikseen se ihana ravintola, jossa syötiin silloin vikana iltana. Matkapaketin kruunaa vielä pari ihan vaan kuvapainoitteista postausta. Jos itsellä ei ole nokka lähiaikoina kohti ko. paikkaa, yliannostuksen vaara on suuri.

Okei, reissussa ollaan yleensä vähän pidemmän aikaa ja sieltä saa varmasti inspiraatiota bloggaukseen, kun kaikkea niin ihanaa ja erikoista tapahtuu. Mutta voidaanhan sitä jumiutua johonkin muuhunkin: esimerkiksi asukuvapainoitteisesta blogista vauhtia pukeutumiseensa hakeva lukija voi olla helisemässä, jos bloggarilla on jokin uusi vaatekappale tai asuste, joka päällä hän innostuksissaan pönöttää useammassa perättäisessä kuvasarjapostauksessa.
Aina jankkaaminen ei johdu siitä, että bloggarilla olisi niin paljon sanottavaa jostain aiheesta. Välillä vaikuttaa siltä, että kaikki mahdollinen kuvamateriaalia jostain asiasta tai tapahtumasta pitää saada julkaistua. Kuvitelkaapa vaikka jotkin kekkerit, joissa bloggari on ollut. Ensin tulee tietenkin ne alustavat postaukset mutta sitten kekkerien jälkeen tulee analyysipostaukset ja kuvasaldopostaukset, joita voikin olla useampi. Koko muistikortti on saatava tyhjäksi.

Välillä bloggari itsekin huomaa, että levy on jäänyt päälle jonkin jutun suhteen. Hän saattaa aloittaa postauksensa "lupaan, että tämä on viimeinen juttu tästä X:stä" tai "olette varmaan jo ihan kyllästyneitä, mutta haluan vielä kertoa tämän jutun X:stä". Aina jankutus ei ole edes bloggarin oma valinta, vaan tietty määrä postauksia tietyssä ajassa tietystä aiheesta voi olla vaikkapa jonkin yhteistyön vaatimaa.
Tämä toistaminen on nyt eri juttu kuin se, että meikkiblogissa aina kirjoittellaan meikkiaiheisia juttuja. Tai että ruokablogissa tehdään ruokaa. Aihepiirissä pysyminen on eri asia kuin tämä yhteen osa-alueeseen pidemmäksi aikaa jumiutuminen. Esimerkki jumista ruokablogissa olisi vaikkapa yhden ja saman kakun fiilistely kolmessa eri postauksessa: yhdessä jutussa kuvat edestä ja takaa, toisessa ohjeet kuvineen, ja kolmannessa sitä vielä syödään ahnaasti ja samalla kerrataan kaikki mahdollinen ja mahdoton, mitä on jo sanottu ja halutaan vielä sanoa. Ehkä aluksi kiinnostuit kakusta ja halusit sitä maistaakin mutta kolmannen suitsutuksen kohdalla mielesi teki jo kakuttaa pahuksen kikkareella koko bloggari. Tekisi välillä vaikka pizzan!

Erityisesti sellaisissa kaikkiruokaisemmissa blogeissa, joissa aiheskaala on laaja, yhteen asiaan jumiutuminen pistää silmään. Muutaman jutun jaksaa lukea sellaisestakin aiheesta, josta itse ei ihan niin kiinnostunut olisikaan. Mutta jo viidettä vietäessä sitä alkaa etsiä parempaa luettavaa jostain muualta.
Ihan kakkukuvaelman kaltaisissa aggressiivisissa tunnelmissa en itse ole blogeja lukenut. Olen huomannut toiston jo feedissä, eli en ole edes siirtynyt blogiin asti lukemaan uusimpia juttuja. Naamani ei ole siis vääntelehtinyt yhtä pahasti kuin kuvituksena käyttämäni "taas se postaa samasta asiasta" -kuvasarja demonstroi. Lähinnä minua on ihmettyttänyt ja huvittanut se, miten yhdestä aiheesta voi keksiä niin monta eri juttua! No, taitohan tämäkin on ja olisin varmasti innoissani, jos joku bloggari jymähtäisi postauksineen johonkin minua tavattomasti kiinnostavaan aiheeseen.

Olenhan minäkin tehnyt useampaa postausta yhdestä aiheesta mutta usein ne ovat olleet ohjeita, jolloin jatko-osan julkaisematta jättäminen olisi silkkaa lukijoiden kiusaamista ja teknisten kriisien aiheuttamista. Vältän myös samasta aiheesta kertovien juttujen julkaisua peräkkäin - etenkin, kun en niin tiuhaan tahtiin postaa.

Oletko sinä törmännyt samaan ilmiöön tai jäänyt ehkä itse jankkamaan jostain asiasta blogiisi, vaikka periaatteessa voisit jo kirjoittaa jostain muusta? Vai rakastatko useamman postauksen syväanalyysejä jostain pikkujutusta?

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kuukauden blogi helmikuu 2014: Pitkät Kynnet

Helmikuun blogi pitää sisällään niin silmänruokaa kuin tiedonmurusiakin. Minä ainakin kuulun siihen joukkoon, joka selailee vastaavia blogeja haltioissaan ja toivoisi itsekin olevansa yhtä taitava. Tämän kuun blogin myötä kurkistamme kynsiblogien ihmeelliseen maailmaan.

Pitkät Kynnet


1. Esittelisitkö itsesi ja blogisi?
Olen Vive ja pidän Pitkät Kynnet blogia. Blogi on kynsipainotteinen kauneusblogi, joka sisältää paljon tutoriaaleja ja vinkkejä luonnollisten kynsien koristeluun. Teen koristeluita noin 300 kynsilakan kokoelmalla, jotka toteutuvat kotonani olevassa kynsipisteessä. Blogissani käsittelen myös muita kauneusaiheita, mutta pääpaino on kynsissä ja niiden koristelussa. Töideni ohella valmennan koripalloa lapsille, ratsastan hevosellani ja sählään koirani kanssa, eli teen kaikkea, mikä voisi tuhota kynteni. Tämän takia haluan pitää kynsistäni huolta, koska muuten ne napsuisivat heti, kun ensimmäinen koripallo tai satulavyö niihin osuu. Olen myös huomannut, että kun pidän kynsistäni huolta, kasvavat hiukseni siinä samassa.


2. Mikä sai sinut perustamaan juuri kynsiblogin eikä esim. lifestyleblogia? 
Olen jo yläasteelta lähtien koristellut kynsiäni ja pitänyt tärkeänä, että kädet ovat huolitellun näköiset. Haluan jakaa tätä harrastusta muiden kynsien koristelusta kiinnostuneiden kanssa sekä sellaisten, jotka eivät vielä koristele kynsiään tai ovat vasta aloittaneet. Blogini lukijoina on paljon sellaisia, jotka ovat vasta hetki sitten kiinnostuneet koristelemaan kynsiään, mutta eivät sitä harrasta. Suosituin postausehdotus on aina tutoriaali helpoista, mutta näyttävistä kynsistä. Tällaisia olen myös pyrkinyt toteuttamaan. Haluan, että lukija voi oppia blogistani ja karata kiireistä maailmaa kynsimaailmaan, sen takia itsekin kynsiblogia pidän. Omaa elämääni voin jakaa ystävilleni, mutta kynsiharrastusta eivät kaikki ymmärrä.


3. Onko kynsiblogeissa joitain tiettyjä ominaisuuksia, joita lähes kaikissa kynsiblogeissa ilmenee?
Luen muita blogeja epäsäännöllisesti, koska nykyään käytän sen ajan omaan blogiini. Mutta kynsimuoti toistuu tietenkin monissa blogeissa, tosin erilaisin koristuksin, samaten kuin pinnalla olevat lakatkin. Joku innostuu jostain lakasta ja kehuu sitä Facebookin kynsikoristelut ryhmässä, jonka jälkeen lakat on loppu kaupoista ja blogeissa arvosteluja. Kuitenkin koristelut ovat henkilökohtaisia ja kaikilla omanlaisensa.


4. Tekeekö mielesi koskaan postata myös aiheen vierestä? Oletko harkinnut toisen blogin perustamista toisille aiheille? 
Tällä hetkellä en ainakaan halua perustaa toista blogia, haluan panostaa yhteen täysillä. Elämästäni löytyy myös koira, hevonen ja valmennettavia pikku koripalloilijoita, jotka kaikki pitävät huolen, etten ole liikaa tietokoneella. Jos mieleni tekee kertoa jotain aiheen vierestä, niin kerron. Monet ovat jopa pyytäneet, että kertoisin omasta elämästäni enemmän, mutta haluan itse pitää pääpainon kynsissä ja kauneudessa.


5. Onko sinulla vinkkejä toisille bloggareille, joiden blogin aihepiiri on hyvin rajattu? Miten blogin saa silti pysymään monipuolisena ja mielenkiintoisena? 
En ole edes tullut ajatelleeksi, että oman blogin aihe olisi erittäin rajattu. Kun itse aiheesta kovasti pitää ei se tunnu liian rajatulta. Kannattaa olla luova, koska voi postata kaikesta mikä liittyykin aiheeseensa. Itse teen myös kirja-arvosteluita kynsi- ja kauneuskirjoista, leivoin kynsilakan muotoisia pipareita, kerron kynsitapahtumista ja kerron kuulumisia arjestani postauksen yhteyteen. En pakota itseäni pysymään vain kynsijutuissa, siksi luokittelen juuri blogini kynsipainotteiseksi kauneusblogiksi. Tutoriaali postauksissa on vain kyseinen tutoriaali, koska niihin palataan usein jälkeenpäinkin, mutta koristelupostauksissa olen kertonut jotain arjestanikin, jonka haluan jakaa ja itse asiassa minultä on pyydetty enemmän sellaisia postauksia, joissa kerron enemmän itsestäni. Eli, vaikka aihe olisi rajattu, voi sieltä välillä poiketa.


6. Tunnetko muita kynsibloggareita eli onko teillä yhteisiä tapaamisia tai muuta?
Tunnen ja on ollut kynsimiittiä ja yritysvierailua. Nyt kevääksikin on taas tulossa kynsibloggaajien miittiä ja erilaisia yritysvierailuja. On mukavaa tavata muitakin kynsibloggaajia, joiden kanssa jakaa tätä harrastusta. Yhdenkin kanssa päädyttiin yritysvierailun jälkeen moneksi tunniksi ravintolaan syömään ja juttelemaan, pääkeskustelunaiheena kynnet. Olen ollut myös mukana esimerkiksi kauneusbloggaajien joulukalenterissa porokynsitutoriaalillani.


7. Millainen on mielestäsi hyvä postaus? Mikä on parhaiten onnistunut postauksesi ja mikä teki siitä parhaimman? 
Hyvä postaus sisältää ehdottomasti isot ja selkeät kuvat. Varsinkin kynsiblogeissa on tärkeää, että koristelut ovat tarkentuneet kameraan ja näkyvät selvästi. Muuten ne ovat vain pientä tuhrua kynsillä. Hyvä postaus on myös sellainen, jonka lukemisesta lukijakin hyötyy, esimerkiksi tutoriaalin, lakkavinkin tai faktan muodossa. Suosituin postaukseni on kynsilakkakaappini esittely, mutta parhaimmaksi koen, jonkun sellaisen postauksen, jossa koristelut ovat onnistuneet ja jonka kuviin olen tyytyväinen. Pidän kuvia erittäin tärkeänä blogissani. Kynsiblogi voisi toimia ilman tekstiä, mutta ei ilman kuvia.


8. Mikä on ollut huippuhetkesi blogiurallasi tähän mennessä? 
Se kun sain yhdeltä lukijalta privaatti viestin Facebookissa, että tykkää todella paljon blogistani. Se oli rohkeaa, hienoa ja yllättävää kommentoida omilla kasvoilla suoraan minulle. Juteltuamme selvisi myös, että löytyy yhteistä harrastustakin. Lukijapalaute on aina mieleisintä, myös rakentava sellainen. Kun tekee sitä mistä itse tykkää ja sitten joku tulee kiittämään hyvästä blogista tai kertomaan, että on toteuttanut koristelut myös omilla kynsillään. Myös sosiaaliset tapahtumat, kuten kynsimiitit ja yritysvierailut ovat olleet sellaisia, joita ei tulisi tehtyä ilman blogia.


9. Mikä on ollut raskainta tai mistä et ole niin pitänyt bloggaamisessa? 
Haluan kirjoittaa postaukset rauhassa yksin. Välillä on niin kova melu, ettei pysty keskittymään kunnolla ja välillä on muut selän takaa kurkkimassa, mitä kirjoitan. Ne verottavat kirjoittamisesta. Muuten en ole kokenut mitään negatiivisiä tunteita blogin kirjoittamisen suhteen.

10. Kerro lopuksi, miksi blogiasi kannattaa seurata! 
Oma kauneus lähtee pienistä asioista samalla piristäen päivääsi. Omia kasvoja emme näe itse ilman peiliä, mutta käsillä kun teemme jatkuvasti kaikkea, ovat kynnet koko ajan näkökentässämme, joten haluamme pitää ne kauniina. Blogini kertoo isojen kuvien avulla selkeät vaihe vaiheelta ohjeet erilaisiin koristeluihin, joista osa mahdollista toteuttaa myös pelkästään kotivälineillä. Jos tavoitteenasi on saada pidemmät kynnet, päästä liuskoittuneista kynsistä eroon tai hoitaa kädet ja kynnet oikein talvipakkasilla, löytyy näihin kaikkiin vinkit Pitkät Kynnet blogistani. Karkaa kiirettä ja arkea hetkeksi kauneuden maailmaan.

Kiitos Vivelle mielenkiintoisesta haastattelusta! Minä ainakin aloitan kynsitaiteilijaurani kokeilemalla muutamaa ohjetta.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Blogikuukausi: Tammikuun tarinat

Hän kertoo nyt, mitä tammikuussa tapahtui:


Kuukauden uudet yritykset
En tiedä olenko ainoa, joka tammikuun aikana päätyi kymmeniä kertoja sellaiseen blogiin, jossa oli uuden vuoden kunniaksi päätetty aloittaa bloggaaminenkin uudelta pohjalta. Tyypillisimmillään tämmöinen "josko tällä kertaa onnistaisi" -blogi on päivittynyt viimeksi joskus viime vuoden syksyllä. On siellä ehkä heitetty yksinäiset pikamoikat ja pahoittelut poissaolosta joskus loppuvuodesta. Tammikuulta löytyy se yksi "nyt mä tsemppaan tän blogin kanssa" -postaus tai hyvässä lykyssä myös muutama muu tekele. Oliko sinun uudenvuodenlupauksesi blogin aktiivinen päivittäminen?

Kuukauden ihme
Tammikuussa tapahtui monelle jotain käänteentekevää ja kauan odotettua. Aika monessa blogissa laitettiin jakoon tunnelmallista kuvamateriaalia ja iloittiin siitä, että sitä viimein on saatavilla! Myös bloggaaminen ja etenkin asukuvien räpsintä ilmeisesti helpottui huomattavasti tämän ihmeen laskeuduttua joukkoomme. Kai jo arvaat, mistä on kyse? No aika monen bloggarin pihalle tuli lunta vasta tammikuussa! Ihan kohta alkaa se kevään merkkien metsästys ja niistä raportointi.

Kuukauden puhdistus
Vihersmoothiet, iskulauseet ja inspiraatiokuvat ruskettuneista ja treenatuista vartaloista. Näistä oli tammikuun kuvakollaasit tehty. Uusi vuosi aloitettiin terveellisillä elämäntavoilla. Monet ovat tietenkin aina syöneet terveellisesti mutta nyt halusivat vain vähän paremmin tarkkailla, mitä sinne suuhun oikein tulee tungettua. Tämäkin saattoi kuulua sarjaan "uudet yritykset".

Kuukauden livistykset
Onko tammikuu siis joku uusi talvilomakuukausi? Minä ainakin näin ihan tuhottomasti kuvamateriaalia kaikenmaailman kaukomatkoilta, mikä oli tietenkin ihan kivaa vastapainoa noille edellä mainituille lumifiilistelyille. Kohta kun on se hiihtoloma, niin sitten hiihdätte ettekä siemaile mitään drinkkejä palmun alla!

Kuukauden avulias lukija
Lukijat osaavat kyllä auttaa bloggaria hädässä. Focus on Fashion -blogista löytyi avulias lukija, joka lupasi kipaista kauppaan ja lähettää bloggarille mekon, jota tämä ei saanut tilattua Suomeen, vaikka sitä kovasti mielailikin. Tämä on minusta erityisen  hauskaa siksi, että minullekin kerran kävi niin yhden aikaisemman blogini kanssa: itkeskelin ihanan laukun perään ja ystävällinen lukijani ehdotti, josko hän sen minulle sieltä maailman ääristä lähettäisi. Olen nyt ollut tämän laukun onnellinen omistaja muutaman vuoden!

Että sellainen kuukausi! Olkoon helmikuunne yhtä ihana tai vielä ihampi. Hän on puhunut.