Bloggarit ilmaisena työvoimana - Tapaus Oloblogit

Oloblogit. Onko tuttu?

Ensin ajattelin, että en tartu aiheeseen ollenkaan, koskaan lehteä lukemattomana on turha huudella mitään sen sisällöstä. Mutta tarkemmin tutustuttuani aiheeseen muiden blogeista, päätin sittenkin kirjoitella jotakin aiheesta työn ja siitä saadun palkkion näkökulmasta. Minulla on sellainen kutina, että teillä arvon lukijoilla on sananen jos toinenkin sanottavana lehdestä! Tarkemman arvion etenkin sisällön osalta voi lukea Kissanpäiväkimaran kattavasta postauksesta.

Oloblogit ei ole ensimmäinen bloggareiden ympärillä pyörivä lehti. Yksi sellainen (New Look) on lopetettu jo aikoja sitten ja ihan "tavallisissa" naistenlehdissä on joka toisella sivulla nykyään bloggarin naama. Se on jo ihan normimenoa, vaikka se ei kaikkia huvitakaan. Sinäänsä kyseessä ei ole mikään maata mullistava uusi innovaatio, vaan jotakin tuttua hieman uudenlaisessa paketissa. Blogit ja lehdet tuntuvat nykyisin kuuluvan tiiviisti yhteen.

Oloblogit-lehdellä ei ole vielä omaa nettisivua, vaikka osoitetta on kuulemma jaeltu lehteä myöten. Jonkinlaiset sivut saa kyhättyä jo ihan muutamassa kymmenessä minuutissa, joten aika jännä valinta jättää ne sivut tekemättä, vaikka lehtikin on jo ollut tovin myynnissä. Ja aika paljon netin ympärillä tämä lehti pyörii, joten senkin vuoksi sivut voisivat olla ihan relevantti veto. Tästä jää lähinnä hyvin amatöörimainen fiilis. Lehti vaikuttaa vähän kokeilulta: jos tästä kierroksesta jää jotain käteen, niin sitten on luvassa lisää. Nettisivuihinkaan ei ole haluttu panostaa.

Googlaamalla "oloblogit" löytyy lähinnä lehdessä mukana olleiden bloggareiden postauksia, joissa kerrotaan lehden ilmestymisestä ja omasta panoksesta. Osallistuneilla tuntuu olevan päällimmäisenä ajatuksena se, että lehdessä mukana oleminen oli hieno mahdollisuus. Kuka tahansa voi kirjoitella nettiin, mutta paperille pääseminen ei onnistu tuosta vaan, joten omanlainen saavutushan se on. Hehkutuspostaukset ovat ymmärrettäviä: kun kerran on mukaan lähtenyt, niin onhan se oman käden jälki hienoa bongata lehdestä. Myös monet lukijat ovat olleet ihan äimän käkenä bloggareiden lehtijutuista ja onnentoivotuksia on sadellut.

Lehdessä mukana olostaan iloitsevien bloggareiden kommenttiloorissa kehutaan mm. sitä, että lehden kautta on voinut tutustua itselleen entuudestaan tuntemattomiin bloggareihin. Mukana on niin monta artistia, että eiköhän uusia naamoja riitä jokaiselle. Mutta tuleeko niitä blogeja sitten luettu lehden pikkujutun lisäksi? Googlaako joku uudet blogit tai naputtelee osoitteet tunnollisesti nettiin? Ehkä joku sen tekee mutta paperin ja netin yhdistäminen on kuitenkin hieman kömpelöä. Nettiversio lehdestä voisikin toimia: jutusta voisi klikata suoraan blogiin.

No mutta nyt siihen, miksi minäkin päätin aiheesta muutaman sanasen kirjoittaa ja se ei liity mihinkään edellämainittuun. Kinkkisen jutun tästä Oloblogit-tapauksesta tekee se, että ilmeisesti monet bloggarit ovat antaneet panoksensa lehteen ilmaiseksi. Ja lehteä myydään. Joku käärii kulujen jälkeen ehkä käteen jäävät rahat, bloggarit tuottavat sisällön ilmaiseksi, ja bloggarit myös mainostavat lehteä blogeissaan kertomalla omasta osallistumisestaan. Joku tässä kuviossa mättää.

Olisi kiinnostavaa tietää, onko tämäntyyppinen tilaisuus kirjoittaa juttu lehteen ja samalla promota omaa blogia sinusta sellainen, että voisit hyvin tehdä sen korvauksetta? Korvaus olisi siis tämä näkyvyys ja ehkä se fiilis, minkä omatekemästäsi lehtijutusta saat.

Vai onko tämä touhu sinusta bloggareiden riistoa ja mieluummin boikotoisit koko lehteä?

As always, molemmat mielipiteet ovat tervetulleita. Ilmaiseksi kirjoittajaa ei haukuta täällä idiootiksi, eikä palkkaa vaativaa ahneeksi.

Ymmärrän hyvin molempia näkökantoja. Sisälläni asuva markkinointityyppi pitää lehden suunnitelmaa aika hyvänä, mutta sitten se sisälläni asuva bloggari lähinnä pui nyrkkiä. Uskon, että aika moni muukaan ei katso hyvällä, kun bloggareita taas hyväksikäytetään. Mutta osalle tämä ei todellakaan ole mitään hyväksikäyttöä. Pienellä blogilla ei ole hirveästi mahdollisuuksia osallistua samanlaisiin juttuihin - vastaavia tilaisuuksia ei ole tullut ehkä koskaan. Ja ehkä pienenä bloggarina ei kehtaa pyytää mitään korvausta osallistumisestaan, koska pelkää pyytävänsä aivan vääränlaista summaa tai vaikuttavansa ahneelta. Ja bloggaaminen on monelle harrastus, joka ei tuota mitään, joten miksi tästäkään pitäisi yhtäkkiä tienata jotain? Kieltäytyminen saattaa tuntua ihan hullulta vaihtoehdolta, koska milloin muka jotain vastaavaa tulisi tarjolle? Mutta nyt olisi ehkä syytä hullutella ja pistää hinta omalle työlle!

Voin kuvitella, että jutun kirjoittaminen lehteen ja kuvien ottaminen ei ole ollut ihan läpihuutojuttu. Bloggarit ovat varmasti tehneet paljon työtä juttujensa eteen. Siksi tuntuu pahalta, että korvausta ei ole saatu. Ja koko hoito on toteutettu näillä bloggareiden jutuilla. Ja lehden irtonumero on 10 euron hujakoilla normaalihintaisena. Lehdestä kertovista postauksista osa kommentoijista on myös älähtänyt siitä, että täysin ilmaiseksi tehty sisältö on todella huono juttu.

Tässä, kuin monessa muussakin vastaavanlaisessa tapauksessa, pätee kuitenkin se sama vanha laulu: aina löytyy joku, joka suostuu tekemään ilmaiseksi. Ja siksi palkkioita ei jatkossakaan tulla maksamaan moisista jutuista tai ne pysyvät hyvin pieninä. Tarvittaisiin bloggareiden pysymistä yhdessä rintamassa ja ilmaistöistä kieltäytymistä, jotta tilanne muuttuisi. Ja sellainenhan on vaikeaa, kun meitä on niin moneen lähtöön. Mutta ei kaikkien tarvitse olla samalla linjalla, jotta muutosta tapahtuisi. Riittäisi vallan hyvin, että suuri joukko bloggareita ymmärtää työnsä arvon ja sana leviää. Itsensä hinnoittelu ei ole niin vaikeaa, kuin miltä se kuulostaa. Se lähtee siitä, että kieltäytyy tekemästä työtä ilmaiseksi. Summat ovat aina neuvottelukysymyksiä, joten vaihtoehdot eivät ole ilmaistyöhön suostuminen tai sitten jonkin pilkuntarkan luvun tarjoaminen.

Tilanne ei ole siinäkään mielessä yksinkertainen, sillä joku tästä kyseisestä Oloblogi-toimittajantyöstä korvausta ehdottomasti haluava bloggari olisi halukas tekemään ilmaistyötä jonkun toisen asian eteen: ehkä joku tuttu bloggari päättää tehdä jonkin tempauksen, johon hän olisi valmis kirjoittamaan ja kuvaamaan ihan vain nälkäpalkalla. Ei voi siis sanoa, että bloggarin olisi ehdottomasti ja aina saatava palkkaa kaikista blogin ulkopuolisista töistä, minkä vuoksi monelle ilmaistöihin suostuminen ja niistä kieltäytyminen ovat todella hämärää aluetta. Mutta syyniin on hyvä ottaa se, kilahtaako jonkun toisen kassaan voittoja tästä bloggarin panoksesta.

Blogi hunningolla

Bloggaaminen on yleensä hirveän mukava harrastus tai jopa työ, jossa pääsee toteuttamaan itseään. Välillä siihen kuuluu sellaisiakin hetkiä, jolloin suksi ei oikein luista ja koko touhu on tervanjuontia. Osa onnistuu pääsemään yli näistä aallonpohjista ilman, että huonot hetket näkyvät ulospäin eli ne eivät välitä postauksista mitenkään: tuttua juttua tulee ulos tasaisella tahdilla mutta bloggaria itseään ei innosta tavalliseen tapaan. Osalla kulissien pitäminen yllä ei onnistu silloin, kun bloggaaminen ei luista kiireen tai ketutuksen vuoksi. He jättävät blogin sikseen joksikin aikaa. Sitten he ehkä palaavat pahoitellen poissaoloaan ja hyvässä lykyssä katoavat hetken päästä uudestaan. Blogi jää aivan hunningolle. Kun bloggari on ollut kirjautumatta blogiinsa jonkin aikaa, kynnys kurkata mitä blogille kuuluu kasvaa koko ajan korkeammaksi. Blogia ei ole virallisesti lopetettu mutta se ei ole aktiivinenkaan. Se vain on. Ja bloggarilla on huono omatunto.

Tänään siis fokuksessa on tämä kuvailtu tilanne, jossa blogi on jätetty oman onnensa nojaan. Bloggari ei tiedä, mitä sen kanssa tulisi tehdä ja näennäisesti unohtunut blogi vaivaa häntä lähes taukoamatta. Jutun päätteeksi olisi taas mahtava kuulla vinkkejä ja kokemuksia kaikilta ja etenkin teiltä, jotka olette kokeneet jotakin vastaavaa.

Blogi voi jäädä hunningolle ajanpuutteen takia. Yhtäkkiä tulee niin paljon kaikenlaista puuhaa, että blogin päivittäminen ei onnistu. Koska blogi on monille kepeä harrastus, se ei nouse kovin korkealle to do -listalla silloin, kun lista täyttyy useista erittäin tärkeistä asioista. Moni asia ajaa siis blogin ohi kiireisinä hetkinä, mikä on täysin ymmärrettävää.

Ajanpuutteen lisäksi paussin aiheuttaja voi olla vaikkapa postausideoiden totaalinen loppuminen. Blogille ja lukijoille ei yhtäkkiä olekaan mitään annettavaa ja ihan tyhjänpäiväisyyksiä ei jaksaisi postata. Ja jos vaikka postaisikin yhden pilipali-jutun, niin mitäs sen jälkeen? Se vain lykkäisi kunnollisten aiheiden puuttumisen ongelmaa hieman eteenpäin.

Omat jutut tai niiden puute eivät ole ainoa mahdollinen blogin välttelyn aiheuttaja. Myös kommentit saattavat aiheuttaa pakoilua bloggarin osalta. Jos kommenttiboksissa on ikävä tunnelma, blogiin kirjautuminen ei välttämättä ole niin hilpeää ja kommenttien katselua yrittää vain välttää.

Blogin heitteillejättöön voi siis olla monia syitä - niin monta, kuin on bloggareita! Myös se vaihtelee, kuinka pitkä aika poissa blogista lasketaan tämmöiseksi blogin "unohtamiseksi": toisille jo pari päivää riittää, toisille se on viikkoja tai kuukausia.

Ärsytttävistä blogijutuista kertovassa postauksessa mainitsin yhdeksi omaksi inhokikseni sen, kun bloggari aloittaa postauksen pahoittelemalla poissaoloaan. Juuri sellaisen pahoittelupostauksen tekeminen voi tuntua ylitsepääsemättömältä, että jo sen takia blogiin ei viitsi palata. Tähän sanoisin, että pahoittelut voi ohittaa ihan pokkana. Sen kuin jatkaa niin kuin mitään taukoa ei koskaan olisi ollutkaan. Jos joku asiasta mainitsee, niin sitten sopii pahoitella tietenkin. Mutta periaatteessa sinulta odotetaan postauksia samaan vanhaan tapaan, eikä mitään pahoittelujaaritteluja.

Tauon aikana kertyneen kommenttivuoren ajatteleminen voi saada aikaan tunteen, että blogiin kirjautumisen sijasta olisi parasta piiloutua peiton alle. Kommenttivuori voi koostua pelkästään mitä ihannimmista kommenteista mutta tauostaan huonoa omatuntoa poteva bloggari olettaa sen sisältävän syytöksiä ja kysymyksiä kummallisesta katoamisesta. Siksi kommentteja ei millään viitsisi vilkaista. Kommenttien julkaisun vältteleminen vain pahentaa tilannetta, sillä niitä kertyy koko ajan lisää, vaikka ne eivät negatiivisia olisikaan. Jossain vaiheessa kommentointi tietenkin tyrehtyy, kun koko blogi vaikuttaa aivan kuolleelta.

Vaikka blogiin ei koskisi pitkällä tikulla hetkeen ja lukijoiden mielestä bloggari on selkeästi unohtanut koko blogin olemassaolon, blogi saattaa olla bloggarin mielessä hyvinkin paljon. Hän saattaa päivittäin miettiä, josko olisi jo paluun paikka tai että mitä ihmettä blogin kanssa tulisi tehdä. Jatkaa, lopettaa, vai kuvitella ettei sitä ole olemassakaan? Bloggaaminen ei ole enää hauskaa, vaan siitä on tullut yksi huolenaihe. Ajatukset koko touhun lopettamisesta käyvät yhä useammin mielessä. Lopettaminen ei välttämättä ole mitenkään huono ratkaisu.

Vinkkinä sellaiselle bloggarille, joka on jättänyt bloginsa hunningolle, sanoisin ainakin seuraavat sanat:

1. Älä aloita tauon jälkeen pelkillä pahoitteluilla. Kirjoita ihan reilusti täysin normaali postaus. Ole, kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Mutta vastaa, jos tauosta kysytään.
2. Mieti perusteellisesti, mikä tauon oikein sai aikaan. Nyt on hyvä aika myös miettiä, miksi bloggaa, mitä siitä saa, mitä siltä haluaa tulevaisuudessa ja listata vaikka plussat ja miinukset. Jos pidemmän ajan kokonaiskuva on synkeä, blogi kannattaa suosiolla pistää pussiin eikä kituuttaa millään tauolla.
3. Vastaavien tilanteiden välttämiseksi tee jonkinlainen aikataulu postausten suhteen. Kirjoita kerralla aiheita muistiin pidemmäksi aikaa, äläkä päästä aiheita loppumaan ennen seuraavaa mietintämyssyä.
4. Älä stressaa liikaa! Olet ehkä ainoa, jonka mielestä blogi on jäänyt hunningolle. Saattavathan jotkut lukijat olla asiasta samaa mieltä, mutta sinulle bloggarina se on kuitenkin isoin juttu. Älä siis murehdi liikaa siitä, mitä muut ehkä ajattelevat.

Vaikka itse en hihku ilosta pahoittelupostausten kohdalla, minulta löytyy ymmärrystä taukoilijoita kohtaan, ja niin kuin aina, tässä blogissa ei syytellä, vaikka kaikki ei olisi mennyt ihan blogioppikirjan mukaan. Niinpä olisi hienoa kuulla kokemuksia ja vinkkejä, miten tilanteesta selviää kunnialla.  Onko sinulle käynyt niin, että olet jättänyt blogisi oman onnensa nojaan joksikin aikaa ja sitten paluu on ollut vaikeaa? Miten selvisit siitä vai selvisitkö?

Loppukevennyksenä kerrottakoon, että keksin tälle yksin jätetylle blogille jo hienon nimenkin: zombieblogi. Mutta sitten päätin olla käyttämättä sitä postauksessa ja ehkä ihan hyvä niin!

Postauksen muuttaminen jälkikäteen - Saako vai eikö saa?

Melko yleinen trendihän on se, että blogin aikaisempia postauksia mennään piilottamaan tai poistamaan kokonaan. Ehkä tyyli on muuttunut noista päivistä jo niin paljon, että silloisten asukuvien katseleminen sattuu bloggaria itseään silmiin. Joitakin parhaita paloja saatetaan jättää näkyville. Joitakin lukijoita vanhan kaman poistaminen saattaa harmittaa, koska blogeja on hauska lukea ihan alusta alkaen ja vuosien saatossa tapahtunut muodonmuutos muistuttaa taas siitä, että bloggari onkin ihminen, eikä nykyisessä blogissa esitelty täydellisyyden ruumiillistuma.

Tuskin kukaan vastustelee, jos bloggari haluaa korjata jo julkaisemastaan jutusta kirjoitusvirheet. Sehän on vallan suotavaa, vai mitä? Sisältö ja sanoma eivät siinä muutu mihinkään suuntaan, vaan sen saman tarinan vain voi lukea entistä paremmin. Oikoluvun puolesta liputetaan - tapahtui se sitten ennen tai jälkeen postauksen julkaisemisen.

Postausten poistaminen kokonaan on selkeä juttu mutta mitenkäs on sitten sen laita, kun postauksesta muutellaan joitakin osia hieman toisiksi tai poistetaan lause sieltä ja toinen tuolta? Entäs sitten, kun väärien tai puuttuvien kirjainten sijasta mennäänkin sörkkimään kokonaisia sanoja, lauseita ja tekstikappaleita? Onko se enää "sallittua"?

Blogiteksti ei ole mitenkään kiveen hakattu, joten mielestäni editointi jälkikäteen on sallittua, jos sitä itse niin kovasti haluaa. Jos tulee toisiin ajatuksiin, turha sitä on itseään kiusata pitämällä esillä jotain sellaista tekstiä tai kuvaa, minkä ei haluaisi olevan kaikkien katsottavissa netissä. Jos muutettavaa olisi kovin paljon, ehkä on parasta deletoida koko juttu ja kirjoittaa uusi uudesta näkökulmasta. Uudessa jutussa voi sitten mainita päivityksestä ja mielenmuutoksesta koskien postauksen aihetta, jos aikaisempi juttu on ollut suosittu. Jos kukaan ei ole sitä todennäköisesti edes lukenut, tarvitseekohan siitä edes ilmoitella vai meneekö kuviot vain liian sekaviksi?

Siitä päästäänkiin sopivasti siihen, että jos tekstiä menee muuttelemaan, alkuperäiset kirjoitukset pitäisi silti pystyä myöntämään omikseen. Sehän nyt olisi hullua, jos editoisi yhtä sun toista asiaa blogiteksteistä ja alkaisi väittää, ettei ole koskaan mitään muutoksia tehnyt tai että ei siellä koskaan "mitään sellaista" ole lukenutkaan, mitä siellä tosiasiassa aikaisemmin luki. Sehän on valehtelua ja se ei ole toivottavaa missään piireissä.

Postauksen editoinnissa kannattaa kiinnittää huomiota myös kommentteihin. Ottaako niistä enää tolkkua, jos juttu on muokattu toisenlaiseksi? Kommentoijille ei tietenkään kannata aiheuttaa sellaista tilannetta, että heidän sanomisensa nähdään muokkauksen myötä aivan erilaisessa valossa, kuin alkuperäinen tarkoitus oli.

Muokkaus ei ehkä aiheuta minkäänlaisia mielipiteitä niin kauan, kunhan se ei koske postauksia, jotka ovat kirjoitettu jostakin mielipiteitä herättävästä aiheesta tai jotka ovat herättäneet paljon keskustelua. Tuskin kovin montaa kiinnostaa, jos menee ja editoi joitakin kohtia tänään tein sitä ja tätä -postauksesta. Mutta jos muuttaa keskeisiä argumentteja muotibloggaajien rahavirroista kertovasta postauksesta, kiinnostuksen määrä saattapi olla jo huomattava.

Ei ole helppo sanoa, mitä saa muuttaa ja mitä ei. Raja voi olla aika häilyvä. Mitä mieltä sinä olet? Saako mitä vaan mennä editoimaan? Onko jotain mitä ei saa muuttaa? Vai pitääkö kirjoitetun blogipostauksen kanssa elää aina ja ikuisesti?

Huijari & huono

Tunnetko itsesi huijariksi? Oletko jatkuvasti muita huonompi?

Nyt olet ehkä ihmeissäsi, että mitäs täällä tänään oikein kirjoitellaan (tai myydään). No, täällähän kirjoitellaan siitä, kuinka päällepäin niin ihanassa blogimaailmassa kaikki ei aina ole niin ruusuista: bloggari saattaa salaa tuntea itsensä huonoksi yksilöksi, vaikka siitä ei näkyisi ulospäin mitään merkkejä.

Bloggari voi tuntea... itsensä huijariksi!
Olen moneen otteeseen netin syövereissä pyöriessäni törmännyt ongelmaan, jota voitaisiin kutsua vaikka huijarisyndroomaksi. Se koskee julkisia immeisiä, jotka tuovat itsestään esille tietynlaista kuvaa muille etenkin jonkinsortin asiantuntijana. He kun eivät välttämättä itse usko 100 % siihen, että he tosissaan ovat sellaisia, kuin antavat muiden ymmärtää. Bloggarithan ovat juuri sellaisia ihmisiä, jotka rakentavat itselleen haluamaansa julkisuuskuvaa mutta eivät ehkä usko siihen itse(kään).

Selkeyttääkseni epäselvää kuvaustani otan itseni esimerkiksi. Jos minä kärsisin tästä huijarisyndroomasta, saattaisin tuntea ja ajatella seuraavasti: En oikeasti osaa näitä juttuja niin hyvin, kuin annan lukijoiden ymmärtää. Jos he oikeasti tuntisivat minut, niin he huomaisivat pian, että en osaa blogijuttuja yhtään heitä paremmin. Netissä on monta muuta bloggaria, jotka osaavat nämä jutut minua paremmin. En viitsi mennä minnekään bloggaritapaamisiin, koska siellä voisi paljastua asioiden todellinen luonne.

"Tässä mä olen valmiina kertomaan teille kaikille, millä koodilla blogiin saadaan kiva fontti. Toivottavasti kukaan ei huomaa, etten löydä tästä samperin laitteesta edes power-nappulaa."

Tämä oli fiktiivinen esimerkki mutta sait ehkä ajatuksesta kiinni. Esimerkiksi kynsibloggarin kohdalla juttu voisi mennä niin, että hän tuntee itsensä huonommaksi kynsitaiteilijaksi kuin kanssabloggaajansa. Hän ei halua mennä kynsibloggarimiitteihin, koska hänen keskinkertaiset taitonsa ja lakkakokoelmansa puutteellisuus saattaisivat tulla ilmi. Tai meikkibloggari ajattelee niin, että eihän hän osaisi mistään meikeistä kirjoitella ilman Googlen apua. Meikkimiitit jäävät välistä, koska mitä jos siellä aletaan tentata kauden huulipunasävyjä ja hän on vastausten laukomisen sijasta aivan huuli pyöreänä siellä. Selvä huijari! Tämmöiset ajatukset saattavat olla täysin bloggarin omaa mielikuvituksen tuotetta ja kieliä huonosta itsetunnosta.

Huijariksi itsensä tunteminen ei aina liity kuitenkaan asiantuntijuuteen. Bloggarin mieltä voi painaa myös se, miten hän on ehkä postauksillaan antanut lukijoiden ymmärtää sellaisia asioita, jotka eivät ihan pidä paikkaansa. Esimerkiksi huijariksi itsensä tunteva bloggari on saattanut esitellä blogissaan juuri nettikaupan ostoskoriin klikkailemiaan tuotteita parin sadan euron edestä mutta hän on jättänyt pois sen tosiasian, että tilaus ei koskaan lähtenyt (eli tuotteita ei ns. "kotiutettu"). Ai että, jos lukijoille selviäisi, että hän ei oikeasti omistakaan niitä takapuolta muotoilevia kalsarifarkkuja, jotka ovat nyt kaikkien jalassa! Huijaus paljastuisi!

"Tässä mä vaan hymyilen mun garderobin kanssa. Toivottavasti kukaan ei huomaa, että tää kuva ei ole mun vaatekaapista, vaan vaatekaupasta. Ja että tää tukka ei ole aito."

Bloggari voi tuntea... alemmuutta!
Hieman huonosta itsetunnosta kertoo myös alemmuudentunne, joka ei ole ihan vieras tuntemus bloggaripiireissä. Koska blogitarjontaa on lähes äärettömästi, itsensä vertailu muihin bloggareihin on lähes väistämätöntä. Herkkäsieluinen bloggari saattaa tuntea itsensä varsinaiseksi räpeltäjäksi kaksi kertaa päivässä Louboutineistaan postaavan semi-ammattilaisen rinnalla. Miksi minun blogi ei näytä tuolta? Miksi minulla ei ole noita tavaroita? Miksi minulla ei ole lukijoita?! Olen surkea tapaus!

Pään pitäminen kylmänä ja vähäisestäkin vertailusta pidättäytyminen ei ole helppoa. Huonommuuden tunnetta ei aina aiheuta edes edellä mainitut merkkibloggarit, vaan ihan toisetkin tavalliset taallajat. Jos ottaa yhtään mallia muiden blogeista, niin vertailu vaanii nurkan takana.

Aiheellisia huolia?
Olemme jo sata kertaa sivunneet tätä aihetta, että bloggari antaa tietynlaisen kuvan itsestään bloginsa kautta. Hän voi vaikuttaa kuvaan jonkin verran tekemällä valintoja julkaistavien asioiden suhteen. Loppujen lopuksi lukijat itse tekevät tarjotun materiaalin perusteella omat päätelmänsä bloggarista - ja ne päätelmät voivat sitten olla hyvinkin sellaiset, mitä bloggari on toivonutkin tai hyvinkin kieroutuneet. Bloggarilla itsellään ei ole siis lopullista päätäntävaltaa siitä, miten muut hänet näkevät.

Siispä itsensä huijariksi tai huonommaksi tunteminenkin voivat olla täysin bloggarin omia näkemyksiä eikä kukaan lukija koskaan ajattelisi niin! Tämmöiset edellä kuvatut ongelmat ovat usein siis vain bloggarin pään sisällä. Aina ei tarvitse tietää ihan kaikkea, jotta olisi hyvä jossain. Kukaan ei koskaan tule tarkistamaan, vastaako todellisuutesi täysin blogisi sisältöä. Olisi hienoa, jos itsensä lyttäämisen sijasta voisi ottaa muut bloggarit ja heidän saavutuksensa sekä tekeleensä vain positiivisen ja kannustavan inspiraation kannalta.

Tämä aihe on sen verran arka ja henkilökohtainen, että en oleta teidän kommenteissa kertovan, kuinka kärsitte tästä huijarisyndroomasta tai alemmuudentunteesta. Jotain ympäripyöreää olisi silti mukava kuulla aiheen tiimoilta!

Provo

Törmäsin tässä vähän aikaa sitten aika jänniin postauksiin. Luin lyhyen ajan sisällä muutamasta semisuositusta blogista pari sellaista kirjoitelmaa, että oksat pois. Jutuilla oli ehkä yksi tarkoitus: saada lukijan mielenkiinto heräämään ja hänet lukemaan koko juttu sekä tutustumaan blogiin paremmin. Lisäksi epäuskoisen ihmetyksen vallassa olevan lukijan toivotaan jopa kommentoivan, sillä niistä jutuista ei ilman suun avaamista ollut helppo luikkia pois. Juttujen pointtina oli siis provosoida lukijaa - ja pahasti.  

Lifestyleblogeissa ja muissa niiden lähisukulaisissa olen huomannut kahdenlaisia provoja näin postausten muodossa: on niitä, jotka hieman pilke silmäkulmassa härnäävät lukijoita ja muita paikalle eksyneitä vinoillen jostain suht kepeästä aiheesta. Sitten on niitä, joissa on tosi jyrkkiä juttuja ja niissä ei ole huumorin häivääkään - tai ehkä joskus asiasta hieman vitsaillaan. Sellainen juttu saatetaan kirjoittaa kerran tai aina silloin tällöin. Molemmille kirjailijoille provosointi tuo varmaan jonkinlaista tyydytystä. Sitä tuntee itsensä hyväksi kirjoittajaksi ja vaikutusvaltaiseksi henkilöksi, kun on saanut jutuillaan ihmiset liikkeelle niin hyvässä kuin pahassa. Tässä jutussa ihmettelenkin näitä jälkimmäisiä tapauksia, joiden kärkkäitä juttuja lukiessa ei pahemmin naurata. 

Mielipidepostauksen ja provosoivan jutun raja on todella häilyvä. Joidenkin ihmisten mielipiteet kun ovat hyvin provosoivia. Sanoisin, että blogissa provon tunnistaa siitä, että omia ajatuksia ei osata tai haluta sen paremmin perustella, vaan kaikki yksinkertaistetaan mustavalkoiseksi ja muita eriäviä mielipiteitä ei pahemmin kuunnella. Ainakin keskustelu ja mielipiteiden vaihto on hyvin vaikeaa, jos ei maihdotonta. Vähän kuin minä tässä nyt tässä sanoisin, kun luin nuo alussa mainitsemani parit jutut sattumoisin kaikki äitiblogeista, että "kaikki äitibloggarit ovat hirveitä härnääjiä. Siellä ne vaan ovat päivät pitkät kotona ja kiusaavat ihmisiä jutuillaan, kun eivät muutakaan tekemistä keksi." Se olisi paha provo, ei mielipide. Saisin sellaisella lausahduksella varmasti kyseenalaista huomiota ja kuhinaa blogiini.

Provothan ovat meille tuttuja nettien keskustelupalstoilta mutta blogeissa koko touhu on erilaista siinä mielessä, että postaukset kirjoitetaan lähes tai kokonaan omalla naamalla ja nimellä. Siksi ihmettelen joskus joidenkin bloggareiden tarvetta kirjoittaa lähes ala-arvoisen oloisia räpellyksiä provosoidakseen ihmisiä. Etenkin silloin minusta se on kyseenalaista, kun myöhemmin kuitataan koko postaus pelkkänä vitsinä. Läheskään kaikki, eli suurin osa, jutun lukijoista ei tule muistamaan tai edes huomaa, että se todella outo ja provosoiva postaus oli "vain vitsi". Miksi leikkiä omalla maineella noin, jos ei edes seiso sanojensa takana?

Itse luen kyllä ilman sykkeen nousua näitä huumoriprovoja ja vinoilen itsekin joskus jutuissani mutta en yritä hirveästi provosoida. Usein kuitenkin mietin, onko turha kepillä sohiminen tarpeen. Hauskaa viihdettähän se on, jos vaikka kirjoittaa idioottimaisista muotibloggareista vinoillen viimeistä päivää, mutta toisaalta se on kyseenalaista huomion kalastelua. Mutta esimerkiksi näistä viimeaikaisista provoteksteistä minulle tuli vain todella paha mieli. Ensin suutuin ja sitten tulin vain surulliseksi. Jutut taisivat siis olla onnistuneita niiden kirjoittajien näkökulmasta. En tosin kommentoinut mitään, vaikka tekstiä olisi varmasti tullut minultakin paljon, sillä mieluummin ignooraan sillä tasolla nämä tapaukset. Jäiväthän jutut selkeästi vaivaamaan, sillä päädyin kirjoittamaan tämän postauksen.

Provosointi on siitäkin jännä juttu, että aina se ei ole tietoista. Joskus joku saattaa vetäistä vähän enemmänkin herneitä nenään kirjoittamastasi jutusta, vaikka et ollenkaan ajatellut aiheuttaa sellaista reaktiota. Sanasi on ehkä tulkittu täysin väärin tai sitten olet kirjoittanut jotain monitulkintaista. Tai sitten yksinkertaisesti aihe onkin ollut niin tulenarka, ja sinä et vain ole tiennyt sitä. Se on harmillista, jos näin pääsee käymään. 

Vahinkoprovot ovat kuitenkin suht harvinaisia. Tietoiset yritykset kuumentaa tunteita ovat yleisempiä mutta onneksi suht harvinaisiahan nekin ovat. Miten siis on, oletko sinä koskaan tahallasi provosoinut lukijakuntaasi jollain jutulla? Kevyellä vai raskaalla kamalla? Mitä mieltä ylipäänsä olet siitä, että blogille hankitaan mainetta ja kyseenalaista kunniaa provosoinnin kautta? Oletko törmännyt juttuihin, jotka menevät turhan pitkälle?

Vaarallinen inspiraatio

Täällä ja monessa muussakin blogissa on aikaisemminkin puhuttu siitä, mitä kaikkea omasta elämästään oikein suodattaa blogiin asti ja mikä jää sen ulkopuolella. Moni on halunnut pitää bloginsa positiivisuuden tyyssijana, jolloin arkisen harmaat ja harmittavat jutut ovat jääneet postauksista puuttumaan. Tässä jutussa ei kuitenkaan ruodita sitä, mitä ihanuuksia haluat itsestäsi paljastaa, vaan sitä, mitä haluat toisten paljastavan. Tajusitko? Ymmärsit tai et, jatka ihmeessä lukemista.

Pureudumme nyt inspiraatioblogien ihmeelliseen maailmaan. Jos et vielä tiedä, mitä ne ovat, niin kerron sinulle nyt, mitä ne tässä postauksessa tarkoittavat: inspiraatioblogit ovat niitä blogeja, joissa on vain kauniita kuvia, kauniita juttuja, ja niin sisäisesti kuin ulkoisestikin kauniita ihmisiä. Niiden on tarkoitus tuoda iloa elämäämme ja ennen kaikkea inspiroida meitä hyvässä mielessä. Tunnistatko blogityypin?

Jäin pidemmäksi aikaa miettimään tätä inspiraatioblogien maailmaa, kun päädyin muutaman mutkan kautta Blond Rivets –blogin kommenttiboksiin. Postauksessaan Muotibloggaaja – tuo pahuuden perikuva bloggari Kira puki hyvin sanoiksi sen, mitä moni muukin bloggari on toitottanut useaan otteeseen: blogissa ei näy koko elämä, vaan se yksi puoli siitä. Tässä jutussa puhuttiin etenkin siitä, että ko. blogin sisällön on tarkoitus pyöriä inspiraation ympärillä. Se tarjoaa mm. inspiraatiota tietenkin bloggarille itselleen sekä samoista asioista innostuville lukijoille. Kommenteissa tuotiin kuitenkin hyvin esille myös se inspiraation kääntöpuoli.

Inspiraatio on harmittavan usein kuitenkin lähes synonyymi täydelliselle. Ja se tuntuu tuottavan ongelmia. Itse en inspiroidu tästä täydellisen siloisesta pinnasta ja ihanasta elämästä. Ne eivät yksinään riitä tekemään minusta inspiroitunutta ihmistä. Omassa elämässäni en ala pukeutua aamuisin tietyllä tavalla, tai pyöräyttele vihersuperhypervoimasmoothieita, tai sisusta asuntoani jonkin näennäisen yli-ihmisen antaman esimerkin mukaan. Jotta inspiroituisin näistä jutuista ja alkaisin apinoida esimerkin antajaa, tarvitsen jotakin, mihin samaistua.

Yleensä se samaistumisen aiheuttaja on jotakin inhimillistä ja rosoista – juuri sellaista, mitä inspiraatioblogeissa vältellään kuin ruttoa. Samaistumiseen ei riitä, että minulla ja bloggarilla on molemmalla vaaleat hiukset. Siihen tarvitaan vaikka se, että bloggari kertoo, kuinka hemmetin sotkuista heillä on ollut kotona viimeisen viikon. Sitten hän siivosi vaikkei olisi yhtään huvittanut, ja lopuksi hän asetteli ostamansa kauniit valkoiset liljat piirongin päälle lasimaljakkoon. Jos bloggari oikaisee ja tuokin julki vain sen, kuinka ihanilla valkoisella liljoilla hän tänään sisustikaan – koska tuoreet kukathan tuovat niin ihanan ylellistä tunnelmaa kotiin – ja jättää koko siivoushärdellin salaisuudeksi, inspiraation sijasta ovella kolkutteleekin jotenkin epäonnistunut olo.

Usein täydellisyyden kuvaamista ja sitä kautta "inspirointia" perustellaan sillä, että kyllä lukijatkin ymmärtävät sen, että ei se elämä oikeasti ole mitään ruusuilla tanssimista. Joku on ehkä vähän huolissaan siitä, ymmärtävätkö ne ihan nuorimmat lukijat sitä, että blogista on kaikki muu paitsi ihanuus filtteröity pois. Itse en luottaisi siihen, että kaikki lukijat muistavat tämän aina ja ikuisesti blogia lukiessaan. Huomaan nimittäin itsekin joskus taivastelevani sitä, kuinka jonkun bloggarin elämä on niin siloista pintaliitoa - ja näiden bloggareiden kun piti olla niitä ihan tavallisia ihmisiä. Ja minä en todellakaan ole se nuori ja naiivi lukija. Katsokaas, jos jostain ei aina silloin tällöin muistuteta, se unohtuu. Sellainen unohtuva juttu on myös se, että bloggarin elämä on muutakin kuin pelkkää pumpulia. Inspiraatioblogeissa on sekin hämäävä puoli, että niissä ihan pokkana ikään kuin esitellään elämää mutta ei todellisuudessa sitten esitelläkään. Ota siitä nyt selvää.

Toisaalta joissain tilanteissa inpiroidun näistä ihan samaisista jutuista. Jos luen ihmesmoothiesta vaikka jostain lehdestä tai katselen kauniita sisustuksia "Tuhat ja yksi tapaa sisustaa valkoisilla liljoilla" -kirjasta, asenteeni vaikutteiden ottamista kohtaan on positiivinen. Niissä kauniit ja täydelliset asiat eivät ole lähtöisin suoranaisesti jostain tietystä ihmisestä, joka on muka ihan tavallinen tyyppi niin kuin minäkin. Kun inspiraatio ei näin henkilöidy keneenkään, sitä voi helpommin ottaa vaikutteita täydellisistä asioista eikä itseään tule vertailtua keneenkään.

Ihmisillä on eri tapoja inspiroitua. Jotkut saavat kicksit inspiraatioblogien tarjoamasta täydellisyydestä mutta toiset tarvitseva realismia ottaakseen onkeensa.Toiset taas eivät tiedosta inspiraatioblogien syvintä olemusta ja ahdistuvat täydellisen elämän toljottelusta. Mihin joukkoon sinä kuulut? Mistä sinä inspiroidut? Oletko huolestunut siitä, että inspiraatioblogit mahdollisesti aiheuttavat vääristyneitä mielikuvia? Minä tiedostan tyylilajin (lähes aina) mutta epäonnistun usein inspiroitumisessa. No ei se minua haittaa. Blogeihin ei mielestäni tulisi lisätä mitään varoitustekstejä tyyliin "Sisältää vain parhaat puolet elämästäni. Meillä ei ole oikeasti imuroitu kahteen viikkoon." Ehkä keskustelu aiheesta ja pieni ripaus realismia silloin tällöin riittävät.


Kuvat:
1: Courtney Dirks / Foter CC BY 2.0
2: AlisonQuine / Foter / CC BY-NC-ND 2.0

Nyt ärsyttää

Valppaat lukijani ovat ehkä jo huomanneet, että tietyt blogeissa esiintyvät piirteet eivät välttämättä kuulu suuriin suosikkeihini. Juttua siitä, mikä minua ärsyttää blogeissa toivottiin ihan äskettäin ja ajattelin ensin, että en halua negistellä yhden postauksen verran. Mutta tämä olikin hyvin hauska aihe (vaikka tuossa listan ensimmäisessä pointissa ei ole mitään hauskaa!).

Tässäpä siis lista muutamista blogeissa esiintyvistä asioista, jotka saavat kuvassa näkyvän (yleensä) uinuvan ärtymykseni heräämään:

• Yhteystietojen puuttuminen. Siis tästä voisin saarnata kokonaisen postauksen verran. On se vaan niin kumma, että blogissa näytetään omaa naamaa ja kerrotaan hyvinkin henkilökohtaisia juttuja, mutta sitten sähköpostiosoitetta ei haluta laittaa minnekään näytille. Oman postin pyöräyttäminen blogille on niin yksinkertainen toimenpide, että taidoista sen puute ei ainakaan ole kiinni. Eikä sen tarvitse olla mikään etunimi.sukunimi, jos sitä pelkää, vaan se voi olla vaikka muotiblogi11111. On muutaman kerran jäänyt mielenkiintoiset yhteydenotot tekemättä, kun blogista ei löydy sähköpostiosoitetta ja sitä ei näy myöskään Bloggerin profiilissa tai muualla. Kaikki eivät halua tai voi lähestyä bloggaria sen julkisen kommenttiboksin kautta! 
• Pahoittelut pitkästä hiljaisuudesta. Jos postaus alkaa sillä, että bloggari pahoittelee postaustaukoa, suuntaan äkkiä jonnekin muualle. Jos ei ole jaksanut blogata pitkään aikaan ja sitten aloittaa comebackinkin päivittelemällä sitä juttujen vähyyttä, niin odotukset eivät sisällön suhteen ole kovin korkealla. Totaalinen tunnelman latistaja.
• Salamavalo. Kun netissä altistuu kaikenlaisilla täydellisille potreteille (hyvin kuvatuille tai hyvin muokatuille), sellaiset vähemmän huolitellut kuvat käyvät jotenkin silmiin. En nyt meinaa sitä, että sommittelut pitäisi olla sataprosenttisesti paikallaan ja Chanelien siinä nätisti rivissä. Tarkoitan niitä kuvia, joissa ei ole nähty yhtään vaivaa suunnittelun suhteen, vaan kuva on napattu ihan lennossa. Yhdistävä tekijä näissä kauhukuvissa on yleensä salamavalon liiallinen käyttö (tai käyttö ylipäänsä).
• Rypyt. Tämä on vähän jatketta tuolle edelliselle kohdalle. Tarkoitan tällä rypyssä olevia vaatteita. En halua katsella jonkun ostoskassista suoraan kameran eteen raahattuja riepuja, jotka ovat ihan tuhannen rypyssä. Pieni silittely tekisi ihmeitä mutta joskus kiire kuvaamaan ja julkaisemaan ostosreissun saldo on liian kova.
• Klik. Aika monessa postauksessa on linkkejä ja meillä on monia tapoja merkata nämä klikattavat osuudet. Yksi tapa saa minut kuitenkin hermostumaan: linkin perään laitetaan sulkuihin klik! tai oikein klik klik! Tulee sellainen fiilis, että lukijat yritetään saada epätoivoisesti painamaan sitä linkkiä ja/tai heidän hoksottimiaan aliarvioidaan. Minun kohdalla vain päästäni kuuluu klik ja alan nähdä punaista - enkä varmana klikkaa!
• En kerro. Tiedättekö sen, kun bloggari vihjailee blogissa tulevaisuudessa näkyvistä niin siisteistä ja tajunnan räjäyttävistä jutuista? Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, että hän ei saa kertoa vielä näistä jutuista mitään. Tämä on ihan yleinen kikka pitää lukijoiden mielenkiintoa yllä mutta silti niin ärsyttävä. Aargh.
• En kommentoi. Jos huomaan ettei bloggari systemaattisesti vastaa saamiinsa kommentteihin (olivat ne sitten kysymyksiä tai ei), ärsyynnyn. Pistäisi bloginsa samantien suljetuksi, jos lukijat kiinnostavat niin vähän ettei heidän kanssa voi edes jutustella. 
• Jokeriärsytys. Tämä on varmaan joku oma erikoisuuteni. En hihku ilosta, jos postaus alkaa ennen varsinaiseen aiheeseen siirtymistä sillä, että bloggari kiittää lyhyesti kaikkia aikaisempaan postaukseen kommentoineita. En ole ehkä lukenut tätä aikaisempaa postausta (ja kyse ei aina ole siitä edellisestä), joten tämän uuden  postauksen lukeminen menee jo heti alussa pieleen. Miksi lukijoita kiitellään ja missä ne kommentit ovat? Pitääkö minun lukea nyt se juttu ensin vai voisinko lukea tämän postauksen rauhassa? Elämästä tuli niin vaikeaa! Toivoisin aina, että tämmöiset "kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille!" alkaisivat hieman eri tavalla, joten tein niitä varten kaavan, jota voit ihan vapaasti käyttää tilaisuuden tullen: "Kiitos kaikille postaukseen (otsikko linkin kanssa tähän) kommentoineille. Postaus koski (aihe tähän) ja sain paljon (tähän millaisia) kommentteja."

Onpa suuria ongelmia minulla! Ehkä tähän on hyvä lopettaa tai jutusta voi tulla kovin pitkä. Voisin seuraavaksi listata sitten ikisuosikkini. Mutta kerro sinä, mitkä blogiasiat saavat sinut ärsyyntymään?

Estä kuvien ja tekstin kopioiminen

Nyt seuraa ohjetta niille, jotka vartioivat blogiomaisuuttaan silmä tarkkana. Jo aikaisemmin olemme käyneet hieman läpi sitä, miten voi selvittää onko omia kuvia tai tekstiä lähtenyt seikkailemaan luvatta joihinkin toisiin osoitteisiin. Noilla keinoilla voit siis selvittää, onko vahinko jo tapahtunut, mutta sitä ei voi oikein estää etukäteen. Nyt tutustutaan yhteen keinoon, jolla kopsaaminen blogista tehdään vaikeaksi (mutta niin tehdään myös muutama muukin juttu, jotka olisivat kyllä ihan sallittuja): estämme hiiren oikean näppäimen klikkaamisen!

Viattoman oloinen hiiren oikea nappula voi olla oikea pahantekijä blogissa. Sillä voi tallentaa kuvat omalle koneelle ja maalata tekstiä kopioiden sen vaikka kokonaisuudessaan. Se on myös hyödyllinen ja näpsäkkä tapaus, sillä se avaa linkit toisessa välilehdessä tai vaikka uudessa ikkunassa. Joskus sitä tekstiä tarvitsisi kopioida ihan muutenkin kuin pöllimisen merkeissä: lukija voi vaikka haluta kopsata blogissa esitellyn silmänympärysvoiteen pitkän ja piinallisen nimihirviön ja liittää sen Googlen hakukenttään, jotta löytäisi sitä myyvät verkkokaupat tai lisää arvosteluja aiheesta. Ja onhan sillä muitakin hyödyllisiä ominaisuuksia. Blogin käyttäjäystävällisyys siis kärsii jonkin verran hiiren oikean puolen halvaannuttamisen jälkeen.

Jotkut teistä ovat siis varmasti täpinöissään tästä vinkistä, jotkut taas eivät ollenkaan. Voit ihan itse päättää kumpaan leiriin kuulut. Eli hyödynnä vinkkiä, jos siltä tuntuu.

Koodeja tätä varten on paljon ja kokeilinkin omassa testiblogissani aika montaa koodia. Tämän koodin kun syötät blogiisi HTML/Javascript -gadgettina vaikka sivupalkkiin, niin oikealla näppäimellä ei enää klikkailla.


<script language="JavaScript">
<!--
function clickIE() {if (document.all) {(message);return false;}}
function clickNS(e) {if
(document.layers||(document.getElementById&&!document.all)) {
if (e.which==2||e.which==3) {(message);return false;}}}
if (document.layers)
{document.captureEvents(Event.MOUSEDOWN);document.onmousedown=clickNS;}
else{document.onmouseup=clickNS;document.oncontextmenu=clickIE;}

document.oncontextmenu=new Function("return false")
// -->
</script>

Siellä sivupalkissa ei näy mitään gadgettia tai muutakaan, vaikka koodi sellaisena sinne laitetaankin. Osassa koodeista on mahdollista laittaa jokin viesti mukaan, joka näkyy pienessä ponnahdusikkunassa oikeaa klikkausta yrittävälle kävijälle. Viesti siis kertoo, että toiminto ei ole mahdollinen blogissa. Tämän koodin mukana sitä viestiä ei ole, sillä en löytänyt sellaista viestillistä koodia, joka olisi toiminut. Ainakin Firefoxissa oli helppo kieltää sivustoa näyttelemästä mitään ponnahdusikkunoita, jolloin koko klikkauksen esto menikin pipariksi.

Netistä löytyy tosiaan useita koodeja tätä varten, joten voit etsiä toistakin. Valitsemani koodi näytti olevan sieltä suosituimmasta ja suositelluimmasta päästä, ja ainakin minulla se toimi kokeillessa oikein hyvin.

Maine vaakalaudalla

Bloggarit ovat vaikutusvaltaista väkeä. Kun he omistavat yhden postauksen lempijugurtilleen, lukijat ryntäävät kuin päättömät kanat konsanaan kaupan jugurttihyllylle ja vievät kaiken. Kun he ovat löytäneet uudet täydellisesti istuvat farkut nettikaupasta, lukijat kiirehtivät visat vinkuen ostoksille, jotta he pääsevät osalliseksi tästä täydellisyydestä.

Olemme kuulleet jo yhden jos toisenkin kerran siitä, että bloggarit myyvät hyllyt tyhjiksi. Oli kyse sitten jugurtista tai nettikaupan vaatteenriekaleista, nimekäs bloggari saa kaupat myymään pian eioota mainitsemalla tuotteen vaikka sivulauseessa. Lukijat luottavat lempibloggarinsa sanaan eivätkä kauaa arvo, onko kyseinen tuote sittenkään ostamisen arvoinen. Ehkä he jakavat saman maun bloggarin kanssa tai sitten he kuvittelevat muuttuvansa bloggarin kaltaiseksi henkilöksi apinoimalla häntä valinnoissaan. Oli syy mikä lie, he ostavat kuitenkin. Oma ajattelu laitetaan hetkeksi tauolle. Bloggari on vähän kuin kaveri, joka kertoo sinulle hyvästä jutusta, jota sinunkin kannattaa kokeilla. Kaveria ei ehkä kehtaa kuitenkaan matkia niin avoimesti, kuin kaukaa ihailtua bloggaria: eihän se nyt sovi, että kuljet samoissa releissä ja syöt samoja muroja bestiksesi kanssa. Aina bloggarin sana ei saa lukijaa suuntamaan ostoksille, vaan hän saattaa ottaa bloggarin neuvosta vaarin ja vältellä jotakin kuin ruttoa.

Kun bloggari X on sanonut:
"Siitä kaupasta saa kestävimmät sukkahousut!"

Bloggareilla on vaikutusvaltaa hyvin monessa suhteessa ja kaikkea ei edes huomaa. He saattavat vaikuttaa vaikkapa siihen mitä syöt, mihin matkustat seuraavalla lomalla, mihin haet opiskelemaan tai mitä mieltä olet hallituksesta. Nyt tarkastellaan tätä ilmiötä yhdestä vinkkelistä.

Minun piti nimittäin jo aikoja sitten kirjoittaa siitä, kuinka blogien kanssa tehtävä yhteistyö on hemmetin hyödyllistä ja samalla hyvin vaarallista - oli kyse sitten brändistä, pahaisesta verkkokaupasta, tai vaikka yksittäisestä ihmisestä. Esimerkiksi minun piti valita tähän eräs pienehkö nettikauppa, joka sai muutamia vuosia sitten roppakaupalla kuraa niskaansa eräässä kaikkien tuntemassa suositussa blogissa jonkin hieman pieleen menneen yhteistyön perusteella. En edes muistanut tarkalleen, mistä poru sai alkunsa ja mikä sai bloggarin kehottamaan lukijoitaan pysymään kaukana koko puljusta. Sen muistan, että kaupan maine koki aikamoisen mahalaskun yhden ainoan bloggarin postauksen perusteella. Niinpä niin, muistin kaupan ja sen että sitä kehotettiin välttämään mutta en muistanut edes miksi.

Virkistin muistiani ja etsin postauksen käsiini. Kyseessähän on siis hieman yli kahden vuoden takainen Mungolifen postaus Superupee -nimisen kaupan kanssa tehdystä yhteistyöstä. Kaikki ei mennyt tyylipuhtaasti ja ylilyöntejä ilmeisesti sattui. No, kyseinen kauppa on urheasti jatkanut bloggariyhteistyön tekemistä ja juuri viime viikolla törmäsin uusimpaan sellaiseen ja aihe alkoi tuntua taas ajankohtaiselta. Kommenttiboksista löytyi heti liuta ihmisiä, joilla oli vielä tuoreessa muistissa tuo muutaman vuoden takainen lyttäyspostaus. Jo pelkkä kaupan nimen näkeminen toi minullekin mieleen tuon tilityksen. Kaupan maine ei siis ole kovin korkealla minunkaan kirjoissani, vaikka omakohtaista kokemusta ei löydykään sitten yhtään. Hmmm... huolestuttavaa vai hyödyllistä tietoa? Ilmeisesti sama on tapahtunut aina, kun firmaa on tuotu esille blogeissa tuon kohtalokkaan postauksen jälkeen.

Kun bloggari X on sanonut: " Sen kaupan kassa ei hymyillyt."

Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka yhden bloggarin sana vaikuttaa tuhansien ihmisten mielipiteeseen. Kerran kolhittu maine on vaikea saada uudestaan kiillotettua. On siis erittäin riskialtista antaa vaikkapa jokin tuote arvioitavaksi bloggarille - tai ylipäätänsä lähteä heidän (meidän) kanssa juttusille. Jos tulos on positiivinen, myynti ja maine saattavat lähteä räjähtävään nousuun. Negatiivisen arvion tulokset voivat olla jopa kohtalokkaat. Aina maineiden tahraamiset tai suosion nousu eivät ole kiinni yhteistöistä. Bloggari saattaa tehdä (ja tekeekin) aivan omasta aloitteestaan postauksen vaikkapa jostakin ostamastaan tuotteesta. Tulilinjalle saattaa joutua siis kuka tai mikä vain haluamattaankin.

Kun lueskelee yrityksille suunnattuja infoja blogiyhteistyön hienouksista, tapetilla on aina näkyvyyden kasvu hyvässä mielessä. Blogeja ei koskaan nähdä riskeinä, mikä on tietysti ihan ymmärrettävää kun huomioi, että tarkoituksena on yhteistyösuhteen syntyminen eikä välttäminen. Todellisuudessa peli ei ole niin selvä. Voisi kyllä kuvitella, että bloggari joka saa esimerkiksi itselleen uuden tietokoneen vastineeksi postauksista ja näkyvyydestä blogissa, suitsuttaisi konetta kuin viimeistä päivää. Hyvän arvion ja kauniiden sanojen kirjoittaminen voi tuntua velvollisuudelta. Kovin moni ei varmaan halua ehdoin tahdoin lytätä ja "pilata" yhteistyötä mutta useilla on (onneksi) tarve olla rehellinen.

Minkä tai kenen maine on kokenut kovia blogeissa ja mikä taas on saanut positiivista nostetta? Moni teistä kirjoittelikin jo aikaisempiin postauksiin, että tarvetta falskeille arvioille ei ole, vaan olette mieluummin suorasanaisia. Mutta oletteko törmänneet tapauksiin, joissa teiltä on yhteistyön merkeissä pyydetty vain positiivista sanottavaa? Jätätkö mieluummin "huonot arviot" kirjoittamatta? Kirjabloggarit täällä kertoivatkin, että moni jättää huonoista kirjoista arviot tekemättä. Eikös lukijoiden olisi hyvä tietää myös, mitä välttää?


Photo credit 1: avlxyz / Foter.com / CC BY-SA
Photo credit 2: robertstinnett / Foter.com / CC BY

Liikaa netissä

Tuleeko sinulle koskaan sellainen tunne, että sinua ei voisi enää vähempää kiinnostaa mitä netissä tapahtuu? Mielesi tekee repiä piuhat irti ja tunkea tietokone jonnekin kaapin perälle. Tuntuuko sinusta koskaan hölmöltä seurata vaikkapa joidenkin toisten elämää blogeista, kun samaan aikaan voisit kirmata vapaana raikkaassa syysilmassa ja keskittyä omiin asioihisi? Oletko saanut koskaan nettiyliannostusta?

Muistat ehkä juttuni siitä, kuinka paljon bloggaaminen vie aikaa. Ei-niin-aktiviisellakin postaustahdilla se vei kuitenkin yllättävän monta tuntia viikossa. Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka paljon sitä tuleekaan koneella roikuttua -siis ihan bloggauksesta erillisissä toimissakin. Niin moni arjen asia on siirretty netin puolelle, että hieman jo hirvittää. Käteväähän se kieltämättä on mutta ei kaiken kuitenkaan tarvitsisi välittyä ruudun kautta. Välillä myös kauhistelen sitä, miten nuoremmat ovat jo pienestä pitäen tietokoneen ja kaikkien padien ja podien orjia. Itse kun on saanut elää myös sitä teknisesti hieman köyhempää elämää. Kohta sitä voi varmaan integroida jonkin ipadin käteensä.

Teen kokopäiväisesti töitä ja työvälineeni on yllätys, yllätys: tietokone nettiyhteydellä! Tuijottelen ruutua siis viikolla ainakin sen 7 ja puoli tuntia päivässä. Mutta eihän surffailu siihen lopu. Minullahan on tämä blogi, jota tulee päivittäin vilkaistua ja muutamina päivinä tämän kanssa kuluu tovi ja toinen postauksia rustatessa.

Nörtteilyni ei valitettavasti lopu työpäivän ja oman blogin päivettelyn jälkeenkään. Ainahan sitä tulee vilkaistua muutamat muut blogit lävitse ja yllättäen sitä on päätynyt parinkymmenen aasinsillan kautta jonnekin ihan muualle, minne oli tarkoitus. Ja blogien lisäksi on lähes pakko lukaista kaikenmaailman hesarit ja saatava tietää, mitä tyhjänpäiväisiä tilannepäivityksiä ja kissakuvia Facebook sisältääkään (siis tätähän ei muka tapahdu jo tuossa työpäivän aikana). Lisäksi yksi vapaa-ajan harrastukseni vaatii välillä tietojen tsekkailua netistä. Jos olen eksynyt koneeni ääreltä jonnekin kaukaisuuteen, kuten keittiön puolelle, minulla on onneksi puhelin pikku kätösissäni ja voin vilkaista vaikkapa sähköpostit salamana, jos mieli tekee.

Tässä yhtenä päivänä aloin kuitenkin olla jo kurkkua myöten täynnä nettiä, tietokoneita ja kaikkea niihin liittyvää. Kilttinä netinkäyttäjänä aloin tietysti googlailemaan, josko joku voisi kertoa kuinka syvällä nettisuossa jo räpiköin. Lähdin liikenteeseen pilke silmäkulmassa, sillä tiedostin kyllä ettei oma "ongelmani" vedä vertoja oikeasti nettiriippuvaisten tilanteelle. Löysin kuitenkin mielenkiintoisia testejä, jotka ajattelin jakaa iloksenne myös teidän kanssa, jotta tietäisitte kannattaisiko jo hankkiutua vieroitushoitoon.

Tämä virallisen sortin nettiriippuvaisuustesti on englanniksi ja sitä käytetään yleisesti  riippuvaisuuden määrittelyyn. Hieman jo hirvitti, että mitä jos joudun johonkin hoitoon tämän jälkeen. Mutta sainkin 45 pistettä ja lukeuduin seuraavaan kategoriaan:

20 – 49 points: You are an average on-line user. You may surf the Web a bit too long at times, but you have control over your usage.

Huh, olen selvillä vesillä! Seuraavaksi suuntasin huojentuneena hieman humoristisempaan testiin, joka löytyi The Guardianin sivuilta (enkuksi myös). Osa vastausvaihtoehdoista oli aivan utopistisia mutta sain taiottua itselleni seuraavan tuloksen:

You don’t spend much time online at all. In fact, you barely even seem to know what the internet is. Perhaps you were put off by films like The Net or Lawnmower Man. But things have changed. You can use the internet to check the news, do a supermarket shop or keep up with relatives. The pros outweigh the cons.

Jaahas! Tiedänköhän edes mikä tietokone on?

Mutta testeissä ei mitattukaan aikaa, vaan enemmänkin netin käyttöön liittyviä tapoja ja tuntemuksia. Tiedän itse parhaiten, että käyttöä voisi silti rajoittaa ja olen ihan tietoisesti vähentänyt mm. toisten blogien lukemista. Koneella kyhjöttämisen vastapainoksi olen onneksi myös hyvin liikkuvaa sorttia, joten en ihan muumioidu tuolilleni.

Miten on sinun laitasi? Teitkö testit?

Blogilistan virheelliset lukemat: kannattaako käyttö?

Etsitkö uusia blogeja tai pidätkö silmällä suosikkejasi Blogilistan kautta? Tai kyttäätkö oman blogisi lukemia ja menestystä? Monille Blogilista on se paikka, josta löytyvät kaikki olemassa olevat blogit ja vielä suosion mukaan järjestettynä. Jos kuulut Blogilistan käyttäjiin, älä ohita tätä juttua.

Blogilistaan kannattaa suhtautua, ainakin tällä hetkellä, hieman varauksella. Osa teistä jo tietääkin Blogilistan "tilastoinnin" heittävän varsinaista häränpyllyä. Sen huomaamiseen ei hirveästi hoksottimia tarvita. Päätin kuitenkin kysyä ihan asianomaisilta itseltään, mikä siellä oikein mättää. Blogilista on kuitenkin Sanoman omistama ja ajattelin heillä olevan homma hallussa, kun niin paljon muutakin siellä on saatu aikaiseksi. Vastauksesta tuonnempana.

Mikä siellä siis oikein on vikana? Tässä hassut luvut ja listat pähkinänkuoressa, jos et ole niitä itse vielä huomannut. Blogilistallahan on nuo kolme listaa: Kuuma lista, Top-lista ja Luetuimmat. Näiden listojen kärkikahinoissa on keikkunut iät ja ajat samat blogit (marisin aiheesta sivumennen jo täällä). Aloitetaan tuosta Luetuimmat -listasta, joka on ehkä se suurin murheenkryyni. Sitä kuvaillaan näin:

"Luetuimmat-listalla blogit on järjestetty lukijamäärän mukaiseen järjestykseen. Lukijoiksi lasketaan ne, jotka ovat siirtyneet blogiin Blogilistan kautta edellisen 7 vuorokauden aikana."

Eli listan ensimmäisenä pitäisi olla se blogi, johon on eniten siirrytty Blogilistalta viimeisen viikon aikana. No katsotaanpa. Siellähän on Xenia's Day ja nähtävästi 856 470 ihmistä on klikannut hänen blogiinsa viimeisen viikon aikana! Selevä. Ja toisena tulee Mungolife, jolla on silläkin 812 925 lukijaa viikossa. Vaikka tuohon laskettaisiinkin yksittäinen, monta kertaa viikossa Blogilistan kautta blogiin menevä kävijä aina erikseen, luku on silti absurdi. Joka viikko lähemmäs miljoona kävijää vain Blogilistalta? Nuo blogit saavat liikennettä paljon muualtakin, mikä tarkoittaisi varmasti useampaa miljoonaa käyntiä viikossa. Ja nuo lukemat ovat joka viikko lähes samat (kyllä, olen tarkkaillut). Olen huomannut tämän oman blogini kanssa. Joka viikko Blogilistalta tulevien kävijöiden määrä muka kasvaa vain muutamalla ja samalla lukemat ovat räikeässä ristiriidassa Google Analyticsini kanssa. Minun ei ole vaikea päättää, keneen luotan numeroiden kanssa. Eli Luetuimmat ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Sitten Top-lista:

"Top-listalla blogit on järjestetty tilaajamäärän mukaiseen järjestykseen. Blogin tilaajamäärä tarkoittaa sitä, miten moni blogilistan käyttäjä on merkinnyt blogin suosikikseen."

Tilaajamäärän todenperäisyyttä en osaa epäillä. Itse asiassa se vain todistaa viikottaisen lukijamäärän hulluuden. Tuolla yli 800 000 viikkolukijan Mungolifella on päälle 4000 tilaajaa. Jos blogissa ramppaa viikottain Blogilistan kautta tuollainen lauma ihmisiä, niin luulisi aika monen heistä tilaavan ko. blogin ihan jo käytännön syistä. Mutta ei. Kävijämäärään nähden hyvin harva on päätynyt tilaamaan blogeja. Enkä yhtään ihmettele tätä - olivat luvut totta tai ei. Omien tilausten seurantaa ei ole tehty mitenkään helpoksi käyttäjälle, vaan nopeastikkos sitä päätyy tutuille listoille tai juuri päivittyneihin blogeihin. Omien suosikkien uusimpia postauksia kun saa hetken etsiä.

Ja lopuksi Kuuma lista:

"Kuumalle listalle on koottu blogeja, jotka ovat juuri nyt pinnalla. Blogin kuumuusasteeseen vaikuttavat blogin tuoreus, päivitykset, tilaajat, lukijat ja linkit. Korkeimpia astemääriä keräävät yleisöä kiinnostavat uudet blogit."

Yleisöä kiinnostavia uusia blogeja ovat nähtävästi mm. Xenia's Day, Strictly Style ja Mungolife.  Mielenkiintoista! Näyttää siis siltä, että Kuumalla listalla sijoittumiseen ei vaikuta suuresti ainakaan tuoreus (paitsi jos viisi vuotta pystyssä ollut blogi lasketaan tuoreeksi), ja jos viikottaisen lukijamäärän mittaus on päin prinkkalaa, lukijoiden vaikutus sijoitukseen on virheellinen. Päivitystahdilla voi toki olla jonkin verran merkitystä mutta listan ykköseksi näyttää pääsevän, vaikka pitäisi kevyesti yli viikon taukoja. Tilaajat voivat vaikuttaa sijoitukseen ja tietenkin linkit, ja mikäs näiden blogien linkkivoimaa kasvattaisi kuin se, että ne ovat jatkuvasti listan kärjessä ja siten alttiita esiintymään muissakin yhteyksissä, kun blogeista kirjoitellaan ja niihin linkataan. Tosi kuumaa kamaa siis.

Sitten siihen viralliseen vastaukseen. Kysäisin siis Blogistalta asiasta, kun vihdoin löysin jonkinlaisen sähköpostiosoitteen. Kysyin lyhyesti sanottuna asiallisesti (muutenhan minulla on taipumusta tähän sarkasmiin), onko Blogilista mahdollisesti ollut epäkunnossa jo hyvinkin pitkään, sillä sen antamat lukemat ovat monissa kohdin hyvin epäloogisia. Sain viikon odottelun jälkeen vastauksen, että siellä selvitetään tilastointia ja pyritään korjaamaan mahdolliset epäselvyydet. Jee, sanon minä, jos näin tehdään! Jotenkin vain pelkään, että operaatio voi olla liian iso toteutettavaksi.

Blogilistan numerot voisivat olla ihan yksi hailee mutta todella moni kuitenkin käyttää listaa sen kummemmin miettimättä. Juttelin taannoin blogien maailmaan vastikään löytäneen ystäväni kanssa, joka ihmetteli mistä muualta kuin Blogilistalta hän muka löytää luettavaa. Taisipa hän samaan hengenvetoon todeta Xenia's Dayn olevan Suomen suosituin blogi. Mutta eikös sen pitänyt olla Mungolife? Tälläisiä päätelmiä voi helposti tehdä, jos tuijottelee Blogilistan lukuja ja listoja. Mutta minä en tuijottelisi niitä sitten yhtään. Uusien blogien löytäminen ja pinnalle nousu olisi tärkeää, ja tälläisten samojen vanhojen dinosaurusten (älkää ottako henkilökohtaisesti) pönkittäminen joka välissä ei auta asiaa.

Mitä luulette, tullaanko Blogilistaa korjaamaan parempaan suuntaan? Häiritsevätkö sen virheelliset lukemat sinua yhtään?

Postata vai eikö postata?

Tämä postaus on roikkunut kauan luonnoksissa, mutta en vain ole pystynyt julkaisemaan sitä. Aina kun ajattelin, että nyt postaan tämän jutun, en uskaltanutkaan. Nyt on kuitenkin koittanut se hetki, jolloin päätin julkaista tämän. Aihe ei ole helppo mutta olen todella helpottunut, nyt kun vihdoin sain tämän jutun ulos.

No niin, nyt siellä ollaan jo pasmat ihan sekaisin ja mietitään, mitä täältä oikein on tulossa. No ei kuulkaa mitään ihmeempää, sillä nuo alkusanat eivät ole minun suustani. Ne vain demonstroivat tietynlaista postaustyyppiä, johon sinäkin olet varmasti törmännyt tai jollaisen olet itse kirjoittanut ja ehkä julkaissutkin. Kyseessä on siis postaus, joka kirjoitetaan valmiiksi, mutta jonka julkaisun kohdalla tuleekin pupu pöksyyn. Postauksen julkaisua venytetään epämääräisen pitkään tai sitten sitä ei julkaista ollenkaan. Jos ja kun se vihdoin näkee päivänvalon, postausta alustetaan suurinpiirtein tuohon alun tapaan. Nyt varmaan tiedät, mistä puhun?

Meille jokaiselle bloggarille on varmasti käynyt niin, että olemme saaneet loistavan tai muuten vain tärkeän postausidean, jonka seurauksena kirjoitamme (ainakin itsellemme) merkityksellisen jutun. Jutun aihe on ehkä jotenkin keskustelua herättävä, mielipiteitä jakava, tai erittäin henkilökohtainen. Siinä on tunnetta mukana joko omasta takaa tai sitten se herättää erittäin todennäköisesti suuremman luokan reaktion jossain toisessa henkilössä tai joukossa. Julkaisuvaiheessa syntyykin huoli siitä, miten juttu otetaan vastaan. Jutussa ei todennäköisesti käsitellä mitään uutta vaatekauppaa tai syksyn muotisuuntauksia, vaan se sisältää ehkä koko blogin muusta sisällöstä poikkeavaa tavaraa. Siinä voi olla vaikka jokin paljastus bloggarista itsestään tai uutinen blogin tulevaisuudesta. Nämä luonnoksissa odottavat jutut, joista tänään puhutaan, eivät ole niitä juttuja, joiden julkaisemisen ajankohdasta on sovittu jonkun toisen tahon kanssa. Sellainen voisi olla vaikka blogin siirtyminen jonkin portaalin alle tai uuden yhteistyön alkaminen. Tällä kerralla pihtauksessa on kyse bloggarin omasta päätöksestä tai päättämättömyydestä jutun julkaisun suhteen.

Epäilys siitä, onko julkaisemin ihan fiksua, voi herätä heti kirjoittamisen jälkeen, kun julkaise-nappia pitäisi jo painaa. Jos on taipumusta kirjoittaa muutenkin juttuja valmiiksi luonnoksiin, ajatus postauksen julkaisun pihtaamisesta voi syntyä vähitellen. Kummassakin tapauksessa juttu jää todennäköisesti roikkumaan luonnoksiin, sillä bloggari ei ole ihan varma mitä sen kanssa tekisi. Joku voi kyllä kirjoittaa jutun, todeta sen julkaisukelvottomaksi, ja deletoida sen saman tien. Kaikki eivät kuitenkaan ole näin suorasukaisia, vaan postaus jää pitoon. Aina välillä bloggari sitten puntaroi, miten postauksen kanssa tulisi toimia. Pitäisikö ottaa riski ja julkaista se seurauksista piittaamatta? Vai olisiko parempi vain olla hiljaa ja jättää julkaisu sikseen, jos postauksessa ei ihan blogin lopettamisesta ole kyse? Onko juttu jotenkin oleellinen blogin kannalta vai voisiko ilman sen julkaisemistakin elää?

Bloggarin tunnelmat ovat varmasti hyvin jännittyneet, jos hän pitkän harkinnan jälkeen päättää julkaista jutun. Aina nämä postaukset eivät ala tuon alun esimerkin mukaisesti, vaan ne voidaan naamioida ihan tavallisiksi tarinoiksi. Mutta jos aloittaa kertomalla jahkailleensa julkaisun kanssa, postauksesta tulee heti lukijoidenkin silmissä jotenkin erikoinen, ja se voi herättää erilaisia reaktioita.

Minullakin on ollut muutama juttu, joita en sitten olekaan julkaissut. Yhden jutun jopa kirjoitin innolla ja julkaisun hetkellä heitinkin koko höskän roskakoriin - ja ei, se ei ollut vahinko. Juttuni käsitteli taannoista juorublogia, mutta en sitten halunnutkaan antaa sille juttuni kautta vääjäämättä tulevaa huomiota. Päätin deletoida jutun heti, etten jonain toisena hetkenä sittenkin menisi ja postaisi sitä. Niin kuin esimerkistäni huomaa, julkaisematta jäävien juttujen aihepiirit eivät välttämättä ole niin maata mullistavia.

Nyt olisi mukava kuulla, onko teillä ollut tälläisiä venkslailupostauksia, joiden julkaisun kanssa olette soutaneet ja huovanneet? Tuliko juttu ulos, odottaako se päätöstä vieläkin, vai menikö se roskiin? Mistä aiheista jutut ovat noin suunnilleen kertoneet? Jos et itse bloggaa, niin oletko muuten törmännyt tälläisiin postauksiin?


Photo credit: chrismar / Foter / CC BY-NC

Ruma bloggari

Bloggarit ovat herkeämättä arvostelun kohteena. Heitä moititaan, mittailaan ja vertaillaan niin blogeissa, keskustelupalstoilla, kuin kavereiden keskenkin. Välillä tuntuu siltä, että julkisesta henkilöstä saa sanoa mitä vaan, missä vaan. Kaikki varmaan tiedämme, että se ei pidä paikkaansa, mutta osa ei vain voi pitää kielenkantojaan kurissa. Houkutus heitellä ilmoille kaikenlaisia lausahduksia voi olla suuri, kun sen voi vielä tehdä ilman omaa nimeä ja naamaa. Varmasti jokainen bloggari saa uransa aikana joitakin itseään koskevia arvosteluja kommenttiboksiinsa tai niitä ilmestyy jonnekin muualle netin syövereihin.

Bloggareita voidaan arvostella lukemattomien seikkojen perusteella, mutta tänään paneudutaan ehkä siihen inhottavimpaan arvostelun muotoon: ulkonäön arvosteluun. Ulkonäkö on paljon henkilökohtaisempi asia kuin vaikkapa viikon uudet ostokset. Ulkonäköön osuva pilkka sattuu aivan varmasti. Ja valitettavasti sellaista pilkkaa meillä blogimaailmassa on olemassa. Havahduin asiaan muunmuassa siksi, koska blogiini eksyy paljon muista bloggareista tietoa etsiviä ihmisiä, ja olen siinä samalla pannut merkille erään tietyn tiedonhaun tyypin: siinä naputellaan Googleen bloggarin nimi ja sen kanssa sana ruma. Näiden hakusanojen näkeminen saa minut aina jotenkin apeaksi. Ajattelin siis kirjoittaa aiheesta, vaikka en tarkalleen tiedä mitä tähän nyt sanoisi.

Ruma on voimakas sana - varsinkin silloin, kun sitä käytetään jostain ihmisestä. Eikös tuo otsikkokin ollut aika pysäyttävä? Semmoinen on helpompi sulattaa, jos joku tulee ja sanoo vaikkapa bloggarin kenkiä rumiksi tai pitää hänen uutta kynsilakkasävyään rumana. Näissäkin tapauksissa olisi toki voinut käyttää jotain muuta adjektiivia tai ilmaista asian täysin toisin. Mutta sitä on vaikea sivuuttaa olankohautuksella, jos itse bloggaria sanotaan rumaksi joko blogissa tai jollain muulla areenalla.

Suurennuslasin alle ja arvostelun kohteeksi voivat joutua kasvojen piirteet, hiusten väri ja malli, sekä kropan muoto ja koko. Nämä kaikki ovat sellaisia ominaisuuksia, joihin ei voi itse vaikuttaa niin paljon kuin vaikkapa siihen kynsilakan sävyyn. Jos joku haukkuu nenääsi potuksi, sinulla ei ole pahemmin muuta vaihtoehtoa kuin esitellä sitä pottunenääsi jatkossakin arvostelujen uhalla. Sen lytätyn kynsilakan voit sentään eliminoida blogistasi, jos huomaat ettei siitä oikein digata.

Näistä edellä mainituista piirteistä ehkä se viimeisin, eli bloggarin näennäinen lihavuus tai laihuus, on yleisin arvostelun kohde. Painoon liittyvät kommentit ovat netin ulkopuolellakin toisten mielestä täysin sallittuja, joten omia mielipiteitä jaellaan myös netissä. Jollekin bloggarin naamataulun arvostelu voi olla täysin no-no, mutta samainen henkilö voi aivan hyvin huomauttaa "kauheista jenkkakahvoista" tai "hirveistä tikkujaloista". Ehkä painoa ei pidetä niin henkilökohtaisena asiana, sillä siihen voi jotenkuten vaikuttaakin.

Jotkut bloggarit kylläkin sanovat jättävänsä tälläiset ulkonäkökriittiset kommentit omaan arvoonsa ja vähät välittävänsä niistä. Todellisuudessa varmasti harva pystyy olemaan täysin välinpitämätön, kun omaa ulkonäköä arvostellaan julkisesti. Oikeita tuntemuksiaankaan ei silti kannata aina myöntää, sillä siitä arvostelijat voivat saada lisää vettä myllyynsä. He saattavat huomata löytäneensä bloggarin aran paikan, ja silloin piikittelylle ei ehkä tule loppua. Ulkonäköön liittyvät kommentit voivat olla varsinkin nuorelle bloggarille todella kova pala. Myös vanhemmaksi varttuneet bloggarit voivat tuntea piston sydämessään kuulleessaan omasta kauheudestaan, vaikka olisivatkin jo päässeet siihen kuuluisaan tilaan, jossa ei enää välitetä toisten mielipiteistä.

Blogeissa on totuttu näkemään myös kiiltokuvamaista elämää ja kaunisteltuja kuvia, ja kaunista katseltavaa uskon monien ihmisten blogeista etsivänkin. Siksi on ehkä vaikea kuvitella, että joidenkin mielestä bloggareita voisi kutsua myös rumiksi. Ulkonäön haukkuminen onkin usein pelkkää provokaatiota, jolla yritetään pahoittaa toisten mieltä ja samalla saada itse jotakin kummaa tyydytystä. On bloggari sitten minkä näköinen tahansa, joku kiero voi haluta haukkua häntä rumaksi. Väitetyllä rumuudella ja todellisuudella tuskin on mitään yhteistä, ja oikeastihan se kauneus on katsojan silmässä. Tuskin kukaan järkevä blogin lukija ilmoittaa sitä ääneen, jos hän ei pidäkään bloggarin pärstästä.

Olen yrittänyt miettiä, mitä nuo rumaa bloggaria googlettavat ihmiset oikein toivovat löytävänsä hauillansa. Uskovatko he löytävänsä jonkin vahvistuksen sille, onko bloggari ruma vai ei? Todennäköisesti he etsivät hengenheimolaisiaan, jotka analysoivat samaa aihetta vaikkapa jollain keskustelupalstalla. Oli miten oli, minusta nämä ruman bloggarin metsästäjät ovat jotenkin outoa sakkia. Oletko sinä ehkä törmännyt heihin, eli onko sinun ulkonäköäsi arvosteltu? Mitä ajatuksia se herätti?

P.S.
Loppukevennyksenä ilmoitan, että Pink Bubble on nyt myös Facebookissa. Askartelin hetki sitten sinne sivut ja tuttuun tapaan tästäkin aiheesta on tulossa postausta, eli miten sivut tehdään ym., jos jollain ei semmoisia vielä omalle blogille ole. Lupaan jaaritella myös muita fb-juttuja, sillä monilla varmaan on jo sivut pystyssä ja semmoinen peruskaura ei voisi vähempää kiinnostaa. Kiintymystäsi voit osoittaa siis täällä!

Varkaita blogissa: näin selvität kuka matkii ja kopioi

Kun yksi bloggari keksii jonkin näennäisen menestyvän tavan tehdä blogia, se ei jää monilta huomaamatta. Toiset tyytyvät ihailemaan vierestä mutta jotkut ottavat ohjat käsiinsä ja suuntaavat samoille apajille. Miksi vaivalla keksiä jotain uutta ja ihmeellistä, joka ei välttämättä edes kiinnosta ketään, kun tarjolla olisi jo valmiiksi menestyksekkäitä tapoja tehdä blogia? Jep, tänään puhutaan inhottavasta matkimisesta ja kopioimisesta.

Yleinen vitsihän on (ainakin miesten suusta), että kaikki muotiblogit ovat ihan samanlaisia ja niitä on mahdotonta erottaa toisistaan. Mutta mehän tiedämme blogeilla olevan hyvinkin paljon eroavaisuuksia keskenään ja osa blogeista on todella persoonallisia. Meidän blogien suurkuluttajien harjaantuneet silmät osaavat kyllä erottaa blogit toisistaan -ja samalla bongata ne blogit, joissa on auttamatta kopioitu jotain toista blogia. Muiden kopioita lukiessa lähinnä huvittaa mutta oman kopionsa löytäessä alkaa jo harmittaa.

Matkimisen kohteena voi olla mikä tahansa: bloggarin pukeutumistyyli, meikkaus, kampaus, kirjoitustyyli, blogin ulkoasu, kuvien muokkaus, aiheet, elämäntapa, jne. jne. Joku nappaaa toiselta bloggarilta yhden elementin ja toinen vie taas koko konseptin. Pienistä pöllimisistä tuskin jää kiinni, sillä kopiointia on vaikea todistaa. Lähes kaiken kopsaaminen ei kuitenkaan ole pidemmän päälle kannattava tapa tehdä blogia, sillä kiinni jäämisen riski alkaa olla jo korkea varsinkin silloin, kun blogi saa paljon lukijoita ja huomiota. Välillä tulee kuitenkin pakostakin julkaistua samanlaista sisältöä yhden tai useamman toisen bloggarin kanssa.  Mutta kaikissa edellä mainituissa tapauksissa samanlaisen sisällön toistuva julkaiseminen on jo epäilyttävää. Huonon kopion paljastaa usein myös blogista huokuva epäaitous: jos yrittää väen väkisin änkeä itsensä johonkin muottiin mihin ei todellisuudessa oikein sovi, lopputulos on vähintäänkin kummallinen.

Välillä on toki vaikea sanoa onko joku blogi ottanut vähän liikaakin vaikutteita jostain toisesta tunnetusta blogista vai onko kyseessä vain niin universaali muoti-ilmiö ja tämä kopioksi epäilty bloggari ei ole koskaan edes törmännyt alkuperäiseen lähteeseen. Näin voi käydä esim. tyylien kanssa, sillä kovin muotivirtausten mukaan pukeutuessa on mahdotonta olla todella originelli. Joku muukin on varmasti vetäissyt päällensä ne Zaran syksyn uutuudet. Myös aiheiden kanssa on vaikea sanoa onko kyseessä matkinta vai johtuuko samat jorinat vain tällä hetkellä pinnalla olevista aiheista (tai mainoskampanjoista). Aina ei myöskään tiedä onko kyseessä tahallinen matkiminen vai onko bloggari tahattomasti imenyt liikaa vaikutteita joltain toiselta bloggaajalta. Jos on esimerkiksi lukenut jotain tiettyä blogia ikuisuuden ja aloittanut bloggaamisen tämän esikuvansa innoittamana, oma blogi voi huomaamattakin muistuttaa kovin paljon sitä inspiraation lähdettä.

Matkimista ikävämpi juttu on sitten se, kun bloggarin koko identiteetti kopioidaan ja sitä aletaan käyttää ties missä yhteyksissä. Olen yhden jos toisen kerran törmännyt esimerkiksi Lookbookissa ja Chictopiassa tyylikkäiden ihmisten tileihin, joiden kuvat ovat kuitenkin kopioitu jostain hyvinkin tutusta suomalaisesta blogista. Ettäs kehtaavat... Tälläiset kuvavarkaudet ovat erittäin yleisiä ja niille ei oikein mahda mitään. Kun kuviansa nettiin laittaa, saa varautua siihen, että niitä pulpahtelee esiin ties missä. Lookbookin ja Chictopian kaltaisilla muotisivuilla omiin pöllittyihin kuviin törmääminen ei varmasti haittaa yhtä paljon kuin jos kuvia esiintyykiin jollain sivulla missä muotia, tai lähinnä vaatteen vaatetta, ei ole nähtykään. Joillekin bloggareille on päässyt käymään niinkin (naamakuvilla tosin, tietääkseni) Myös kaikenmaailman Facebookissa, Twitterissä sun muualla bloggarin nimellä ja naamalla tehdyt valetilit ovat ikäviä sattumia. Silloin voidaan jo kirjoitella toisen nimellä jotain eikä vain liittää kuvia johonkin ihan toiseen yhteyteen.

Toisen muotibloggarin kuvien kopsaaminen omaan muotiblogiin ei tule oikein kuuloon mutta tekstien kopioiminen on sitäkin helpompaa. Tekstin yhdistäminen heti johonkin toiseen tekstiin ei ole niin varmaa kuin kuvan tunnistaminen. Totta kai sitä voi tulla sellainen olo, että hetkinen, ihan kuin olisin lukenut tämän ennenkin. Kopioteksti voi paljastua myös silloin, kun se on tyyliltään kovin erilainen kuin blogin muu teksti. Niin minäkin tunnistin jokin aika sitten kopiotekstin eräästä blogista. Tyyli muuttui yhtäkkiä hieman erilaiseksi ja kas vain, luinkin omaa tekstiäni.

Nyt kun jutun tässä vaiheessa jokainen lukija on varmasti tullut vainoharhaiseksi sen suhteen missä kaikkialla omaa blogia on matkittu, kopioitu ja apinoitu, on parasta tarjota pari työkalua salapoliisityön tueksi.

Googlen kuvahaku

Jos epäilet jonkin kuvasi karanneen ties minne netin ihmeelliseen maailmaan, Googlen kuvahaku voi auttaa sinua paikallistamaan sen ilmentymät. Toimi vaikkapa näin näppärästi: avaa kuvahaku uuteen välilehteen. Mene sille sivulle missä on se kuva, jota haluat tutkia. Nappaa kiinni kuvasta ja rahaa se kuvahaun välilehden puolelle: eli pidät hiiren vasenta näppäintä alhaalla ja samalla raahaat kuvan kohti toista välilehteä selaimen yläreunassa. Edelleen pitäen vasenta näppäintä alhaalla, pysähdy hetkeksi välilehden otsikon päälle, jotta sivu vaihtuu, ja sitten rahaa kuva kohti kuvahaun hakukenttää. Nyt saat vasta päästää irti. Tuloksissa näet sivut, joilla sama kuva on sekä muita hyvin samankaltaisia kuvia.

Tekstin kopioinnin paljastin

Netti on pullollaan kaikenlaisia kopion kyttäämiseen tarkoitettuja kapistuksia, joilla voi etsiä toisten tekemiä kopioita tai katsoa onko itse kirjoittanut vaikka kaksi liiankin samantyyppistä tekstiä jotain nettisivua varten. Mehän tietenkin etsimme niillä toisten tekemiä kopioita. Valitsin aika summan mutikassa tähän esimerkiksi Copyscapen, jolla voi etsiä samanlaista sisältöä kahdella tapaa:

1. Voit syöttää blogisi osoitteen sille varattuun kenttään ja klikkaamalla Go saat eteesi listan sivuista, joilta löytyy samanlaista tekstinpätkää. Näet siis missä on kirjoitettu sanasta sanaan samoin kuin sinä. Homma toimii myös toisin päin, eli näet keneltä olet itse kopioinut. Huomioi kuitenkin, että syöttäessäsi blogisi osoitteen ohjelma käy läpi vain sillä hetkellä ensimmäisellä sivulla olevat tekstit eikä blogiasi kokonaisuudessaan. Syötä siis aina sen sivun tai postauksen osoite, jonka kopioita haluat etsiä. Yksi mainittava miinus on se, että jos blogisi on jonkun toisen blogin blogrollissa ja siitä näytetään otsikon lisäksi pieni insertti, niin tämä ohjelmaa näyttää sinulle myös ne osoitteet.
Työkaluun pääset tästä.

2. Voit tutkia myös kuinka paljon jossain toisessa tekstissä on samaa sisältöä kuin sinun tekstissäsi. Voit syöttää molempien tekstien urlit tai sitten copypasteta molemmat tekstit omiin kenttiinsä. Ohjelma laskee kuinka monta prosenttia teksteissä on samaa. Lisäksi näet mitkä kohdat tekstistä ovat identttiset. Jos laitat kaksi urlia, esimerkiksi postausten osoitteita, kannattaa muistaa, että kommentit lasketaan tässä mukaan ja ne varmasti pienentävät prosenttimäärää hyvinkin samanlaisessa tekstissä, sillä kommentit ovat tuskin samanlaisia. Kannattaa siis ehkä suosia tuota haluttujen tekstinpätkien kopioimista kenttiin.
Tähän työkaluun pääset tästä.

Oletko sinä kenties joutunut matkinnan tai kopioinnin kohteeksi? Miten, missä ja milloin? Olitko imarreltu vai sapettiko pirusti? Ja löytyisikö joku joka tunnustaa matkineensa jotain toista blogia?


Photo credit: Will Lion / Foter / CC BY-NC-ND

Epäilyttäviä vieraita blogissa

Onko sinun blogissasi käynyt epäilyttäviä vieraita? Tuntuuko sinusta siltä, että blogiisi on linkattu jossain aivan kummallisilla sivuilla? Huolestuttaako? Pelottaako?

Tuskinpa ketään on vielä pelottamaan alkanut mutta ymmärrän kyllä, jos blogissa käyvät oudot vierailijat aiheuttavat pientä huolta. Siksipä niistä onkin hyvä tehdä kokonainen postaus. Alunperin sain aiheeseen liittyvän kyselyn Toinen Jalka Italiassa -blogista, jonka kirjoittaja Taitsi oli pannut merkille blogin kävijätilastoissa näkyvät oudot osoitteet. Taitsin lisäksi varmasti monet muut ovat huomanneet epäilyttävät kävijät, joten pitihän tästä tehdä ihan julkinen juttukin. Jos et ole vielä ihan varma mistä puhun mutta hokemani epäilyttävät kävijät ovat saaneet sinut valpastumaan, jatka ihmeessä lukemista mutta ota samalla rennosti.

Oudot vierailijat löytyvät useimmiten Bloggerin kautta kävijätilastoja seuraamalla. Bloggerissa liikenteen lähteissä voi näkyä entuudestaan tuntemattomia osoitteita kaikenmaailman googlejen ja blogilistojen sekä tuttujen blogien lisäksi. Näistä osoitteista on siis tullut kävijöitä sivuillesi. Tämmöisiä osoitteita voi olla näkyvissä etenkin silloin, kun liikennettä ei tule paljon muista jo tuntemistasi osoitteista tai jos katsot mistä liikennettä tulee juuri nyt tai juuri tämän päivän aikana. Bloggerhan listaa vain kymmenen ensimmäistä osoitetta. Esimerkkejä epäilyttävistä osoitteista on mm. blogsrating.pw, filmhill, flf-course, jne. jne. Tämmöisten osoitteiden ilmaantuessa liikenteen lähteiden listaan ei valitettavasti kannata hihkua iloisena siitä, että oma blogi on vihdoin noteerattu ulkomaita myöten. Siitä ei valitetttavasti ole kyse. Epäilyä ja ihmetystä voivat aiheuttaa myös ihan Googlen kautta tulevat haut, joissa on aina sama hakusana ja ne johtavat aina blogin jollekin tietylle sivulle. Sama haku voi toistua joka päivä ja vierailu kestää vain muutaman sekunnin. Ahkeria vieraita ovat myös Venäjän suurimmasta hakukoneesta Yandexista tulevat mitä kummallisimmat haut.

Miten näiden outojen osoitteiden kanssa sitten tulisi toimia? Voivatko ne aiheuttaa jotain haittaa omalle koneelle tai ottaa vaikka vallan koko blogista? Kukaan ei varmasti halua, että sellaista pääsisi tapahtumaan. Minulla on aina joka sivustolla vastaavia epäilyttäviä vierailijoita ja olen tyynesti jättänyt ne omaan arvoonsa. Eipä minulla ole koskaan mitään ongelmia niiden pohjalta syntynytkään (tietääkseni). Nyt kysyin kuitenkin varmuudeksi itseäni viisaammilta tietokonenörteiltä olenko toiminut väärin antaessani moisten osoitteiden tuoda jonkinlaista liikennettä blogiini. Minulle vastattiin, että voin jatkaa elämääni yhtä huolettomasti. Samalla selvisi vähän muutakin, josta seuraavaksi lisää.

Oudoista osoitteista tulevat vierailijat ovat todennäköisesti robotteja tai muita spammiohjelmia. Kukaan ei siis ole tllut ajatuksella lukemaan juttujasi ja ihailemaan kuviasi. Varsinaisia haittaohjelmia, jotka syövät koko koneesi blogeinesi ne eivät ole. Sellaisen inhottavan tuhoavan haittaohjelman voi saada todennäköisemmin esimerkiksi jonkin blogiin ladattavan pluginin myötä. Jos Bloggerisi ei lähettele sinulle mitään avunhuutoja ja varoituksia hirveistä ongelmista ja kaikki näyttää muutenkin hyvältä, olet selvinnyt ilman mitään haittaohjelman invaasiota. Semmoiset ovat siis todella harvinaisia, jos et lataile ahkerasti kaikenmaailman lisäosia blogiisi.

Kun oudot vierailut eivät siis ole vaaraksi blogille, en ajatellut tehdä syväluotausta niiden todelliseen tarkoitukseen ja sisältöön. Sen kuitenkin tiedän, että niistä tulevien käyntien syy saattaa olla mm. sähköpostiosoitteiden etsiminen blogista tai ne voivat olla hakukoneiden omia robotteja, jotka arvioivat sivuston sijoitettavuutta hakukoneessa. Tai sitten ne yrittävät jättää spammikommenttia blogiisi mutta Bloggerissa sen onnistuminen on todella harvinaista, toisin kuin Wordpresissä.

Sinunkaan ei kannata mennä sen tarkemmin tutkimaan osoitteiden alkuperää, eli mihin ne oikein vievät. Kaikella todennäköisyydellä sivustolla ei ole näkyvää mainintaa blogistasi tai mitään siihen viittaavaakaan. Siellä on suuremmalla todennäköisyydellä tissikuvia. Ei siis kannata mennä klikkailemaan näitä tilastojen osoitteita, jos haluat pelata varman päälle ja välttyä ikäviltä pöpöiltä. Vaikka monissa "miten välttyä spammiliikenteeltä" -ohjeissa sanotaankin, että olet todennäköisesti itse käynyt linkkaamassa blogisi osoitteen ko. sivustolle ja voit pyytää, että se poistetaan sieltä, tästä harvoin on kyse. Ensinnäkin, et varmasti ole käynyt linkkaamassa blogiasi näille sivustoille ja kukaan tuskin vastaa tai toimii, jos anelet osoitteesi poistamista sivulta. Osoitteesi on varmasti poimittu jotain ihan muuta kautta.

Kerroin jo Google Analytics -sarjan ensimmäisessä postauksessa, että Bloggerin ja Analyticsin ilmoittamat määrät kävijöistä voivat erota aika radikaalistikin Bloggerin näyttäessä aina enemmän. Taustalla ovat tosiaan nämä oudot kävijät, jotka Blogger laskee mutta jotka Google Analytics osaa jättää pois tuloksista. Toivottavasti tämä pieni infopläjäys rauhoitti niitä, jotka ovat ajatuksia näille oudoille kävijöille suoneet. Toimenpiteisiin siis on syytä ryhtyä vasta sitten, kun huomaa tai epäilee kävijöiden oikeasti aiheuttavan jotakin häikkää.