Bloggari siellä, bloggari täällä, bloggari tuolla

Tuleeko sinulle koskaan sellaista oloa, että olet saanut yliannostuksen bloggareista? En tarkoita nyt sitä hetkeä, kun on pakko pitää vähän blogitaukoa. Yliannostus voi tulla myös netin ulkopuolella, kun bloggareihin alkaa törmätä usein mitä kummallisemmissa paikoissa. Tarkoitan sitä, kun tuttuja bloggareita hyppii silmille vaikka viikon mainospostia selatessa. Itselleni kävi juuri näin viime viikolla, kun aloin selailla eteiseen tupsahtaneita lehtiä ja kaikenlaisia mainoslippusia ja -lappusia.

Tämä tuli postissa. Olisiko Yhteishyvä-lehden takakansi.

Etenkin suosituimmilla bloggareilla on tunnetusti todella paljon vaikutusvaltaa, ja jos he sanovat, että maapallo on sittenkin litteä, suuri lauma lukijoita alkaa heti nyökytellä myöntävästi. On siis hyvin luonnollista, että heitä halutaan hyödyntää mitä moninaisemmissa projekteissa ja mainoksissa. Huomio heidän avullaan on taattu ainakin niiden ihmisten parissa, jotka bloggarin pärstän tunnistavat. Ja niitä ihmisiähän nykyään riittää. Lisäksi bloggarit ovat niin maanläheisiä ja luotettavia henkilöitä lukijoiden silmissä, että heidän saamisensa jonkin tuotteen tai asian mainoskasvoksi on kuin lottovoitto: heidän avullaan voi myydä vaikka mitä ja lipevä kaupallisuus ei paista niin suoraan läpi.

On ehkä hieman hassua, että minua (ja ehkä teitä muita?) joskus risoo bloggareiden naaman näkeminen joka (mainos)lehdykässä. Minähän seuraan heitä netissä, joten luulisi minun olevan iloinen törmätessäni heihin muuallakin. Minunhan pitäisi hykerrellä onnesta nähdessäni tutut kasvot siellä jossain Pirkka-lehden sivuilla. Useimmiten reaktioni on kuitenkin "Ei taas!".

Jonkun lehdenä välistä putosi Helkaman mainos.

Omalla kohdallani tympeän vastaanoton luulen johtuvan siitä, että ikään kuin lähestyn itse bloggareita ja heidän blogejaan netissä silloin kun haluan. Uskon heidän sanaansa monessa jutussa ja etenkin etsiessäni tietoa tai kokemuksia jostain jutusta. Jos vaikka päädyn johonkin blogiin etsiessäni ihmisten kokemuksia jostain uutuusripsiväristä (niin varmaan!) ja löydän sieltä kyseisen tökötin arvostelupostauksen, luen sen ja olen todennäköisesti hyvin kiitollinen tästä tiedonmurusta (tosin jos kyseessä on yhteistyöpostaus ripsarifirman kanssa, en ole kovin sinisilmäinen sisällön suhteen). Jos taas selailen lehteä ja siellä on aukeaman kokoinen advertoriaali tai muu juttu kyseistä ripsarista varustettuna tutun bloggarin naamalla ja höpinöillä, jätän todennäköisesti lukematta koko homman. Siitä paistaa jotenkin enemmän läpi se, että tässä halutaan ratsastaa bloggarin nimellä, naamalla ja vaikutusvallalla.

Helkama kulkee tässäkin. Tästä opin, että 7-v on muuten vaihdemäärä, ei ikä!

Vastaavanlaisen "minuahan ette höynäytä" –reaktion koin muutama kuukausi sitten, kun kävelin yhden helsinkiläisen kauppakeskuksen (eri kuin tuo ekan kuvan paikka) läpi ja siellä käteeni lykättiin jokin lehdykkä. Siitä selvisi, että käynnissä oli paikalliset hullut päivät ja vihkosesta löytyi tarjouksia eri päiville. Siellä sivuilla tarjoustuotteiden lomassa lymyili myös tuttuja bloggareita, jotka jakelivat shoppailuvinkkejään näihin kyseisiin alekarkeloihin. En ollut kovin vastaanottavainen heidän vinkeilleen, vaikka heidän blogeistansa olisin voinutkin jotain vastaavaa lukaista.

Hassua tästä jutusta tekee sekin, että jos hetken aikaa kuvittelen olevani vaikka sitä edellä mainittua ripsaria kauppaavan yrityksen leivissä, etsisin todennäköisesti kissojen ja koirien kanssa sopivaa bloggaria myyntiä edistämään ja lehtijuttuja koristamaan. Ymmärrän siis hyvin sitä toistakin puolta, joka käyttää bloggareita vetoapuna, sillä en ole kovin kaukana siitä toiminnasta itsekään.

Kuka Sissi? Ihan sama, bloggari kuitenkin! Bio Luvil Blackia mulle!

En kirjoita tästä aiheesta sen vuoksi, että minusta on kurjaa, kun bloggarit esiintyvät mainoskasvoina ja vetonauloina. Ainahan julkkiksia on näihin hommiin valjastettu, joten sinällään tässä ei ole mitään uutta. Mutta jotenkin bloggareiden kohdalla minua harmittaa se, että heidän kasvonsa jotenkin kuluvat tässä. Kaikista mieluiten kohtaisin heitä siellä netissä heidän blogisssan sellaisina suht tavallisina ihmisinä. Eikös juuri se heissä ollutkin hienoa? En välittäisi toljotella heitä jonkun lehden sivuilla kaurapuuromainoksessa tai jonkin kauppakeskuksen karkeloissa. Tuota menoa kyllästyn heihin eivätkä he enää ole niitä tuttuja ja turvallisia bloggareita, joihin voi lähes samaistua siellä netin puolella. Tätä menoa saamme äänestää varmaankin ensimmäistä muotibloggaria eduskuntaan ehkä jo ensi vuonna. Eikös sekin ole aika luonnollinen seuraus kaikenlaisesta julkisuudesta ja vähäisestäkin vaikutusvallasta ihmisten parissa?

Screenshot Sokoksen verkkokaupasta.

Saitteko yhtään langan päästä kiinni tai ymmärsittekö jotain rivien välistä? Mitä mieltä olette siitä, että bloggareista on tullut sellaisia jokapaikanhöyliä, jotka esiintyvät myös kaikkialla muuallakin kuin vain blogissaan? Ihanaa vai ihan liikaa? Itse olen muuten jokseenkin huono television katsoja mutta tiedän bloggareiden välillä esiintyvän ohjelmissa. Taisi siellä pyöriä joku täysin blogeihin ja bloggareihin keskittynyt ohjelma joskus. Tämän vuoksi omat esimerkkini ovat lähinnä lehdistä. Jos sinulla on näkemyksiä bloggareiden käytöstä telkkarin täytteenä, niin kerro siitäkin ihmeessä. Kauhean hyvälaatuinen kuvitus on muuten puhelimeni kamerasta, joten koittakaa jaksaa tiirailla.

Julkinen yksityisyys: kuinka paljon paljastat?

Sain Step by Step -blogin Tiinalta hyvän juttuvinkin: Kuinka yksityisiä asioita ja hetkiä bloggarit jakavat blogeissaan? Tiina mainitsi mm. parisuhteet, kihlaukset, hääpäivät ja synnytyssalit. Tartuin aiheeseen, koska olen todennut päätyneeni blogin lukemisen kautta jopa sinne synnytyssaliin. Onhan nuo muutkin elämän pikku tapahtumat nähty mutta vaikuttavin oli kuitenkin tuo synnytyksen seuraaminen -ja se muuten tuli videolta!

Oman yksityisyyden suojelun kanssa painiminen on bloggauksen perusongelmia. Etenkin lifestyletyyppistä blogia on vaikea pitää, jos ei tahdo paljastaa kenen elämäntyylistä oikein on kyse. Ja elämäntyylihän pohjautuu vahvasti siihen kuvatulla tyylillä elävään henkilöön ja persoonaan. Omista asioista kertominen blogissa riippuu tosissaan siitä mihin aiheisiin blogi oikein on keskittynyt. Jos keskiössä on rehellisesti pelkät asukuvat tai vaikka kynnet, esimerkiksi omasta kihlautumisesta ei ole mitenkään "pakko" kertoa. Tälläisten henk. koht. asioiden kertomista vaativat lukijat voisi helposti tulkita röyhkeiksi tungettelijoiksi. Mutta lifestylessä ja ns. muotiblogeissa samaiset vaatimukset voitaisiin jo luokitella kainoiksi toiveiksi: mikään aihepiiri ei oikeastaan ole blogin mahdollisen aihepiirin ulkopuolella.

Monilla blogeilla linja henkilökohtaisemmista asioista postaamisen kanssa on vaihdellut ajan myötä. Kaikille on varmasti tuttu se kuvio, missä bloggari alkaa hiljalleen kertoa vähemmän ja vähemmän syvällisiä ja henkilökohtaisia juttuja. Blogi muuttuu tällöin ns. pinnallisempaan suuntaan. Tämä on bloggarin kannalta erittäin ymmärrettävä ja luonnollinen liike: blogin lukijamäärän kasvaessa ja ihmisten mielenkiinnon lisääntyessä tajuaa paremmin sen, että ventovieraatkin ihmiset tietävät bloggarin elämästä enemmän kuin hänen oma äitinsä. Monet laittavat pakin päälle tässä kohdin ja etenkin saatujen kommenttien laadulla on paljon merkitystä asiassa. Toiset eivät sitten yhtään kavahda tälläistä, vaan he innostuvat tarinoimaan kahta kauheammin. Bloggauksesta voi tulla myös sellainen elämäntapa, että itse tulee ikään kuin sokeaksi sille mikä kuuluu blogiin ja minkä voisi sieltä ehkä jättää poiskin. Itse voi kokea vaikka omasta vatsan toiminnasta kertomisen aivan asiaankuuluvaksi.

Erilaisia linjauksia yksityisyydensuojelun ja -paljastelun suhteen on nähty mutta aika harvoin (jos koskaan) törmää sellaisiin blogeihin, joissa kerrottaisiin ja näytettäisiin lähestulkoon kaikki. Yleisin yksityisyyden rajaus on seuraavanlainen: vaikka bloggari tarinoisi autuaasti itsestään, yleensä lähipiiristä löytyy joku, jonka nimi on pelkkä kirjain ja naamakin (silloin harvoin kun se vilahtaa blogissa) ihan pikseleinä. Erittäin usein tämä "joku" on se bloggarin mies. Jos oma puoliso haluaa pysyä kaukana parrasvaloista, niin Tiinankin mainitsemista kihlauksista, hääpäivistä ja synnytyksistä on vaikea tehdä kattavaa raportointia blogiin. Ainakin niistä tulee kovin yksipuoliset jutut: esimerksi naimisiin mennään aina jonkun kanssa ja jos tämä joku on suuri kysymysmerkki, jutun uutisointi jää hieman rammaksi. Aina lähipiiri ei rajoita omista asioista kertomista, vaan päätös niukasta linjasta voi olla bloggarin omakin ajatus. Jollekin oma kihlaus (häistä puhumattakaan) voi  olla niin herkkä ja intiimi tapahtuma, että sitä ei viitsi altistaa kaikenmaailman "onpa halvannäköinen sormus" ja "näin pian kihloihin?! Ei tule kestämään!" -kommentteille. Vaikka tietäisi suurimman osan reaktioista olevan onnitteluja ja vilpitöntä iloa, ajatus yhdestäkin loanheitosta voi olla liikaa. Tämmöiset bloggarin itsensä päättämät rajat eivät kuitenkaan tuo lukijalle niin selkeästi sitä tunnetta, että nyt "salaillaan" jotakin. Lukija ei ehkä osaa edes kuvitella jonkin asian olemassa oloa, jos siitä ei hiiskuta mitään! Mutta tuommoiset jonkun toisen henkilön puolesta tehtävät semisalailut kertovat väkisinkin siitä, että jotkut asiat ovat liian henk. koht. lukijoille kerrottavaksi.

Välillä näkee blogeja, joissa paljastetaan jotain todella henkilökohtaista. Sellaiset jutut voivat olla juuri se blogin suola. Esimerkiksi törmäsin jokin aika sitten Starry Eyes -blogissa bloggarin erittäin henkilökohtaiseen tekstiin, joka näyttää olevan sitten koko blogin suosituin postaus. Sadoista kommenteista päätellen teksti on osunut ja uponnut. Erittäin yksityisten kokemusten jakaminen voi siis kaikesta epämukavuudestaan huolimatta olla hyväksi itselle ja lukuisille lukijoille. Ei ole kuitenkaan helppoa päättää tehdäkö tälläistä juttua vai kirjoittaako sen sijaan vaikka arvio uudesta kuivashampoosta. Erilaisten kokemusten jakaminen ja vuorovaikutus ovat niitä blogien hienoja puolia ja ne tekevät blogeista erilaisia mutta riippuu bloggarista mikä tuntuu hyvältä.

Puolisoiden, poikakavereiden ym. lisäksi yksityisyyden linjauksesta tekee haasteellista myös lapset. Tästäkin on nähty kaikenlaisia ratkaisuja: joissain blogeissa lapset esiintyvät nimellä ja naamalla, joissain nimellä muttei naamalla tai toisin päin, joissain salanimellä ja pikselinaamalla tai muulla näkyy-muttei-tunnista -taktiikalla. Niin ja joillain on ehkä lapsia vaikkei niistä blogissa pihahdetakaan! Lapset blogissa herättää varmasti monenlaisia mielipiteitä. Toiset eivät halua mistään hinnasta lapsiaan nettiin, vaan lapset saavat sitten joskus itse päättää mitä he haluavat vieraiden ihmisten heistä tietävän ja näkevän. Jotkut kavahtavat lapsen kuvan laittamista vaikka Facebookin, blogista puhumattakaan, sillä "sehän jää nettiin ikuisesti". Toiset ottavat tietoisen riskin ja toiset eivät koe tätä miksikään "riskiksi".

Lapsista on hyvä hypätä siihen alussa mainitsemaani syntymän ihmeeseen, joka on varmasti jäänyt kummittelemaan joidenkin mieleen koko postauksen ajaksi. No, juttu menee näin: löysin ehkä noin vuosi sitten sympaattisen oloisen irlantilaisen Anna Sacconen blogin. Bloggari oli tuolloin raskaana ja minusta hänen touhujaan oli mielenkiintoista seurata. Hän oli (ja on kyllä edelleenkin) myös hyödyntänyt hyvin esim. YouTubea kauneustutoriaaliensa ym. suhteen. Sittemmin tajusin, että hän on miehensä kanssa tehnyt itsestään oikein brändin, joka julkaisee heidän arjestaan videoita päivittäin. Heille oli siis varmasti hyvin normi ratkaisu pistää joukon jatkeeksi video ensimmäisen lapsen syntymästä. Tämä siis hyvänä esimerkkinä siitä, että jotkin asiat eivät ole toisille ollenkaan liian henkilökohtaisia etteikö niistä voisi kaikille avoimesti kertoa. Toisille tämmöinen on aivan TMI ja ei tulisi ikinä kuuloonkaan. Olenhan näitä synnytyskertomuksia lukenut suomalaisistakin blogeista mutta video vie tämän jo ihan toiselle asteelle. Sanottakoon, että minun kohdallani blogin aktiivinen lukeminen loppui pian tuon jälkeen, sillä en koe heidän yksityisyyslinjaansa... miten sen nyt sanoisi... no vaikka kovin yhteensopivaksi oman näkemykseni kanssa, vaan jotkin seikat pikemminkin häiritsevät minua. Joku toinen saattaa tykätä siitä.

Ajattelin ensin kysyä, että mitä juttuja et itse mistään hinnasta kertoisi blogissasi mutta tajusin kysymyksen hölmöyden: tuskinpa niitä salaisuuksia tässäkään kerrotaan. Muotoilen kysymyksen siis uudestaan. Käytä mielikuvitusta: kertoisitko esim. häistä, parisuhteesta, lapsista, sairauksista, vastoinkäymisistä, lottovoitosta, ym. asioista? Kuinka tarkkaa raporttia tekisit? Tiedän blogillani olevan paljon lukijoita, joilla on lapsia ja blogi. Olisi erityisen mielenkiintoista kuulla minkälaisia ratkaisuja ja näkemyksiä teillä on sen suhteen miten lapset esiintyvät blogissa.

Photo credit 1: sparktography / Foter / CC BY-NC
Photo credit 2: Frank de Kleine / Foter / CC BY-NC-SA

Stalkkerit, pervot ja muut bloggaamisen haitat

Bloggaamisen nurjista puolista puhuttaessa useimmiten mainitaan ilkeät kommentit, joista täälläkin on useampaan otteeseen puhuttu. Mutta aina nämä miinuspuolet eivät rajoutu kommenttiboksiin tai nettiin ylipäänsä. Muunmuassa eräs lukijani mainitsi saaneensa vanhan bloginsa kautta stalkkerin. Ratkaisuna oli uusi blogi ja tiukempi linja yksityisyyden suhteen. Mungolifen blogissa oli jonkin aikaa sitten tilitystä siitä, kuinka tuntemattomat ihmiset ovat halunneet tehdä hänen elämästään vaikeaa mm. yrittämällä hankkia hänelle potkut silloisesta työpaikasta. Kenellä kelpaisi tämmöiset kokemukset?

Harmillista kyllä, edellä mainittuja inhottavia juttuja ja monia muita voi sattua, kun alkaa bloggaamaan. Bloggareita voivat lähestyä kaikenlaiset kaupustelijat, pervot ja muut tuntemattomat tuttavuudet. Yleisimmin lähestymisyritys tapahtuu sähköpostin välityksellä mutta myös muut keinot ovat käytössä: yksi lähestyy kadulla, toinen puhelimella, kolmas tulee oven taakse, ja neljäs kokeilee onneaan Facebookissa.

Sähköpostilla voidaan kysellä kaikenlaista. Erilaisten yhteistyöpyyntöjen kirjo voi luonnollisesti olla valtava ja joukkoon mahtuu niin outoja tuotteitakin kuin erittäin huonoja diilejä. Tuttuja ovat myös postit, joissa bloggarilta halutaan ostaa tämän vanhoja tavaroita tai vaatteita ja toiveet voivat olla hyvinkin tarkasti määriteltyjä. Kyselijät voivat olla muuten vain kiiinnostuneet juuri ko. tavaroista tai sitten heillä on jokin ällöttävä fetissi.

Mielellään sitä kuvittelisi, että blogia lukee suht samankaltaiset ihmiset kuin itse. Siinä vaiheessa, kun on julkaissut itsestään bikinikuvia blogissaan ei ole hauska saada tietää jotakin reittiä, että Markku 55 vee onkin innokas blogin lukija (tai siis katselija). Markku kun vielä saattaa ottaa yhteyttä, jotta hän voisi tehdä tuttavuutta bikinien kanssa ihan livenäkin. Mutta valitettavasti netti on vapaa paikka kaikille ja itse on mahdotonta määritellä oma yleisönsä.

Lähestyjät eivät aina ole pahat mielessä olevia vanhoja ukkoja, vaan myös vaikka oman ikäisestä tytöstä voi saada ihan ikioman stalkkerin: joku kokee olevansa se bloggarin kauan kadoksissa ollut bestis. Tämä tyyppi yrittää väsymättä luoda kontaktia bloggariin eikä osaa lukea ystävyyden puuttumisesta kertovia merkkejä sitten millään. Jotkut siipeilijät tuppautuvat bloggarin seuraan, koska haluavat päästä apajille ja saada näkyvyyttä itselleen. Toiset taas ovat oppineet blogia lukemalla monia asioita bloggarista ja vilppittömästi uskovat, että heillä synkkaisi todella hyvin.

Kun tekee elämästään edes osittain julkista, saa varautua siihen, että muutkin tietävät sinusta paljon ja ovat uteliata tietämään vielä enemmän. Vaikka olisi itse vetänyt tietyt rajat sille mitä julkaisee itsestään ja mitä ei, ne rajat eivät ole täysin muiden tiedossa. On absurdia olettaa, että kun on päättänyt kertoa itsestään tasan tämän verran, blogin lukijoiden olisi oltava ylettömän kiinnostuneita juuri siitä informaation määrästä eikä mistään muusta.  Julkisuuden henkilönä saa myös varautua siihen, että kuka tahansa kadulla vastaan tuleva saattaa tietää sinusta hyvinkin paljon. Se tieto ei välttämättä rajoitu siihen mitä kerrot netissä. Otetaanpa esimerkki: minun naapurustossani asuu eräs erittäin suosittu nuori bloggari. Näen hänen elämästää sellaisia asioita, jotka eivät tule julki blogin puolella. Jos taas en tietäisi hänen bloginsa olemassa olosta mitään, en varmaan kiinnittäisi hänen tekemisiinsä tuon taivaallista. Nyt taas näen tytön, jonka tiedän syöneen aamupalaksi kaurapuuroa voisilmällä ja käyneen kahvilla äitinsä kanssa. Jos haluaisin olla oikein creepy, voisin kommentoida hänen blogiaan tyyliin "tiedän mitä ostit kaupasta" ja "sulla oli kivat kengät, kun ulkoilutit koiraasi". Mutta en tietenkään tee niin, sillä en ole mikään stalkkeri ja se tuntuuu ahdistavalta myös itsestä: kaikille meille bloggareille voi käydä niin ja kukaan ei varmaan halua tietää vastaavista kyttääjistä. Minua myös hieman häiritsee ajatus, että tiedän minulle tuntemattomasta ihmisestä hyvin paljon asioita ilman, että hän tuntee minua. Mutta itsepähän olen tietoni hankkinut ja sama voisi käydä minullekin.

Näistä lieveilmiöistä harvoin halutaan puhua ääneen: bloggarista voi tuntua myös siltä, että on itse tehnyt jotain väärin, kun saa friikkejä peräänsä ja kun on kerran julkistanut itsensä, niin seurauksista saa kärsiä. Mutta sana on vapaa, jos haluatte jakaa omia kokemuksianne tai muuten ottaa kantaa asiaan!

Bloggaatko salaa?

Lukevatko kaverisi blogiasi? Tietävätkö vanhempasi blogistasi? Onko sinulle eri kaverit netissä ja netin ulkopuolisessa elämässä? Aika moni taitaa pitää blogia kertomatta siitä lähipiirilleen. Olen tutkiskellut blogimaailmaa ihan gradunkin verran ja silloin lueskelin kaikenlaisia tieteellisiä artikkeleja liittyen bloggaamiseen. Erityisesti yksi juttu jäi näistä tutkimuksista hyvin mieleeni: moni pitää blogia "salaa" läheisiltään. Miksi ihmeessä?

Salaaminen voi tehdä bloggaamisesta paljon antoisampaa. Kun lukijoissa ei ole ihan lähipiiriä, blogissa voi hieman irrotella ja ilmaista itseään paljon vapaammin. Eipähän tule suututtaneeksi vanhempiaan, sisaruksiaan, kavereitaan, tai kumppaniaan. Todennäköisesti herneen nenäänsä vetävät ovat tuikituntemattomia, jolloin kinastelu rajoittuu vain nettiin ja siviilielämää voi jatkaa ihan ilman kränää. Blogiin voi kirjoittaa hyvien juttujen lisäksi myös omista huolista ja murheistaan, ilman että huolestuttaa jonkun läheisensä oikeasti. Nettiin kirjoittelu voi tuoda tunteen, että joku kuuntelee ja sieltä voi saada kaipaamaansa sympatiaa. Monista asioista haluaisi ehkä puhua mutta on sitten eri juttu, haluaako alkaa setviä niitä jonkun tuttunsa kanssa ihan livenä.

Blogia voi kirjoittaa myös salaa osalta lähipiiriltään. Tämä "osa" on usein juurikin vanhemmat. Varsinkin nuorilla bloggareilla vanhempien kanssa voisi syntyä helposti epäselvyyksiä julkaisukelpoisista aiheista ja kuvista. Tasapainoittelu kavereita kiinnostavan ja vanhempien hyväksymän sisällön välillä voi olla sen verran haasteellista, että salalinjalle on lähdetty jo heti kättelyssä. Jotkut voivat kertoa blogistaan vain niille tutuilleen, jotka myös bloggaavat tai joiden uskoo ymmärtävän ja arvostavan bloggausharrastusta. Lähipiiriin kun saattaa kuulua sellaistakin väkeä, jotka pitävät bloggausta pinnallisena muoti-ilmiönä ja nauravat päälle. Netissä voi kerätä itselleen myös uudet kaverit samanmielisten lukijoiden joukosta, jolloin tarve toitottaa bloggaamisesta live-elämän kavereille voi vähentyä huomattavasti.

Tähän salaa kirjoittamiseen liittyy myös kirjoittajan anonyyminä pysyminen. Kun oma nimi ja naama eivät ole kaiken nettikansan nähtävillä, kirjoittelu on vielä helpompaa. Eli kun kirjoittaa salaa, nimimerkillä ja kasvottomana, juttua voi julkaista juttua vaikka kuinka henkilökohtaisesta aiheesta (mutta tietysti niin, että kirjoittajaa ei ole mahdollista tunnistaa) tai sitten voi vaikkapa lytätä kaikki muut ihmiset. Kurkkaapa vaikka Blogilistan etusivulta vasemmasta alakulmasta haetuimmat sanat, joilla siis etsitään blogeja ko. aiheista. Veikkaan, että joidenkin hakusanojen takaa löytyviä blogeja tehdään juurikin edellä mainitulla tavalla: kukaan ei tiedä kuka siellä oikeasti kirjoittelee -ja hyvä niin. Mutta joo, pysytään me täällä muotiblogimaailmassa.

Salaa bloggaaminen ei kuitenkaan aina liity siihen, että syvimpiä salaisuuksiaan ja suuria mietintöjään olisi helpompi julkaista. Salailu voi johtua myös siitä, että bloggari haluaa antaa itsestään täysin toisenlaisen kuvan kuin oikeasti on. Blogissa saa kerrankin olla se ihanneminä, jollainen on aina halunnut olla. Jos joku tuttu lukisi blogia, koko kulissi romahtaisi saman tien. Tuntemattomille lukijoille voi valehdella suoraan tai esittää puolitotuuksia. Netistä voi napata muutamien vuittonien kuvat ja sanoa hankkineensa ne itse. Itselleen voisi kehitellä vaikka minkälaisen mielikuvituselämän, kunhan ei ala itse uskomaan siihen.

Vaikka ei bloggaisikaan salaa, oma lähipiiri ei välttämättä silti lue blogia. Heitä ei ehkä kiinnosta katsella netistä sellaisia kuvia ja lukea sellaisia juttuja, jotka näkevät ja kuulevat jo ihan livenä. Joskus blogeissa onkin näkynyt mm. bloggareiden poikaystävien haastatteluja, joissa he sanovat "lukevansa joskus" bloggaavan tyttöystävänsä tuotoksia. Kiinnostus läheisten nettielämään ei siis välttämättä ole kovin suuri, vaikka siitä olisi tietoinen. Toisaalta, olen myös lukenut bloggarin äidin kirjoittamia kommentteja.

Vaikka salabloggailu olisikin antoisampaa aiheiden puolesta, salaisuudella on aina vaarana paljastua. Varsinkin jos julkaisee valokuvia itsestään ja elämästään blogissaan, paljastumisen vaara voi olla suuri. Silti jotkut ottavat tämän riskin. Voi olla aika huonoa tuuria, jos joku tuttu löytää blogiin mutta sitten onkin jo liian myöhäistä. Kuvattomilla blogeilla on tietenkin pienempi riski paljastua, -etenkin jos kirjoittaa aiheista, joista kirjoittajaa ei ihan heti voi tunnistaa tietyksi henkilöksi. Mutta salamuotibloggaaja, joka samalla toivoo blogillensa suurta suosiota, on pinteessä. Tuntuu mahdottomalta, että voisi pitää übersuosittua blogia ilman, että kukaan tuttu tietää siitä. Viimeistään blogista luvatta kopioidut ties mille sivulle päätyneet kuvat lävähtävät jonkun tutun ruudulle, jolloin selittelyt alkavat olla paikallaan.

Miten on, lukeeko yksikään tuttusi blogiasi? Jos pidät blogia salaa, miksi olet päätynyt tähän ratkaisuun? Ajattelitko joskus tuoda salaisen nettielämäsi julki lähipiirillesi? Osa minun tutuistani on tietoinen sivuistani mutta eivät todellakaan kaikki. Syy on se, että heillä on täysin eri mielenkiinnon kohteet. En ole kokenut tarpeelliseksi esitellä omia tuotoksiani netissä ihan jokaiselle kaverille mutta ihan lähipiirilleni kylläkin. Mutta yhtäkään julkaisemaani sanaa, aihetta tai kuvaa en menisi muuttamaan, lukisivat tuttuni sivujani tai eivät.


Photo credit: liquidnight / Foter.com / CC BY-NC-SA
Photo credit: Stuck in Customs / Foter.com / CC BY-NC-SA

Bloggareiden henkilöllisyyden salailu: missä menee raja?

Koin suurta ihmetystä tällä viikolla, kun silmieni eteen ilmestyi kutsu Lindexille, jossa voisin tavata Strictly Style -blogin Mrs. V:n mutta tuon tutun nimimerkin sijasta ruudulla komeili bloggarin oma nimi! Kyseinen bloggari on aina ollut suojelevainen omaa yksityisyyttään ja nimeään kohtaan mutta nyt yhtäkkiä ruudulle ilmestyi hänen etunimensä, mikä siis aiheutti minussa suurta ihmetystä. Kauaa mainos ei tainnut netissä olla, sillä tähän hätään en löydä sitä mistään. Nimettömiä kyllä olisi tarjolla. Taannoinhan bloggarin henkilöllisyyden levittäminen johti poliisitutkintaan ja sivupalkissa oli jonkin aikaa ote lakipykälästä aiheeseen liittyen. Itselleni bloggarin nimi on ollut jo pitkään selviö mutta monelle muulle ei, ja se herätti varmasti suurta kiinnostusta.

Muotibloggarit jakautuvat yksityisyyden suhteen kolmeen kastiin: yhdet tekevät blogia omalla nimellä ja naamalla, toiset omalla naamalla mutta nimettömänä, ja kolmannet eivät paljasta itsestään  kumpaakaan. Itseäni on aina kiehtonut tämä keskimmäinen joukko -siis näin yksityisyys/julkisuus -näkökulmasta. Onko se porukka sellaista, joka ei osaa päättää pysyäkö piilossa vai tullako kunnolla esiin? Mietitäänpä asiaa näiden muotiblogien kannalta.

Faktahan on se, että etenkin muotiblogia on lähes mahdoton tehdä ilman "itsensä paljastamista". Jos esittelee blogissa elämäänsä, asujansa ja ostoksiansa, on hieman absurdia kuvitella lukijoiden kiinnostuvan arkipäiväisistä jutuista tietämättä kenelle ne oikein kuuluvat. Yleensä kiinnostuksen herättämiseen tarvitaan juuri se naama. Nimellä ei taida olla niin paljoa väliä, kunhan bloggari käyttää edes jotain nimimerkkiä, jolla häneen voi viitata. Blogi on siis vahvasti riippuvainen siitä persoonasta, joka sitä pitää. On turha kuvitella myyvänsä vaikkapa mainosten kautta vaatteita, jos lukijat eivät ollenkaan tiedä minkälainen ilmestys se tyyppi on, jonka tyylitajuun heidän olisi tässä tarkoitus luottaa. Naama on siis must.

Blogien viehätys perustuu pitkälti siihen, että niiden kautta pääsee tirkistelemään toisten elämään. Ehkä itse samaistuu blogin tarjoamaan malliin tai sitä pitää esikuvana yrittäen kopioida elämäntyyliä. Tai sitten blogi eroaa niin paljon omasta elämästä, että sitä seuraa silkasta mielenkiinnosta ja vaihtelun vuoksi. Luonnollisesti lukijan mielenkiinto bloggaria kohtaan kasvaa, kun blogia on seurannut jo pidemmän aikaa. Silloin lukija haluaa varmasti tietää yhä enemmän ja enemmän bloggarin elämästä henkilökohtaisuuksia myöten. Voi tuntua hieman epäreilulta, jos bloggari salailee joitain asioita ihmisiltä, jotka uhraavat päivittäin aikaansa blogin ja täten bloggarin elämän seuraamiseen ja elävät usein tunteella mukana. Tottahan toki tämä blogin seuraaminen on täysin vapaaehtoista ja bloggarilla ei ole mitään tarvetta jakaa yksityisasioitaan julkisesti, mutta aina välillä vakiolukijoita voi ärsyttää pienikin salailu ja epämääräisyys. Tämä on varmasti ikuinen konfliktin aihe.

Etenkin sellaisten blogien kohdalla, jossa annetaan paljon itsestään mutta ei kuitenkaan kerrota ihan kaikkia, siis tuo kakkosryhmä "nimettömät naamat", voivat kiusata uteliaita lukijoita. Ja se ryhmä kertoo myös paljon bloggarien ristiriitaisista tunteista bloggaamista kohtaan. Toisaalta omaa minää ei haluta paljastaa kaikkien ihmeteltäväksi mutta toisaalta huomio houkuttaa. Tässä kilpailevat keskenään itsesuojeluvaisto ja terve narsismi.

Mutta miten voi vetää rajan henkilökohtaisen ja julkisen minän välille blogissa? Itse en aina ymmärrä millä logiikalla näitä rajanvetoja tehdään. Joku esittelee oman kotinsa, ulkoisen itsensä, tavaransa, tapansa, aamupalansa, ym. mutta kuitenkin haluaa säilyttää yksityisyytensä ja jättää nimensä sanomatta. Onko omien henkilökohtaisten kuvien päätyminen nettiin ja siten lähes koko maailman hyppysiin turvallisempaa kuin nimensä paljastaminen? Luulisi, että jos ei halua ihmisten tarkalleen tietävän kuka on (ja tässä nimi on oleellisessa osassa), suojaisi myös itsensä ja oman kotinsa kaikkien katseilta.

Toisaalta, nimellä on voimakkaampi vaikutus kuin kuvilla. Kuvat voivat tosiaan levitä minne sattuu mutta kaikki kuvien katsojat eivät kuitenkaan tiedä kuka siinä oikein poseeraa. Eivätkä kaikki edes välitä. Mutta jos nimi lähtee leviämään netissä, lopputulos voi olla ikävämpi. Nimi voidaan yhdistää kuvaa helpommin tiettyyn henkilöön ja nimi voidaan liittää netissä ties mihin ikäviin juttuihin. Ja pystyyhän nimen perusteella paremmin selvittämään bloggarin asioita ihan netin ulkopuolellakin.

Nimen salaaminen voi liittyä myös siihen, minkälaisen kuvan bloggari haluaa antaa itsestään. Jos sukunimenä sattuu olemaan joku tunnettu nimi (siis ei yleinen, vaan kuuluisassa mielessä tunnettu), se voi aiheuttaa tiettyjä ennakkoasenteita lukijoissa -hyviä ja huonoja. Pelkällä etunimellä kirjoittelu toimisi ratkaisuna tähän pulmaan paremmin kuin omituisen nimimerkin käyttäminen, joka voi taas aiheuttaa spekulaatioita nimen salaamisen syistä. Tai sitten nimen salaaminen voi aiheuttaa uteliaiden ryntäyksen blogiin ja kaikki yrittävät kilpaa sitä selvittää. Se voi tosin olla ennemminkin hermoja raastavaa kuin mukava yllätys bloggarille.

Joku bloggari ei ehkä välitä kertoa kaikille tutuilleen blogistaan, vaan haluaa pitää sen omana ilonaan. Ehkä blogi tarjoaa mahdollisuuden irrotella ja antaa vähän toisenlainen kuva itsestään. Jos sitä tekisi omalla nimellä, aika pian tutuillekin selviäisi blogin olemassaolo. Jo pelkästään Google voisi sen kertoa. Tuttujen kuviin törmääminen on huomattavasti pienempi riski.

Itse en kirjoita tätä blogiani kokonimelläni juurikin tuon nimen netissä leviämisen vuoksi. Ja koska en esittele itseäni täällä sen kummemmin vaan pidän vähemmän henkilökohtaista mutta asiapitoista blogia, pelkkä nimimerkkikin voisi toimia minun kohdallani. Miten on teidän kohdallanne, julkaisetteko nimenne? Entä onko se kaikista henkilökohtaisin asia blogissa vai ovatko kuvat sittenkin paljastavampia?