Vaarallinen inspiraatio

Täällä ja monessa muussakin blogissa on aikaisemminkin puhuttu siitä, mitä kaikkea omasta elämästään oikein suodattaa blogiin asti ja mikä jää sen ulkopuolella. Moni on halunnut pitää bloginsa positiivisuuden tyyssijana, jolloin arkisen harmaat ja harmittavat jutut ovat jääneet postauksista puuttumaan. Tässä jutussa ei kuitenkaan ruodita sitä, mitä ihanuuksia haluat itsestäsi paljastaa, vaan sitä, mitä haluat toisten paljastavan. Tajusitko? Ymmärsit tai et, jatka ihmeessä lukemista.

Pureudumme nyt inspiraatioblogien ihmeelliseen maailmaan. Jos et vielä tiedä, mitä ne ovat, niin kerron sinulle nyt, mitä ne tässä postauksessa tarkoittavat: inspiraatioblogit ovat niitä blogeja, joissa on vain kauniita kuvia, kauniita juttuja, ja niin sisäisesti kuin ulkoisestikin kauniita ihmisiä. Niiden on tarkoitus tuoda iloa elämäämme ja ennen kaikkea inspiroida meitä hyvässä mielessä. Tunnistatko blogityypin?

Jäin pidemmäksi aikaa miettimään tätä inspiraatioblogien maailmaa, kun päädyin muutaman mutkan kautta Blond Rivets –blogin kommenttiboksiin. Postauksessaan Muotibloggaaja – tuo pahuuden perikuva bloggari Kira puki hyvin sanoiksi sen, mitä moni muukin bloggari on toitottanut useaan otteeseen: blogissa ei näy koko elämä, vaan se yksi puoli siitä. Tässä jutussa puhuttiin etenkin siitä, että ko. blogin sisällön on tarkoitus pyöriä inspiraation ympärillä. Se tarjoaa mm. inspiraatiota tietenkin bloggarille itselleen sekä samoista asioista innostuville lukijoille. Kommenteissa tuotiin kuitenkin hyvin esille myös se inspiraation kääntöpuoli.

Inspiraatio on harmittavan usein kuitenkin lähes synonyymi täydelliselle. Ja se tuntuu tuottavan ongelmia. Itse en inspiroidu tästä täydellisen siloisesta pinnasta ja ihanasta elämästä. Ne eivät yksinään riitä tekemään minusta inspiroitunutta ihmistä. Omassa elämässäni en ala pukeutua aamuisin tietyllä tavalla, tai pyöräyttele vihersuperhypervoimasmoothieita, tai sisusta asuntoani jonkin näennäisen yli-ihmisen antaman esimerkin mukaan. Jotta inspiroituisin näistä jutuista ja alkaisin apinoida esimerkin antajaa, tarvitsen jotakin, mihin samaistua.

Yleensä se samaistumisen aiheuttaja on jotakin inhimillistä ja rosoista – juuri sellaista, mitä inspiraatioblogeissa vältellään kuin ruttoa. Samaistumiseen ei riitä, että minulla ja bloggarilla on molemmalla vaaleat hiukset. Siihen tarvitaan vaikka se, että bloggari kertoo, kuinka hemmetin sotkuista heillä on ollut kotona viimeisen viikon. Sitten hän siivosi vaikkei olisi yhtään huvittanut, ja lopuksi hän asetteli ostamansa kauniit valkoiset liljat piirongin päälle lasimaljakkoon. Jos bloggari oikaisee ja tuokin julki vain sen, kuinka ihanilla valkoisella liljoilla hän tänään sisustikaan – koska tuoreet kukathan tuovat niin ihanan ylellistä tunnelmaa kotiin – ja jättää koko siivoushärdellin salaisuudeksi, inspiraation sijasta ovella kolkutteleekin jotenkin epäonnistunut olo.

Usein täydellisyyden kuvaamista ja sitä kautta "inspirointia" perustellaan sillä, että kyllä lukijatkin ymmärtävät sen, että ei se elämä oikeasti ole mitään ruusuilla tanssimista. Joku on ehkä vähän huolissaan siitä, ymmärtävätkö ne ihan nuorimmat lukijat sitä, että blogista on kaikki muu paitsi ihanuus filtteröity pois. Itse en luottaisi siihen, että kaikki lukijat muistavat tämän aina ja ikuisesti blogia lukiessaan. Huomaan nimittäin itsekin joskus taivastelevani sitä, kuinka jonkun bloggarin elämä on niin siloista pintaliitoa - ja näiden bloggareiden kun piti olla niitä ihan tavallisia ihmisiä. Ja minä en todellakaan ole se nuori ja naiivi lukija. Katsokaas, jos jostain ei aina silloin tällöin muistuteta, se unohtuu. Sellainen unohtuva juttu on myös se, että bloggarin elämä on muutakin kuin pelkkää pumpulia. Inspiraatioblogeissa on sekin hämäävä puoli, että niissä ihan pokkana ikään kuin esitellään elämää mutta ei todellisuudessa sitten esitelläkään. Ota siitä nyt selvää.

Toisaalta joissain tilanteissa inpiroidun näistä ihan samaisista jutuista. Jos luen ihmesmoothiesta vaikka jostain lehdestä tai katselen kauniita sisustuksia "Tuhat ja yksi tapaa sisustaa valkoisilla liljoilla" -kirjasta, asenteeni vaikutteiden ottamista kohtaan on positiivinen. Niissä kauniit ja täydelliset asiat eivät ole lähtöisin suoranaisesti jostain tietystä ihmisestä, joka on muka ihan tavallinen tyyppi niin kuin minäkin. Kun inspiraatio ei näin henkilöidy keneenkään, sitä voi helpommin ottaa vaikutteita täydellisistä asioista eikä itseään tule vertailtua keneenkään.

Ihmisillä on eri tapoja inspiroitua. Jotkut saavat kicksit inspiraatioblogien tarjoamasta täydellisyydestä mutta toiset tarvitseva realismia ottaakseen onkeensa.Toiset taas eivät tiedosta inspiraatioblogien syvintä olemusta ja ahdistuvat täydellisen elämän toljottelusta. Mihin joukkoon sinä kuulut? Mistä sinä inspiroidut? Oletko huolestunut siitä, että inspiraatioblogit mahdollisesti aiheuttavat vääristyneitä mielikuvia? Minä tiedostan tyylilajin (lähes aina) mutta epäonnistun usein inspiroitumisessa. No ei se minua haittaa. Blogeihin ei mielestäni tulisi lisätä mitään varoitustekstejä tyyliin "Sisältää vain parhaat puolet elämästäni. Meillä ei ole oikeasti imuroitu kahteen viikkoon." Ehkä keskustelu aiheesta ja pieni ripaus realismia silloin tällöin riittävät.


Kuvat:
1: Courtney Dirks / Foter CC BY 2.0
2: AlisonQuine / Foter / CC BY-NC-ND 2.0