torstai 3. heinäkuuta 2014

Blogikuukausi: Kesäkuun kootut

Vaikka kirmaattekin kaikki toppatakit päällä kesälaitumilla, ajattelin ilahduttaa teitä kuukauden parhaat -postauksella. Kesäkuussa tapahtui ainakin seuraavaa:

Suuri taiteilija iskee jälleen!

Kuukauden lehtijuttu
Silmiini osui eräänä kesäkuun päivänä Hesarin nettisivuja selaillessani pysäyttävä otsikko: "Suosikkibloggarit Anna ja Sebastian tauolle - Nyt selvitti, mistä on kysymys". Jäätymiseni ei johtunut otsikon välittämästä viestistä, vaan siitä, että tajusin lehtienkin näköjään syynäävän bloggareita siihen malliin, että heidän tekemisistään tehdään juttuja. Ehkä juttu oli vain vitsi ja toimittajalla ei ollut muutakaan tekemistä. Tai ehkä kohta törmään otsikkoon "Suosikkibloggari teki tilauksen Nellyltä - lehti selvitti, mitkä tuotteet lähtivät palautukseen" tai jotain yhtä hyvin uutiskynnyksen ylittävää.

Kuukauden ilmiö
Viimeksi tästä kirjoiteltiin tammikuussa ja nyt taas kesäkuussa se oli ajankohtaista. Kuka olisi uskonut? Tammikuussa se aiheutti riemua, kesäkuussa sen vuoksi meni suru puseroon. Arvaatko jo, mistä on kyse? No lumesta tietenkin! Kuka muka ei kirjoittanut blogiinsa kesäkuussa taivaalta tulleesta lumesta? Aivan varmasti kirjoitit! Tässä yksi tyylinäyte.

Kuukauden koulutus
Suurin piirtein kesäkuussa ilmestyi hauskasti nimetyssä Ku ite tekee, saa mitä tulee -blogissa valokuvauskoulu-postaussarja. Setistä löytyy vaikka minkälaista ohjetta kuvien räpsimiseen. Osa menee lyhyen keskittymiskyvyn omaavalta varmasti ihan ohi mutta moni vinkki on helposti poimittavissa ja hyödynnettävissä. Jos mielailet paremmaksi kuvaajaksi, lukaise jutut ihmeessä.

Kuukauden buumi
Kuukauden, tai ehkä koko vuoden, kirosana ja takuuvarma keskutelunherättäjä taitaa olla fitnessbuumi. Kesäkuussakin nähtiin kipakoita kannanottoja naisten painonnostoharrastuksesta. Yksi pidetyimmistä taitaa olla Tickle Your Fancyn mielipidekirjoitus. Jokaisella tuntuu olevan sanottavaa tästä aiheestä mutta jotenkin eniten äänessä ovat juuri ne lajin lyttääjät - niitä ovat niin sohvaperunoituneet kuin itsensä trimmanneetkin bloggarit. Oletko sinä jo antautunut buumin vietäväksi - siis fitnessbuumista kirjoittaminen -buumin vietäväksi?

Maailman vaikein haaste
Kesäkuussa Värjättyä vettä -blogissa tehtiin ihmiskoe: bloggari eli päivän ilman kännykkää ja nettiä. Itselläni ainakin sormet syyhyävät vastaavan haasteen toteuttamiseen. Suosittelen sinullekin. Mitä jos kaikki otettaisiin vastaan heinäkuussa tämä haaste? Odottettavissa voi olla hyvin pitkät 24 tuntia. Miksi on niin vaikea kuvitella elämää ilman edellä mainittuja hyödykkeitä, vaikka ne ovat olleet kiinteä osa elämäämme vasta muutamia vuosia? Jos emme onnistu haasteessa, on ehkä syytä hakeutua johonkin hoitoon.

Täten toivotan teille mukavaa heinäkuun alkua ja toivon, että kuukauden ilmiö tässä kuussa on jokin muu kuin kesäkuussa!

14 kommenttia:

  1. Hei, paljon kiitoksia maininnasta! :) Joskus kun innostuu niin juttu riistäytyy käsistä, hyvä että sieltä on löytynyt myös helposti lähestyttäviä vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä koulusta sinulle :) Hyvä olla myös sellaista infoa, jossa perehdytään asiaan kunnolla. Osaa kiinnostaa oppia oikeasti hyväksi kuvaajaksi.

      Poista
  2. Tuohon kuukauden lehtijuttuun tuli mieleen vielä mieleen, että keltainen lehdistö rakastaa nykyään uutisia otsikolla: X julkaisi kuuman kuvan. Klikatessa juttuun (ei, en tiedä miksi) "uutisessa" on kuva jonkun tissimissin selfiestä instagramista. Monesti mietin missä kohtaa ylittyy uutiskynnys, kun kuvapalvelussa julkaistaan kuva.
    Haastetta voisin kokeilla. Sillä erolla, että kännykkää käytetään, kuin vanhaa lankapuhelinta. Liikkumatilaa metri eikä tekstiviestejä käytetä. Vaikeaa olisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset kuumat kuvat ovat joo ihan ala-arvoista journalismia. Valitettavasti se on mennyt lehtien nettisivujen kohdalla siihen, että liikennettä on saatava sivuille keinolla millä hyvänsä. Sen määrästä kun riippuu kaikenlaiset mainossopimukset ym. Yleensä otsikkoon ympätään vielä sana "tissit", koska se takaa ehkä kaikkein parhaiten klikin.

      Mun mielestä kännykän voi alentaa lankapuhelimen asemaan tuon haasteen ajaksi. Mutta sitten siitä pitää tehdä 48h pituinen :D

      Poista
  3. Heinäkuun ilmiö saattaa hyvinkin olla poksahtelevat bloggaajat. Sen verran monella on nyt LA kohta käsillä, että tästä tulee vielä sopuliketjureaktio! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopuliketjureaktio! Tämä sana pitää muistaa heinäkuun juttua varten!

      Poista
  4. Tuollaista haastetta kyllä pitäisi kokeilla! Välillä tuntuu, että kyseiset laitteet hallitsevat elämää ihan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin hallitsevat! Välillä tekee mieli paeta jonnekin metsään mutta sinnekin menisin tottumuksesta kännykän kanssa.

      Poista
  5. Itselle toi haaste ei olisi yhtään vaikea, nyt tälläkin hetkellä olen ilman puhelinta ja olen ollut koko kesäkuun ja en minä nettiäkään yleensä kovin paljoon käytä, mutta tämä kesä on ollut yhtä koneella olemista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lucky you! Itse asiassa nyt tuli mieleen, että olin itsekin päivän ilman puhelinta hetki sitten ja se oli kovin vapauttavaa. Mutta tuosta koneesta kun vielä pääsisi hetkeksi eroon.

      Poista
  6. Kannattaa ehdottomasti toteuttaa tuo haaste! Me olimme talvella aviomieheni kanssa yhdeksän päivän mittaisella häämatkalla Lapissa pienessä hirsimökissä, jossa ei ollut televisiota, kuuluvuutta kännykässä (vaikka kummallakaan ei mitään älypuhelinta edes ollutkaan) ja tietokoneita emme tietenkään ottaneet mukaan. Eli siis reilu viikko luonnon rauhassa ilman nykyteknologiaa :) Se teki todella hyvää ja oli äärimmäisen vapauttavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kuulostaa jo vaativalta! Mutta varmasti oli hyvä breikki. Itsellä tulisi varmaan jossain vaiheessa pieniä vieroitusoireita.

      Poista
  7. Voisitko tehdä postauksen, jossa kerrot blogin aloittamisen perusohjeet (tai jos sellainen on jo, niin linkata). Itse haluaisin aloittaa blogin pitämisen mutta minulla ei ole hajuakaan mistä aloittaa. Tahtoisin tietää esimerkiksi miten suojaan tietojani ja mitkä voin kertoa. Muuten sinulla on aivan loistava blogi, mutta itselle siinä on vähän liian paljon tietoa, kun perusjututkaan ei ole hallussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista postausta ei vielä olekaan! Tosi hyvä idea, teen jutun bloggaamisen aloittamisesta pähkinänkuoressa.

      Poista