Blogi hunningolla

Bloggaaminen on yleensä hirveän mukava harrastus tai jopa työ, jossa pääsee toteuttamaan itseään. Välillä siihen kuuluu sellaisiakin hetkiä, jolloin suksi ei oikein luista ja koko touhu on tervanjuontia. Osa onnistuu pääsemään yli näistä aallonpohjista ilman, että huonot hetket näkyvät ulospäin eli ne eivät välitä postauksista mitenkään: tuttua juttua tulee ulos tasaisella tahdilla mutta bloggaria itseään ei innosta tavalliseen tapaan. Osalla kulissien pitäminen yllä ei onnistu silloin, kun bloggaaminen ei luista kiireen tai ketutuksen vuoksi. He jättävät blogin sikseen joksikin aikaa. Sitten he ehkä palaavat pahoitellen poissaoloaan ja hyvässä lykyssä katoavat hetken päästä uudestaan. Blogi jää aivan hunningolle. Kun bloggari on ollut kirjautumatta blogiinsa jonkin aikaa, kynnys kurkata mitä blogille kuuluu kasvaa koko ajan korkeammaksi. Blogia ei ole virallisesti lopetettu mutta se ei ole aktiivinenkaan. Se vain on. Ja bloggarilla on huono omatunto.

Tänään siis fokuksessa on tämä kuvailtu tilanne, jossa blogi on jätetty oman onnensa nojaan. Bloggari ei tiedä, mitä sen kanssa tulisi tehdä ja näennäisesti unohtunut blogi vaivaa häntä lähes taukoamatta. Jutun päätteeksi olisi taas mahtava kuulla vinkkejä ja kokemuksia kaikilta ja etenkin teiltä, jotka olette kokeneet jotakin vastaavaa.

Blogi voi jäädä hunningolle ajanpuutteen takia. Yhtäkkiä tulee niin paljon kaikenlaista puuhaa, että blogin päivittäminen ei onnistu. Koska blogi on monille kepeä harrastus, se ei nouse kovin korkealle to do -listalla silloin, kun lista täyttyy useista erittäin tärkeistä asioista. Moni asia ajaa siis blogin ohi kiireisinä hetkinä, mikä on täysin ymmärrettävää.

Ajanpuutteen lisäksi paussin aiheuttaja voi olla vaikkapa postausideoiden totaalinen loppuminen. Blogille ja lukijoille ei yhtäkkiä olekaan mitään annettavaa ja ihan tyhjänpäiväisyyksiä ei jaksaisi postata. Ja jos vaikka postaisikin yhden pilipali-jutun, niin mitäs sen jälkeen? Se vain lykkäisi kunnollisten aiheiden puuttumisen ongelmaa hieman eteenpäin.

Omat jutut tai niiden puute eivät ole ainoa mahdollinen blogin välttelyn aiheuttaja. Myös kommentit saattavat aiheuttaa pakoilua bloggarin osalta. Jos kommenttiboksissa on ikävä tunnelma, blogiin kirjautuminen ei välttämättä ole niin hilpeää ja kommenttien katselua yrittää vain välttää.

Blogin heitteillejättöön voi siis olla monia syitä - niin monta, kuin on bloggareita! Myös se vaihtelee, kuinka pitkä aika poissa blogista lasketaan tämmöiseksi blogin "unohtamiseksi": toisille jo pari päivää riittää, toisille se on viikkoja tai kuukausia.

Ärsytttävistä blogijutuista kertovassa postauksessa mainitsin yhdeksi omaksi inhokikseni sen, kun bloggari aloittaa postauksen pahoittelemalla poissaoloaan. Juuri sellaisen pahoittelupostauksen tekeminen voi tuntua ylitsepääsemättömältä, että jo sen takia blogiin ei viitsi palata. Tähän sanoisin, että pahoittelut voi ohittaa ihan pokkana. Sen kuin jatkaa niin kuin mitään taukoa ei koskaan olisi ollutkaan. Jos joku asiasta mainitsee, niin sitten sopii pahoitella tietenkin. Mutta periaatteessa sinulta odotetaan postauksia samaan vanhaan tapaan, eikä mitään pahoittelujaaritteluja.

Tauon aikana kertyneen kommenttivuoren ajatteleminen voi saada aikaan tunteen, että blogiin kirjautumisen sijasta olisi parasta piiloutua peiton alle. Kommenttivuori voi koostua pelkästään mitä ihannimmista kommenteista mutta tauostaan huonoa omatuntoa poteva bloggari olettaa sen sisältävän syytöksiä ja kysymyksiä kummallisesta katoamisesta. Siksi kommentteja ei millään viitsisi vilkaista. Kommenttien julkaisun vältteleminen vain pahentaa tilannetta, sillä niitä kertyy koko ajan lisää, vaikka ne eivät negatiivisia olisikaan. Jossain vaiheessa kommentointi tietenkin tyrehtyy, kun koko blogi vaikuttaa aivan kuolleelta.

Vaikka blogiin ei koskisi pitkällä tikulla hetkeen ja lukijoiden mielestä bloggari on selkeästi unohtanut koko blogin olemassaolon, blogi saattaa olla bloggarin mielessä hyvinkin paljon. Hän saattaa päivittäin miettiä, josko olisi jo paluun paikka tai että mitä ihmettä blogin kanssa tulisi tehdä. Jatkaa, lopettaa, vai kuvitella ettei sitä ole olemassakaan? Bloggaaminen ei ole enää hauskaa, vaan siitä on tullut yksi huolenaihe. Ajatukset koko touhun lopettamisesta käyvät yhä useammin mielessä. Lopettaminen ei välttämättä ole mitenkään huono ratkaisu.

Vinkkinä sellaiselle bloggarille, joka on jättänyt bloginsa hunningolle, sanoisin ainakin seuraavat sanat:

1. Älä aloita tauon jälkeen pelkillä pahoitteluilla. Kirjoita ihan reilusti täysin normaali postaus. Ole, kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Mutta vastaa, jos tauosta kysytään.
2. Mieti perusteellisesti, mikä tauon oikein sai aikaan. Nyt on hyvä aika myös miettiä, miksi bloggaa, mitä siitä saa, mitä siltä haluaa tulevaisuudessa ja listata vaikka plussat ja miinukset. Jos pidemmän ajan kokonaiskuva on synkeä, blogi kannattaa suosiolla pistää pussiin eikä kituuttaa millään tauolla.
3. Vastaavien tilanteiden välttämiseksi tee jonkinlainen aikataulu postausten suhteen. Kirjoita kerralla aiheita muistiin pidemmäksi aikaa, äläkä päästä aiheita loppumaan ennen seuraavaa mietintämyssyä.
4. Älä stressaa liikaa! Olet ehkä ainoa, jonka mielestä blogi on jäänyt hunningolle. Saattavathan jotkut lukijat olla asiasta samaa mieltä, mutta sinulle bloggarina se on kuitenkin isoin juttu. Älä siis murehdi liikaa siitä, mitä muut ehkä ajattelevat.

Vaikka itse en hihku ilosta pahoittelupostausten kohdalla, minulta löytyy ymmärrystä taukoilijoita kohtaan, ja niin kuin aina, tässä blogissa ei syytellä, vaikka kaikki ei olisi mennyt ihan blogioppikirjan mukaan. Niinpä olisi hienoa kuulla kokemuksia ja vinkkejä, miten tilanteesta selviää kunnialla.  Onko sinulle käynyt niin, että olet jättänyt blogisi oman onnensa nojaan joksikin aikaa ja sitten paluu on ollut vaikeaa? Miten selvisit siitä vai selvisitkö?

Loppukevennyksenä kerrottakoon, että keksin tälle yksin jätetylle blogille jo hienon nimenkin: zombieblogi. Mutta sitten päätin olla käyttämättä sitä postauksessa ja ehkä ihan hyvä niin!