keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Blogikoulutukset: opiskele taitavaksi bloggaajaksi



Koska pidän tällaista tiedonmurublogia, tiedän, että todella moni siellä ruudun takana janoaa bloggaamiseen liittyvää informaatiota. Bloggareiden ympärillä pyörii iso bisnes ja heitä halutaan vauhdittaa yhä parempiin bloggaussuorituksiin tai heidän tiedonjanostaan halutaan hyötyä muuten. Tänään siis kurkistetaan blogikoulutusten ja muiden kinkereiden ihmeelliseen maailmaan!

Blogiportaaleilla on erinäisiä koulutustilaisuuksia bloggaajille. Esimerkiksi Blogiringin bloggaajia osallistui jokin aika sitten blogiklinikkaan, jossa opeteltiin kaikkea somesta hakukoneoptimointiin. Tämä tilaisuutta ei yritelty mitenkään peitellä, vaikka monet bloggaajat päättävätkin olla hiljaa vastaavista bloggaustaitojen kehittämispyrkimyksistään. Ihan kuin muutama Blogiringin blogi, jota seuraan sivusilmällä, olisi jotenkin aktivoitunut tuon tilaisuuden jälkeen. Ilmeisesti siitä oli hyötyä.

Aina tällaiset koulutustilaisuudet eivät ole luonteeltaan niin selkeitä: niissä saatetaan vaikkapa opetella ottamaan hyviä ruokakuvia jonkin elintarvikemerkin edustajan ohjeiden mukaan. Eli koulutustilaisuuksissa voidaan keskittyä täysin bloggaajien tietynlaisten taitojen kerryttämiseen tai sitten ne voivat olla osaksi mainostemppu jollekin kolmannelle taholle. Jos tästä jälkimmäisestä sponsoritapauksesta on kyse, niin silloin bloggarit yleensä kertovat blogissaankin, missä tilaisuudessa ovat olleet ja mitä siellä tehtiin kenenkin piikkiin.

Myös affiverkot (eli ne palvelut, joiden kautta bloggarit saavat sitä kuuluisaa rahaa lukijoiden ostoksista) järjestävät tilaisuuksia heidän palvelujaan käyttäville bloggareille. Esimerkiksi viime syksynä Tradetracker järjesti jonkin sortin blogiakatemioita, joissa opastettiin näissä hommissa eritasoisia bloggareita hyödyntämään kumppanuusmarkkinoinnin mahdollisuuksia paremmin. Tilaisuudet olivat muistaakseni ilmaisia ja osa niistä täyttyi hyvinkin nopsaan. 

Samaisilla affiverkoilla on tapana myös järjestää kaikenlaisia tilaisuuksia, joissa on pääaiheena "verkostoituminen ja uuden oppiminen" ilmaisen ruoan ja juoman siivittämänä. Näistä tilaisuuksista saamme usein lukea niihin osallistuneiden bloggareiden blogeista – onhan kyseessä yleensä prameahkot juhlat. Niistä voi ehkä jäädä käteen jotain uusia oppeja ja hyödyllistä tietoa krapulan lisäksi. Toisissa tilaisuuksissa taas voidaan treffata esimerkiksi mainostajia ja bloggari pääsee tekemään omia suunnitelmiaan mainostajien kanssa. Näistä harvemmin suoraan kerrotaan. Ihan ymmärrettävää, että osa tämmöisistä bogikinkereistä ei päädy blogeissa julkisuuteen asti, sillä eihän kaikkea muutakaan blogiin liittyvää taustatyötä kirjoiteta auki blogiin!

Portaalien ja mainosverkkojen lisäksi bloggareiden apureina hyörii kaikenmaailman kummisetiä, jotka avittavat osaa bloggareista mäessä. Harvemmin itse bloggarit näistä ääneen huutelevat eli kukaan ei halua paljastaa pyytäneensä tai ostaneensa konsultointia joltain alan konkarilta esimerkiksi blogin mainosasioiden suhteen. Onhan minultakin kyselty vaikka mitä ja aina luottamuksellisesti. 


Mutta entäs ne bloggarit, joilla ei ole ympärillään portaalin tai muun blogirinkulan verkostoa, joka auttaisi blogipulmissa tai järjestäisi mahdollisuuksia kehittyä erinäisillä bloggaamisen osa-alueilla? Sellainen bloggari on aika yksin. Onneksi hän osaa useimmiten myös etsiä tietoa oma-aloitteisesti, jos ensin kokee tarvitsevansa sitä tietoa jostain asiasta. Yksinäisten susien (mahdollinen) ongelma on kuitenkin se, että eivät he osaa etsiä tietoa sellaisista asioista, joiden he eivät tiedä olevan tärkeitä bloginsa kannalta. Otetaan vaikka hakukoneoptimointi. Suurin osa bloggareista, joille mitään tiedotustilaisuuksia asiasta ei järjestetä, elää täysin vailla käsitystä koko asiasta (ja kyllä, voit silti nukkua edelleen yösi rauhassa). Tämähän ei kylläkään voi olla ongelma sille kyseiselle henkilölle, joka ei edes tiedä ongelman olemassaoloa. Onpa syvällistä!

Onneksi näillä yksineläjilläkin näyttäisi olevan omat verkostonsa: apua ja vinkkejä osataan pyydellä toisilta bloggareilta ja sitä usein saadaankin. Suuri osa bloggareista avittaa toisia ihan ilmaiseksi, vaikka korvaustakin palveluksista voisi pyytää.  

Nyt siellä on turha olla sydän syrjällään sen takia, että itse on blogannut tuosta vaan lonkalta jotain ja vielä vasemmalla kädellä hutaisten. Sehän se juuri bloggaamisen hienoja puolia onkin: tätä voi tehdä kuka vaan, kunhan on kone, netti ja osaa kirjoittaa. Jälki on kaikilla sitten vähän erilaista. Osa kokee tarpeelliseksi treenata taitojaan kaikenlaisissa koulutuksissa ja toiset taas kokevat sellaisten olevan täysin epäolennaisia oman blogin kantilta. Jollekin se tärkein kehitysalue on vaikka hyvän tekstin kirjoittaminen, jolloin blogilla tienaamiseen liittyvät koulutustilaisuudet ovat täysin toissijaisia (vaikka tienestit mielessä oltaessa myös sen kirjoituksen tulisi olla hanskassa!). 

Hei sinä!
Nyt minua kiinnostaakin kuulla, oletko sinä ehkä osallistunut johonkin bloggareiden koulutustilaisuuteen? Saitko tilaisuudesta paljonkin irti? Haluaisitko osallistua sellaisiin? Viitsisitkö kertoa siitä ääneen blogissasi vai olisiko se isku imagollesi – etenkin, jos kyseessä on juuri tienestikoulutus? Olisitko valmis jopa maksamaan siitä, että joku jelppaisi sinua blogiin liittyvissä asioissa? 

Vaikka kuvissa vähän irvailenkin, niin minusta on periaatteessa hienoa, että bloggareille on alettu järjestää myös näitä koulutustilaisuuksia, vaikka en niissä itse käykään ja ihan kaikki niihin eivät kutsua saakaan.

Hei vielä!
Huhtikuun blogiksi olisi peruutuspaikka vapaana. Onko sinulla blogi, jonka haluaisit esitellä muille, laittaa blogisi muiden arvioitavaksi, tai haluaisitko kirjoittaa jostain aiheesta, joka ei ehkä omaan blogiisi sovi mutta tänne se kävisi? Jos kiinnostaa, laita mailia pinkbubbleblog at gmail.com



35 kommenttia:

  1. Minä olin tammikuussa tuolla mainitsemallasi Blogiringin klinikalla, kuuluin tuolloin vielä rinkiin. Minulle siitä oli kyllä hyötyä, miten sen nyt sanoisi, ehkä vähän käänteisesti. Hakukoneoptimointi oli juttu, joka aukaisi silmiäni jonkun verran, en ollut ollut lainkaan tietoinen sellaisista asioista.

    Kiinnitän huomiota otsikointiin ja väliotsikoihin nykyään, mutten vieläkään tarkoituksella viljele avainsanoja (heh, minua naurattaa, että edes tiedän sellaisen termin). Some-puoli oli minulle sitten taas se kohta josta vähän säikähdinkin, vakuutuin siitä, etten edelleenkään halua "fasettaa-pinnata-instata" kaikkea mitä blogiin kirjoitan tai kuvaan, vaikka pienen kurkkauksen olen Twitterin maailmaan tehnytkin. Ymmärrän toki olla väheksymättä näitä kanavia, mutta ihan niin kiinnostunut en ole, että haluaisin niihin mennä mukaan. Ja uskon ja toivon, että vaikka en jaakaan blogia joka kanavalla, sille löytyy lukijansa ihan niitä entisiä reittejä pitkin.

    Kuvaamisen suhteen olisin erittäin mielelläni valmis ottamaan apua vastaan, menemään kenties maksulliselle kurssillekin. Käyväthän ihmiset ylipäätään kaikenlaisilla kursseilla niiden asioiden tiimoilta, joista ovat kiinnostuneita. Ei siinä pitäisi olla mitään nolostelemista (en tarkoita, että olisit sellaista sanonutkaan), että haluaa oppia uutta kiinnostuksensa kohteesta. Kuvaan itse lähinnä ruokaa ja siihen liittyviä asioita, kuten perunankuoria ja vispilöitä :) Olen täysin amatööri kuvaamisessa, enkä juuri koskaan koske mihinkään kamerani nappuloista pl. laukaisimeen, joten jos mielin saada parempia kuvia, olisi oppi tarpeen. Samoin stailaaminen ja sen sellainen ei liene pahasta, jos ei halua ottaa kuvia, jossa on vain soosia kuvan äärestä laitaan.

    Sitten se, kuka näitä tilaisuuksia kustantaa tai sponsoroi on kokonaan eri juttu. Kun paikalle saadaan joku luennoimaan tai antamaan ihan kädestäpitäen opetusta, se maksaa. Jos sen maksaa joku firma, joka haluaa tuotteitaan kenties vilahtavan kuvan laidalla tai mainittavan tilaisuudesta kertovassa postauksessa, ei se liene kovin kummallista. Niitä ilmaisia asioita kun maailmassa on aika vähän, eikä etenkään meillä pienblogaaneilla, mahdollisesti kaukana asuvilla, joille matkustamisesta ja majoittumisestakin tulee kuluja, olisi ehkä omin kustannuksin varaa osallistua näihin tilaisuuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hienoa, että sait jotakin irti tuosta tilaisuudesta! Kuvaaminen on kyllä sellainen juttu, että siihen liittyville kursseille haluaisi varmasti moni (ja monen olisi syytä mennä, vaikkei haluaisia :D). Kuvat ovat kuitenkin niin suuressa osassa monessa blogissa, että niiden kanssa pitäisi olla tarkkana.

      Ihan oikeassa olet, kun sanoit, että ihmiset käy heitä kiinnostavia asioita käsittelevillä kursseilla muutenkin. Bloggaaminen on usein harrastus ja muissakin harrastuksissa on välillä treenejä, joissa harjoitellaan ja kehitytään niitä julkisia suorituksia varten. Miksei siis bloggarikin voisi treenata kursseilla!

      Poista
  2. Mikään "Nelly-kollaasikoulutus" minua ei kiinnostaisi (mikä taisi olla irvailua), mutta sinun järjestämä koulutus kyllä! Toisaalta tämä sinun blogisi on täyttä koulutusta kokoajan, ainakin minunlaiselle tumpelolle, ja olisin ollut valmis maksamaankin niistä asioista, mihin olen saanut apua sinulta. Että kiitos vaan ilmaisesta avusta :). Sinun pitäisi laittaa tilinumero johonkin, niin voisi porukka laittaa omantunnon mukaan rahaa sinne ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli juu hieman irvailun puolella tuo :D Ja kiitos kohteliaisuudesta. Kyllähän tässä voisi pistää kolehdin pystyyn ja sitä myötä taas tarjota jotain uutta ja ihmeellistä, mutta tämä nykyinen malli riittää minulle.

      Poista
  3. Moikka! Multa löytyisi blogi, minkä aloitin lähinnä oman motivaation ylläpitämiseksi painonpudotuksessa. Olen kirjoitellut blogia heinäkuusta asti ja jonkun verran lukijoita (66kpl) onkin kertynyt, eikä minulla ole mitään älytöntä tarvetta saada tuhatta lukijaa sivuilleni, mutta tietenkin olisi kiva saada blogini syynättäväksi niin voisin tehdä joitakin asioita paremmin ja ehkä myös kasvattaa lukijakuntaa jonkun verran! :)
    Terveisin: Oman elämänsä pieni, suuri pudottaja
    http://pudotus.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu ja mailikin tuli. Palailen, kun teen päätöksen!

      Poista
  4. Mä olin tuolla tradetrackerin koulutuksessa, ja se tieto mitä siellä sai oli tosi hyvää. Siellä kerrottiin, millaiset mainokset myy, mihin aikaan verkkokauppa käy kuumimpana yms. Mut täytyy sanoa, että ei mun blogin tulot ihan hirveän suureen nousuun siitä lähteneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, hyvä kuulla sielläkin käyneen mielipide! Niin, tulojen nousuun tarvitaan aika paljon muutakin kuin tietoa noista jutuista. Se on aika monimutkainen yhtälö ja kilpailtu ala :)

      Poista
  5. En ole koskaan osallistunut bloggareiden koulutustilaisuuksiin, ilmeisesti niitä on kuitenkin vielä niin vähän ja painottuvat pääkaupunkiseudulle...Rivien välistä olin lukevinani, että sinä olet jonkinlaista tilaisuutta jos kysyntää löytyy? Kyllä minua ainakin kiinnostaisi jos ei tarvitsisi matkustaa tolkuttomasti (asun Lahdessa), läpikäytävät asiat olisivat minulle hyödyllisiä ja hintakin kohdillaan. Se riippuu siis monesta asiasta. Uskon kuitenkin, että juuri sinä olisit oikea ihminen pitämään sentyylistä tilaisuutta. Lähes päivittäin etsin jotain blogistasi ja olen monesti kysellytkin jotain. Liikaa ei kuitenkaan kehtaa kysellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä päin ne käsitykseni mukaan yleensä ovat. Ei minulla ainakaan nyt ole sellaisia suunnitelmia, vaikka joskus olen miettinyt, että joku tuollainen tilaisuus voisi olla ihan fiksu veto tämän yhteyteen. Se vaatii kuitenkin sen verran paljon paneutumista, etten usko, että voisin pistää parastani. Sen verran monta rautaa tulessa :D Mutta kiitos, mukava kuulla mielipiteesi!

      Poista
  6. Hohoo. Kiitos tästä. Mä nautin sun mahtavista ja oivaltavista kuvista!

    VastaaPoista
  7. Mulla ois kysymys. Mistä löydän sen, millon oon perustanu ton blogin, sillä oon poistanu ensimmäiset postaukset....? Kiitos jo etukäteen!

    smalldreamsinkku.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti esim. omasta Bloggerin profiilista näkyy vuosi ja kuukausi, milloin profiilisi on perustettu. Se usein osuu yhteen blogin alun kanssa.

      Poista
  8. En ole osallistunut blogikoulutuksiin, mutta mikä ettei jos sopiva ja ajankohtainen osuisi kohdalle!

    VastaaPoista
  9. Mainitut koulutukset keskittyvät lähinnä lukijamäärien lisäämiseen ja mainontaan. Aavistan, ettei valokuvauskurssitkaan ensisijaisesti keskity ilmaisuun vaan teknisesti päteviin kuviin. Eikö persoonallisen sisällön ja/tai laadukkaan tekstin tuottamisessa kehittyminen kiinnosta bloggareita? Vai haetaanko tällainen koulutus yleisluontoisemmilta, ei-blogispesifeiltä kirjoituskursseilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaankin tuollaiset taidot haetaan juuri noilta ei-blogispesifeiltä kursseilta, jos sellaista osataan edes hakea. Kaikki tekninen ja kaupallinen kiilaa ohi.

      Poista
  10. En ole koskaan tuollaisiin koulutuksiin osallistunut, mutta ne pitäisi sitä mahdottomuutena, jos olisi hyvä koulutus, voisi siitä ehkä jotain saada irtikin. Vaikka olen blogannut jo kohta liki 10 vuotta ja monet asiat ovat kyllä oppinut kantapään kauttakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet hyvä esimerkki siitä, että ilman koulutuksiakin siis pärjää loistavasti. Kymppi on hieno luku :)

      Poista
  11. Hei! Kommenttini ei nyt kyllä liity yhtään tähän aiheeseen. :D
    Sinulla oli täällä aiemmin postaus miten tehdä blogiin banneri PicMonkeyllä. Tein sitten itselleni uuden bannerin ja tallensin sen koneelle. Koneella bannerin tausta oli vielä valkoinen, niin kuin halusinkin. Mutta kun laitoin kuvan bloggeriin, tausta muuttui harmaaksi. Näin on käynyt joka kerta. :( Tämän hetkisessä bannerissanikin on sama ongelma.
    Osaisitko sanoa, mistä tämä johtuu? Haluaisin niin valkotaustaisen bannerin enkä mitään harmaata. :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teitkö banneriin valkoisen vai läpinäkyvän taustan? Latasitko sen suoraan koneellesi ja sieltä blogiin, vai latasitko sen johonkin netin kuvapalveluun ensin? Omalta koneelta lataaminen voi aiheuttaa tuon harmaan taustan. Sitten kannattaa kokeilla myös toista tallennusmuotoa. Png:llä onnistuu läpinäkyvä tausta.

      Poista
    2. Kiitos paljon! :) Viimein sain blogiini haluamani bannerin. Ongelma oli tuossa tallennusmuodossa. En ollut koskaan ajatellutkaan, että PicMonkeyssa tallennusmuotoa voi vaihtaa. :D

      Poista
  12. Heips!

    Heti alkuun sanon, että olipa mukavaa löytää tämä sinun bloggaus-blogisi. En ole osallistunut blogikoulutuksiin vaikka englanniksi ja suomeksi olen paljon blogin kirjoittamisesta ja pitämisestä lukenut. Jos tarvitset huhtikuulle (tai mille tahansa kuukaudelle) blogia tai blogivierailijaa olen käytettävissä. Oman blogini aiheet pyörivät kuvittajan/taiteilijan/yrittäjän arjessa (sekä Suomeksi että englanniksi) http://www.keijukammari.blogspot.com ja http://www.fairychamber.blogspot.com -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Niina! Tosi mukavaa, että löysit tänne!
      Itseopiskelu ja aiheesta lukeminen taitavat olla paljon yleisempiä harrastuksia, kuin koulutuksiin osallistuminen. Helpompaakin tietenkin. Laitan blogisi tiedot ylös tulevaisuutta varten!

      Poista
  13. Moi! En tiedä osaatko neuvoa, kun tää ei varsinaisesti blogiin liity. Oon tekemässä Gimpillä uutta banneria ja etsin jotain kivaa fonttia dafontista. Mut miten saan käytettyä niitä dafontin fontteja gimpissä?

    www.siivetonpegasos.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan! En valitettavasti osaa sanoa tuohon mitään.

      Poista
  14. Heippa! Oon lukenut, että aiheen vierestäkin saa kysyä, ja ajattelin nyt kysäistä, kun en hakemallakaan hoksannut tästä ohjetta ja oma järki ei nyt riitä... Eli kun piilotin blogini jossain vaiheessa, nyt se ei enää päivitä google analyticsia eikä taida muitakaan googlen tietoja, ja haluaisin asentaa sen uudelleen. Mutta ei onnistu? Olisko sulla tietoa miten sen voi tehdä, tai onko tässä joku muu ongelmana? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei täällä aiheessa pysytä, eikä tarvitsekaan :) En kyllä osaa vastata tuohon, mikä siinä voisi olla vialla. Olisikohan tästä ohjeesta jotain hyötyä? Siis lähinnä sen tarkistamiseen, että seurantakoodi on oikeasti blogissasi. Olet varmaan laittanut sen sinne Aseetukset -> Muu -kohtaan... Kokeile googlata englanniksi jotain Google Analytics stopped working -tyyppisiä hakuja.

      Poista
    2. Hellou, parempi varmaan myöhään kuin ei milloinkaan, kiitos siis vastauksestasi ja ongelmaankin löytyi ratkaisu :) Tuo seurantakoodi oli joo, mutta otin sen sitten pois joksikin aikaa ja laitoin uudelleen, jonka jälkeen se alkoi pelaamaan. Mulla oli ennen piilotusta tosiaan monesti esille niitä hakukonetuloksiakin ja ihmettelin sitten, että miten niitä ei näy, enkä millään uskonut, että kukaan ei sinne olis minkään hakusanan jälkeen koskaan löytänyt...kunnes löysin bloggerista täpän, jolla tämän olin näköjään hakukoneista piilottanut! :-D Mutta kiitos tosiaan vielä vastauksesta ja jonkinlaista päivittämistä/uudelleen lataamista se koodi kai vain kaipasi, kun samalla kuitenkin sai jatkaa!

      Poista
    3. Hyvä kuulla! Ratkaisu olikin tosi yksinkertainen mutta ei olisi heti arvannut, että se menee noin.

      Poista
  15. Löysin tämän blogisi Maijun Pinkit korkokengät hullunavaatteisiin.blogspot.fi kautta. Pidän tästä blogistasi. Aloitin bloggaamisen heinäkuun lopulla, en ole osallistunut koulutuksiin eikä niitä näillä korkeuksilla olekaan. Olen oikeastaan vasta nyt löytänyt sen oman alueeni, josta blogata. Aluksi halusin kokeille, mitä tämä bloggaaminen on ja kaikki on ollut opettelua ja olen myös kysynyt muutamalta bloggarilta neuvoa. Minulla ei ole ainakaan nyt mitään tarvetta tienata blogillani, mielestäni tämä on vielä harjoittelua ja hakemista. Kuvaamisesta haluaisin koulutusta, mutta sitä järjestää kameraseura ja kansalaisopisto.Tosin ei mitään blogikuvauskoulutusta, mutta kuvausta kuitenkin. Bloggaamista tosin rajoittaa kiireinen ja vaativa työni. Mutta hauskaahan tämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan ja mukavaa, että löysit tänne! Kuulostaa oikein hyvältä, että oma linja on alkanut vähitellen löytyä.

      Muistakin kuin vain juuri bloggareille suunnatuista koulutuksista ja kursseista saa todella paljon hyötyä. Esimerkiksi nuo yleiset kuvauskurssit ovat bloginkin kannalta todella hyödyllisiä. Itsekin hyödynnän täällä sellaisia oppeja, joita on tullut napattua sieltä sun täältä.

      Poista
  16. Hei! Kiitos mahtavista vinkeistä, olen yrittänyt niiden kautta kehittää blogiani. Olen kirjoitellut alle 2 vuotta, mutta odotan yhä lukijamäärän kasvua. Tiedän, että moni kaveripiiristäni lukee blogiani, mutta olisi hieno saada myös muita lukijoita. Osaisitko vielä neuvoa miten saisin blogini kuuluviin? :) Olen harkinnut alkaa kirjoittaa englanniksi, mutta onko sekään tarpeen?

    http://liksomkajsa.blogspot.fi/

    :-) terveisin Kaisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Kaisa! Kuuluviin pääset ainakin juuri näin kommentoimalla :) Voit tehdä vielä tuosta blogisi linkistä toimivan tällä ohjeella. Sitten voit ilmoittaa blogisi kaikkiin blogien seurantapalveluihin (Blogilista ym.) Jos blogissa on jo lukijoita, niin keskustelua voisi koettaa herättää esim. kyselemällä heiltä postauksissa jotain. Tässä muutama vinkki, asiahan on hyvin monipuolinen :)

      Poista