Parasta ikinä

Blogeissa on jotakin sellaista, mistä pidämme kovasti. Emmehän me niitä muuten lueskelisi päivät pitkät. Viehätysvoiman syitä on vaikea lähteä listaamaan mutta laitoinpa ylös joitakin seikkoja, jotka ilostuttavat minua blogeja lukiessani. Tämähän on siis jatkoa postaukselle "Nyt ärsyttää", jossa listasin omat blogiärsytykseni ja tekin kerroitte ahkerasti omianne. Luonnollisesti voisin listata tähän nyt kaikki ärsytysteni vastakohdat mutta sävelsin jotain ihan muuta.

Minut saa iloiseksi ainakin seuraavilla (pikku)seikoilla:

• Bloggarin ja blogin esittely. Kun astun uuteen blogiin, haluan heti nähdä ainakin kirjoittajan nimen ja pienen tervetulotoivotuksen. Esittelyssä ei tarvitse olla mitään kattavaa bioa tai edes kuvaa mutta nimi ja muutama sananen kirjoittajalta merkitsevät paljon ainakin tälle lukijalle.Tulee heti sellainen olo, että olen ihan uutenakin lukijana tervetullut, minut on huomioitu ja tätä kirjoittaa joku oikea, sympaattinen ihminen.
• Hymy. Hymyllä on jännä vaikutus: jos näen kuvia kovin hymyileväisestä ihmisestä, minunkin suupieleni alkavat kohota. Liputan siis sellaisten asukuvien puolesta, joissa muikistellaan. Moni kuvailee asukuvia vakavissaan ja siten myös vakavan näköisenä, sillä se on ilmeisesti merkki ammattimaisesta mallista ja kai siinä jotain taiteellistakin vivahdetta on. Ihan sama, hymyä huuleen!
• Yksinkertaisuus. Tykkään, kun blogin ulkoasu on selkeä ja yksinkertainen. Sitä ei ehkä uskoisi, kun katselee mitä tutoriaaleja olen tänne kirjoitellut. Valkoinen tausta on ikisuosikkini ja ihan normaali fontti myös. Sivupalkit eivät saa olla ihan tyhjät mutta eivätpä ne saa olla myöskään täynnä kaikenlaista tavaraa, sillä silloin minulle tulee jotenkin kiireinen olo. Epäilen, olenko nyt missannut jotain ja varmasti löytänyt kaiken, mitä blogilla on tarjota, jos sivupalkissa on hirveästi ärsykkeitä (tämä siis blogissa, josta pidän). Todennäköisesti eksyn sivupalkissa olleiden houkuttimien myötä jonnekin muualle, ja pian ihmettelen mihin se blogi hävisi. Balanssia on vaikea löytää ulkoasun suhteen ja niin on myös vaikea sanoa, missä menee raja liian tyhjän ja liian täyden sivupalkin välillä.
• Vertaistuki. Blogit ovat periaatteessa itselleni retoutumiskeino enkä ehdoin tahdoin halua lukea mitään valivali, elämäni on kauheaa -tekstejä. Mutta sitten jos bloggari kirjoittaa hieman perusaiheistaan poiketen jostain inhimillisestä ongelmastaan tai huolenaiheestaan, tulen iloiseksi. Kuulostaa hullulta tulla iloiseksi toisen ongelmista mutta tarkoitan lähinnä tätä: täydellisyyttä hipova bloggari onkin tavallinen kuolevainen, jolla on ehkä samoja ongelmia kuin minulla. Yleensä kommentitkin ovat kannustavia ja kaikilla tuntuu yhtäkkiä olevan sama probleema. Kukaan ei olekaan enää ongelmien kanssa yksin, vaan we can do it -joukkohenki on saavutettu!
• Kurkistus menneisyyteen. Pidän paljon sellaisista postauksista, jossa bloggari esittelee entisaikojen itsensä. Siinä on jotain, jos uskaltaa laittaa likoon itsestään kuvia vuosien takaa. Nykyhetken kuvien arvostelu voi olla aika raakaa joskus, joten vanhojen kuvien julkistaminen on  riskaabelia touhua. Mutta minusta sellaisia postauksia on hauska lukea (tai siis kuvia katsella). 
• Yllärisuosikki. Oudoin suosikkini on ehdottomasti leivonnaiset. Tai tarkemmin sanottuna kaikenlaisten kakkujen, keksien, pullien ja piirakoiden reseptit. En nyt meinaa ruokablogeja, vaan herkkuresepti ihan tavallisessa jokapaikanhöyläblogissa piristää kummasti päivääni. En todennäköisesti edes ala leipomaan ko. kakkusta, vaikka kova leipuri olenkin. Pidän vaan resepteistä noin ylipäänsä ja mitä suklaisempi, sen parempi. Leivos=jee!

No niin, nyt en pääse yli tuosta viimeisestä kohdasta. Ovatko kaupat vielä auki??

Sinun vuorosi kertoa!