Kuukauden blogi huhtikuu 2014: Meriannen mielessä

Kuukauden blogin vuoro on jälleen käsillä. Huhtikuun blogi on Meriannen mielessä. Tällä kertaa minun pitämäni esittelypuheen sijasta kannattaa käydä suoraan haastattelun kimppuun (ja lukaista se ihan loppuun, sillä sielläpä voi olla viesti juuri sinulle), sillä se on paras tapa tutustua tähän blogiin! Olkaa hyvät:

1. Esittelisitkö itsesi ja blogisi, kiitos.
Olen 26-vuotias maailmanmatkaajaneitonen, joka vaihto-oppilasvuonnaan meni ja rakastui brittiin. Nyt asumme Englannissa ja hoidamme yhdessä keskosena syntynyttä tytärtämme, jonka elämänalku ei ollut helpoin eikä henkiinjääminenkään ollut itsestäänselvää. Urani äitinä ei siten alkanut kovinkaan ruusuisesti.. Tytöllämme onkin tähän mennessä diagnosoitu cp-vamma ja vakava kuulonalenema. Yhteisen tyttäremme lisäksi perheeseemme kuuluu Danin esikoistytär aiemmasta suhteesta. Tästä kaikesta blogimme on leivottu.

2. Miksi päätit aloittaa bloggaamisen? 
Alun perin ihan jakaakseni kuulumisia kaikille tutuille sekä vinkkejä muille Englantiin muuttaville. Pian bloggaamiseni otti kuitenkin ihan uuden suunnan ja postaamiseni muuttuivat itselleni terapeuttisiksi ja toivon mukaan muille erityislasten vanhemmille vertaistukea tarjoaviksi.

3.Blogisi erottuu ulkoasultaan suuresta massasta esimerkiksi etusivun osalta. Oletko huomannut siinä joitain hyviä tai huonoja puolia? 
Aiemmin ulkoasu oli oikein hemaisevan pinkki, mutta se alkoi tuntua liian.. tunkkaiselta. Niinpä uutta ulkoasua pohtiessani minulla oli muutama vaatimus: raikkaus, selkeys, valokuvien esittely sekä mahdollisuus nopeasti selata postauksia etusivulla, jotta lukija löytäisi omaa kiinnostustaan koskettavat aiheet helposti. Nämä ominaisuudet ulkoasu täyttääkin.

En layoutissa ole huomannut sen suurempaa huonoa puolta kuin mitä nyt yhdessä postauksessa se ihmeellisesti näyttää etusivun kuvashow'ssa kuvan, joka postauksessa oli vain luonnosvaiheessa eikä enää julkaistussa versiossa. Tämä on ainut bugi, minkä olen huomannut, enkä muuta huonoa ole ainakaan tähän mennessä löytänyt.

4. Sinulla on selkeästi sana hallussa ja tekstejäsi lukee mielellään. Onko teksti sinusta kuvia tärkeämpää vai ovatko ne yhtä suuressa osassa? Miten rakennat hyvän postauksen? 
 Kiitos, tämä on ilo kuulla! Olen aina toteuttanut itseäni kirjoittamalla, ja jatkuvasti haluankin kehittää itseäni kirjoittajana. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että teksti on kuvia tärkeämpää; rakastan lukea postauksia, joihin on pistetty ajatusta ja tunnetta mukaan. Kuvat toimivatkin kivoina piristeinä. Itse käytän kuvia lukemisen tauottajina - eli halutessani että viimeiseksi esittämäni ajatus tai kysymys jää hautumaan edes pieneksi hetkeksi lukijan mieleen, isken siihen kohti kuvan.

Itsehän en laita tyttärestäni kuvia yleisesti jakoon, sillä haluan antaa hänelle saman yksityisyyden mitä itse pentuna sain: valokuvakansioissa pölyttymässä olevat vauvakuvat ovat vain heille nähtävillä, keille ne kaivetaan esiin. Siksi blogissa jakamani kuvat ovatkin lähinnä maisemia, kukkia tai muita rakastamiani luontokuvia - tai sitten kuvatuksia meikäläisestä tai muista tarpeeksi vanhoista henkilöistä, jotka pystyvät antamaan luvan kuvan julkiseen jakamiseen.

Rakennan postauksen inspiraatiosta. En halua pakottaa sanojani, joten jos joku postaus ei ota tulta alleen, jätän sen vielä luonnoksiin kypsymään. Kirjoitan ensin kaiken tajunnanvirralla mustalla valkoiselle, minkä jälkeen jätän postauksen pieneksi hetkeksi. Oli se sitten kahvitauko tai piipahdus vessassa. Sitten alan käymään postausta lävitse, virke virkkeeltä, sana sanalta. Toistoja ja ylimääräisiä lausahduksia poistaen, synonyymejä etsien ja vertauskuvia pohtien. Tämän jälkeen esikatselen kirjoittamani, ja yritän tällä kertaa postausta lukiessani lukea sen niin kuin lukija lukisi. Ymmärtäisikö hän, mitä minä ajan postauksella takaa? Perfektionismini ei anna myöten vain kirjoittaa postausta ja lähettää sitä samantien.

Kun olen niin tyytyväinen kirjoitukseeni kuin vain voin, painan sitä kuuluisaa "Julkaise" - nappulaa. Vieläkin jännittää jokaikisen kerran, kun olen postauksen julkaisemaisillani!

5. Kerroit, että tyttärelläsi on diagnosoitu vakava kuulonalenema sekä cp-vamma. Oliko päätös kirjoittaa avoimesti tyttäresi tilanteesta blogissasi helppo vai mietitkö sitä kauan? Oletko löytänyt tämän myötä uusia lukijoita tai uuden suunnan blogillesi? 
Pidin pitkän tauon postaamisesta tyttäreni ollessa sairaalassa tehohoidossa. Silloin kirjoitin paljon tuntojani ylös päiväkirjaani. Yhtenä päivänä matkallani sairaalalle päiväkirjaan kirjoittamisen sijaan aloinkin sitä lukemaan, ja koin suuren tunnemyrskyn tavaillessani kirjailemiani harakanvarpaita.

Samana päivänä istuessani tyttäreni kehdon vieressä piippaavien laitteiden keskellä heräsin kuuntelemaan muita samassa tilanteessa olevia äitejä. Kuinka he juttelivat pienille vauvoilleen, kyselivät huolestuneina milloin mitäkin hoitajilta ja kertoivat vauvan kuulumisia heitä katsomaan tulleille sukulaisille. Tajusin, että me kaikki olimme samassa veneessä, vaikkakin eri kuteissa. Silloin ensimmäistä kertaa heräsi ajatus siitä, että entä jos alkaisinkin kirjoittamaan tilanteestamme blogiin paremmin, ehkä saisin siten itse vertaistukea (Toteutunut! Kiitos!) ja voisin sitä tarjota myös muille. Näistä kipeistä asioista kirjoittaminen oli ensin hyvinkin vaikeaa, mutta se on tullut helpommaksi ja toivottavasti myös kirjoitusasultaan sujuvammaksi.

Aloittaessani kirjoittamaan avoimemmin meidän erilaisesta arjesta, olen löytänyt paljon aivan upeita uusia lukijoita. He ovat tarjonneet meille vertaistukea, jakaneet omia kokemuksiaan ja myös antaneet mitä ihanimpia vinkkejä! Ihmisten hyvyys ja se, kuinka paljon meitä ajatellaan, koskettaa minua päivittäin. Toivon, että voin samalla tavalla jakaa lohtua ja toivoa, kuin mitä ihanat blogimme lukijat ovat meidän perheelle jo antaneet!

6. Luet itse ilmeisesti paljon suomalaisia blogeja. Osaatko sanoa mitään brittien bloggailusta eli onko se kovin yleinen harrastus siellä tai esim. paikallisten ystäviesi joukossa?
Täytyy myöntää, että en ihan hirveästi ole edes yrittänyt etsiä brittiläisiä blogeja. Olen ainoastaan kompastellut joidenkin yliopisto-opiskelijoiden blogeihin, mitkä ovat olleet täynnä "cooleja" känniseikkailu - tarinoita, sekä muoti- ja ruokablogeihin. Yhdessä vaiheessa paikallinen tuttavani yliopistolta piti tipattomasta tammikuustaan blogia, mitä oli hyvin miellyttävä lukea, mutta harmillisesti hänen bloggaamisensa jäi siihen kuukauteen. En ole huomannut, että täällä olisi samanlaista blogihypetystä kuin mitä Suomessa - mutta voi olla että olen ollut sille vain sokea.

Paikallisten blogeista seuraankin pääasiallisesti vain muiden täällä asuvien suomalaisten blogeja. Tarjoavathan ne taas ulkosuomalaisuudesta vertaistukea!

7. Mitä suunnitelmia sinulla on blogisi tulevaisuuden osalta?
Kun eräs tuttavani kysyi jokin aika sitten minulta, että mitä haluaisin tehdä työkseni, ensimmäinen mieleeni tullut ajatus yllätti itseni: "Haluaisin kirjoittaa." Olisi ihanaa, jos voisin elättää perhettäni edes osittain niin blogilla kuin muillakin kirjoitusprojekteilla! Olenhan aina haaveillut kirjankin kirjoittamisesta, ja nyt minulla olisi siihen todella vahva tarina, mistä riittäisi kerrottavaa. Ehkä siis joskus pystyisin julkaisemaan kirjan blogini pohjalta? Mutta ennen tuota suurlentoista ajatusta haluan tärkeimpänä tulevaisuudessakin tarjota blogillani vertaistukea kuin myös jakaa tietoa näistä vammoista ja siitä, miten ne vaikuttavat elämään. Kuin myös elämästä Brittilandiassa suomalaisen silmin.

8. Millaisille lukijoille näkisit blogisi olevan suunnattu eli kenelle tarjoat sisältöä? Tunnetko yhtään nykyistä lukijakuntaasi eli osaatko sanoa, minkälaiset ihmiset blogiasi lukevat?
Pääasiallisesti blogini on suunnattu niin ulkomailla asumisesta kuin Britanniasta kiinnostuneille sekä muille erityislasten vanhemmille kuin heillekin, jotka haluavat ymmärtää millaista se on, kun lapsi ei seuraakaan neuvolakirjasen etappeja täsmälleen. Ehkä myös heille, jotka pohtivat miten kehittää Suomen tarjoamia palveluita niin lapsille kuin vammaisille ja heidän vanhemmilleen - siksi jaan blogissani tietoja siitä, millä tavalla meitä on täällä Englannissa tuettu ja autettu. Siitä, mikä täällä toimii, voi kerätä kermat päältä ja lisätä Suomen hoitokahvikuppiin.

Lukijoistani tuntuu löytyvän hyvin paljon muita hyvin myötätuntoisia ja fiksuja äitejä (ehkä isiäkin?) kuin myös jonkin verran nuorempaa, lapsetonta porukkaa, joita jollain tavalla tyttäremme vammat koskettavat tai sitten nimenomaan se, että asumme Englannissa. Aivan upeita persoonia, sen mitä kommenttien ja muualla somessa käytyjen keskustelujen kautta olen päässyt tutustumaan!

9. Jos sinun tulisi valita yksi postauksesi, jonka lukemalla blogiisi kannattaisi lähteä tutustumaan, mikä se olisi ja miksi? 
Tyttäremme tarinaa lyhyesti yhteenvetävä sivu, jos on ihan pakko valita. Hänhän on kuitenkin blogini vetävä voima, ja hänestä saan inspiraationi ja aiheeni suurimpaan osaan postauksista.

10. Sana on vapaa eli mitä muuta haluaisit kertoa blogistasi?
Haluaisin kertoa teille, joille blogini on uusi tuttavuus, että vaikeistakin ja henkisesti raskaista ajoista huolimatta yritän kirjoittaa blogia kivalla positiivisella vireellä. Minkä lisäksi, jos sinulla herää mistään kysymyksiä, postausideoita tai haluaisit antaa palautetta kirjoituksistani, minuun voi kommenttien lisäksi ottaa yhteyttä yksityisesti sähköpostilla osoitteessa admin @ meriannen.com. Olen valmis myös yksityisiin "avautumispurkaus" - sessioihin, eli jos jokin kirjoitukseni kosketti niitä herkimpiä sielunkohtia ja avasi itkun padot, älä missään nimessä epäröi ottaa yhteyttä! Minä olen täällä. Itketään yhdessä.


Kiitos haastattelusta Meriannen mielessä -blogille ja kiitos kaikille muillekin viestejä lähettäneille! Toivottavasti tästä löytyi uutta luettavaa ja mielenkiintoista seurattavaa.

Kuvat: Meriannen mielessä