tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kuvia blogiin ilmaiseksi ja laillisesti

Jokin aika sitten kirjoittelin hyvien kuvien tärkeästä roolista blogissa ja mainitsin postaavani kuvajutuista lisääkin. Tänään on siis vuorossa katsaus aiheeseen mistä ihmeestä saat kuvia blogiin, jos et niitä itse halua/voi ottaa. No netistä, sanoo moni nyt. Mutta niin kuin osa varmasti tietää, netistä ei saa mennä mitä tahansa kuvia kopioimaan omalle sivulle ilman lupia. Käytännössähän tätä ei pahemmin huomioida ja kaikenlaiset kuvanjakamispalvelut tekevät kuvan alkuperän selvittämisestä lähes mahdotonta. Mainitaanpa esimerkiksi bloggareiden kovasti suosima We Heart It tai Tumblr, joiss olen... kröhöm.. itsekin vieraillut. Nehän ovat tehty kuvien holtitonta jakamista varten, vaikka lain mukaan se onkin kiellettyä. Kuvien jakaminen "oikeutetaan" usein viittaamalla kuvan alkuperäiseen lähteeseen -tai siihen lähteeseen, mistä se on kopioitu. Niin sinunkin tulisi tehdä, jos halajat lainata kuvia. Ja niin minäkin olen tehnyt, kun kuvan lähde on ollut tiedossani. Mutta nyt kun kirjoitan kuvien kopioimisesta, minunkin on hieman skarpattava tässä suhteessa :)


Omien kuvien ottaminen tekisi tästä kuvitusongelmasta olemattoman. Minä en esimerkiksi halua tähän blogiini lähteä kuvaamaan itse kuvia aiheista, joihin ei välttämättä ympäristöstäni löydy helposti kuvattavaa. Jos teen postauksen uusista kengistäni, kuvaan ne kengät. Mutta jos teen postauksen vaikkapa sitten blogin nimeämisestä, niin mitäs sitten kuvaisin? Aita on matala ja ruoho mahdottoman vihreää, kun lähtee hakemaan sopivia kuvia netistä.


Netistä saa omille sivuilleen aivan loistavia kuvia aiheesta kuin aiheesta -jos suostuu maksamaan. Maksulliset kuvapankit tarjoavat älyttömän määrän korkealaatuisia kuvia ja et varmasti onnistu kirjoittamaan aiheesta, johon sopivaa otosta pankeissa ei olisi. Mutta tosiaan, ilmaisia ne eivät ole. Itse olen onneksi jonkin verran työnpuolesta käyttänyt Shutterstockia ja voin suositella sitä lämpimästi, vaikka hintava tapaus onkin. Hintaesimerkkinä mainittakoon kuukauden käyttöoikeus 199€ (oikeuttaa 25 kuvaan päivässä) ja viiden kuvan lataus milloin ikinä niitä tarvitsetkaan olisi 39€.

Toinen maksullinen ja kehuttu palvelu, josta voi ladata yksittäisiä kuvia ihan yhden, kahden dollarin hintaan, on iStockphoto. Kuvien hintahaarukka vaihtelee mutta tosiaan noinkin halvalla voi saada ihan laatukuviakin. Sopii varmasti, jos haluaa tietynlaisen kuvan johonkin tiettyyn paikkaan ilman laillisuuteen liittyviä riskejä.

Uskallan epäillä, että moiset maksulliset palvelut eivät ole monen perusbloggarin ulottuvilla. Suunnataan siis heti katseet kohtia ilmaisia mutta kuitenkin laillisia markkinoita! Näitä kuvia saa siis käyttää melko vapaasti mutta joka kuvan kohdalla tulee huomioida sen lisenssi, eli miten sitä saa oikein käyttä ja siinä vaiheessa voi mennä sormi suuhun. Kuvien jakamisessa on yleisesti käytössä Creative Commons -lisenssit. Lisenssien nimet ovat vielä aika samankuuloisia englannin kielisiä ja vaikeaselkoisia sanoja mutta niitä on turha pelätä. Lisenssejä ja niiden yhdistelmiä on yhteensä kuusi ja tässä seuraavaksi lyhyesti suomeksi yleisimpien lisenssien selitykset ja lisää löytyy mm. täältä, jos jokin on jäänyt epäselväksi tai aihe kiinnostaa enemmänkin.
  • Attribution License: kuvaa saa käyttää ja jakaa, jopa muokata, kunhan alkuperäisen kuvaajan mainitsee. Sopii henk.koht. ja kaupalliseen käyttöön. Myös lyhenne BY.
  • Noncommercial: Ei sovi kaupalliseen käyttöön mutta muuten kuvaa saa käyttää ja jakaa, jopa muokata, kunhan alkuperäisen kuvaajan mainitsee. Lyhenne NC.
  • No Derivative Works: Kuvaa ei saa muokata mutta muuten käyttää ja jakaa, kunhan mainitsee alkuperäisen kuvaajan. Lyhenne ND.
  • Share Alike: Kuvaa saa käyttää ja muokata mutta se pitää antaa muiden käyttöön samoilla ehdoilla kuin kuvaaja on sen antanut. Lyhenne SA.

Kaikille on varmaan tuttu Flickr ja sen Creative Commons -kuvat. Näitä kuvia saa siis käyttää melko vapaasti mutta joka kuvan kohdalla tulee huomioida sen lisenssi, eli miten sitä saa oikein käyttää. Yllä mainitut lisenssit lyhenteineen ovat selkeästi merkitty sivulla. Täältä ei kuvat lopu heti kesken ja aiheita on loputtomiin. Kuvia voi hakea kätevästi aiheen ja lisenssityypin perusteella.

Erittäin suosittu tuntuu olevan myös Stock.Xchng, josta löytyy laadukkaita kuvia joka lähtöön. Kannattaa kuitenkin huomioida, että joukkoon on sekoitettu myös maksullisia kuvia. Lisenssejä kannattaa kuitenkin tarkkailla ja tarkassa haussa voi etsiä rajoittamattomia kuvia.

Foter.com on myös kätevä palvelu, josta voi hakea laadukkaita kuvia eri lisensseillä. Esimerkiksi tämän postauksen kuva on haettu sieltä ja sivulta voi kopioida suoraan tarvittavat tiedot kuvan viittamiseen (kts. postauksen alareuna). Jos käytät Wordpressiä, voit ladata kätevän Foterin pluginin blogiisi, jolloin käyttö on vielä helpompaa.

Googlen kuvahaku on kätevä ja sitä ei kannata unohtaa tässäkään tilanteessa. Kun haet kuvasi Advanced Search -haun kautta, voit määritellä kuvan käyttöoikeudet (viimeinen kenttä).

Wikimedia Commons on myös yksi kätevä palvelu, josta löytyy paljon kuvia eri lisensseillä. Kuvien lisäksi muuta mediaa. Haku voisi kyllä olla helpompi.

Jos et halua kikkailla minkäänlaisten lisenssien kanssa, keskity Public Domain -kuviin. Niiden käytössä ei ole mitään rajoitteita. Wikipediasta löytyy hyvä ja todella pitkä lista tälläisiä kuvia tarjoavista sivuista. Suosittelen kuitenkin aina viimekädessä tarkistamaan, että kuva tosissaan on täysin julkinen ja jaettavissa.

Tässä siis muutamia poimintoja kuvapalveluista, joita voit hyödyntää. Lisää saa ehdottomasti vinkata kommenteissa. Mutta mutta... kyllä se on vaan sanottava, että eivät nämä ilmaiset ja oikeaoppisesti käytetyt kuvat vedä vertoja noille alussa mainittujen palveluiden kauniille/hauskoille/houkutteleville kuville oikein millään. Toivottavasti tämä on vain tottumiskysymys!

 Photo credit: Helga Weber / Foter.com / CC BY-ND

15 kommenttia:

  1. Juu, se pääsee myös minulla nyt ahkeraan käyttöön.

    VastaaPoista
  2. Mitenkäs on, jos haluaa esitellä jonkun verkkokaupan tuotteita, esim. tehdä kollaasin erilaisista raidallisista t-paidoista joita nettikaupoista löytyy. Saako silloin vapaasti laittaa näitä tuotekuvia suoraan nettikaupan sivuilta, jos mainitsee kyseisen kaupan tai linkittää sen postaukseen?

    Tätä kun tunnutaan tekevän paljon ja olen itsekin näin tehnyt, mutta ajattelin nyt varmistaa.. ettei tule ongelmia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Tätä pitäisi selvittää joskus ihan kunnolla. Mutta kun olen kysynyt asiaa, vastaus on aina "ei periaatteessa mutta..." Eli kuvia ei saisi kopioida mutta se on useimmiten ko. kaupallekin vain hyödyksi. Toisaalta joillakin kaupoilla on sellaisia kamppanjoita bloggareille, että kerätkää tuotteista kollaasi ja parhaiten myynyt voittaa sitä ja tätä. Eli kuvin kopioimiseen oikein kehoitetaan. Ja sitten löysin esimerkiksi Asoksen sivuilta tämmöisen pätkän:

      The intellectual property rights in all software and content made available to you on or through this Website remains the property of ASOS or its licensors and are protected by copyright laws and treaties around the world. All such rights are reserved by ASOS and its licensors. You may store, print and display the content supplied solely for your own personal use. You are not permitted to publish, manipulate, distribute or otherwise reproduce, in any format, any of the content or copies of the content supplied to you or which appears on this Website nor may you use any such content in connection with any business or commercial enterprise.

      Hyvin vaikea sanoa onko blogi henk.koht. käyttöä ja varsinkin silloin, jos yhdistää noihin kuviin vaikka affilinkit. Mutta kaupan maininta ja kinkki on hyvä sisällyttää.

      Poista
    2. Tänne eksyin ja kaipa voisin tiedon jakaakin, mutta blogi, joka on julkinen ja jonka kautta kuvat menevät siis nettiin, ei ole yksityistä saati henk.kohtaista käyttöä. :)

      Poista
  3. Minäkin näen tän mainoksena heille. Kaipa sieltä sitten tulee kehotus poistaa JOS joku firma nyt sattuisi oman blogin kohdalle päätymään.
    Kiitos muuten hyvästä tietopankkiblogista!

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästäkin jutusta. Minuakin on mietityttänyt ilmiönä muotiblogeihin verkkokauppojen sivuilta otetut kuvat. Kuvakaappauksia ja niistä tehtyjä kollaaseja näkyy paljon suosituissakin blogeissa, mutta googlaamalla ei tästä ilmiöstä paljon tietoa löydy. Jos ehdit, niin tästä olisi mukava lukea tulevaisuudessa kokonaisen postauksen verran:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä vaatekauppakuvat ovat sellainen aihe, joka kiinnostaa minuakin. Kyllä tästä kokonaisen postauksen saisi aikaan, kun ensin tekee taustatyötä, koska minulla ei ole niiden käytöstä mitään faktatietoa. Mutta aloitan jutun kokoamisen piakkoin!

      Poista
  5. Entäs tämä siteerausoikeus? http://kemppinen.blogspot.fi/2006/01/oikeudet-upoksissa.html

    VastaaPoista
  6. Kirjoitin blogissani Pixabaystä - täysin maksuttomasta kuvapankista, jonka laadukkaita kuvia saa käyttää rekisteröitymättä, vapaasti, myös kaupalliseen tarkoitukseen ja edes mainitsematta tekijän nimeä. Jos käytät maksullista kuvapankkia kuten BigStockPhotos, niin tämän jälkeen sille ei enää välttämättä ole tarvetta. http://www.fiksua.com/2014/01/pixabaysta-valokuvia-vapaasti-kayttoon.html

    VastaaPoista
  7. Pond5 Public Domain-kokoelma on ilmaisen historiallisen Public Domain-sisällön kokoelma, joka sisältää 10.000 videoklippiä, 65.000 kuvaa, tuhansia äänitallenteita, ja satoja 3D-malleja, kaikki ilmaiseksi ladattavissa ja käytettävissä. Kokoelman kotisivu on osoitteessa http://www.pond5.com/fi/free.

    VastaaPoista