sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Liikaa netissä

Tuleeko sinulle koskaan sellainen tunne, että sinua ei voisi enää vähempää kiinnostaa mitä netissä tapahtuu? Mielesi tekee repiä piuhat irti ja tunkea tietokone jonnekin kaapin perälle. Tuntuuko sinusta koskaan hölmöltä seurata vaikkapa joidenkin toisten elämää blogeista, kun samaan aikaan voisit kirmata vapaana raikkaassa syysilmassa ja keskittyä omiin asioihisi? Oletko saanut koskaan nettiyliannostusta?

Muistat ehkä juttuni siitä, kuinka paljon bloggaaminen vie aikaa. Ei-niin-aktiviisellakin postaustahdilla se vei kuitenkin yllättävän monta tuntia viikossa. Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka paljon sitä tuleekaan koneella roikuttua -siis ihan bloggauksesta erillisissä toimissakin. Niin moni arjen asia on siirretty netin puolelle, että hieman jo hirvittää. Käteväähän se kieltämättä on mutta ei kaiken kuitenkaan tarvitsisi välittyä ruudun kautta. Välillä myös kauhistelen sitä, miten nuoremmat ovat jo pienestä pitäen tietokoneen ja kaikkien padien ja podien orjia. Itse kun on saanut elää myös sitä teknisesti hieman köyhempää elämää. Kohta sitä voi varmaan integroida jonkin ipadin käteensä.


Teen kokopäiväisesti töitä ja työvälineeni on yllätys, yllätys: tietokone nettiyhteydellä! Tuijottelen ruutua siis viikolla ainakin sen 7 ja puoli tuntia päivässä. Mutta eihän surffailu siihen lopu. Minullahan on tämä blogi, jota tulee päivittäin vilkaistua ja muutamina päivinä tämän kanssa kuluu tovi ja toinen postauksia rustatessa.

Nörtteilyni ei valitettavasti lopu työpäivän ja oman blogin päivettelyn jälkeenkään. Ainahan sitä tulee vilkaistua muutamat muut blogit lävitse ja yllättäen sitä on päätynyt parinkymmenen aasinsillan kautta jonnekin ihan muualle, minne oli tarkoitus. Ja blogien lisäksi on lähes pakko lukaista kaikenmaailman hesarit ja saatava tietää, mitä tyhjänpäiväisiä tilannepäivityksiä ja kissakuvia Facebook sisältääkään (siis tätähän ei muka tapahdu jo tuossa työpäivän aikana). Lisäksi yksi vapaa-ajan harrastukseni vaatii välillä tietojen tsekkailua netistä. Jos olen eksynyt koneeni ääreltä jonnekin kaukaisuuteen, kuten keittiön puolelle, minulla on onneksi puhelin pikku kätösissäni ja voin vilkaista vaikkapa sähköpostit salamana, jos mieli tekee.

Tässä yhtenä päivänä aloin kuitenkin olla jo kurkkua myöten täynnä nettiä, tietokoneita ja kaikkea niihin liittyvää. Kilttinä netinkäyttäjänä aloin tietysti googlailemaan, josko joku voisi kertoa kuinka syvällä nettisuossa jo räpiköin. Lähdin liikenteeseen pilke silmäkulmassa, sillä tiedostin kyllä ettei oma "ongelmani" vedä vertoja oikeasti nettiriippuvaisten tilanteelle. Löysin kuitenkin mielenkiintoisia testejä, jotka ajattelin jakaa iloksenne myös teidän kanssa, jotta tietäisitte kannattaisiko jo hankkiutua vieroitushoitoon.

Tämä virallisen sortin nettiriippuvaisuustesti on englanniksi ja sitä käytetään yleisesti  riippuvaisuuden määrittelyyn. Hieman jo hirvitti, että mitä jos joudun johonkin hoitoon tämän jälkeen. Mutta sainkin 45 pistettä ja lukeuduin seuraavaan kategoriaan:

20 – 49 points: You are an average on-line user. You may surf the Web a bit too long at times, but you have control over your usage.

Huh, olen selvillä vesillä! Seuraavaksi suuntasin huojentuneena hieman humoristisempaan testiin, joka löytyi The Guardianin sivuilta (enkuksi myös). Osa vastausvaihtoehdoista oli aivan utopistisia mutta sain taiottua itselleni seuraavan tuloksen:

You don’t spend much time online at all. In fact, you barely even seem to know what the internet is. Perhaps you were put off by films like The Net or Lawnmower Man. But things have changed. You can use the internet to check the news, do a supermarket shop or keep up with relatives. The pros outweigh the cons.

Jaahas! Tiedänköhän edes mikä tietokone on?

Mutta testeissä ei mitattukaan aikaa, vaan enemmänkin netin käyttöön liittyviä tapoja ja tuntemuksia. Tiedän itse parhaiten, että käyttöä voisi silti rajoittaa ja olen ihan tietoisesti vähentänyt mm. toisten blogien lukemista. Koneella kyhjöttämisen vastapainoksi olen onneksi myös hyvin liikkuvaa sorttia, joten en ihan muumioidu tuolilleni.

Miten on sinun laitasi? Teitkö testit?

2 kommenttia:

  1. Tein just äsken testin vahingossa omalla lapsella. Kysyin mitä teet ja 2.5v lapsi vastasi "töitä" ja oli juuri tabletilla pelaamassa. Sen lisäksi että umitan koneella liikaa,selkeästi huijaan lähipiiriä "töiden tekemisellä" vaikka oikeasti olen mm. tässä blogissa ja ihan huvin vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töiden tekeminen on todella laaja käsite, kun ollaan netissä!

      Poista