sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Bloggari olikin köyhä

Sohin taas kepillä erästä tulenarkaa aihetta, jota on tosin ennenkin tuumailtu täällä blogissani. Kyseessä on nimittäin raha! Aiheena se taitaa olla yksi lempilapsistani ja oikein tervetullut vieras myös minunkin talouteeni. Mutta tällä kertaa ei päivitellä bloggareiden blogien kautta kertyneitä rikkauksia, vaan aivan toista ääripäätä: rahattomuutta. Varattomuutta. Vähävaraisuutta. Köyhyyttä. Tällä ei-niin-rakkaalla lapsella on monta nimeä. Valitse niistä sitten itseäsi eniten miellyttävä.

Siinä missä suurista tienesteistä puhuminen blogissa on tabu, niin sama pätee pieniinkin tuloihin. Silti toisten rahat kiinnostavat monia lukijoita. Kuinka monessa blogissa olet törmännyt johonkin houkuttelevaan nettikaupan vaatekollaasiin ja mainintaan "nyt saat -50% pois tilauksesi hinnasta" ja sitten lukenut alta bloggarin oman toteamuksen, että minulla ei ole kyllä varaa näihin aletuotteisiinkaan? Semmoisia postauksia ei tule vastaan varmaan ihan joka päivä. Muotiblogeissa esitellään hyvä- ja keskituloisten elämää eikä mitään penninvenytystä.


Vaikka kukaan ei halua antaa tarkkoja lukuja pienistä tai suurista tuloistaan, se ei tarkoita etteikö tulotasosta jotenkin saisi vinkkiä blogia lukemalla. Muotiblogit ovat pitkälti materiaan keskittyneitä, joten sen määrästä ja laadusta lukija voi tehdä päätelmiä bloggarin varallisuustasosta. Monissa blogeissa esitellään sellaista elämäntapaa, joka vaatii rahaa, sellaisissa asuissa, jotka eivät ole mitään parin euron one size fits all -ihmeitä. On ostoksia, lomamatkoja, syömisiä, leffassa käyntejä ym. ym. Näitä juttuja on vaikea tehdä, jos ei ole millä maksaa. Ja nyt ei siis tarvitse ajatella vain niitä suosituimpia blogeja, joiden tulot leijuvat ihan eri sfääreissä. Ihan perusmuotiblogiinkin kuuluu tietty uuden tavaran hankinta tasaisin väliajoin. Päivän asuja ei voi kovin montaa kertaa kuvata, jos uusia vaatekappaleita ei pysty hankkimaan. Tai sitten pitää olla todella hyvä mielikuvitus, että saa kehiteltyä vaatekaappinsa sisällöstä sata eri asukokonaisuutta mutta samalla joutuu varmasti heittämään hyvästit tyylikkyydelle, sillä kaikki vaatteet eivät varmasti sovi toisiinsa.

Jos haaveilee oman "tänään tein tätä näissä vaatteissa" -muotiblogin perustamista, oma kehnohko rahatilanne voi tuntua jonkinlaiselta esteeltä. Näin voi käydä, jos vertaa itseään muiden blogien kautta saamaansa kuvaan bloggareiden varallisuudesta. Jos ei ole rahaa, mitä sitten tekisi ja ostaisi, eli toisin sanoen mistä hemmetistä sitä sitten postaisi? Blogi voi jäädä kokonaan perustamatta, kun oma tilanne ei salli joka puolella vellovaan kulutusjuhlaan osallistumista. Sitä ei varmasti halua antaa itsestään sellaista kuvaa, että nyt ei kukkarossa kilisekään. Jos toivoo jonakin päivänä olevansa suosittu valtavirtamuotibloggari, on huono idea aloittaa esittelemällä päivän asuja tyyliin "ostin nämä housut tänään Kierrätyskeskuksesta kahdella eurolla. Ovat kaksi kokoa liia isot ja miesten mutta näyttää tosi hyvältä, vai mitä?". Tahallinen tai tahaton köyhäily ei vetoa suureen yleisöön, vaan noususuhdanteessa on juurikin huoleton rahankäyttö. Keskustelua herättää enemmänkin bloggareiden suuret tulot kuin heidän mahdollinen varattomuutensa.

Yksi syy miksi kirjoitan bloggareiden rahattomuudesta on se, että en jaksa uskoa kaikkien bloggareiden talouden olevan huippukunnossa, vaikka ulkoisesti sellaisen kuvan voikin saada. Minulla on jäänyt erittäin hyvin mieleen eräs ihanan Karkkipäivä -blogin yli vuoden takainen postaus. Siellä bloggari kertoi avoimesti kuinka hänellä ei ollut varaa ostaa junalippua, jolla olisi päässyt blogipippaloihin Helsinkiin. Teksti oli sympaattinen poikkeus ja toistaiseksi ainoa aiheesta löytämäni "tunnustus". Kyseessä on kuitenkin suosittu Indiedaysin blogi, joten tämä rahanpuutteen tunnustaminen taisi tulla monille yllätyksenä. Yllätyksenä tuli myös se, että postaus sai satoja kommentteja ja köyhiä alkoikin tulla ovista ja ikkunoista. Harvinaislaatuista toimintaa.


Säästämisestä muotiblogeissa voidaan kuitenkin kirjoitella melko huolettomasti. Esimerkiksi viime aikoina Indiedaysin ja S-Pankin kampanjan myötä muutamat mukana olevat bloggarit ovat omia säästämisiään hieman ruotineet. Mutta säästämisestä kirjoittaessa ei tarvitse kertoa säästävänsä sitä varten, että voisi syödä joku päivä muutakin kuin nuudelia. Useimmiten säästöoperaation kohteena on laukku, asunto, lomamatka, tms. Alennusmyynneistä ja muista tarjouksista vinkkaaminen on myös ihan luonnollista mutta sitä ei tehdä sen vuoksi, että halutaan ilmaista "nyt minullakin on varaa näihin tuotteisiin." Tämmöiset säästövinkit ovat upotettu kaikenmaailman uusien vuittoneitten sekaan ja niiden todellisena tarkoituksena ei ole saada ainakaan bloggarin rahat riittämään. Myös alennusmyynneistä ostettuja vaatteita ym. esitellään ahkerasti mutta ne ovat aina alelöytöjä eikä bloggari kerro shoppailleensa H&M:n alennusmyynneissä siksi, koska muuhun ei ollut varaa.

Tämä koskee siis niitä blogeja, joissa esitellään bloggaria ja hänen elämäänsä hyvinkin avoimesti. Tietysti jos kirjoittelee jostakin muusta kuin omasta elämästään, kuten vaikka uusimmista trendeistä maailmalla, oma tahatilanne tuskin tulee blogista mitenkään ilmi. Esimerkiksi minun blogista ei ota selvää minkä paksuinen lompakko minulla oikein on. Kaikenmaailman tarkanmarkan -blogit ovat tietenkin oma lukunsa mutta nyt puhutaankin muoti- ja lifestyleblogeissa esiintyvästä tai niistä puuttuvasta pienituloisuudesta ja suoranaisesta köyhäilystä.

Mitä ajatuksia teissä on herännyt asian tiimoilta? Pystyisitkö ehkä sinä kirjoittamaan tai oletko kirjoittanut omasta rahallisesta ahdingostasi blogiisi niin edellämainitussa Karkkipäivä -blogissa kirjoitettiin? Millaisen kuvan luulet lukijoiden saavan rahoistasi, vaikket edes tarkoituksellisesti yrittäisi tuloistasi viestittää?

37 kommenttia:

  1. Mahtavan postausaiheen oot taas keksiny! :) useasti mietin, että millä mallilla merkkilaukkuista, hiustenpidennyksistä ja ravintolakäynneistä bloggaavien tyyppien talous oikeasti on, mutta en kyllä moista uskaltais blogissa kysyä, koska monien linja on "ei kuulu sulle", mikä on kyllä 100% totta.

    Oman rahatilanteeni voi päätellä blogin reseptivinkeistä, jotka on sentinvenytystaktiikalla toteutettuja ;) ja muutenkin työttömän opiskelijan tulot Suomessa on aika helppoa selvittää Kelan sivuilta... Mutta en kirjoitakkaan varsinaisesti muotiblogia, joten ei oo painetta esitellä ostoksia viikottain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks!
      Rohkea veto julkaista paljastavia reseptejä :) Ne tosin kelpaavat varmasti monelle, vaikka kukaan ei myöntäisi. Jos tosiaan menee taloudesta kysymään, niin vastausta tuskin saa tai koko kommenttia ei tulla julkaisemaan. Aloite tulee bloggarilta itseltään -jos häneltäkään.

      Poista
  2. Köyhyyden myöntäminen/näyttäminen ehkä johtaa myös siihen, että bloggaajan jokaista menoa syynätään ja vaaditaan perustelemaan, miksi laittoi vähät rahansa uusiin farkkuihin eikä johonkin muuhun. Ja ymmärrän tuon myös hyvin siltä osin, että totta kai jokainen tuo blogiin "paremman itsensä" eli varmasti moni liittää rahan menestykseen ja siihen mitä tahtoo näyttää ulkomaailmalle itsestään.

    Itse olen blogissa kohtuu avoimesti opiskelija, enkä toisaalta ymmärrä miksi rahasta pitää pysyä niin hiljaa. Kun minulta kysytään millä rahalla matkustan, kerron tulojeni koostuvan opintotuesta, vaihtostipendistä ulkomaille sekä satunnaisista viikonlopputöistä. Ei kai tuossa mitään salattavaa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, talousneuvojia siunaantuisi heti paikalle antamaan vinkkejä, jos kovin avoimesti kirjoittaisi. Sinä olet harvinaislaatuisen rehellisesti vastannut kysyttäessä.

      Poista
  3. Mulla onneksi kotoiluekoilublogin lajityyppiin kuuluu tietty kulutusjuhlasta pois jättäytyminen ja on ihan luontevaa esitellä kirpparilöytöjään tai laittaa blogiin resepti kolmen euron krapulamätöstä, jota voi syöttää niin vegaanille kuin lihansyöjällekin.

    Tunnustan siis olevani köyhä :) Ja on blogista kustannuksiakin, jos sen haluaa pitää monipuolisena, esim torstaina kävin ulkona syömässä suunnilleen viimeisillä rahoillani, jotta sain tehtyä aikomani lounaspostauksen ja siihen kuvan annoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun genressä köyhäily on siis ihan normijuttu. Ja kyllä blogiin tosiaan jonkin verran rahaa saa kulumaan, vaikkei itse edes aina huomaisi tekevänsä hankintoja juuri blogia varten.

      Poista
  4. Hmm, mun mielestä olisi ehdottomasti mielenkiintoista nimenomaan lukea tavallisesta elämästä, eikä glamourista. Ja sellaista blogia kirjoitankin, jossa raha ei ole näkyvässä roolissa, mutta ei missään muotoa vakankaan alla. Glamour-blogit ovat mulle ikään kuin "elokuvaa" tai jotakin ei-todellista. Onkohan niin, että suosittuja blogeja lukee moni nuori, joka tavallaan haluaa ihailla suosittua bloggaajaa ostoksineen ja elämäntyyleineen? Itse kun luen ikänikin ja taustani (33v yhden lapsen äiti) puolesta runsaasti perheblogeja (tosin niissäkin on valtavasti kulutusjuhlaa, mutta toisaalta harvoin pröystäilyä, ehkä ennemmin juuri säästövinkkejä), tämä tällainan rahalla rällääminen tai toisaalta köyhyyden piilottelu on jotenkin kaukana omasta blogiskenestä. Toki siis ymmärrän, mistä tässä kirjoitetaan. Itse en vaan ollenkaan niin bloggaajana kuin lukijanakaan pitäisi nolona tai yhtään kummana, jos joku kirjoittaisi rahojen tiukkuudesta tms. Itsekin ajattelin kyllä kirjoittaa esim. kasvisruokailun halpuudesta suhteessa liharuokaan, tai esim. kodin perusraaka-aineiden hankinnasta edullisesti.

    Own special place -blogin kirjoittaja Maano kirjoittaa kyllä useinkin rahankäytöstä ja siitä, miten hänen rahansa ovat tiukilla. Mielestäni mukavaa, kun kyseessä on useiden pikkutyttöjen ihannoima paljon lukijoita omaava stailiblogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olenkin ymmärtänyt, että perheblogeissa ei tarvitse niin pingottaa rahatilanteen suhteen. Joskus on silmiin osunut juuri tämmöisiä säästövinkkejä ym., jotka monet lukijat varmasti ottavat kiitollisina vastaan. Samanlaiset vinkit kelpaisivat myös muotiblogien lukijoille mutta kynnys myöntää sitä on varmasti suurempi.

      Täytyykin käydä villkaisemassa tuota Maanon blogia. Kiitos kun vinkkasit!

      Poista
  5. Mä oon kirjottanu monestikkin, mutta ehkä mammablogissa se on helpompi myöntää, kun kaikki ei keskity kalliisiin vaatteisiin. Kirpparipostauksia toivotaan multa usein, joten ehkä jotkut tykkää tästä köyhäilystä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammablogeissa ollaan selvästi käytännönläheisempiä, kuin muotiblogeissa.

      Poista
  6. Juurikin tuo on ongelma, että jos tulotasostaan liian avoimesti kirjoittaisi, saisi ainakin mammablogeissa tuta. Kun sitä asiaa ei voi oikein yhteen lauseeseenkaan laittaa tyyliin " ostin pojalle potkupyörän ja mini skeittilaudan samana kesänä, mutta otathan huomioon että teen blogiani palkkaa vastaan ja vaikka olen osa-ajan kotona, säästän esimerkiksi siinä ettei mulla ole autoa, autopaikkaa, bensakuluja eikä korjauskuluja ja me tykätään olla pihalla tosi paljon". En tosin ole kierrellyt sitäkään, ettei tulot ole mitkään tähtitieteelliset mutta liika köyhäily yhdistettynä vaikkapa tuotelahjojen vastaanottamiseen vain olisi jotenkin ristiriitaista. Jos arvostelutuote olisi hyvä, joku anonyymi laittaisi kuitenkin ettet ikinä ostaisi tota omilla rahoilla. En niin muttaku muttaku...

    Mutta mä oon tosi huono sanomaan tähän aiheeseen mitään, koska väittäisin ettei mun blogista löydy paljoakaan sellasia status blogijuttuja joita pitäis haalia kuten just sikakalliit laukut, michael korsin kellot tai jotkut muut tiedostavan in-bloggarin jutut. Moni varmaan huomaa heti, et pennitön mikä pennitön. Tai jos ei pennitön nii ainakin juntti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo avoimesti rahoista kirjoittaminen on vaikeaa missä tahansa blogissa. Tuo vinkkaamani esimerkki kyllä keräsi paljon sympatiaa, joten miten siitä asiasta kirjoittaa on varmasti tärkeää.

      Hyvä pointti tuo, että tuotelahjojen vastaanottaminen kävisi sitten vaikeaksi. Mutta täysin totta varmasti! Toisen saamat lahjukset kun voivat aiheuttaa kränää, vaikka rahoista ei muuten puhuttaisi yhtään mitään.

      Poista
  7. Eipä ole tullut mieleen, että olisi erityisen rohkeaa kertoa, ettei aina ole rahaa. Ehkä se on meillä kulttuuripuolella niin itsestäänselvyys, että shokkiarvo on menetetty. Eli ketään tuskin kiinnostaisi.

    Enpä tosin ole löytänyt yhtään mielenkiintoista rahalla saa -blogiakaan, vaan rahan sijaan mielikuvitusta peliin laittavat tyyli-ihmeet o(lisi)vat mielestäni paljon mielenkiintoisempia.

    Blogimme lukijat saavat varmaan ihan oikean kuvan rahankäytöstämme, eli että käytämme sitä kenkiin vain harkiten ja kohtuudella.

    Not.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kulttuuripuolellakin köyhäily on sallittua! Olisi ehkä pitänyt arvata ;)

      Hauska kuulla vastauksia näin monesta eri genrestä! Nyt tarvitaan vielä asiaan lausuntoa valtavirtamuotibloggarilta.

      Poista
    2. Ei ainoastaan sallittua, vaan usein ainoa vaihtoehto. ;-) Pitää vaan osata priorisoida ja fantsut kengät on priorisointilistallamme aika huipulla.

      "Päivän asuja ei voi kovin montaa kertaa kuvata, jos uusia vaatekappaleita ei pysty hankkimaan."
      Vaikken ole innostunut muitten ihmisten vaatetuksesta, niin jopa minun lässähtäneenkeski-ikäisen mielenkiintoni saattaisi herättää Kymmenen vaatetta - sata asukokonaisuutta -tyyppinen haaste! Siinä se tyyli ja mielikuvitus punnittaisiin – ja niitähän ei rahalla saa. Ekologistakin olisi, ainakin häivähdyksen verran.

      Tosin olet oikeassa siinä, että suureen yleisöön tällainen ei varmaan kolahtaisi. Harmi, varsinkin kun voisin itse tyytyä naureskelemaan partaani taustalla, blogissamme kun on periaatteena esiintyä vain polvista alaspäin. Sitäpaitsi meillä on jo yksi päivän outfit, jonka lisäksi muuta ei tarvita. :-)

      Poista
    3. Haasteena se muuten voisi toimia! Todellisuuden voisi naamioida vain hauskaksi leikiksi :)

      Poista
  8. Oma bloginikaan ei ole varsinaisesti muotiblogi vaan enemmän sillisalaatti, tosin olen pyrkinyt laittamaan blogiin myös päivänasuja, siksikin, että niistä saa usein paremmin kommentteja kuin muista postauksista. :) Ja itsestänikin on mielenkiintoista nähdä muiden päivän asuja, etenkin pluskokoisten bloggaajien.

    Itse olen kyllä ihan rehellisesti maininnut, että rahaa ei nyt ole ja täytyy säästää esim. reissua varten, ja senkin, että vaikka olenkin nyt kevään töissä, tuloni ovat silti pienet ja olen oikeastaan vain opiskelija. Kyllä siitä nyt varmaan jokainen arvaakin, että ei paljon Vuittoneita ole varaa ostella. :)

    Tykkään ihan hirveästi tuosta Sannin maanläheisyydestä ja rohkeudesta, oli tosi silmiä avaavaa lukea se hänen Köyhä-postauksensa. Itse kun olen aina ollut aika tiukilla rahan suhteen, ihan lapsuudesta saakka, ja on vaikeaa samaistua joidenkin luksuselämään, vaikka sellaisiakin blogeja tulee luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin olet siis ollut rohkea ja rehellinen. Opiskelijastatus ei kyllä enää tarkoita "varattomuutta" -tai ainakin niin monien blogien kohdalla voisi päätellä.

      Poista
  9. Kiitos taas mielenkiintoisesta postauksesta! :) Oma näkemykseni tähän on, että elän ajatusmaailmassa, jossa raha-asioista ei puhuta kuin läheisille, ei edes tutuille, niin miksi niistä pitäisi puhua sitten kymmenille tuhansille tuntemattomille? Mua itseäni ei kiinnosta kenenkään raha-asiat, ja jaksan aina ihmetellä, miten joitain sellainen voi kiinnostaa. Toki uteliaisuus on varsinkin meissä suomalaisissa sellainen yleinen piirre, josta ei moni varmaan ole kateellinen, mutta kun miettii ihan maalaisjärjellä, niin kyllä mä mietin usein, että mitä väliä millään sellaisella on, kuin raha? Osalla sitä on ja osalla ei. Ja niin se tulee aina olemaan. Osa saa sen töistä, osa perintönä, osa elää miesten tai vanhempien rahoilla. Rahaa tulee ja se aina myös menee johonkin. Raha-asioista on mun mielestäni tehty liian suuri asia ja ihmisten tulisi keskittyä enemmän vaikka tärkeämpiin asioihin, kuten hyvinvointiin ja sisäisiin juttuihin. Raha ei tee kenestäkään ihmisestä parempaa kuin toinen on ja itse pyrin ajattelemaan ihmisiä muulta näkökantilta, kuin siltä, miten paksu se kenenkin lompsa oikein on. Toki ihmiset saavat tutuilleen tai vaikka blogeissaan valittaa siitä rahan vähyydestä tai brassailla isosta palkasta, mutta mua sellainen ei kiinnosta. Kivaa alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, raha on sellainen aihe mikä voisi jäädä blogeissa pienemmälle mutta juuri mainitsemasi uteliaisuus, kateus ja ehkä myös se oman elämän vertaaminen muiden (lähes mahdottoman hyvältä vaikuttavaan) rahatilanteeseen tuovat aiheen aina pinnalle. Oisikohan niin että siitä puhe mistä puute :D Ja tietysti blogeissa esiintyvä suuri ostosten määrä innoittaa keskustelua luonnollisesti vielä enemmän. Jos blogien sisältö olisi esim. hyvinvointia ja sisäisiä juttuja, niin ehkä rahastakaan ei puhuttaisi tai se ei mietittyttäisi lukijoita. Minunkaan blogissa rahasta tuskin puhuttaisi, jos en itse toisi asiaa näin esille, kun tiedän sen herättävän kiinnostusta ja mielipiteitä.

      Samoin kiitos, hauskaa viikkoa!

      Poista
  10. Eläm parhaillani kulttuurissa, jossa tiettävästi liikkuu paljon rahaa, mutta siitä ei julkisesti puhuta. Toisten pelkkoja ei kysellä ja monivuotiset työkaverit eivät tiedä toistensa palkkaa. Palkat ovat yleensä taulukkopalkkoja, mutta voi olla, että pienin bonuksia ja "hyvän työntekijän" lisiä maksetaan. Täällä onkin sanonta: "Über Geld spricht mann nicht. Mann hat es!"

    Tietyllä tavalla on kiinnostavaa tietää, että myös bloggamalla voi tienata vähän leivän päällystettä. Toki omallani ei taida siihen olla mahiksia, kun "lifestyle"-blogini tuntuu itsestänikin olevan yleensä lähinnä alaotsikolla "Kurjuuden maksimointi" ;)

    Sinä kirjoitat mielenkiintoisesti ja taisipa käydä niin, että käväisin napsauttamassa tuota stalkkarinappia tuolla reunassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa, uusi stalkkeri! Tervetuloa. Tuo sananlasku oon muuten huippu. Ei kyllä toimi meillä päin varmaan....

      Poista
  11. Mulla muuten ensimmäinen NäeBloggaajaLuonnossa-pettymys tuli, kun tapasin silmästä silmään bloggarin, joka viikoittain osti tavaraa Chanelilta, Diorilta yms. vietti perhe-elämää hörppäillen lattea vauvansa kanssa kahviloissa ja mies oli kuulema kaiken maksaja. Kun sitten näin hänet elävänä, olikin kysymyksessä ihan tavallinen, nukkaisiin äiti-vaatteisiin pukeutunut mamma ilman meikkiä ja muuta patinaa, joita hän blogissaan esitteli. Kysymysmerkiksi jäi, elikö hän jonkinlaisessa haavemaailmassa, vai sattuiko vain huono päivä. Persoonasta jäi vähän tuo ensimmäinen vaihtoehto mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen kuvio tämä kuvaamasi tapaus. Bloggarilla ei saisi olla yhtään huonoa päivää tai epäilyjä syntyy heti.

      Poista
  12. Tää ei ole ihan sama asia, mutta muotibloggaajista ainakin Laura de Lille on kirjoittanut aina välillä kulutuksen vähentämisestä tyylillä pieni harvoin täydentyvä vaatevarasto, jossa kaikki ei ole ihan uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, lisää julkinuukia alkaa löytyä :) hyvä homma.

      Poista
  13. Heippa,

    Sinun inspiroimana tein postauksen hiukan samasta aiheesta. Mainitsin ja linkkasin blogisi tekstin alussa; toivottavasti ok :)

    http://donebym.blogspot.no

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että aihe inspiroi! On ok, hyvä kirjoitus sinulta.

      Poista
  14. Ihmettelen välillä suuresti, miten bloggaaja opiskelijoilla on varaa kalliisiin merkkivaatteisiin, puhumattakaan joistain Thaimaan lomamatkoista yms.
    Itse ostelen aika usein, mutta ongelmia ei ole, kun rahat tulevat vanhemmilta (ikää mulla 15 vuotta). Oon ajatellut jatkaa bloggaamista kauan, mutta mietin toisinaan, että stoppi saattaa tulla köyhänä opiskelijana. Ehkä sitten materialismi vaihtuu johonkin muuhun.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin miettinyt tätä opiskelu ja bloggaus komboa. Mutta jos työskentelet samalla, niin voit ainakin jossain määrin jatkaa samoilla linjoilla. Tosin onhan ne tulorajatkin opiskelijoille olemassa, vaikka sitä ei aina uskoisi. Mutta ota mahdollinen varallisuuden lasku tosiaan haasteena uuden sisällön keksimiselle :)

      Poista
  15. Mä voisin kuvitella, että moni bloggaajistakin elää yli varojensa ja visat vinkuu, käytetään osamaksuja, pikavippejä jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän semmoisiakin bloggareita mahdu joukkoon. Sellaisen puolen jos itsestään paljastaisi, kommentointi räjähtäisi käsistä aivan varmasti.

      Poista
  16. Mulle henkilökohtaisesti raha tai sen puute ei ole aihe, josta ei saisi puhua, mutta ymmärrän kyllä muotiblogien pointin tossa hyshys-asenteessa... Enemmän mä arvostan mahtavaa kirppislöytöä kuin tavaraa, jonka jokainen voi noutaa visaa vastaan stockalta.
    Blogini on suht uusi, mutta eiköhän siellä jossain vaiheessa tule raha(ttomuus) vilahtelemaan, koska mulle se on aivan luonnollinen puheenaihe.

    VastaaPoista
  17. Mä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi rahasta ei saisi puhua. Mutta kaipa se on nykyään monille jonkinasteinen arvostuksen mitta. Mulle ei ole, eikä ole tabukaan, ja olen ihan blogissakin raha-asioista avautunut, viimeksi täällä: http://villasukatraitapaita.blogspot.fi/2013/04/raha-raha-raha.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kyllä harvinaisen rehellinen ja suorasukainen ote rahaan!

      Poista
  18. Mulle itselleni rahasta puhuminen ei ole tabu, enkä yritä esittää blogissa rikkaampaa kuin olen. Itselleni on ihan ok myöntääaina toisinaan olevansa ihan pa. Näin tehtiinkin viimeksi juurikin tuossa s-pankin kamppiksessa, jossa näytin jääkaappimme surkean tilanteen kuun lopussa. Asiasta puhuintässä postauksessa.

    Mutta itsestä kyllä tuntuu, että kyllä tuonne bloggaajien joukkoon mahtuu niitäkin joilla kulutustottumuksiensa vuoksi on visat itseäni pahemmin rullalla ja karhukirjeitä kynnysmatolla ja siitä huolimatta koitetaan antaa varakas kuva itsestä ulkipuolisille. Erilaisten vippejen ja lainojen saaminen on nykypäivänä huolestuttavan helppoa.

    Veera/tyyliä metsästämässä
    (iPad ei anna kirjoittaa nimitietoja niille varattuihin kenttiin... Outoa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas erilainen video! Se olikin mennyt minulta ihan ohi. Tämmöiseen ei ihan joka päivä blogeissa törmää :) Ja siitä juuri herääkin se pieni epäilys, että pidelläänkö monissa blogeissa vain kulissia pystyssä.

      Poista