Blogit ovat kaikenikäisten ihmisten suosiossa mutta esimerkiksi suosittuja muotiblogeja kuluttavat hyvin nuoretkin tytöt. Kaikilla nuorilla ja hieman vanhemmillakaan ei ole selkeää käsitystä siitä mitä blogeista kannattaisi apinoida ja mitä ei. Yhden lukijan mielestä bloggarin uudet sandaalit ovat niin mahtavat, että ne voisi hommata itsekin mutta bloggarin ruokailutottumukset taas ovat niin päin prinkkalaa, joten niistä hän ei ottaisi mallia millään. Toisen mielestä ne samaiset sandaalit olivat kamala pohjanoteeraus mutta bloggarin näkkäridieettiä on ehdottomasti kokeiltava, jos itse vaikka alkaisi sen myötä näyttää samalta kuin ihailemansa bloggari.
Otetaanpa esimerkkinä hieman lähempään tarkasteluun tämä viime aikojen suuri vitsaus, joka on näkynyt aika monessa suositussa blogissa. Tai no eihän se oikeastaan ole edes näkynyt, sillä kuvat ovat peittyneet sakeaan höyrypilveen. Puhun siis tietenkin kaikkien muodin edelläkävijöiden huulilla olevasta e-shishasta. Jos et jostain syystä tiedä mikä se on, niin kerrottakoon e-shishan olevan ilmeisen harmiton sähkötupakan tapainen laite, jonka on kuitenkin tarkoitus olla vesipiipun sähköinen versio. Siitä siis imeskellään maustettua vesihöyryä ikään kuin tupakkaa poltettaisiin. Mutta tämä kapistus ei siis sisällä tiettävästi mitään terveydelle haitallisia aineita. Yksi jos toinen suosittu bloggari on julkaissut kuvia missä poltellaan e-shishaa höyrypilviä puhallellen bloggaribestisten kanssa. Etenkin Mungolifen blogissa tätä on hehkutettu useampaan otteeseen ja pikkuhiljaa se on levinnyt laajemmallekin.
Mitäs sitten kun alle 15-kesäinen bloggarin suuri fani lukee höyryttelyn iloista ja haluaa itsekin osallistua tähän trendiin? Mitä tästä pitäisi ajatella?
Toinen vaikea tapaus on blogeissa esiintyvät liikunta- ja ruokapäiväkirjat. Kaikkien tavat kun eivät ole lähelläkään sitä kultaista keskitietä, vaan joissain blogeissa ollaan eksytty polulta jo pahasti metsään syömisten ja jumppien suhteen. Tälläisiä päiväkirjoja myös toivotaan bloggareilta paljon, joten voisi olettaa lukijoiden ottavan niistä mallia omaan elämäänsä. Tuskinpa ne niin mielenkiintoista viihdeluettavaa ovat. Mitäs sitten, kun kasvuiässä oleva nuori tyttönen toteaa syövänsä kuin syöttöporsas ihailemansa bloggarin minimalistiseen menuun verrattuna? Bloggari voi aina vedota siihen, että nämä ovat juuri hänelle sopivat dieetti ja treeni ja jokaisen tulisi löytää ne itselleen parhaiten sopivat. Mutta helpostihan lukija päättää bloggarin mallin olevan se hänellekin parhaiten sopiva.
Kolmas esikuvana toimimisen kannalta kinkkinen juttu on mielestäni ns. kännipostaukset. Suomessa alkoholi on niin päivänselvä juttu, että kukaan ei varmaan ihmettele muutamien kuoharien ja siiderien vilahtelua blogeissa. Myös pitkäksi venähtäneistä illanvietoista ja sängyn pohjalla vietetyistä seuraavista päivistä saa aina silloin tällöin lukea hienojenkin neitien blogeista. Mutta entäs sitten kun koko postaus on kirjoitettu pienessä (tai vähän suuremmassakin) sievässä? Mitäs sen nuoren tyttösen tulisi nyt ajatella ihailemastaan bloggarista? Toivottavasti hän ei ainakaan mieti, että "siistiä, mäkin julkaisen sitten isona ryyppäyksen tulokset netissä!". Oli sitten esikuva tai ei, minusta on todella mautonta ilmoittaa olleensa humalassa postausta rustatessaan. Vähän kuin menisi kännissä töihin.
En halua kuulostaa nyt miltään tiukkapipolta, jonka mielestä blogeissa pitäisi tiukasti pysyä pyhäkoulu-linjalla. Kerrottakoon, että en itse ole mikään absolutisti ja poltan kyllä joskus sitä oikeaa shishaa ilman ee:tä. Syönkin vähän miten sattuu ja urheilen hullunlailla. Mutta en kyllä hehkuttaisi näitä juttuja blogissani, jos tietäisin lauman alttiissa iässä olevia nuoria (ja vanhoja) lukevan silmä kovana tekstejäni. Se toki rajoittaisi sitä, mitä kaikkea kertoisin itsestäni ja elämästäni blogissani. Tämä esikuvana oleminen ja sen mukainen blogin pitäminen on siis mielestäni erittäin vaikea juttu -etenkin näiden mainitsemieni aiheiden mutta myös monien muiden juttujen kohdalla. Ymmärrän kyllä, että omaan blogiin haluaisi kirjoittaa kaikista tekemistään omasta mielestään siisteistä jutuista, kuten e-shishan poltosta. Ja joskus oma harkintakyky pettää -etenkin kännissä. Välillä sitä voi muistaa olevansa mallina muille mutta välillä ei jaksaisi olla mikään siveyden sipuli.
Tekstini sisältää paljon kysymyksiä, sillä en ole itsekään ihan satavarma siitä mihin blogissa tulisi vetää raja esikuvana ollessa. Olisi taas mielenkiintoista kuulla teidän mielipiteitänne asiasta. Mihin pisteeseen asti esikuvana oleminen tulisi huomioida blogia tehdessä? Mikä ylipäätänsä on huono ja mikä hyvä esimerkki? Vai pitäisikö blogeihin lisätä "sisältää mainoslinkkejä" -ilmoitusten lisäksi "lue omalla vastuulla"?
Photo credit 1: Bright Empty / Foter.com / CC BY-ND
Photo credit 2: ms.Tea / Foter.com / CC BY-ND
Photo credit 3: Drunken Monkey / Foter.com / CC BY-NC
Olin kyllä vähän järkyttynyt noista kyseisistä polttelukuvista. Ne olisi voinut jättää jakamatta.
VastaaPoistaJa hei kiitos mahtavista vinkeistä, joita olet koonnut! Niistä on ollut paljon hyötyä.
Kyllä, ne ovat hieman hämmentäviä. Mukava kuulla, että ne ovat olleet hyödyksi!
PoistaMielenkiintoista pohdintaa, olen itsekin miettinyt juuri näitä samoja teemoja. :)
VastaaPoistaUskon, että monet miettivät näitä samoja juttuja mutta kukaan ei oikein kirjoittele niistä.
PoistaMietin, että olenko itse kauhea tiukkis, kun minusta nuo polttelukuvat olivat mauttomia. Oli siis helpottavaa lukea tämä! Kyllä minusta etenkin suuren lukijakunnan omaavilla bloggaajilla on jonkinlainen vastuu esikuvana toimimisesta. Ihmisiä hekin ovat, ja kaikki mokaavat joskus, mutta vähän voi käyttää myös harkintakykyään :) Tämä blogisi on muuten todella hyvä, kiitos siitä!
VastaaPoistaHyvin sanottu ja kiitos kehuista! Ja emme varmaan ole ainoita, jotka eivät ihan sulata niitä kuvia ;)
PoistaHyvä, että tästä aiheesta on avattu keskustelua muuallakin kuin kyseisten blogien kommenttibokseissa! :)
VastaaPoistaEi se, että joku bloggaaja sanoo mainostamisen olevan laillista, tee siitä laillista...
Hyvin kirjoitettu! :) Tämä on vähän sellainen kaksipiippuinen juttu. Jokainen saa tietenkin kirjoittaa blogiinsa mitä tykkää, mutta tosiaan joskus kannattaa ottaa se huomioon ketä sitä lukee. Polttelukuvat on vähän kyseenalaisia, luodaan kasvaville nuorille kuva, että sauhuttelu on jollain tavalla siistiä.
VastaaPoistaMutta se mikä itseä joskus huolestuttaa, on juuri ne ruokajutut. Joissain blogeissa laihat tytöt syö vaan minilounaita, niitä rahkojansa yms ja sitten voidaan vielä treenailla paljon. Eihän se blogi näytä koko totuutta, mutta sitten kun lukijoina voi olla nuoria, jotka ei välttämättä tajua sitä ja ottaa siitä mallia. Helposti voi tulla sellaisia ajatuksia, että okei, tuo ihminen on noin laiha ja silti syö noin kevyesti/laihduttaa jopa, niin ehkä minunkin tarvitsisi tehdä niin. Jokainen tyylillään tottakai ja hienoa että eletään terveellisesti, mutta kannattaisi miettiä tarkkaan millaisen kuvan antaa niistä syömisistään. Onneksi on paljon suosittuja blogeja, joissa on terveitä ja "normaalisti" syöviä ihmisiä. :)
Mutta on kyllä vähän yllättävänkin vaikea aihe, jos tätä alkaa oikein syvällisesti pohtimaan. :) Missä menee se kirjoittajan vastuu vai onko sellaista ollenkaan. Tai lukijan vastuu. No nyt menee kyllä vähän liian överiksi tämä pohtiminen, parempi lopettaa se tähän. :D
Hyvää pohdintaa sinultakin! Ruokajutut ovat aina vaikeita. Joka suunnasta, ei siis vain blogeista, tulee ohjetta ja vinkkiä miten tulisi syödä ja liikkua. Yritä nyt siinä viidakossa napata kiinni jostain dieettisuuntauksesta tai pitäytyä normaaleissa tavoissa. Bloggareilta on varmasti helppo ottaa mallia näissä jutuissa, sillä he ovat oikeita ihmisiä ja helposti voi ajatella, että jos tuokin pystyy syömään ja liikkumaan noin niin miksen minäkin.
PoistaHei, hyviä kysymyksiä sulla! Mä olen itse sen ikäinen, etten ime vaikutteita blogeista, mutta olen sitten kuitenkin miettinyt, että tarvitseeko kaikkea jakaa blogeissa.
VastaaPoistaSamma här.
PoistaMinä olen taas huvittunut siitä miten "polttelukuvat" (jotka eivät ole polttelua nähneetkään, sillä eihän niissä polteta mitään) järkyttävät ihmisiä.
VastaaPoistaEn seuraa montaa lukijamäärältään isoa suomalaista blogia, Mungolife on ainoita, joten en ole kaikkia "polttelukuvia" nähnyt, mutta ainakin Anna on tuonut erittäin selkeästi esille mitä hän kuvissa "polttaa" ja että kyseessä on tosiaan terveydelle tämänhetkisten tietojen valossa haitattomat sähköiset vesipiiput sekä sen ettei itse polta. Mikäli asiaa eivät ole jotkut bloggarit tuoneet esille eshisha-kuvien yhteydessä, se on edesvastuutonta enkä itsekään katsoisi sitä hyvällä.
Minusta on huikeaa, että markkinoille on tullut tällainen tupakan korvike jolle on kyetty luomaan niin houkutteleva imago, että se kiinnostaa (nuoria). Itsekin hankin vuoden alussa näitä eshishoja, ja olen onnistunut saamaan jopa tupakkaa polttavia ystäviäni kiinnostumaan kyseisistä vempaimista siinä määrin, että sauhuttelevat illanvietoissamme jopa mielummin minun sähköshishojani kuin omia kääryleitään.
Olenkin itse ehdottomasti sitä mieltä, että kerta näistä ei ole haittaa, näitä pitäisi tuoda esille enemmänkin, jota kautta mahdollisesti nuoret saataisiin polttamaan näitä niiden oikeiden tupakoiden sijaan. Toki sähkötupakat ovat Suomen lain mukaan K-18 tavaraa, mutta mikäli vastaisuudessakaan ei tule ilmi eshishoilla olevan terveyshaittoja, ne pitäisi mielestäni saada myös alaikäisille. Koska pohjimmiltaan nuoret haluavat polttaa siksi, että tupakointi on niin "coolia", tilalle olisi upeaa saada jokin terveyshaitoiltaan nollassa oleva yhtä "cool" juttu.
Laittaessani blogiini kuvia omasta eshishojen käytöstäni sain kommentin ilmeisesti alaikäiseltä tytöltä, jossa hän kyseli, että mistä olen moiset ostanut. Neuvoin ostopaikan, edellä mainituista syistä johtuen. Toivon, että kyseinen tyttö käyttäisi mielummin eshishoja kuin polttaisi tupakkaa. En usko, että eshishat saavat ihmisiä polttamaan oikeaa tupakkaa, ne ovat nimittäin niin paljon miellyttävämpiä käyttää kuin tupakat sekä paremman makuisia ja niitä saa polttaa useimmissa sisätiloissa. Joten kukkahattutätien ja -setien tämäkin argumentti on jo torpattu ennen kuin kukaan ehtii sitä huudella ;)
Hei Eerika S! Juu, kaikissa blogeissa ei ole kerrottu sen kummemmin e-shishan ominaisuuksista, vaan ennemminkin on keskitytty kuvamateriaalin postaamiseen. Tässä ilmiössä ihmisiä ei ehkä häiritse se onko ko. tavara vaarallista vai ei vaan enemmänkin se, että siinä imitoidaan läheisesti erästä hyvinkin vaaralliseksi todettua tapaa. Kun nuoria ja muitakin on vuositolkulla yritetty saada lopettamaan tupakointi tai estää edes aloittamasta sitä, niin nyt yhtäkkiä kaikki alkavatkin muodin nimissä harrastamaan sitä läheisesti muistuttavaa toiminitaa.
PoistaMinunkin mielestäni tämä on niille, jotka JO tupakoivat ihan huippu keino päästä eroon tavasta mutta en lähtisi mainostamaan sitä kenellekään, joka ei muutenkaan mitään sauhuttele. Etenkin nuorilla kuvio voi olla niin päin, että näistä sähkökäyttöisistä siirrytään siihen aitoon tavaraan, sillä sen käyttö taitaa olla vieläkin uskottavampaa toimintaa. Ja btw, sähkötupakat laitteina eivät ole K-18 ja suosittelisin niitä kaikille tupakoinnin lopettamista suunnitteleville noiden e-shishojen sijasta.
Musta olisi kanssa kiva, että keskusteltaisiin enemmän bloggaajan vastuusta julkaistaessaan kommentteja.
VastaaPoistaNään yhä enemmän suosittujen bloggaajien kommenttibokseissa nuoria uusia bloggaajia, jotka ovat jättäneet kommenttinsa ohella bloginsa osoitteen. Alla on ollut muutaman ihmisen vastaukset, jossa kommentoija haukutaan lyttyyn. Sama pätee siinä jos joku on kysynyt jonkun "tyhmän kysymyksen." Perästä löytyy monta ilkeää kommenttia.
Ja nää kommentithan tulee blogin pitäjän seulan läpi. En ymmärrä miksi he haluavat julkaista blogiinsa semmosta roskaa, jossa heidän omia lukijoita haukutaan. Oon ihan oikeesti lukenu semmosta "vitun tyhmä" -settiä ja se on niin yököttävää, että olen pyytänyt blogin pitäjää poistamaan ne.
Oonko mä nyt ainut joka on törmännyt tähän ilmiöön vai kuvittelenko?
t. Krista-Maria
Minulla on jotain hämäriä muistikuvia vastaavista tapauksista. Oleet oikeassa, että bloggarin pitäisi myös seurata mitä kommenttiboksissa puuhataan eikä vain laittaa postaus ulos, vastata muutamaan kommenttiin, ja sitten jättää koko homma heitteille. Jos kommentteja tulee aina todella paljon, on ihan ymmärrettävää ettei kaikkiin esimerkiksi ehdi vastata mutta kyllä ne voisi ainakin silmäillä läpi samalla kun ne hyväksyy. Joissain blogeissa se varsinainen "viihdearvo" on juuri siellä kommenttiboksin puolella, joten jotkut voivat päästää tahallaan läpi kaikenmaailman provoja ja haukkuja itseä sekä muita kohtaan. Se houkuttelee muita paikalle katsomaan mitä älyttömyyksiä siellä taas jauhetaan.
PoistaMäki oon huomannu ja miettiny tätä e-shisha juttua.. Juuri siltä kantilta kun monet bloggarit on nuorten esikuvia ja monia tuotteita ostetaan sen perusteella, kun bloggaajakin käyttää tai jopa kehuu tuotetta.
VastaaPoistaItse olen ajattelen, että tupakan polttaminen on typerää ja siihen ei ole mitään järkevää syytä. Jos joku kertoisi yhden hyvän syyn miksi tupakkaa polttaa niin voisin olla hyväksyvämpi sen suhteen, mutta kun ei semmoista syytä ole. Nyt oon siis päätynyt miettimään, että mikä on semmonen syy, että e-shishaa poltetaan? Jos tupakan polttaminen on niin epäcoolia, mikä tekee e-shishasta hienoa? En ymmärrä. Ja luulen, että monen nuoren on hankala ymmärtää ja harvempi saa e-shishaa mistään, joten tupakkahan on heille melkein sama asia, jos se kerran taas on coolia...
Hyvää pohdintaa. Tosiaan, mikä on se syy e-shishan käyttöön loppupeleissä? En jaksa keksiä muuta kuin tuon muoti-ilmiön.
PoistaAinakin oma syyni eshishojen käyttöön on ehdottomasti tekeminen. Eli kun on yksinään baarissa, on tylsää, juna-asemalla junaa odotellessa on tylsää, kahvilassa on tylsää, kaivan eshishan esiin ja heti tuntuu siltä, että on jotakin tekemässä! Myös yksinään hengailu esim. juurikin baarissa tupakkaa polttavien ystävien ollessa tupakkakopissa, tuntuu jotenkin omituiselta pyöritellä peukaloitaan kattoon tuijotellen. Eshisha vastaa siihen ongelmaan :)
PoistaJa toisekseen nuo ovat loistavia keskustelunavaajia, tokikaan tämä ilmiö ei tule säilymään pitkään mikäli eshishojen suosio muuttuu vakioksi ja ne eivät enää ole niin ihmeellinen ja uusi juttu.
Muinoin kun vielä itse poltin tupakkaa, en ollut siihen ikinä fyysisellä tasolla koukussa, vaikka sitä saattoikin kulua tiettyinä aikoina reippaastikin. Mutta vain siitä syystä, että se oli tapa kuluttaa aikaa ja/tai seurustella. Nykyään olen enemmän kuin tyytyväinen kun pikkusievässä tulee "tupakanhimo" (joka johtuu siis siitä, että muut seurueesta menevät tupakalle), on kiva kun voi kaivaa oman eshishan esiin ja mennä ehkä mennä jopa mukaan ilman että tulee vaivautunut olo kun ei polta tupakkaa.
Vielä Anonyymille:
PoistaTupakan polttaminen on tänä päivänä "epäcoolia" siksi, että nykyään tiedostetaan sen vakavat terveyshaitat, nykyään monet haluavat elää mahdollisimman terveellisesti, ja tähän ihanteeseen ei tupakka voi niin ollen kuulua. Eshishan kanssa on taas päinvastoin (tämänhetkisten tietojen valossa).
Sinulla e-shisha näyttäisi toimivan hyvin korvaamalla huonon tapariippuvuuden (tupakan). Mukavaa, että olet löytänyt paremman vaihtoehdon! Mutta en silti näe pointtia miksi lähteä promoamaan tätä tuotetta laumoille niitä ihmisiä, joilla vielä ei ole tälläisiä riippuvuuksia, vaan he korkeintaan näpräävät kännykkää noissa edellä mainituissa tilanteissa :) En ota kirjoituksellani mitenkään kantaa tähän ko. tuotteen terveyspuoleen, vaan lähinnä siihen minkälaisia mielleyhtymiä ja -kuvia se voi herättää osassa aiheesta vähemmän tietävissä ihmisissä ja siksi mietinkin ovatkohan kaikki bloggarit miettineet loppuun asti näitä postauksiaan.
PoistaMun mielestä toi eshishojen esittely blogissa on naurettavaa. Ja ei tosiaan mikään maailman mahtavin esimerkki nuorille. Hyvä postaus, kiitos tästä!
VastaaPoistaThanks :)
PoistaHyvä postaus! En tosin ole noihin polttelukuviin törmännyt.
VastaaPoistaLucky you :D
PoistaTodellakin ajankohtainen aihe, ihmettelinkin mitä ihmettä tytöt instagramissa ja blogeissaan yhtäkkiä vetävät! Olisi muuten kiinnostavaa jos tekisit postauksen siitä että 'bloggari olikin ruma' :) Kokeilin tuota picmonkeyta jota aiemmin linkitit kuvan muokkaamiseen ja huomasin että sielä pystyi mm. meikata itsensä ja muokata ihan eri näköiseksi niin olisi mahtavaa jos kirjoittaisit aiheesta että blogien kuvat eivät ole aina siltä miltä näyttää ja havainnoillistaisit asiaa.
VastaaPoistaMielenkiintoinen aihe-ehdotus! Laitan muistiin. Huomasin myös ne Picmonkeyn ominaisuudet ja kieltämättä mieleeni tuli jotain samantapaista ;)
PoistaHmm.. nyt menee mun mielestä ehkä kyllä vähän ylimoralisoimiseksi noiden e-shishojen suhteen, itse en henkilökohtasesti nää edes mitään pahaa niissä polttelukuvissa. Mun mielestä blogit on just sen takia mielenkiintosia että ne on tekijöidensä tuotoksia ja niissä tuodaan esille bloggaajan elämään kuuluvia asioita. Jos blogeja aletaan sensuroimaan jotta bloggaaja olisi parempi roolimalli ni blogeista tulis todella tylsiä (niin kuin moni jo onkin). Ja mihin vedetään raja siinä että kuka saa blogata omasta elämästään totuudenmukaisesti ja omalla tyylillään ja kuka joutuu luomaan itsestään kuvan siveyden sipulina?
VastaaPoistaKommentoin nyt vähän jälkijunassa vanhaan postaukseen, mutta teki mieli oma mielipiteeni tuoda esille nyt kun löysin blogisi ja tähän tekstiin törmäsin. Ja positiivisempana kommenttina voin vielä lisätä että sulla on kiva idea tässä blogissa ja kiva kun myös jaksat jakaa vinkkejä muille bloggaajille :)
No jaa, en ottaisi tätä ihan moralisointina. On paljon blogeja, joissa on ns. särmää mutta tämä e-shisha villitys iski joihinkin blogeihin, joissa linja muuten oli omasta toimesta vedetty hyvinkin toisentyyppiseksi, joten tämä ei ihan istunut kuin nenä päähän. Mutta muoti-ilmiöhän tämäkin on ja ilmeisesti hieman laskussa nyt (toistaiseksi).
PoistaKyllä myöhässäkin saa kommentoida, ei tämä mikään päiväkirja ole :)