Tänään leikitään taas hauskalla koneella. Se on ehkä monille tuttu mutta toisille taas ihan uutta: tällä "koneella" voit lyhentää ja muuttaa nettiosoitteen joksikin aivan muuksi mikä oikeasti on. Kerron seuraavaksi miten se toimii ja miksi sitä kannattaa käyttää. Vaikka tuntisit tapauksen entuudestaan, et ehkä tiedä yhtä siihen liittyvä seikkaa, jonka paljastan loppupuolella.
Linkkejä voi lyhentää aika monella eri ohjelmalla mutta itse suosin Bitlyä, joten tässä jutussa tulen puhumaan siitä. Se toimii niin, että syötän osoitteen sille annettuun kenttään ja se muuttuu muotoon bit.ly/numeroita&kirjaimia. Bitly toimii niin näppärän nopeasti ja joskus olen sattunut huomaamaan, että muilla ohjelmilla lyhennetyt linkit eivät olekaan avautuneet tietyissä sähköposteissa tai muuta vähemmän mukavaa... Mutta siis bitlyn kanssa en ole koskaan kohdannut ongelmia. Muita suosittuja ovat mm. Tinyurl ja Goo.gl. Vaikka esimerkiksi Bitlyyn voi rekisteröityä ja sillä voi kikkailla vaikka mitä kivaa, puhutaan me muutamista bloggareita eniten hyödyttävistä ja kiinnostavista jutuista eikä hifistellä mitään turhia. Osoite lyhenee ihan hyvin ilman mitään rekisteröintejä.
Ensiksi on sanottava, että erittäin käteviä tälläiset lyhyet osoitteet ovat esimerkiksi Twitterissä sekä myös Facebookissa. Twitterissä tekstin määrä on rajattu niin lyhyeksi, että osoitteen on paras olla minimaalinen tai muuta ei oikein voi sanoa yhdessä twiitissä. Myös Facebookiin lyhyet osoitteet sopivat useimmiten paremmin kuin pitkät.
Osoitteita voi siis lyhentää ja muuttaa sen näköisiksi, että niistä ei heti arvaa minne linkki on viemässä. Tätä kannattaa harjoittaa silloin, kun haluat yllättää lukijan sillä mihin linkki oikein johtaa. Esimerkiksi, jos kirjoitat "Klikkaa tästä ja näet jotain tosi söpöä mikä pelastaa päiväsi!" niin et ehkä halua selaimen vasempaan alakulman ilmestyvän osoitteen http://www.söpötsivut.fi/kissanpentu-ottaa-aurinkoa-sombrerossa.html paljastavan mitä siellä oikein on luvassa. Tämä siis näkyy vasemmassa alakulmassa kun vie hiiren linkin päälle. Laiska lukija ei lähde klikkailemaan, kun juttu tuli selväksi jo osoitteesta. Anteeksi erittäin ontuvat esimerkkini mutta helle on ilmeisesti pehmentänyt pääni.. Tunnistat kyllä tilanteet milloin osoitteen ei sopisi näkyä tuolla tavoin.
Ehkä yleisin tapaus, jolloin osoitteita haluttaisiin piilottaa tai muuttaa ovat mainoslinkit ja niiden käyttö. Jokaisella meillä on oma politiikkansa sen suhteen miten mainoksista kerrotaan blogissa. Tai siis ainakin toistaiseksi kun blogimainonnan ohjeistus ei ole vielä julkaistu ja periaatteessa mainoslinkkejä ei tarvitse merkata millään tähdillä tai muilla merkeillä. Osoitteiden lyhentäminen mainoslinkkien piilottamiseksi onnistuu siis vielä -ja myöhemminkin sillä erolla, että linkki on kuitenkin merkattava mainokseksi. Olen aikaisemminkin kirjoittanut ihmisistä, jotka eivät millään klikkaa blogissa olevaa linkkiä, kun he huomaavat sen olevan mainoslinkki. Siis he huomaavat, että selainikkunan vasempaan alareunaan ilmestyvä linkin osoite menee jonkun mainosverkon kautta kauppaan. Linkkejä lyhentämällä kukaan ei tiedä onko kyseessä mainoslinkki vai ihan tavallinen tapaus. Pitämällä linkeissä yhtenäistä linjaa, joka ei paljasta niiden olevan mainoslinkkejä vaikuttaa myös blogin yleiskuvaan: onhan se kieltämättä vähemmän kaupallisen oloinen, kun mainosverkkojen osoitteita ei näy ja siten linkkejä ei aina edes mieti mainoksiksi. Kaikki ihmiset eivät todellakaan piittaa mainoslinkeistä tai eivät edes kohdista katsetta sinne osoitteen suuntaan. Blogeissa käytetään tätä lyhennystaktiikkaa aika vaihtelevasti ja bloggarit ovat heränneet siihen aika myöhään. Esimerkiksi Mungolifessa lyhennetään (lähes) kaikki linkit bitlyllä. Ja niitä on paljon!
Ja paljon on myös klikkejä. Ai mistä sen tietää? No, Bitlyssä on yksi huono ja samalla todella mielenkiintoinen puoli. Kun kirjoitat bitly-osoitteen ja lisäät sen perään vielä + -merkin, niin eteesi avautuu hieman tilastoja linkistä. Esimerkiksi semmoista tietoa, että kuinka monta kertaa sitä on klikattu. Otetaan esimerkiksi tuo edellisen kappaleen alussa oleva blogimainonnan ohjeistus linkin lyhennetty bitly-osoite, joka on siis tämän näköinen http://bit.ly/17riDT7. Sitten laitetaan plussa sen perään http://bit.ly/17riDT7+. Käykäähän kurkkaamassa! Tällä tyylillä voit siis seurata mm. sitä kuinka monta kertaa jonkun bloggarin bitlyllä lyhentämiä linkkejä on klikattu. Jos et halua jakaa tälläistä tietoa muille, älä käytä bitlyä tai aika monta a muutakaan lyhentäjää.
Itse lyhennän linkkejä tässä blogissa melko laiskasti, koska suuri osa linkeistä johtaa toiseen kirjoittamaani postaukseen ja olen kertonut sen jo tekstissä. Mutta yleensä mainoslinkit lyhennän lähes poikkeuksetta. Niitä tosin on ollut tässä blogissa vain pari ja olen merkannut ne tähdellä, joten lyhentäminen on ollut vähän turhaa tämän tähtimerkkiin yhdistettynä. Mutta muilla sivustoilla, joissa mainosten merkkaaminen on ihan villiä ja vapaata, olen ahkera bitlyn käyttäjä. Kun kerran mainoslinkkejä laitan, haluan myös tienata niillä, joten tämä on yksi tapa saada ihmiset klikkaamaan ja sivusto näyttämään vähemmän mainoslinkkimielessä kyhätyltä. Tämmöinen puhe saattaa kuulostaa blogien lukijan korvaan ihan kauhealta mutta kyse onkin ihan toisesta maailmasta kuin rakas blogosfäärimme! Täällä pätevät (toivottavasti) hieman toiset säännöt.
Tämmöinen tietoisku siis tänään! Miten on, klikkailetko kaikkea ihan summan mutikassa vai käykö katseesi ensin osoitteessa? Oletko käyttänyt jo tälläistä lyhentäjää tai koetko sen hyödylliseksi?
Kuva: ChimeraKitten
En ylipäätään klikkaile osoitteita, joiden alkuperää tai päämäärää en tiedä. Siksi bit.ly saa minut aina melko epäluuloiseksi, ja olenkin aina käyttänyt tuota plussan lisäämistä, kun olen epäillyt linkin luotettavuutta.
VastaaPoistaMielestäni se, että mainoslinkkejä ei merkitä erikseen, on merkki epärehellisyydestä. Miksi piilotella jotain, josta ei pitäisi olla haittaa kenellekään? Sellainen toiminta se vasta närää aiheuttaakin, vaikka muuten mainostus on minun (ja varmasti muutenkin suurimman osan) mielestä ok ja hyvä juttu. :P
Aivan, tuo on sitten se linkin klikkaajan eli lukijan näkökulma usein! Ehkä se piilottelu johtuu juuri siitä, että vaikka mainoslinkeistä ei ole haittaa, niin niitä pidetään haitallisina. Sitten sitä haluaa turvata edes noin hämäämällä omat tienestit niiden kautta. Tai sitten seuraa tarkasti kaikenlaisia tilastoja linkkien kautta...
PoistaItse en oo vieläkään ymmärtäny miks niitä linkkejä ylipäätään pitää lyhentää? Usein linkit ovat kuitenkin upotettu tekstiin käyttämällä sanoja klikkaa TÄSTÄ, paita TÄÄLTÄ jolloin se oikea pidempi linkki ei kyllä vaivaa lukijaa tai blogin luettavuutta ollenkaan. Vai onko noihin jokin ylettömän helppo systeemi millä linkit saa lyhennettyä tekstiin sitä kirjoitettaessa? En oo ainakaan tähän asti kokenut vaikeaksi klikata osoiteriviltä urlia ja liittää sitä Bloggerin linkkilaatikkoon, eikö se lopulta noin hoidu myös bitlyllä?
VastaaPoistaTietty kaupallisissa tarkoituksissa lukijalle muunneltu linkki on parempi siltä kannalta, että tiedetään montako klikkausta linkistä on tarkalleen tullut, ja että blogimainoksia välttelevät lukijat eivät pysty omin päin löytämään linkin tuotetta (ainakaan ilman erityistä vaivannäköä). Mutta en silti ymmärrä miksi tavallisetkin linkit käytetään bitlyn läpi.
Juu hoituu se samalla tavalla bitlyllä. Eihän "tavallisia" tarvitsekaan tai edes kannata lyhentää. Tässä jutussa juuri mainitsen kolme esimerkkiä, jolloin lyhennys voi tulla kysymykseen.
PoistaAivan :) Muistelen vain kuinka eräs paljon kaupallisia linkkejä käyttävä bloggaaja sanoi lyhennettyjen linkkien käyttämisen olevan lukijoille niin paljon helpompaa. Sitä mun on vähän vaikea uskoa...
PoistaMahtava perustelu :P
PoistaMyös esim. Trade Doublerin linkeistä näkee klikkausmäärät ilman bitlyäkin :) enkä itsekään ymmärrä miten se bitlyn käyttö helpottaisi lukijaa? :O
PoistaMä olen myös niitä, jotka tahtoo tietää, minne linkki vie. Sen takia avaan aina bit.ly-linkit sen plussan kautta, jotta näen sen oikean osoitteen.
VastaaPoistaTuolla Facebookin ja Twitterin puolella ymmärrän kyllä, miksi sitä bit.lyä käytetään, kun tila on tosiaan rajallinen, blogien puolella oikeastaan en muuten kun noiden tilastojen kannalta. Mulla on nimittäin semmoinen mielikuva, että porukka itseasiassa välttelee bit.ly-linkkejä. Kun mainostamisen periaatteet on muutenkin niin hukassa, kun se virallinen ohjeistus on vasta työn alla, koetaan bit.lyt usein nimenomaan epärehellisenä piilotteluna, kun on opittu, että bit.ly = piilotettu mainoslinkki.
Ja pakko sanoa, jännä miten tällä bloggarilla, joka perustelee bit.lyä sillä, että se on helpompaa itselle tai lukijoille, bit.lyn takana ovat vain ne mainoslinkit. Jos aito syy todella olisi helppous, niin eiköhän ne kaikki linkit olisi bit.lyn takana. Tämä taas vahvistaa entisestään sitä epärehellisyyden mielikuvaa.
Niin, valveutuneet lukijat saattavat epäillä bitlyjäkin. Mutta jos kyse on ihan perusblogista, jossa laitetaan vaikka ne vaatekollaasin tuotetietojen linkit bitlyiksi, niin silloin ei ehkä tarvitse epäillä jotain kamalaaa.
PoistaLöysin muuten semmoisenkin lyhentäjän, jolla saa tehtyä tahallaan todella epäilyttäviä linkkejä :)
Heippa! :)
VastaaPoistaMä en oo tohon bitly maailmaan koskaan tutustunut, laiskuutta kai :) Mutta kyllähän se joissain tapauksissa vaikuttaa kätevältä! :) Joskus luin että joissain blogeissa ns. piilotetaan mainoslinkit näin, mutta en koskaan tutustunut asiaan, sillä itse en niin haluaisi tehdä. Kivaa viikonlopun jatkoa! =)
Joitain bloggareita on ihan erikseen opastettu tähän mainoslinkkien piilottamiseen, siis vähän niin kuin minä nyt opastin ;) Samoin kiitos, hauskaa viikonloppua!
Poista