No ei postaustahdista oikeasti tarvitse murehtia edellä kuvatun mukaisesti! Jotain ajatusta sille voisi kyllä suoda. Se nyt vaan on totta, että mitä useammin postailee, niin sitä useammin blogi nousee esiin eri yhteyksissä. Siten se saa enemmän liikennettäkin (ehkä). Eli jos halajat paljon lukijoita, postaa usein. Ehkä jopa päivittän. Mutta mutta... Näin tiivis tahti voi syödä kaiken vapaa-ajan sekä ideat, jolloin juttujen taso poikkeuksetta ottaa ja laskee. Olisiko sisältö siis uhrattava tiheän postaustahdin vuoksi?
Olen täällä ennenkin toitottanut, että sisällön laatu on ratkaisevaa blogisi suosion kannalta. Määrä jää väistämättä kakkoseksi. Jatkuvilla päivityksillä saa kävijöitä mutta kehno sisältö ei tee heistä välttämättä lukijoita. Pitkällä aikavälillä harvoin julkaistujen hyvien juttujen myötä kertyneet lukijat peittoavat kyllä määrällisesti hätiköityjen postausten avulla kalastellut kävijät.
Mitään oikeaa postaustahtia ei ole. Joku pystyy luomaan hehkeitä juttuja vaikka joka päivä, toinen taas tarvitsee aikaa kypsytelläkseen postauksia. Jollain ei vain ole aikaa joka päivä touhuta blogin parissa. Joku taas roikkuu liiaksi linjoilla, vaikka parasta olisi keksiä jokin ihan muu harrastus. Yksi ohje kuitenkin kaikkien on hyvä muistaa: postaustahdin pitäisi olla suht säännöllinen. Ei siis mitään yllätyskatoamisia tai sen saa tuntea nahoissaan. Ihanteellisinta olisi pitää oma tahti vakaana, jotta blogin lukemiseen tottuneet lukijat eivät pety tai hämäänny. Riippuu paljon lukijamäärästä ja -kunnasta miten epätasaiseen tahtiin suhtaudutaan. Se voi aiheuttaa pientä harmitusta tai kokonaisen huhumyllyn aikataulumuutosten syistä. Myös pienemmän kaliiberin blogin lukijat voivat kyllästyä jatkuviin ohareihin ja ennalta-arvaamattomuuteen tahdin suhteen. Pian he etsivät muuta luettavaa tai unohtavat koko blogin.
Kokosin tähän loppuun viihdykkeeksi erilaisia tyypillisiä postaustahteja ja blogeja. Löydätkö itsesi?
Ai niin, se blogi! -blogi
Kerran kuussa tai sinne päin jutun julkaiseva blogi on jo selkeästi jätetty heitteille. Tämmöinen tapaus vaikuttaa siltä, että omistaja on unohtanut pikku bloginsa. Tai sitten inspiraatio on kadonnut täysin ja uutta postausta tehdään väkipakolla silloin kun muistetaan -eli todella harvoin. Tai sitten blogi on perustettu jotain tiettyä postausta varten ja tämän älynväläyksen julkaisun jälkeen blogin funktio on hieman hukassa. Erittäin suurella todennäköisyydellä tämmöinen blogi on jonkin yrityksen oma blogi: kaikilla menestyjillä on nykyään blogi ja sen perustaminen on helppoa mutta läheskään kaikki eivät osaa sitä hyödyntää. Oikeat blogit kuitenkin päivittyvät suht useasti, joten mitään omaa lukijakuntaa on varmaan turha toivoa.
Turha vaivautua -blogi
Erittäin harvakseltaan julkaiseva blogi on suurennuslasin alla sisältönsä suhteen. Kahden viikon hiljaiselon jälkeen pyöräytetty "hei, huomasitteko tämän nettikaupan alennusmyynnin? Tässä kollaasi suosikeistani, piste." -tyyppiset roiskaisut eivät varmasti ilahduta niitä lukijoita, jotka ovat sen pari viikkoa odotelleet uutta juttua. Jos tämmöisen pohjanoteerausjutun jälkeen vielä intoutuu pitämään yhtä pitkän tauon ennen seuraavan samanlaisen mestariteoksen julkaisua, peli on menetetty. Blogia voikin sitten pitää ihan itselleen ja muutamalle siellä vierailevalle robotille.
Harvinaista herkkua -blogi
Osa silloin tällöin itsestään ilmoitteleva blogi on tajunnut panostaa rautaiseen sisältöön. Jos parin viikon välein julkaisee erittäin kiehtovaa ja keskustelua herättelevää sisältöä, postauksettomat päivät voi viettää huoletta. Kun jutut ovat merkityksellisiä, lukijat jaksavat varmasti odottaa niitä ja ilmestyessään ne luetaan alusta loppuun. Yksi postaus voi elää monta päivää keskustelun ja uusien vierailijoiden voimin. Hyvän sisällön luominen myös vaatii aikaa, joten bloggari ei ole ehkä viettänyt niitä paria viikkoa ihan peukaloitaan pyöritellen ja pyöräyttänyt jutun vasta hetki ennen sen julkaisua. Ehei.
Varma nakki -blogi
Tämä blogi julkaisee juttunsa melko säännöllisesti: uusia postauksia ei ilmesty päivittäin muttei myöskään harvemmin kuin kerran viikossa. Yli viikon tauko olisi jo huolestuttava merkki mutta niitä ei onneksi tule. Sisältö seilaa loistojuttujen ja vähemmän tasokkaiden räpellysten väliä. Lukijoiden ei tarvitse pelätä putoavansa kärryiltä, jos ei ihan joka päivä ehdi lukemaan kuulumisia mutta yleensä kun blogiin eksyy, siellä on uusi juttu odottamassa. Tämä on myös bloggarille armollinen postaustahti: parin päivän tauot ovat sallittuja ja silloin voi lomailla tai väsätä juttuja. Postausten ei tosiaan aina tarvitse olla täyttä asiaa, vaan väliin mahtuu höttöäkin, sillä tilanteen voi pian korjata uudella paremmalla jutulla.
Jokapäiväinen postauksemme -blogi
Tarvitseeko tästä edes sanoa mitään? Juttuja tulee joka päivä yksi. Ei enemmän eikä vähemmän. Piste. Jos juttujen taso on korkea, bloggari on todella kyvykäs tai sitten blogia väsää enempi kuin yksi immeinen. Jos taso jää matalaksi, bloggari tuntee todennäköisesti pakottavaa tarvetta julkaista se yksiperpäivä-juttunsa -oli se sitten mitä hyvänsä.
Löpinää liukuhihnalta -blogi
Tässä blogissa julkaistaan juttuja useampaan otteeseen päivän aikana. Sisältö keskittyy lähinnä bloggariin itseensä ja hänen päivän tapahtumiinsa. Jopa leffateatterissa istuessa otettu kuva elokuvalipusta riittää postauksen aiheeksi: "Tultiin Jonnan kanssa leffaan! xo xo...". Myös ennen nukkumaan menoa heitetyt hyvät yöt (tässä yleensä kuva omasta naamasta) kuuluvat repertuaariin. Blogi voi olla vähän kuin päiväkirja netissä tai sitten joukkoon on ympätty myös hieman muita kuin päivän aikana tapahtuneita asioita, kuten nettikauppojen aarteita.
Panoksia pelissä -blogi
Tämä blogi postaa yleensä kerran päivässä tai useammankin ja blogi voi olla sen pitäjän ammatti. Myös parin päivän tauot ovat mahdollisia, jos lukijoita on rutosti. Vaikka ulosanti on runsasta, jutuissa pidetään jotain tasoa yllä. Jutut voivat kertoa niin kepeistä päivän tapahtumista, vaatekollaaseista tai syvällisistä mietteistä. Mutta sen huomaa, että näihin blogeihin on käytetty tietoisesti aikaa, rahaa ja ajatusta. Tiheä tahti ei syö sisällön tasoa -ainakaan kovin usein. Bloggarin lisäksi blogilla voi olla muitakin taustapiruja, jotka ohjailevat laivaa oikeaan suuntaan.Siinä ne olivat! Kohta meillä on juhannus, jolloin myös listan loppupään blogit voivat hiljentyä muutamiksi päiviksi. Tämmöisten poikkeustilanteiden aikana postaustahti mennettää lähes poikkeuksetta merkityksensä. Paitsi ehkä siinä Jokapäiväinen postauksemme -blogissa....
Kuka sinä olet, eli kuinka usein sanoisit postaavasi ja miksi? Mikä olisi ihanteellinen tahti? Mites lukijan näkökulmasta: kuinka usein blogin pitäisi päivittyä?
Photo credit: funkypancake / Foter.com / CC BY-NC-ND
Omalla kohdallani oon huomannut että saa kyllä olla aika monta päivää postaamatta että lukijamäärät laskisivat lehmän hännän tavoin. Ehkäpä kuulun sitten tuohon varma nakki -porukkaan kun en läheskään joka päivä ehdi postata. Sitten taas lukijana tykkään että blogi päivittyisi joka päivä, mutta ei missään tapauksessa montaa kertaa päivässä.
VastaaPoistaOlen samoilla linjoilla kanssasi. Taidan olla itsekin varma nakki. Monta kertaa päivässä postaavaan blogiin voi kyllästyä ainakin hetkellisesti. Jos siellä siis käy lukemassa ne jutut.
PoistaMä taidan kuulua tuohon Jokapäiväinen postauksemme -tyyppiin, mutta mä saatan kirjoittaa etukäteen monen päivän postaukset ja kuvata monta kuvaa silloin kun aurinko suostuu paistamaan keittiööni ja sitten julkaisen näitä yhden päivässä. Yleensä myös suunnittelen etukäteen postauksia, ettei tule liian samanlaisia peräkkäin, tosin tästä vähän lipsuin muutostaselviämiskaaoksessa. Ja aina voi laittaa kuvan Panusta :D
VastaaPoistaOvelaa! Siis oikeasti hyvä taktiikka kirjoittaa varastoon ja suunnitella. Moni muukin blogi tarvitsisi oman Panunsa!
PoistaLöysin pari päivää sitten blogisi ja ehdottomasti jään seurailemaan! Blogistasi olenkin saanut jo vinkkejä omaan blogiin! Like a lot!!! :)
VastaaPoistaKiva juttu, Natalie! Yritän vinkkailla täällä ahkerasti, joten kannattaa tosiaan seurailla.
PoistaKerran viikossa on ihan hyvä tahti, mielummin ehkä 2-3 kertaa viikossa. Lifestyle/tyyliblogeille sopii tiheämpi postaustahti, mutta kerran päivässä postaavien tahdissa ei tahdo oikein pysyä ja laatu tuppaa kärsimään. Tosin seuraan myös erästä blogia, joka päivittyy ehkä 1-2 kertaa kuussa, mutta silti tuon blogin päivityksiä jaksaa aina odottaa.
VastaaPoistaAina voi lohduttautua sillä, että kaikille iskee välillä inspiksen puute postausten suhteen! Laadukkuutta tavoittelevan blogin ylläpito vaatii raakaa työtä ja niinpä postauksia olisi hyvä rustata talteen inspiksen iskiessä.
Olet siis löytänyt tuommoisen harvinaisen herkun! Itse pidän myös tuosta about kolmen postauksen viikkotahdista.
PoistaSun blogin jutut on ainakin niin tasokkaita että niitä jaksaa odottaakin ;) Tykkään itse lukea sellaisia kerran päivässä päivittyviä blogeja (tai joka toinen päivä) vaikka itse en ehdikään postata joka päivä (tai juttua ei edes välttämättä riittäisi). Toisaalta mun mielestä kesäisin se on luonnollista että blogit päivittyvät harvemmin!
VastaaPoistaKiitos! Omassa blogissa en edes pystyisi julkaisemaan joka päivä, kun aika ei vain riitä juttujen tekoon. Niihin menee joskus niin kauan. Ja aiheetkin loppuisivat nopeammin kesken :) Kyllä, kesä on "sallitun laiskottelun" aikaa. MOni lukijakin lomailee, joten tahdin hyytyminen ei ole niin iso juttu.
PoistaMulta tulee noin keskimäärin semmoinen 2-4 postausta viikossa. Joskus tulla postauksia useana päivänä peräkkäin, joskus taas voi toki, että menee tyyliin 8 postauksetonta päivää välissä, riippuen vähän mielialasta. Silloin, kun olen stressaantunut, surullinen tai ahdistunut, en postaa, koska haluan pitää blogin yleisfiiliksen positiivisena.
VastaaPoistaTuota muutaman kerran viikossa -tahtia pidän itsekin kaikkein kivoimpana lukijan kannalta. Monta kertaa päivässä postaavien blogeista jää usein aika paljon kokonaan luettua, kun ei viitsi selata montaa sivua taaksepäin pikkupostauksia, joista monet on vielä usein mainoskollaaseja.
Hyvin ymmärrettävää jättää postaamatta, jos on tuommoinen olo. Oma mielentila voi helposti heijastua juttuihin etenkin sellaisissa blogeissa, joissa kuvataan bloggarin omaa elämää.
PoistaOlen aloitteleva tee-se-itse-bloggari ja monesti postauksen tekoon saattaa kulua eri työvaiheineen monta päivää. Olen miettinyt jo aiemmin että olisi hyvä tehdä postauksia säästöön, koska nykymenolla mikä tahansa blogin ulkopuolinen yllättävä asia voi viivästyttää asioiden valmistumista. Tämän luettuani olen entistä varmempi siitä että jotain järjestelmällisyyttä olisi hyvä olla :) Kiitos!
VastaaPoistaNiinpä, postausten teko on yllättävän aikaa vievää! Minäkin saatan kirjoittaa aika kauan ja sitten jos vielä kuvaisin itse tähän päälle niin huhhhuh... Joku järjestelmä, edes sitten ajatusten tasolla, on tosiaan hyvä olla. Ollos hyvä vaan :)
PoistaHellurei!
VastaaPoistaItse pidän omaa blogiani ehkä kahden viimeisen, eli löpinää liukuhihnalta -blogin sekä Panoksia pelissä -blogin sekoituksena. Sillä joskus tulee tehtyä myös näitä ns. twitterpostauksia: eli pikaisia heipat postauksia. Mulla syy siihen on ehkä se, että tykkään ilmoittaa reaaliajassa käänteistä, ja se, että olen rehellisesti koukussa blogiin. Blogia tulee käytettyä siis pariin tarkoitukseen: kunnon juttujen tekoon ja sitten näihin lyhyempien juttujen räiskimiseen.
Hyvää juhannusta! :)
Twitterpostaus on osuva kuvaus! Olisi pitänyt ympätä se tuonne. Tälläisen harvemminkin päivittyvä blogi koukuttaa jossain määrin, joten voin vaan kuvitella kuinka kouuttavaa on pitää noinkin useasti päivittyvää blogia. Elämäntapahan se varmasti on, ainakin melkein. Kiitos, hauskaa juhannusta sinnekin!
PoistaMuutama postaus viikossa on mun mielestä ihan hyvä sekä omassa että muiden blogeissa. Mä en keskimäärin jaksa odotella ikuisuuksia (esim. kuukautta) uusia postauksia toisissa blogeissa, mutta ei joka päivä postaaminenkaan järkevää ole, jos ne jutut ei ole kunnollisia (kunnollinen riippuu blogista). Kirjoitan omaa blogia varten inspiraation iskiessä varastoon tekstejä, joita on sitten hyvä julkaista siinä vaiheessa, jos on inspiksen puute, kiire tai muuta normaalin postailun estävää.
VastaaPoistaYllättävän moni kallistuu tähän muutama postaus viikossa -linjaan. Ajattelin ensin, että noin kerran päivässä olisi lukemisen kannalta suosituin mutta nyt kun itsekin ajattelen tarkemmin niin harvemmin päivittyvissä lukukokemus on yleensä mukavampi.
PoistaKiitos, tää on ihan loistava blogi. Kiinnostavaa ja hyvin kirjoitettua asiaa aloittelijalle :).
VastaaPoistaKiva kun tykkäät! Hauska idea sinunkin blogissasi.
PoistaItse tykkään, että blogit päivittyisivät joka päivä kerran. Mielenkiintoni lopahtaa jos postauksia tulee vain yksi viikossa ja sekin voi olla vain jonkin alennuksen esittelyä. Tässä sinun blogissa pitäisin muutaman kerran viikossa postaustahdista, esimerkiksi joka toinen päivä sillä asiat ovat niin mielenkiintoisia että niitä ei tarvitse joka päivä tulla :)
VastaaPoistaHyvä ettei tarvitse joka päivä ;) Mieleni tekisi postata joka toinen päivä, kun se olisi todella selkeä aikataulu. Mutta joka toinen ilta ei aina löydy paria kolmea tuntia aikaa blogille. Plus kommentit päälle. Kaksi postausta viikossa on omalle blogille se minimi ja enemmän sopii aina yrittää :)
PoistaKoskahan muuten aiot paljastaa mistä blogisi nimi tulee? ;)
VastaaPoistaEi siinä mitään suurta paljastusta ole, voin kertoa vaikka nyt :) Jotenkin halusin englanninkielisen nimen, sillä ne kuulostavat mielestäni aina paremmilta vaikka olisivat kuinka huonoja. Tykkään jostain syystä lievästä allitteraatiosta nimissä, eli sanat alkavat samoilla kirjaimilla tai alkusoinnuilla ja P ja B on tarpeeksi lähellä. Tämmöiset nimet on helppo muistaa. Pinkki taitaa olla omakin lempivärini ja muotiblogien maailma on aina kovin ihanaa ja pinkkiä. Ja minusta se maailma on (ainakin ulkoisesti katsottuna) vähän semmoinen oma pinkki kuplansa. Tässä blogissa on yritetty vähän paljastaa millainen se maailma on oikeasti tuon kuplan ulkopuolella ja se oli ykkösajatus nimen takana. Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut joku todella informatiivinen bloggaamiseen ja tekniseen puoleen liittyvä nimi mutta halusin ällön sokerisen nimen. Se luo vähän kontrastiakin.
PoistaEttä jotakin tämmöistä taisi mielessäni liikkua :)
Kirjoitat tosi mielenkiintosia juttuja tänne.. mua vähän ihmetyttää, jos ihmiset kyllästyy harvoin päivittyviin blogeihin, koska mua se ei häiritse. Harvoin kuitenkaan käyn tsekkaamassa blogia, ellei se ilmesty bloggerin päivittyneiden listalle, joten en välttämättä edes tajua, ettei joku ole pitkään aikaa blogiinsa kirjoittanut.
VastaaPoistaSen sijaan oon huomannut, että mua ahdistaa joka päivä päivittyvät blogit, varsinkin jos tekstit on pitkiä. Montaa pitkää tekstiä ei jaksa lukea peräkkäin ja tulee ahdistus kun on monta blogimerkintää lukematta. Silloin saattaa useat jutut lukematta. Yhdyn siis muihin, 2-4 kertaa viikossa on sellanen aika sopiva tahti. :)
Kiitos ja kiitos itsellesi: sain juuri uuden postausidean kommentistasi: menetkö itse blogin luo vai tulevatko uudet postaukset sinun luoksesi -tyyppistä pohdintaa.
PoistaMutta tosiaan tuo kärryiltä tippumisen vaara usein päivittyvien blogien kohdalla voi johtaa siihen, että lukija luovuttaa koko touhun kanssa. Etenkin siis sellaisissa blogeissa, joissa postaukset muodostaa jatkumon ja niistä aikaisemmista jutuista olisi hyvä tietää, että uusimmat postaukset aukeaisivat kunnolla. Yllätyin kyllä hieman, että näin moni tykkää harvemmasta tahdista. Luulin, että joka päivä olisi suosituin tahti.
Jes, loistavaa! Siihen voisi vielä liittää, että meneekö tunnollisesti aina blogiin lukemaan bloggerin feediin ilmestyvät uudet postaukset, vai tuomitseeko postauksen joskus jo otsikon ja ensimmäisten lauseiden perusteella ja jättää lukematta. :)
Poista(Olinkin näköjään väärillä tunnuksilla kirjautuneena viimeksi.)
No tämä oli jäänyt juhannustauolla lukematta. :) Mun oli tarkoitus pitää sellaista muutaman kerran viikossa postaustahtia, mutta jäin heti blogiin itse niin pahasti koukkuun, että postaustahti muodostui pävittäiseksi - tosin nyt olen koettanut pitää edes yhden välipäivän silloin tällöin, koska muutakin elämää olisi ihan hyvä keretä. Ja juhannuksena pidin siis peräti kolmen päivän tauon (tosin yhden postauksen olin ajastanut valmiiksi).
VastaaPoistaItse mä tykkään lukea päivittäin tai parin päivän välein päivittyviä blogeja, toisilla juttua riittää joka päivälle, ja jos vielä tietää, mihin aikaan postaus yleensä tulee, niin se on kiva käydä tuoreeltaan lukemassa. Mutta tällaisissa asiapitoisissa blogeissa parin päivän välit on juuri sopivia, pitää sulatella vähän välillä. ;)
Tuo bloggaamisen koukuttavuus voi tosissaan yllättää! Vaikka juttua riittäisi, niin välipäiviä on tosiaan hyvä pitää. Saa vähän etäisyyttä blogiin ja ehkä uusia ideoitakin sitä myötä.
PoistaOlen yrittänyt hillitä itseäni, etten postaa turhan usein, sillä saisin muuten näiden juttujen kirjoittamiseen uppoamaan tuhottomasti aikaa. Ja tosiaan sitä muutakin elämää olisi :) Onneksi minun ei tarvitse lukijoidenkaan mielestä ihan joka päivä postailla!