tiistai 8. lokakuuta 2013

Bloggarin paras ystävä

Bloggarin paras kaveri on tietenkin toinen bloggari. Kukaan muu ei voi ymmärtää täysin sitä elämäntapaa ja niitä haasteita, joita bloggaaminen tuo tullessaan. Siksi bloggarin on parasta bondata toisten kaltaistensa kanssa ja jättää ne maallikkokaverit ihan omaan arvoonsa. Näyttäähän oma blogikin paljon paremmalta, kun siellä vilisee tunnettuja blogimaailman tähtiä kuin jotain pikselinaamoja, joilla ei ole edes nimiä. Eikö vain?

Alkuhan oli siis tahallaan kärjistetty, jos se nyt jäi joltain huomaamatta. Mutta oli siinä aihettakin ihan omaksi postaukseksi asti. Nimittäin yhdessä jos toisessa blogissa on jossain vaiheessa vilahtanut yksi tai useampi muu bloggari sen päähenkilön lisäksi. Ovatko niin monet bloggarit jo valmiiksi ystäviä tai tuttavia, vai tutustuvatko he kanssasisariinsa vasta bloginsa myötä? Mitä nämä ihmiset oikein näkevät toisissaan? Mikä tämä ilmiö oikein on?

Bloggareiden (etenkin niiden tunnetuimpien) ystävyyssuhdekuviot ovat olleet mielenkiinnon ja ties minkälaisen spekuloinnin kohteena jo pitkään. Välillä blogipiirit etenkin täällä Helsingissä näyttävät hyvinkin pieniltä, kun jokaisella bloggarilla tuntuu olevan taustallaan armeija toisia bloggareita. Sitä vallan miettii ovatko bloggarit jotenkin tietynlaista porukkaa, kun he vetävät toisia kaltaisiaan puoleensa vai aloitetaanko oma blogi, koska kavereillakin sellainen on?

Sori tämä hämähäkkiaiheinen kuva mutta minulle tuli mieleen
bloggareiden linkittymisestä hämähäkin verkko..
Bloggareiden keskinäisten suhteiden taustalla voi toki olla lukuisia syitä. Bloggarit ovat ehkä tunteneet toisensa jo pitkään. Toisella on ollut blogi ja toinen on aloittanut sen vasta myöhemmin – ehkä tämän bloggaavan kaverinsa innoittamana. Sitten meillä onkin yllättäen kaksi bloggarikaverusta! He ovat siis ystävystyneet ilman blogejakin. Aina ei puhuta vain kahdesta kaveruksesta, vaan pian kasassa voi olla oikea bloggaava liiga. Ja onhan meillä näitä bloggaavia sisaruksiakin, kuten vaikkapa Strictly Style ja Blogilistalle singahtanut Blond Rivets, jotka molemmat tahoillaan tuntevat taas muutamia muitakin bloggareita. Tässähän menee ihan pyörälle päästään, kun yrittää pysyä mukana!

On täysin ymmärrettävää, että jos käyttää hillittömän osan valveillaoloajastaan blogin pyörittämiseen, siitä tulee varmasti puhuttua muillekin. Kaikkia tuttuja ei kuitenkaan jaksa kiinnostaa bloggaamisen ilot, surut ja muut kiemurat. Sinullakin on ehkä ystävä, joka paasaa aina tavatessanne antaumuksella töistään. Et ehkä jaksaisi kuunnella pätkääkään ja pahimmassa tapauksessa et edes tiedä mitä hän oikeasti tekee työkseen. Saatat jopa itse olla tämä töistänsä liikaa höpöttävä tyyppi! Onneksi monilla on työkavereita, joiden kanssa nämä jutut voi jakaa. Mutta esimerkiksi bloggarilla harvemmin on varsinaisia työkavereita. Siksikin toisten saman alan ihmisten haaliminen lähipiiriin on varsin suotavaa. Ja koska kaikki bloggarit ovat nettijulkisuuden henkilöitä, kahden bloggarin tuttavuutta on harvemmin tarvetta peitellä ja se päätyy molempien blogeihin asti.

Mutta miten ne bloggarit oikein löytävät toisensa? Ihan nettitreffien lisäksi bloggarit kohtaavat kaltaisiaan vaikkapa erilaisissa heille suunnatuissa tapahtumissa kuten pienissä kissanristiäisissä aamupalasmoothieita ryystäen, vaatekaupan uuden malliston lanseeraustilaisuuksissa uuden mekon helmaa hiplaten, ja eri tahojen järjestämissä blogi- ja mainostajakekkereissä skumppalaseja kilistellessä. Lista voi olla hyvin pitkä. Ehkä jotkut ovat tavanneet kauppajonossa ja vaan tunnistaneet toistensa naamat! Luonnollisesti erilaisissa portaaleissa parveilee toisia bloggareita, joista joku voi päätyä sydänystäväksi asti. Tai sitten he tosiaan tapaavat "vapaalla", eli ihan omana itsenään ilman bloggariminää, ja tutustuvat autuaan tietämättöminä toistensa nettitaustoista. Sekin voi olla mahdollista!


Sitten jos bloggarikaverusten tiet jostain syystä erkanevat tai välit vähän viilentyvät, huhumylly eri syistä välirikon takana alkaa pyöriä. Mikäs olisikaan mehukkaampi juoru, kuin kahden bloggarin välinen riita! Kaikenlaisia johtopäätöksiä ja kyselyjä alkaa sadella, jos bloggari ei enää hengaakaan tiuhaan tahtiin entisen bloggaribestiksensä kanssa. Siitäs vasta riemu repeää, jos exän tilalle tupsahtaa joku toinen bloggari! Mitä mitä mitä on tapahtunut? Joskus nämä kaveruussuhteet halutaan nähdä selkeänä paremmuuden osoituksena: bloggarille kun ei enää kelpaakaan mikään tavallinen tallaaja kaveriksi, vaan ystäviksi valikoituu toisia samaan elintasoon ja –tyyliin kykeneviä yksilöitä, eli siis toisia bloggareita. Sitähän ei mielellään huomioida, että ehkä bloggarilla on niitä tavallisiakin kamuja.

Jos ei huomioida näiden mahdollisten salaliittoteorioiden kehittelyä, ei ole mikään ihme, että bloggareiden kaverisuhteet kiinnostavat. Saahan lukijana sellaisesta kaverista, jolla on oma blogi ja kaikkea, paljon enemmän irti kuin jostain salaperäisestä K:sta tai M:stä tai T:stä. Ja joskus on mielenkiintoista lukea yhdestä blogista postaus tietystä aiheesta ja sitten mennä sen bloggaavan kaverin blogiin lukemaan sama juttu mutta toisen henkilön perspektiivistä.

Onko sinulla bloggaava bestis tai muu hyväkin blogillinen tuttu, joka on vieraillut blogissasi tai jonka blogiin sinä olet änkenyt? Tai oletko jopa osa jotakin bloggaajaliigaa? Mitä muita ajatuksia nämä bloggarikerhot herättävät?

24 kommenttia:

  1. Pari kertaa olen ollut niin harmissani jostain ikävästä kommentista, että olen tarvinnut vertaistukea. Rohkeasti olen ottanut yhteyttä toiseen bloggariin, vaikka emme ole sen kummemmin toisiamme tunteneet, ja kysynyt neuvoa. Kummassakin tapauksessa meitä on yhdistänyt myös käsityöyrittäjyys bloggaamisen lisäksi.

    Molemmilla kerroilla sain avun. Sekin jo auttaa, kun saa toiselle purkaa harmistuksensa. Välillä menettää bloggaamisen riemun tai tuntee epävarmuutta jostain syystä, ja tällöin on hyvä saada vahvistusta. Olen iloinen näistä kahdesta tuenantajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertaistuki on tosiaan tarpeen aina välillä! Hyvä, että olet ottanut yhteyttä ilman sen kummempia alkututustumisia. Yllättävän mukavia tyyppejä sitä tapaa juuri näin sähköpostittelun välityksellä, eli aina sen ysätvyyden tai tuttavuuden ei tarivtse olla kasvotusten tapahtuvaa. Näistä kaveruuksista lukijat harvemmin tietävätkään!

      Poista
  2. Tämä sun blogisi on kyllä tosi hyvä, vaikken blogia kirjoitakkaan. Tosi mielenkiintoista luettavaa ja aina oppii lisää. Olenkin miettinyt jonkinlaisen kuvablogin tai jonkin semmoisen perustamista, kun valokuvaamisesta pidän.
    Mutta pystyykö blogia pitämään, jos kirjoittaa vain muutaman lauseen kuvapläjäyksen alle (en oikeen ole kirjoittajatyyppiä)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Perusta ihmeessä valokuvablogi, jos kuvaaminen on juttusi. Käsittääkseni kuvablogeissa ei kaikissa ole tekstiä ollenkaan. Kuvat sitten puhuvat puolestaan. Eli ei se teksti ole mikään pakollinen osuus. Minulla sitä on vaikka muille jakaa, kun noita kuvia ei löydy omasta takaa. Tämän postauksen kommenteissa linkattiin joitain hyviä valokuvausblogeja, jos niistä saisi vaikka inspiraatiota.

      Poista
  3. Meillä on blogit äidillä ja tyttärellä. Mainitsemme toisistamme useinkin teksteissämme, mutta pidämme blogimme tiukasti erillään toisistaan. Äidin jutut ovat äidin juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehän voisitte joskus repäistä ja tehdä vierailupostaukset toistenne blogeihin niin, että molemmat kirjoittavat yhden postauksen toiselle. Se voisi olla mielenkiintoista :)

      Poista
  4. Vastakysymys: Miten on omien bloggarikerhojesi laita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kerhoile :D Joskus jonkun bloggarin kanssa sähköpostittelen mutta yleensä se on vain sitä, että minulta kysytään jotain teknistä juttua.

      Poista
  5. Meillä on useiden ulkosuomalaisten bloggaajien kanssa syntynyt vuosien saatossa mukava nettiystävyyssuhde, ja muutamien kanssa livenäkin olemme tavanneet ja ystävystyneet. Paras ystäväni aloitti bloggaamaan viime vuonna, ja olen huomannut, että onhan se todella kiva jutella ystävän kanssa näistä asioista! Olen arka blogistani kenenkään ei-bloggaavan kanssa juttelemaan, joten tällaiset bloggariystävät ovat kullankalliita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista! Oletteko ympäri maailmaa vai samalta suunnalta kaikki? Sitä muuten helposti ajattelee ettei blogitonta ystävää kiinnosta nämä jutut ja ei senkään takia viitsi vaivata.

      Poista
    2. Ympäri maailmaa ollaan (tai oltiin, itse olen nyt paluumuuttajan statuksen alla ;) ) Siinä on paljon vertaistukea maailmalla ollessaan toisista bloggareista, vaikka asuttaisiin eri maissa on kokemus osittain sama kun ollaan Suomesta jonnekin päin lähdetty.

      Poista
    3. Kuulostaa kivalta piiriltä!

      Poista
  6. Minä olen aloittanut bloggauksen ystäväni blogin innoittamana. Mutta en koe kuuluvani mihinkään bloggausjengiin, vaikka blogin kautta olenkin tutustunut pariin muuhunkin bloggaajaan.

    Koen, että enemmänkin näitä ihmisiä varmasti yhdistää samanlaiset kiinnostuksen kohteet kuin itse bloggaus. Omassa blogissani on paljon urheilu- ja hyvinvointijuttuja, joten samoista asioista juttelemme bloggaavan ystäväni kanssa ja kyllä näissä blogiakin sivutaan. Mutta samoista asioista juttelen myös ei-bloggaavien mutta hyvinvointiasioista kiinnostuneiden ystävien kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja! Eli mielenkiinnon kohteet olisi se ratkaiseva yhdistävä tekijä. Olet varmasti oikeassa.

      Poista
  7. Yhdellä ystävälläni on blogi, hänen kanssaan tulee silloin tällöin vaihdettua ajatuksia bloggaamisesta. Se on kuitenkin niin paljon helpompaa sellaisen ihmisen kanssa, joka tietää mitä tämä harrastus sisältää. Tämän ystävän kanssa ollaan tunnettu jo paljon ennen blogeja ja molemmat päätyi aloittamaan bloggaamisen omista syistään.

    Tuo miksi blogipiirit vaikuttavat niin pieniltä ja bloggarit tuntuvat hengaavan vain keskenään, johtunee suurimmaksi osaksi siitä, että kaikki eivät, syystä tai toisesta, halua omaa naamaansa "esille" blogissa. Ainakin omasta lähipiiristäni tiedän jo nyt, että osa ei haluaisi esiintyä blogissani ja se on ihan ok. Varsinkin kriittiseen sävyyn arvostelevilta henkilöiltä tuntuu usein unohtuvan, että blogi on vain osa ihmisen elämää, ei mikään läpileikkaus kyseisen tyypin arjesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä tuosta blogissa esiintyvien kavereiden valikoitumisesta. Todellisuudessa niiden muiden kavereiden kanssa voi viettää huomattavasti enemmän aikaa mutta se ei päädy yhtä selkeästi blogin puolelle. Näin siis joissain blogeissa...

      Poista
  8. Mulla on hassu tilanne, kun viimeisen 6-7 vuoden aikana oikeastaan kaikilla lähimmillä ystävilläni on ollut blogi. Olen tutustunut blogien kautta ihmisiin, mutta en millään skumppakutsuilla vaan jotenkin vahingossa. Portaali on tietenkin syventänyt suhdetta entisestään bloggaajaystävien kanssa, sitten on esimerkiksi samassa talossa asuvat ihmiset jotka ovat lukeneet blogiani ennenkuin edes muutin tänne nykyiseen kotiin. Paras esimerkki lienee, että eräs lukija lähetti mulle raskausaikana helistimen lapselle, janyt hän asuu viereisessä rapussa ja olemme lähes päivittäin jossain tekemisissä perheensä kanssa. Hänkin siis kirjoittaa blogia. Poikaystäväkokeilaillakin on ollut blogit tosi monilla. Välillä musta tuntuu, että elän vähän friikissä porukassa, koska tosiaankin tunnen läheisesti enemmän bloggaajiakuin e-bloggaajia. Mutta ehkä se on luonnollista, varsinkin kun olen muuttanut paikkakunnilta toisille ja jossain ne ystävyyssuhteet pitää aikuisiällä luoda, mulle se paikka on helpoimmin ilmeisesti netti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä taidat vetää toisia bloggareita puoleesi oikein urakalla :D Tämmöinen tilanne, että kaikki tutut bloggaa, on varmasti yleistymään päin. Jotenkin hyvin netin pienuudesta kertoo tuo helistinesimerkki. Miten voikin osua samaan taloon!

      Poista
  9. minua lähinnä naurattaa nämä "piirit". kaikilla samat merkit, kaulaliinat, kellot, kengät ja nahkapöksyt. jos pään rajaisi pois ei näitä "muotibloggaajia" toisistaan erottaisi. ja toinen toistaan hypettävät,linkkien kera toki. millaisiakohan heidän kokoontumisensa ovat; jokainen vuorollaan kuvaa juomat, ruuat, asut ja illan tapahtumat. voi sitä salamavalojen välkettä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nämä ovat juuri niitä yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Joskus näkee muuten hauskoja kuvia tapaamisista, kun kaikki vain tuntuvat kuvaavan.

      Poista
  10. Hauska juttu, jota ei aina tule ajatelleeksikaan! Kyllä taidan kuulua eräänlaiseen liigaan, joka koostuu ulkosuomalaisista. Vierailemme usein toistemme blogeissa, yhden bloggaajan olen tavannut ihan livenäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas tämä ulkosuomalaisten liiga :D Onko se suurikin? Kuulostaa mukavalta kerholta :)

      Poista
  11. No ihan 4 kaverilla on blogi, mutta yksi lopetti, yhellä luokkakaverilla oli, mutta sekin lopettaa, ( hänen blogiaan en seuraillutkaan, joskus kävin vaan kattomassa). Sitten pikkuserkulla on ollut blogi, mutta sekin lopetti. Yhden fb kaverin olen blogin kautta saanut :) ystävää en ole saanut, mutta olisi ainakin kolme henkilöä johon olis kiva tutustuu! Tosin yhdelle kun sainoin sanonut että olisi tosi ihanaa tutustuu, niin ei vastannut oikein mitään ( :( ), onhan meillä 15 v ikäeroa mutta minun mielestä nuori voi olla aikuisenkin naisen ystävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon bloggaavia kavereita sinulla. Olenkin ymmärtänyt, että ikäisilläsi bloggaaminen on aika yleinen harrastus. Bloggarit voivat suhtautua tutustumispyyntöihin aika epäluuloisesti, sillä blogin kautta voi saada kaikenlaisia ehdotuksia ja sitten "normaaleihinkin" ja vilpittömiin juttuihin suhtaudutaan vähän epäillen.

      Poista