Blogien kaupallisuudesta ja etenkin mainoksista puhutaan
paljon. Tässä postauksessa ei nyt pyöritellä näitä mielipideasioita,
vaan nyt katsotaan ruohonjuuren tasolla, miten se mahdollinen
tienaaminen blogilla voidaan aloittaa. Tästä onkin toivottu ihan käytännön tason juttua, joten jätetään kaikki turhat markkinointipuheet muille. Jutusta on iloa bloggausta
aloittavalle tai sellaiselle bloggarille, joka harkitsee mainostamisen
aloittamista mutta ei tiedä tarkalleen miten homma toimii. Myös blogin
lukijalle voi olla valaisevaa huomata, miten raha käytännössä liikkuu tässä
touhussa. Omien mielipiteiden pohjaksi on aina hyvä saada lisää tietoa. Juttu ei ole lyhyimmästä päästä, joten siirrytään heti asiaan.
Siis mistä tässä oikein on kyse?
Blogilla voi tienata monin tavoin mutta nyt tarkastelemme
kumppanuusmarkkinointia (myös yleisesti affiliatemarkkinointina tunnettu) ja
tällä alalla toimiviin verkostoihin liittymistä. Affiliate -nimitys on hieno ja tällä alalla rakastetaan
muutenkin erilaisia termejä. Mistään ei puhuta selkokielellä, joten yritän siis
tehdä sen nyt. Suomeksi sanottuna affiliatemarkkinointi bloggarin näkökulmasta tarkoittaa
siis sitä, että hän rekisteröityy esimerkiksi johonkin "affiverkkoon"
(kumppanuusmarkkinointia tarjoava yritys, verkosto), jonka kautta hän pääsee yhteyteen erilaisten
mainostajien (yritysten) kanssa, eli pääsee laittamaan helposti blogiinsa näiden yritysten
mainoksia bannereina tai linkkeinä. Sellaisia verkostoja ovat esimerkiksi
Tradedoubler ja Tradetracker, sekä lukuisat muut. Verkostoon liittynyttä
bloggaria (tai ketä tahansa henkilöä) kutsutaan julkaisijaksi.
Pääseekö kuka vaan mukaan verkostoon?
Mukaan ei pääse, jos ei ole antaa oman sivun osoitetta. Sinulla
täytyy olla jokin nettisivu, kuten tässä tapauksessa blogi, joka on jo pystyssä
ja jossa on jo sisältöä. Jos olet vasta eilen perustanut blogin, odota vielä
hetki ennen kuin lähdet tekemään hakemusta. Ihan muutama viikkokin riittää, jos
saat sinä aikana blogisi sen näköiseksi, että siellä on elämää. Jotkut todella harvat
verkostot hyväksyvät mukaan vain sellaisia sivustoja, jotka ovat olleet
pystyssä jo pidemmän aikaa ja/tai jolla on niin ja niin paljon kävijöitä.
Bloggari täyttää hakemuksen, josta käy omien tietojen
lisäksi ilmi blogi. Sitten odotetaan hyväksymistä. Riippuu
verkostosta, kuinka kauan tähän menee mutta tämän pitäisi olla nopea toimitus.
Tässä vaiheessa ei kannata olettaa, että oma sivu käydään suurennuslasin kanssa
lävitse. Saman tulee huomaamaan myöhemminkin.
Jos sinulla on useita blogeja tai sivustoja, sinun tulee
ilmoittaa jokainen erikseen. Voit myöhemmin lisätä blogeja tai sivustoja
tietoihisi ja jokainen hyväksytään yleensä erikseen. Joskus omasta sivusta
tulee antaa lyhyt kuvaus, kuten kertoa sen sisällöstä ja kohderyhmästä. Jos kuvauksen
voi kirjoittaa, se kannattaa tehdä. Yleensä ihan muutama sana riittää, kuten
vaikka "muoti- ja lifestylepainotteinen blogi, jossa julkaistaan
päivittäin juttuja ajankohtaisista aiheista. Kohderyhmä on 15-50 –vuotiaat naiset." Jos sivustosi on sellainen, että voisit kuvitella jonkun tulkitsevan sen
nopealla silmäyksellä jotenkin erikoiseksi tai muuksi kuin mitä se on,
kuvaukseen kannattaa panostaa enemmän.
Miten bloggari pääsee laittamaan mainoksia blogiinsa?
Hakeminen mukaan mainosohjelmiin
Jos, tai tarkemmin sanottuna kun, olet päässyt mukaan
verkostoon, sinun tulee hakea erikseen jokaiseen haluamaasi ohjelmaan. Sanotaan
vaikka, että haluaisit mainostaa Nellyä blogissasi. Sinun tulee siis hakea
Nellyn ohjelmaan. Ensin sinun tulee lukea ohjelman ehdot, joissa kerrotaan
yleensä millaisia sivustoja ohjelmaan hyväksytään ja mikä kaikki on ohjelmassa
kiellettyä ja mikä hyväksyttyä toimintaa. Perusbloggarin kannalta näissä
kielloissa ei yleensä ole mitään huomioitavaa, vaan ne koskevat hieman
toisenlaista mainostusta. Eli hakemuksen voi huoletta laittaa vaikka jokaiseen
ohjelmaan. Hakemus on yleensä vain rasti ruutuun ja Hae –tyylinen ratkaisu,
mutta joissain verkostoissa tai ohjelmissa joudut kirjoittamaan pienen
selityksen sivustasi ja miksi se tulisi hyväksyä ohjelmaan.
Hyväksyminen tai hylkäys
Joihinkin ohjelmiin sinut voidaan hyväksyä saman tien, jos verkostoon
rekisteröimäsi blogin tiedot sopivat ohjelman ehtoihin tai niitä ole. Yleisintä on kuitenkin, että joudut odottelemaan vastausta
hetken. Se voi olla muutamia tunteja, joitakin päiviä, tai jopa kuukausia
(oma ennätys taitaa olla Tradedoublerin Ellos, jonka hylkäysviestiä sain odotella
siinä kolme kuukautta). Sinulla tulee hakemuksen lähettämisen yhteydessä yleensä
ilmoitus, että mainostaja tarkistaa sivustosi, mutta todellisuudessa se voi
olla verkoston työntekijä, joka hoitaa tämän mainostajan (esim. Nellyn) tiliä.
Jotkut mainostajat haluavat kyllä itse tarkastaa kaikki sivut ennen
hyväksymistä. Jos hakuprosessi tuntuu kestävän liian kauan, kannattaa olla
yhteydessä suoraan verkostoon ja pyytää heitä hoitamaan asia. Niin ainakin
varmistut siitä, että sinun hakemuksesi eivät loju missään (virtuaalisen)
pinkan pohjalla.
Ohjelmaan pääsyn mahdollinen hylkäys voi johtua monista syistä, kuten
sivustosi näennäisestä kohderyhmästä, joka on jotenkin väärä. Tai sitten
ohjelman kiintiö on täynnä, eli sinne ei haluta enää tai hetkeen uusia
julkaisijoita mukaan. Oikaisua tai selvitystä voi ja kannattaa pyytää, jos hylkäys tulee yllätyksenä.
Mainosten laittaminen
Sinulla on ohjelmasta riippuen valittavanasi erilaisia
mainoksia aina bannereista tekstin seassa oleviin linkkeihin, eli tekstilinkkeihin. Jollain ohjelmalla on yksi
banneri, toisella taas kymmeniä erikokoisia ja eriaiheisia bannereita.
Tekstilinkit voit laittaa joko valmiina tekstinpätkinä tai kirjoittaa niihin
omat haluamasi sanat, joiden takana linkki on.
Saat myös vähän väliä verkostosta sähköpostia, jossa sinulle
vinkataan mukana olevien kauppojen erityistarjouksista, julkaisijoille
tarkoitetuista myyntikilpailuista tai vaikka alennuskoodeista, joita kannattaa
hyödyntää oman blogin sisällössä. Tiedät siis helposti, mitä kannattaa
mainostaa ja milloin (mutta niin tietävät muutkin).
Komissio eli paljonko rahaa tulee
Jokaisella ohjelmalla on oma komissionsa. Komissio
tarkoittaa siis sitä prosenttimäärää, mikä julkaisijalle (bloggarille)
maksetaan hänen mainoksensa kautta tehdystä ostoksesta. Komissiot vaihtelevat
julkaisijatyyppien mukaan mutta bloggareilla prosenttimäärät ovat aika mukavat.
Ne voivat olla kaikkea 2-20% tai enemmänkin. Se voi olla myös tietty summa. Haitari on laaja. Esimerkiksi
Nellyn myynnistä bloggari voi saada nyt 9%. Eli kun kävijä ostaa 60€
edestä, bloggari saa 5,40€. Voit myös alkaa saada enemmän komissiota (eli
suuremman %) myynneistä, jos myyt erittäin hyvin jossain ohjelmassa tai käynnissä on jokin kampanja julkaisijoille.
Komissio lähtee sinulta pois, jos asiakas palauttaakin
tekemänsä ostoksen. Eli jos joku osti Nellyltä 60€ kengät ja sait verkostossa
olevalle tilillesi 5,40€, ne otetaan sinulta pois, jos asiakas palauttaakin ne.
Näitä rahoja ei ole varmasti maksettu vielä omalle tilillesi, kuten tulet
huomaamaan alempana.
Tässä postauksessa olen kertonut jotakin siitä, miten ostokset
määräytyvät tietylle julkaisijalle, eli esim. onko mainosta klikanneen tehtävä
ostos heti, jotta bloggari saisi siitä rahaa. Siellä kerrotaan myös mistä kaikesta muusta kuin suoranaisesta myynnistä voi saada rahaa.
Tilastojen seuraaminen
Voit seurata hienoista taulukoista ja raporteista kuinka
paljon ja mitä mainoksiasi on klikkailtu. Näet myös myyntien määrät, summat ja
paljonko saat rahaa mistäkin myynnistä, ja paljon muuta. Joidenkin ohjelmien
kohdalla sinun on jopa mahdollista katsoa tarkalleen, mitä ostoskori oikein on
sisältänyt. Ostajan nimeä tai muuta henk. koht. tietoa et näe. Voit suunnitella mitä mainostaa, kun näet mikä kannattaa ja kiinnostaa.
Rahojen maksu tilille
Tämä on se paras osuus. Ilmoitat tietenkin tietoihisi tilin,
jolle tienaamiesi komissioiden summa maksetaan. Tilipäivä voi olla kerran tai pari
kuussa.
Mutta mutta... Monissa ohjelmissa maksuaika on pitkä. Usein
se on jotain parista kymmenestä päivästä ihan kolmeen kuukauteen asti. Jos teet myynnin tänään, saatat saada siitä tienatun komission tilillesi vasta kolmen kuukauden päästä. Eli ensin
yritys (vaikka se Nelly) maksaa verkostolle (vaikka Tradedoubler), joka sitten
maksaa sinulle. Maksujen myöhästyminen ei ole mitenkään tavatonta, eli kaikki
maksut eivät välttämättä tule luvatussa ajassa.
Maksuissa on usein myös minimisumma. Jos et ole tienannut komissiota yhteensä yli tietyn summan, sinulle ei siinä kuussa makseta mitään. Tämä summa voi olla
muutaman kympin tai esim. Tradedoublerilla se taitaa olla 50€. Eli mainontaa
aloittelevan bloggarin tulisi saada kerättyä 50€ komissiota tililleen verkostossa, ennen
kuin hän varsinaisesti tienaa mitään. Siihen voi mennä tovi.
Lopuksi:
Lyhyesti sanottuna mainonnasta ei missään nimessä kannata tehdä sitä pääsyytä, jonka takia aloittaa bloggaamisen. Tienaaminen kun ei ole mitenkään varma nakki ja kuten huomaat, mahdollisia rahoja saa odotella hetken. Pääpaino kannattaa aina olla blogin sisällössä, ja sen luominen tulee aloittaa jo ennen mihinkään verkostoon liittymistä. Tässä touhussa on mukana jo niin paljon bloggareita sekä kaikenlaisia muitakin sivustoja, että kilpailu komissoista on kovaa. Varaudu myös siihen, että myyntejä ei vain tule. Tienatut summat voivat olla turhauttavan pieniä -etenkin kun on kuullut juttuja huikeasti tienaavista bloggareista. Mutta he ovat varmasti aika marginaalinen ryhmä, kun puhutaan affiliatemarkkinoinnista. Jos mainonta kuitenkin kiinnostaa, lähde ihmeessä sitä yrittämään (kohtuuden rajoissa, sanoisin).
Lisäkysymykset aiheesta ovat tervetulleita, niin kuin myös toiveet uusista postauksista aiheeseen liittyen.
Mua jotenkin vaan kiinnostaa, että miksi sä kirjoitat tätä blogia?
VastaaPoistaHyvä kysymys mutta hieman hämäävä tämän tienaukseen liittyvän postauksen yhteydessä. Pitkä vai lyhyt vastaus? Kirjoitan tätä ehkä siksi, pidän bloggaamisesta ja tämä bloggaamiseen ja siihen liittyviin ilmiöihin painottuva sisältö kiinnostaa minua ja ilokseni myös monia muita. Kirjoittelen ja pyörin blogeissa myös työn puolesta, joten tämä on vähän semmoinen henkireikä toteuttaa itseään vähän vapaammin. Ja sitten tykkään seurata millaisia reaktioita ihmisissä voi saada aikaan omilla teksteillään, siis ihan kommenteissa ja kävijämäärässä mitattuna. Ja sitten joudun itse aika paljon selvittelemään kaikenlaisia teknisiä juttuja ym. ja minusta on ihan järkevää jakaa sitten niitä opittuja juttuja eteenpäin eikä istua sen tiedon päällä. Jos taas viittaat tuohon tienauspuoleen, niin se ei ole se syy miksi teen tätä blogia. Olen tehnyt ja teen tuota affipuolta ja tiedän ettei se tuollaisenaan istu oikein tähän blogiin, joten täällä ei ole noita mainoksia kauheasti näkynyt. Ehkä sitten keksin jotain muuta, jos haluan tällä tienata.
PoistaKiitos mielenkiintoisesta vastauksesta, en tarkoittanut viitata pelkästään tienaamiseen. :) Tosiaan hämäävästi päätin kysyä sitä juuri tämän postauksen kommenttiboksissa, mutta olen aiemminkin miettinyt, että millä motiivilla jaksat jakaa näin paljon tietoa. Ja siis vieläpä sellaista tietoa, jonka useimmat pitävät mieluummin itsellään.
PoistaTämä oli hyvä kysymys ja onneksi tajusin vastata tuon tienestipuolen ulkopuoleltakin. Se on muuten totta, että moni päättää olla kertomatta mitään kikkoja, koska ne on jotenkin itseltä sitten pois. Mutta itse en koe sitä niin (ja tätä blogia ei olisi, jos haluaisin pantata tietoa :))
PoistaKiitos, että haluat tietoasi jakaa: tämä on ehdottomasti hyödyllisin blogi jota koskaan olen lukenut!
PoistaOo, kiitos :)
PoistaTää oli mielenkiintoista, mulla ei ole koskaan ollut henk.koht.kytköksiä kumppauusmarkkinointifirmoihin,enkä tiennyt että ohjelmiin pitää hakea. Joskus pari vuootta sitten mietin, että onpas jotkut blogit suosittuja kun ihan ellos on ostanut mainoksen :D
VastaaPoistaEn ehkä vieläkään osaa suhtautua täysin tunteetta blogijuttuihin, missä on affimainoksia niiden tähtien kanssa. Itselle se omin tienausmuoto on ihan verokortin kanssa tehty postauksien ja rahan vaihto (jos jätetään vaikka testituotteet ihan omaan lokeroonsa). Menee mielipide-eroihin, mutta oon silleen vanhanaikainen että jos tarjoan mainostilaa, haluan että siitä maksetaan eikä mahdollisista ostoista. Varmaan tässä tulee itsellekin jossain vaiheessa näkökulman vaihto eteen, mutta edelleenkin ne tähdet ja muut lähinnä hämmentää, että onko suositus rehellinen vai perustuuko suosittelu rahan tienaukseen. Vaikka ihan samat ajatukset voi olla myös noiden maksettujenpostauksien kanssa omilla lukijoillani.
Et ole varmasti ollut yksin mietteinesi! Monet käyttävät sitä yhteistyö -sanaa näiden mainosten kanssa, eli siitä saa helposti sen käsityksen, että jostain yrityksestä on oikeasti oltu yhteydessä juuri tähän blogiin ja halunnut sinne mainoksensa. Tietenkin se joissain tapauksissa pitää paikkansa mutta suurimmassa osassa on vain haettu ohjelmiin.
PoistaOnhan se vähän hölmöä joissain tapauksissa antaa ilmaiseksi mainostilaa. Yrityksillehän tämä on tietysti loistojuttu. Minullakin on usein näitä mietteitä, että onkohan joku suositus aito -etenkin jos on juuri tullut joku viesti, että nyt sen ja sen kaupan myynneistä triplakomissiot ja sitten sieltä esitellään vaikka mitä ostettavaa ja tosi hyvää tuotetta. Mutta sitten jos joku esittelee tuotteita ilman affilinkkejä, ajattelen että miksei tuo laittanut niitä linkkejä :D
Tosi hyvä ja varmasti asioita selkiyttävä postaus, kiitos! :) Vaikka blogilla tienaaminen ei (ainakaan tällä hetkellä) ole ajankohtaista niin enpä minäkään tiennyt miten nämä kuviot oikeasti menevät.
VastaaPoistaGreat, kiva kuulla :) Nyt ainakin tiedät mitä se sitten käytännössä suunnilleen on, jos päätät kokeilla. Ja verkostoonhan voi aina hakea mukaan, vaikkei yhtä ainutta mainosta blogiinsa laittaisi.
PoistaTaas menee aiheen vierestä, mutta osaatko auttaa miten saan harmaan taustan otsikon takaa pois? Bloggerissa ilmeisesti TAAS jotain muutoksia. http://ladyblueisinthehouse.blogspot.fi/
VastaaPoistaEi haittaa, vaikkei aiheessa pysytä :) Meinaatko bannerin eli blogin nimen takaa? Oletko ladannut sen sinne kuvana, jossa on valkoinen tai läpinäkyvä tausta? Jos olet, niin silloin kannattaa ladata kuva ensin johonkin kuvapalveluun netissä ja ottaa sieltä suora URL kuvalle. Sen voi sitten laittaa bannerin tilalle, eli et lataakaan koneelta sitä kuvaa. Tämän banneripostauksen ihan lopussa on puhutta (ilmeisesti) samasta asiasta ja siellä on ohjettakin.
PoistaJoo juuri bannerin taustaa tarkoitin, ennen valkoisella taustalla olevan bannerin lataaminen onnistui koneelta ilman mitään mutkia, mutta nyt kun piti veivata sitä hieman toiseen kohtaan niin homma ei enää toiminutkaan samoin :( Voi tätä tekniikkaa! Kiitos vinkistä, nyt taisin saada Photobucketin avulla homman toimimaan. Olisiko muuten saman voinut tehdä Picasan kautta? En kyllä löytänyt sieltä kuvien urleja.
PoistaNyt näyttää hyvältä! Picasasta en oikein tiedä. En ole koskaan pahemmin tutustunut niiden verkkoalbumeihin. Mutta Photobucket on hyvä!
PoistaSiis tää oli mielenkiintoinen, vaikka ei olekaan mulle ajankohtainen, aina on hyvä tietää enemmän bloggaamiseen liittyvistä kuvioista ja kiemuroista :)
VastaaPoistaNiinpä! Näistä jutuista on hyvä tietää perusjutut.
PoistaKiitos :) , tässä olikin mukavasti selvennystä ja sinun esille tuomana varsinkin , kivasti ja taidolla . Miten sitten tuollainen toisenlainen mainostaminen onnistuu , eli jossa yritys tms ostaa mainospaikan blogista , miten sellaiseen voisi ryhtyä ? Onko esim tuo mainos jossa lukee "mainokseni" juuri sellainen vaiko ihan affi mainos ? Olen tavannut youtubessakin vastaaviin joissa lukee näin . Käytännön toteutus tuosta mainoksen tai adsensessa koodin liittämisestä blogiin kiinnostaisi miten se oikein tapahtuu oikein :) ? Sinulla on juuri sellainen käytännön läheinen blogi jossa on ripaus huumoria ja tänne on aina kiva palata !
VastaaPoistaHyvä, jos tämä oli tarpeeksi selkeä :)
PoistaTuo "mainokseni" on Adsense. Voin tehdä sen toiminnasta jutun myös. Mitä noihin mainospaikkojen ostamiseen ja myymiseen tulee, niin niistäkin riittää asiaa ihan omaksi jutuksi asti. Mutta lyhyesti sanottuna voi itse olla sopiviin yrityksiin yhteydessä ja niissä voi olla ideana esim. X€ per 1000 mainoksen näyttöä tai muuta mukavaa. Adsenseen ja mainospaikan myymiseen tarvitaan jo aika hyvin kävijöitä, jotta se on kannattavaa. Teen kyllä selkeämmän jutun :)
Miten tuota X € / per tietty mainoksen näyttömäärän hinnoittelua voisi arvioida itse vai tuleeko tarjous enemmänkin yrityksen puolelta ? Onko olemassa joitain oppaita jotta voisi arvioida hinnoittelua edes vähän oikein ? Mielelläni lukisin näistä jos vain onnistut yhdistämään tätäkin aihetta tulevissa jutuissa :)
VastaaPoistaTästä on todella monia käytäntöjä enkä valitettavasti tiedä oppaita aiheesta. Summaan vaikuttaa yrityksen koko & mainosbudjetti ja blogisi koko. Esim. tuhatta näyttöä kohti summa voi olla vaikka pari euroa! Tämä vaihtelee kovasti. Kovin suurilla summilla voi hinnoitella itsensä helposti ulos. Yritän kehittää tästä yleisluontoista ja suuntaa antavaa juttua ja kysyä asiantuntijavinkkejä!
PoistaAsian vierestä: Olen ymmärtänyt, että blogin kirjoittaja voi jostain seurata, missä hänen blogiinsa viitataan. Osaat varmaan neuvoa, mistä siis näkisin, kuka tai missä linkittää blogiani. Osaan kyllä bloggerista katsoa liikenteen lähteet. Mutta ne muut?
VastaaPoistaMuutoin liikenteen lähteitä ja viittauksia blogiin voi seurata vaikka Google Analyticisista. Oletko jo asentanut sen? Jos et, niin suosittelen kyllä. Tein siitä juttusarjankin, tosin nyt ulkomuoto on hieman muuttunut. Mutta jos asennat sen tai sinulla on se jo, niin sieltä löytyy Hankinta -> kanavat -> ja referral. Sieltä näkee liikennettä tuovat domainit pääpiirteissään (kuten minulle tänään on tultu mm. Vauva.fi -osoitteesta) ja ihan tarkemmatkin osoitteet (esim. minulla mistä Vauva.fi keskusteluista on tultu). Eli hyvin tarkasti pääset katsomaan viittauksia.
PoistaMun blogi wordpressissä jäädytettiin juuri affimainosten vuoksi. Ne ovat ainakin wordpressissä ja bloggerissa sääntöjen vastaisia. Mullakin on niitä ollut jo kaksi vuotta, mutta nyt asiaan sitten puututtiin. Kahden vuoden uurastus blogissa näyttää valuvan hukkaan, kun mun viesteihin asiaa koskien ei tule edes vastauksia! En pääse edes siis kertomaan nyt, että blogini näköjään muuttaa toiseen osoitteeseen. Osaisitko neuvoa, mihin blogi kannattaa perustaa, ettei näin käy uudestaan? Pitääkö sitte valita se maksullinen versio palvelusta, että affimainontaan ei puututa?
VastaaPoistaTosi harmillista, että sinulle on käynyt noin! Ja harvinaista. Ihan oman domain ja hosting ovat ne turvallisimmat vaihtoehdot varmasti. Eli kannattaa maksaa vähän.
PoistaWordpress.com ja Blogger eivät tosiaan pidä mainoslinkeistä. Näitä blogeja et "omista", vaikka niihin oman domainin eli osoitteen, voit ostaakin. Sivuston omistajalla eli palveluntarjoajalla on silti aina mahdollisuus jopa sulkea sivustosi milloin haluaa, jos haluaa. Sen sijaan luomalla blogisi Wordpress.orgiin, omistat blogisi ja siellä voit mainostaa oman tahtosi mukaan. Hyvän maun ja korkean moraalin puitteissa tietysti =)
PoistaKia
Tällaisia blogeja pitää olla olemassa, koska jos esimerkiksi minä kirjoittaisin postauksen tällä samalla otsikolla olisi se informatiivisen opastuksen sijaan "ylimielistä leijumista". Kiitos siis, että olet olemassa ja kirjoitat tätä blogia. :)
VastaaPoistat. Iina, maailman laiskin kommentoija <3
Kiitos, Iina! Mukava kuulla :)
PoistaHei! Mikähän on vikana, kun en saa liitettyä sivupalkkiin mainoksia? Eli kun yritän laittaa sitä url-osoitetta gadgetiin, tulee teksti että se on jotenkin rikki tms..?
VastaaPoistaMainoksia laitetaan harvoin (jos koskaan) pelkällä urlilla. Sehän on vain linkki. Riippuu millaista mainosta olet laittamassa mutta esim. Tradedoublerilla on vaihtoehtoina iframe, javascript, kuva. Siinä on kokonainen koodi ja täppä kannattaa ottaa pois "käytä välimuistin estoa" -kohdasta (siis jos sinulla on TD:n mainosten kanssa ongelmia). Myös välimuisti kannattaa tyhjentää. Toivottavasti alkaa toimia!
PoistaHei!
VastaaPoistaLöysin tänään blogiisi ja oletpa kyllä todellinen blogimaailman ammattilainen! Ovatko nuo affiliate ja adsense-kampanjoista saadut tulot sitten sellaisia, joista kiikutetaan tiedot verottajalle ihan itse? Minä pidän enemmän kampanjoista, joista voi itse laittaa laskun yritykselle. Ilmeisesti se ei ole mahdollista em. Tapauksissa?
Kiitos ja mukavaa, kun löysit tänne. Kyllä, niistä pitää itse ilmoittaa verottajalle. Toiminta on niin pitkälle automatisoitu, että laskuttaminen itse ei käsittääkseni onnistu noissa mitenkään.
PoistaMitenkäs verotus toimii tälläsissä mainoksissa?
VastaaPoistaKyllä niistä tuloista tulee veroa maksaa. Kannattaa kysyä tarkemmat ohjeet verottajalta, mieluiten kirjallisena. Kieltäydyn aina antamasta vero-ohjeita, etten neuvo väärin, koska oma tilanne yrittäjänä vähän eri, mutta veroilmoituksessa taitaa olla joku muut tulot -kohta, jota tiedän käytettäneen :)
Poista