lauantai 26. tammikuuta 2013

Bloggari olikin kylmä ihminen

Montako bloggaajaa tunnet tosielämässä? Siis oikeasti tunnet. Nyt ei riitä se, että on törmännyt johonkuhun kerran kaupungilla ja sanaakaan ei ole vaihdettu. Eroaako blogin antama kuva kovasti bloggarin todellisesta minästä? Kumpi on parempi, bloggaaja livenä vai virtuaalimuodossa?

Usein kommenteissa näkee sellaisia huomioita, että bloggari on ollutkin livenä todella herttainen ja mukava tyyppi, niin kuin blogin perusteella voikin päätellä. Bloggaritkin kiittelevät niitä lukijoita, jotka ova tulleet heitä jossain tilaisuudessa moikkaamaan. Harvoin näkee sellaista palautetta kuin La Vida Loca -blogissa oli nostettu esille. Itse asiassa minä törmäsin sellaiseen nyt ensi kertaa.  Bloggaajaa kuvailtiin oikeasi kylmän ja itsekeskeisen oloiseksi, vaikka blogia seuratessa häntä voisi luulla erittäin miellyttäväksi ihmiseksi. Blogia pitävä sarrrri kirjoitti vastineessaan hyvin siitä, että hän on ujo eikä heti kaikkien kanssa ystävystyvä tyyppi. Vieraisiin ihmisiin kun ei ole fiksua luottaa ihan heti. Ihan normaalia käytöstä keneltä vaan.



Bloggarille lähes kaikki lukijat ovat todellisuudessa vieraita, vaikka hän itse on heille kaikille kovinkin tuttu henkilö. Tästä voi syntyä ristiriitaisia tilanteita. Itsekin olen ollut pari kertaa tilanteessa, jossa ihmettelen miksi kyseinen bloggari ei tervehtinyt minua. Mutta jälkeenpäin katsottuna hän ei tuntenut minua yhtä hyvin kuin minä (luulin) tuntevani hänet. Enhän minäkään moikkaile ventovieraita kadulla!

Hieman samasta aiheesta kirjoitti myös Cava tällä viikolla. Se ei ollut postauksen pääaihe mutta kiinnitti huomioni. Cava kertoi kulkevansa kaupungilla katse alhaalla ja muiden katseita vältellen. Tämä on muuttanut jokseenkin hänen ajanviettoaan: enää ei ole luontevaa hengailla kaupungilla tai ostoskeskuksissa. Kaikki johtuu siis blogin hänelle tuomasta julkisuudesta.

Mietin heti, millaisen kuvan joku innokas blogin seuraaja saisi törmätessään kaupungilla Cavaan, joka ei kiinnitä häneen mitään huomiota vaan katselee aivan muualle. Todennäköisesti tämä lukija kirjoittaisi samantyyppisen kommentin kuin yllämainittu palaute La Vida Locassa. "Bloggari oli ylimielinen ja kylmä, ei huomioinut minua, katseli vain muualle", jne.

Blogiin kirjoitetaan yleensä niistä elämän positiivisista puolista ihan oman ja lukijoidenkin mielenterveyden vuoksi. Olemme nähneet jo monta kertaa, kuinka jotkut lukijat olettavat bloggareiden elämän oikeasti koostuvan pelkistä supermahtavien juttujen jatkumosta. Blogi on monille pakokeino arjesta, joten sinne ei ehkä kirjoitella kuinka ujo on tai kuinka on juuri tullut kaupungilta vältellen ihmisten katseita. Bloggareiden tapaaminen voi olla tälläisille lukijoille, jotka eivät ole vielä tajunneet tätä postausaiheiden siivilöintiä, suurikin sokki. 


Samoista itseensä kohdistuvista paineista kärsii varmasti jokainen vähänkin julkinen henkilö.Ihmisillä on odotuksia heitä kohtaan ja valtavasti omia mielikuvia, joita julkimo voi sitten joko täyttää tai romuttaa täysin. Jo aikaisemminkin esille ottamani aihe onko bloggari asiakaspalvelija nousee taas esille. Periaatteessa lukijoita tulisi huomioida positiivisessa mielessä aina mutta se nyt vaan ei ole mahdollista. Kaupungilla kulkiessa pitäisi siis olettaa jokaisen vastaantulijan olevan mahdollisesti lukija ja hymyillä suu korvissa kaikille, jotka sattuvan vilkaisemaankaan päin. Ja se taas voi johtaa uusiin ongelmiin, ainakin Helsingissä. Jatkuvan positiivisen kuvan antaminen on siis melkein mahdotonta.Ja kaikki bloggaria lähestyvät "lukijat" eivät ole vilpittömissä aikeissa, vaan joukkoon mahtuu kaikenlaisia onnenonkijoita ja yrittäjiä.

Niinhän se on, että me kaikki emme voi olla hyviä ihmistuntijoita. Jotkut tulkitsevat toisia hyvin mustavalkoisesti. Vaikka en ole tuonut itseäni tässä blogissa oikeastaan yhtään esille, minustakin on varmaan muodostettu jonkinlaisia käsityksiä.

2 kommenttia:

  1. Mä olen pari kertaa jutellut tunnetulle bloggarille ja he ovat olleet todella ystävällisiä. Juuri matkamessuilla viimeksi. Mutta ketään en hyvin tunne eli en tiedä heidän todellisista luonteista sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni kutsuikin lukijoita, että tulkaa juttelemaan, jos näätte messuilla. Se siis oli varmasti tälläinen "asiakaspalvelutilanne" :)

      Poista