perjantai 18. tammikuuta 2013

Tunnustusta itselle ja muille

Tein oman blogihistoriani ennätyksen. Sain nimittäin tunnustuksen -jo neljän postauksen jälkeen: New Blog Love. Kiitos ja kunnia tästä kuuluu Linnunpesän elämää ja Ei mennyt niin kuin elokuvissa -blogeille. Sielläpä oltiin luettu mm. Blogilistan uusia blogeja ja valittu viisi silmää ja mieltä miellyttävää tapausta. Ja minä olin yksi niistä! Juuri kun paasasin, kuinka Blogilistalle oli viikossa ilmestynyt peräti 490 uutuutta! Mahdollisuuteni tulla valituksi oli siis 0,2%.



Pidän tätä suurena kunniana ja tunnustusta voi jatkossa ihailla tuolta jostain -->

Pidän sen siis esillä ettei se huku muiden tulevien postausten joukkoon. Ilokseni huomasin, että Linnunpesän elämää oli myös jättänyt palkintonsa näkyville. Mielestäni nämä tunnustukset ovat hieman aliarvostettuja. Niistä harvemmin pääsee lukemaan enää sen yhden tunnustukselle uhratun postauksen jälkeen.  Tietysti, jos palkintoa ja muuta ehdokkuutta tulee joltain nimekkäältä taholta, ne yleensä laitetaan esille. Jo pelkkä palkinnon tms. saaminen voi edellyttää sen esilläpitoa esimerkiksi tuolla sivupalkissa.

Tämmöiset pienemmän luokan palkinnotkin kertovat blogista paljon. Muut blogiini eksyvät voivat ajatella siitä, että "jaahas, jonkun mielestä tämä on jotenkin hyvä blogi kun on tuommoisia saanut. Tutkitaanpa, onko palkintonsa ansainnut..." -tai jotain vastaavaa. Kokeilenpa kiinnittää vierailijoiden huomion tälläisillä jutuilla enkä laita tuohon sivupalkkiin vaikkapa linkkiä toiseen blogiini, vaikka liikenne ja huomioarvo olisi sillä tavoin helpommin saavutettavissa. Minä tägään tämän vielä palkinnoksi, koska sitähän se on.

Mutta nyt siis laitetaan palkintoa kiertoon. Homman nimi on se, että pitää löytää viisi ihanaa alle 200 lukijan blogia. Tunnustus jätetään kommentoimalla näihin blogeihin. Tunnustuksen saaja (voi) sitten kiittää sen antajaa linkkien kera ja laittaa tunnustuksen taas eteenpäin.

Tämmöiset tempaukset ovat hauskoja, sillä  niiden kautta tulee laajennettua omaa blogien valikoimaa ja ehkä löytäneeksi jonkin pitkäaikaisen suosikin. Oman tutkimusretkeni tulokset ovat tässä. Blogia pääset tarkastelemaan klikkaamalla bannerin kuvaa tai linkkiä.



Blogi, joka perustuu päivän asuihin. Mutta ei mihin tahansa asuihin: kohteena on työasut! Hauska oivallus, joka tekee blogista heti omanlaisensa. Tarkoituksena on kuvata työasuja vuoden ajan, eli aikamoisen katsauksen tästä tulee samaan.




Upeita kuvia. Piste. Kaikista blogeista jos löytyisi tämän tasoista kuvamateriaalia niin olisin onnellinen. Yksinkertaisistakin jutuista on saatu niin pirun hyvän näköisiä. Blogin kirjoittaja on kaimani, plussaa vielä siitä.





Kauniisti toteutettu blogi suoraan Pariisista. Miellyttää tälläistä ikuista matkakuumeilijaa. Omaan arkeensa saa mukavasti vaihtelua seuraa, kun seuraa elämää hieman toisenlaisissa ympyröissä.






Blogi on hyvä esimerkki siitä, että blogipostausten ei aina tarvitse olla jumalattoman pitkiä. Eihän niissä päivissä aina ole mitään suurta ja mahtavaa kirjoitettavaa ja kuvattavaa. Juttuihin on usein lisätty vielä osuva biisi.




Vaikka kyseinen blogi onkin palkinnon tämän jo joltain pokannut, haluan antaa sen myös takaisin päin. Ehkä tuo alaotsikko kertoo tarpeeksi. Nasevaa tekstiä vaihtelivista aiheista. Blogin kirjoittajalla Sannalla on toinenkin blogi, jossa on hauska idea. Toivottavasti siihenkin tulee päivityksiä :) Ja tämähän ei sitten ollut blogin oma banneri, vaan sitä ei ollut saatavilla...

Enjoy!
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

1 kommentti:

  1. Kiitos tunnustuksesta! Pitääpi laittaa hyvä kiertoon :)

    VastaaPoista